Ukrainan konflikti/sota

Mielestäni idän ja lännen sodankäynti on niin fundamentaalisen erilaista, johtuen kylmästä sodasta ja puna-armeijan musertavasta mies- ja kalustoylivoimasta, ettei lännen avullakaan pystytä isoihin maa-alueiden takaisin ottamiseen voimalla. Varsovan liitto valmistautui hyökkäämään, Nato puolustamaan, koska hyökkäämällä maata pitkin itään ei olisi saavutettu mitään. Alueiden valloitus ja miehittäminen ei ollut koskaan tavoitteena. Nyt nähdään ettei ryssän pula-ajan puna-armeija pysty tällä miesmäärällä ja kalustolla saavuttamaan suuria aluevalloituksia alun yllätyshyökkäyksen jälkeen. Ilmavoimien vähäinen merkitys korostuu kun niitä ei voi käyttää tukemaan läpimurtoa. Ohjusten vaihto ei vaikuta rintamaan, varsinkaan Ukrainan kaupunkeihin suunnattu terrorikampanja.

Kun linjat eivät etene maassa, lukko ei aukea ilman että ilmasota alkaa. Se joka aloittaa voi voittaa isosti tai hävitä isosti.

Näin taas yhtenä valvottuna yönä.
Itse taas olen tulkinnut, että se suurin ero idän ja lännen välillä on ollut mies- (ja kalusto)tappioiden sieto. Idässä tärkeintä on ollut tehtävän toteuttaminen, kun taas lännessä on mietitty myös hinta-/laatusuhdetta. Eli Pyrrhoksen voitto -ilmiö on tunnistettu ja tunnustettu lännessä.

Tuohon tietenkin pitää yhdistää se, että Neuvostoliiton tavoitteena oli levittää vallankumous kaikkialle maailmaan, eli lähtökohtaisesti neuvostodoktriini oli offensiivinen. Kuitenkin myös lännen tavoitteena oli jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen Venäjän keisarikunnan alueen "vapauttaminen" eli "vastavallankumouksellinen toiminta". Jos kylmän sodan ajasta puhutaan, niin mielestäni aika oikeutettu tulkinta on, että taktisessa mielessä länsivaltojen tavoite oli pysäyttää Puna-armeijan offensiivi, mutta lopullinen tavoite oli neuvostovallan kaataminen.
 
Brasilian presidentti Luiz Inácio Lula da Silva kertoi, että hänen mielestään maailman johtajien pitäisi perustaa liittouma, jonka tavoitteena on lopettaa Ukrainan sota. Hän ilmaisi ajatuksensa Yhdysvaltain presidentille Joe Bidenille heidän tapaamisessaan Valkoisessa talossa perjantaina. Asiasta uutisoi yhdysvaltalaismedia CNN.

Pitäisi tuolle brassille esittää kysymys siitä mitä hän tekisi jos Argentiina hyökkäisi vaikkapa Venezuelan kanssa Brasiliaan.
Jos brasseja pakotettaisiin rauhaan, niin montako eteläistä maakuntaa olisi tuo da Silva-paskiainen valmis luovuttamaan rauhanteossa kansanmurhattavaksi.
Riittäisikö 2 vai ottaisivatko voittajat vaikka 4 maakuntaa, jolloin menisi Sao Paulo ja Rio siinä samalla raiskattavaksi...
 
Viimeksi muokattu:
Zelenskyi erotti kansalliskaartin apulaiskomentajan klo 23:32: Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on jatkanut puhdistusta korruptiosta maan johdossa. Lauantaina Zelenskyi on erottanut kansalliskaartin apulaiskomentajan Ruslan Dzjuban. Potkujen syytä ei ole kerrottu.

Lähde iltapaska.

Ei ole tuttu nimi kyllä niin en osaa sen kummempaa kommentoida
 

Missä vaiheessa nämä mobikit alkaa tajuamaan, että ne on käytännössä jo kuolleita ?

Eihän venäjälläkään ketään enää kiinnosta niiden vikinät. Niiden sukulaisetkin jo tajuaa, että ne on käytännössä kuolleita. Toivovat vaan, etteivät ainakaan jalattomina takaisin tule, mieluummin kaatuneinakin.

Joten käsittämätöntä tuo venäläisten lapsenusko. Luulisi että karu ympäristö olisi totuttanut reaaliteetteihin, mutta ei.

Mobilisaatioita järjestävät tahot ja toimeenpanevat tahot tekevät valtavia omaisuuksia lahjonnasta. Kaikkea tulee: rahaa, kultaa, koruja, bitcoineja, kiinteistöjä, karvalompakkoa.
Suuri omaisuuden siirto taas keskiluokalta Putinin omille ajokoirille.

Mitä tekee normaali ryssä ? Nielee kiukkunsa ja kuolee tai köyhtyy, tuollaisten persereikien puolesta, ihan uskomatonta sakkia.
 
