Ukrainan konflikti/sota

Kulttuuri muuttuu kahdessa sukupolvessa. Ensimmäisen aikana saadaan pientä muutosta, ja siitä se leviää kaikkialle.
Toisaalta joskus toinen sukupolvi ihmettelee edellisen kotkotuksia ja tekeekin päinvastoin. Jotkut jutut tarttuu ja leviää. Mutta jotkin todetaan läskiksi vedetyiksi tai muuten täysin tyhmiksi ajatuksiksi ja se ei leviä seuraavan sukupolven toimesta.

Tuo ei ole siis vakio.
 
Nyt tulee pelkkää offtopiccia, sori siitä. Jos saan bännit, aiheesta tulee.
Zahawhorevan pressikuvat on ryssän valtionmedian välittäminä ajettu aina raskaiden filttereiden läpi, eikä niiden kuvaamisen ajankohdasta voi tietää edes vuosikymmentä. Ovat niin totuudenmukaisia, kuin ryssän totuus aina. Pressikuvissa ainakin nenä on ihan jonkun muun, kuin Zawhorevan oma.

Ohessa yllättäen joltain viralliselta ryssän sivulta löytynyt kuva viime vuodelta. Jotta kukaan ei syyttäisi naisvihasta (totuudenmukaisen ja patologisen ryssävihan sijasta), laitan sen spoileriin. Ja onhan se aika kauhea, ei kannata avata.
479px-Maria_Zakharova_%282022-10-05%29.jpg

Ja tuossa lisää mallia, millainen kaunotar on kyseessä. Taitaa olla Syyrian selittelyiden ajalta kuuden vuoden takaa takaa, kun ryssä rakensi aktiivisimmallaan rauhaa Syyrian kansalle. Ja uhkarohkeille spoiler-napin klikkaajille huom, on uutistoimisto AP:n filtteröimätöntä kuvaa.
Todella härskiä, alkaa kiertää.
 
No nyt tuli häneltä selkeä virhe. Fuck.
Virheen sijaan voidaan varmaan puhua "muokatusta todellisuudesta". Jenkkien oikea siipi ikävä kyllä joissakin asioissa ajaa ryssän etua. Tai no ei ryssän, mutta omaa ja siinä tuo Ukraina ja rahan kaataminen sinne on keino lyödä demokraatteja. Putin tietenkin kiittää.

Enimmäkseen olen noiden jenkkien konservatiivien kelkassa nykymenossa, mutta muutama asia, etenkin Ukraina on sellainen jossa olen taas täysin eri mieltä. No hyvä esimerkki, että ei oikein voi sulkeutua liian tiiviisti sinne kuplaan, kun joku siellä kuplassa kuitenkin pieraisee.
 
Toisaalta joskus toinen sukupolvi ihmettelee edellisen kotkotuksia ja tekeekin päinvastoin. Jotkut jutut tarttuu ja leviää. Mutta jotkin todetaan läskiksi vedetyiksi tai muuten täysin tyhmiksi ajatuksiksi ja se ei leviä seuraavan sukupolven toimesta.

Tuo ei ole siis vakio.

Moni yhteiskunnallinen ilmiö syntyy siitä kun nuori sukupolvi kapinoi edellistä sukupuolvea vastaan omaksumalla täysin vastakkaisen näkökannan.

Esim Suomessa iso-osa kommunistien jyrkemmästä taistolais-siivestä oli ns parempien perheiden vesoja. Vanhemmissa siis pankinjohtajia, vuorineuvoksia, toimareita ja vastaavia. Ja tiedän heidän jälkikasvua josta on tullut menestyviä sarjayrittäjiä.
 
Virheen sijaan voidaan varmaan puhua "muokatusta todellisuudesta". Jenkkien oikea siipi ikävä kyllä joissakin asioissa ajaa ryssän etua. Tai no ei ryssän, mutta omaa ja siinä tuo Ukraina ja rahan kaataminen sinne on keino lyödä demokraatteja. Putin tietenkin kiittää.

Enimmäkseen olen noiden jenkkien konservatiivien kelkassa nykymenossa, mutta muutama asia, etenkin Ukraina on sellainen jossa olen taas täysin eri mieltä. No hyvä esimerkki, että ei oikein voi sulkeutua liian tiiviisti sinne kuplaan, kun joku siellä kuplassa kuitenkin pieraisee.
RFK Jr on demokraatti. Ja sikälaisessa kentässä vasemmalla. Kaikkea muuta kuin konservatiivi.
 
Hiukan on Saksan ääni muuttunut kellossa viimeisen vuoden aikana. Nyt on jo OK jos Ukraina katkoo ryssän huoltoreittejä ryssän puolelta - joka onkin ihan oikein.

Alkaa vanha Saksa heräilemään.
Tästä tulikin mieleen että missäs se Söltsi oikein luuraa kun ei ole käppänä enää huudellut mitään, onko äijä vaan hiljaisesti pistetty militääripuolen asioista syrjään?
 
Hiukan on Saksan ääni muuttunut kellossa viimeisen vuoden aikana. Nyt on jo OK jos Ukraina katkoo ryssän huoltoreittejä ryssän puolelta - joka onkin ihan oikein.

Alkaa vanha Saksa heräilemään.

Mielipide ilmaston muokkausta tulevaa varten.

Tämmöisiä signaaleja on hyvä seurata, ne kertovat muutakin kuin 'yleisesti ajatellun totuuden'.

Tässä siis voidaan tulkita niin että Pistorius epäsuorasti sanoo 'älkää välittäkö ryssän vinkunasta, kun Ukraina tarpeen vaatiessa ylittää rajan'.
Se on myös tietynlainen opastus siitä miten tulevaan ulinaan toivotaan vastattavan.

Ja se, että tämmöinen 'opastus' nähdään juuri nyt tarpeelliseksi, kertoo siitä että asia alkaa olla ajankohtainen (eli Ukrainan hööki on alkamassa muutenkin kuin puhetasolla..)

Ja kertoohan tuo myös siitä että Saksassa on uskoa Ukrainan onnistumiseen. Nämä herrat ovat luonnollisesti erittäin hyvin informoituja ja parhaiden analyytikkojen briiffaamia. Jos kovan tason poliitikkoa epäilyttäisi yhtään, ei hän sanoisi mitään tuon suuntaista (ettei päädy "kolmen päivän läpäksi").

No, semmosia ajatuksia ja havaintoja.

Musiikkia alkavaan viikonloppuun:

Jos Ukrainasta tulleita huhuja on uskominen niin koukkaaminen Venäjän puolelta olisi todellakin semmonen asia, jota ei edes ukrainalaiset uskoisi, kuten eilen sanoivat. Noh, aika näyttää ja tämä on vain omaa höpinää.
 
Olisipa tosiaan. Sehän olisi jo oikeaa toimitustyötä ja faktojen kertomista. Nyt tuli vain sanoja haastateltavien suusta, sanoja, joiden todenperäisyydestä tai sanojien motiiveista ei ole toimittajalla tai yleisöllä mitään tietoa.
Eiköhän tuonne ole valmiiksi valikoitunu niitä, jotka ovat olleet pro z kannalla jo ennen erityistä ryssimisoperaatiota. Itse en pidä kovinkaan vedättämisenä sitä, jos tehdään yksi juttu teemalla ryssämielisiäkin löytyy Venäjälle paenneista.
 
Back
Top