Brasilia on suuri maatalousmaa ja merkittävä osa sen tarvitsemista lannoitteista tulee ryssälästä. Ei siis ihme, että da Silva laulaa moskovan lauluja ja tanssii ripaskaa päälle. Brasiliasta katsottuna Ukraina on kaukana, jolloin ryssän "denatsifikaatioksi" kutsumaa kansanmurhaa on helpompi katsoa sormien läpi. Jos motivaatio ei riitä sotilaallisen avun lähettämiseen Ukrainaan, niin pitäisi edes päänsä kiinni eikä meuhkaisi ryssän rauhasta.
Kiinnittäkään huomiota keihin muihin vetosi..Scholz ja Macron..
 
MG3 Ukrainassa :love:. Tulee mieleen Unto Parvilahden kirja "Terekille ja takaisin" mutta MG3 käynyt useamman evoluution MG42:sen jälkeen.

Itseasiassa tuolla kommentoidaan, että näyttäisi pikemminkin MG42/59 versiolta

Edit:
Belgogrodissa, Kurskissa ja Bryanskissa paukkunu viime yönä

Mahdollisen ydinaseiskun jälkeen 89% ukrainalaisista haluaa edelleen tapella
 
Viimeksi muokattu:
Rysyt ilmeisesti ampuu yhä useammin puikkoja joista kärki puuttuu, hämäys tarkoituksessa. Onko tuollainen puikko paljonkin halvempi ilman kärkeä?

Jos menee kuin Neuvostoliitossa, vaadittu tuottamaan joko N miljoonaa kpl rautanauloja, tai M tuhatta tonnia rautanauloja. N:llä tuotetaan nupinauloja ja M:llä ratanauloja. Nyt on vaadittu että pitää ampua X kpl ohjuksia, räjähteestä ei kukaan puhunut mitään.

Haluaisin ajatella että Z:n joukoissa olisi joku sabotööri joka kuittaa ohjuksen täysin varustelluksi ja ajattelee että jos sillä säästyy muutama siviili niin riski on kannatettava. Näin tuskin kuitenkaan on.
 
Tästä voi halutessaan käydä hahmottamassa, 1939-45 sodissa ryssän väkivallan takia maatamme kohden, maahan jääneiden suomalaisten sotilaiden määrää. https://www.sotasampo.fi/fi/casualties/
Jokaisella kaatuneella on ollut omat kasvot ja historia. Vanhemmat, mahdollisesti omaa perhettä.
Kuolleet eivät enää sure tai ole vajavaisia, inhimillisessä menetyksessään. Eloon jääneet kantavat tuon taakan.
Sotaleskien- ja orpojen määrä. On ollut kova taakka pienelle maallemme. https://www.sotaorvot.fi/
Sodan jäljet ulottuvat kauas sodan päättymisestä. Mitään kovin hyvää, tuo ei sodan jälkeisille sukupolville ainakaan inhimillisessä ulottuvuudessa ole tuonut.
Sodat synnyttävät revanssihenkeä, tahtoa tasata tilit. Jos ei julkisesti, niin se kytee syvällä kollektiivisessa tajunnassa. Se tulee sukupolvien yli - sen kuulee kun tuopin ääressä istuu. Julkisuuttahan nämä kommentit eivät kestä, mutta patoumat ruokkivat.
 
Noh, niinhän HARM ohjuskin tarvitsi lavetin mukaansa. Mutta sitten niitä paiskottiinkin purkkavirityksellä migeistä. Ehkä tosin Puolan päivittämistä? Mutta kuitenkin. Väittäisin että leikkaa liimaa menetelmällä joku Storm Shadow saadaan Sukhoin siipeen pultattua kun osoite on tiedossa.
Tuntuu hurjalta, että JASSMin integroiminen Hornettiin kesti vuosikausia ja maksoi miljoonia ja miljoonia.

Ukrainan ”integroinnit” kuulostaa luokkaa Storm Shadow saadaan Sukhoihin/Migiin kun laitetaan jesarilla ohjaamoon ylimääräinen Launch SS -nappi ja arduino-chippi, johon koodataan laukaisukäsky. Muut tiedot ilmeisesti voitaneen koodata ohjukseen jo maassa.
 
Tuntuu hurjalta, että JASSMin integroiminen Hornettiin kesti vuosikausia ja maksoi miljoonia ja miljoonia.

Ukrainan ”integroinnit” kuulostaa luokkaa Storm Shadow saadaan Sukhoihin/Migiin kun laitetaan jesarilla ohjaamoon ylimääräinen Launch SS -nappi ja arduino-chippi, johon koodataan laukaisukäsky. Muut tiedot ilmeisesti voitaneen koodata ohjukseen jo maassa.

Kun integroinnin tuloksia testataan pelkästään yksi laukaistu ohjus maksaa paljon. Ja todennäköisesti niitä ammutaan kehitystyön aikana useampi kuin yksi.
 
Back
Top