Ukrainan konflikti/sota

Törmäsin tänään kommenttiin, jossa mainittiin, että Italialla oli aiemmin F-16 hävittäjiä, mutta ne palautettiin jenkkeihin odottamaan uutta kohdetta. Voisiko niistä olla kyse?

Hyviä kysymyksiä. Sais joku noista haastattelukanavista kysyä kaikki kerralla venäläisiltä.

Italialla oli aikanaan vuokralla RAF:n Tornado ADV -koneita gap-fillerinä odoteltaessa Eufofighter Typhoonin toimituksia, mutta kun Typhoon myöhästyi lisää eivätkä britit halunneet enää jatkaa Tornadojen vuokra-aikaa, niin Yhdysvalloista vuokrattiin koipussitettuja F-16 ADF -koneita, jotka sitten palautettiin Typhoon-toimitusten lopulta päästyä kunnolla vauhtiin. Ne F-16:t eivät siis koskaan ole olleet Italian omaisuutta eikä Italia voi niitä koneita näin ollen Ukrainaan lahjoittaa.
 
Olenkos minä nyt ymmärtänyt oikein? Bakhkmut on nyt ryssällä, mutta heille valtavalla hinnalla. Samaan aikaan Ukraina on kokenut siedettäviä tappioita, ja kun Bakhmutin kaatuminen oli loppusuoralla, Ukraina alkoi vyörymään sivustoilla. Ja hyvällä menestyksellä. Reserviä ja länsikalusto vielä odottamassa sisämaassa.

Hätäisempi ajattelisi, että näin se jossain Ukrainan pelikirjassa ajateltiinkin menevän. Alkaakohan Sergei Ryssövitsiä Bakhmutissa kohta hieman ahdistaa?
 
Aamun isot uutiset:


Ukrainalaislentäjien koulutukset aloitetaan tänä kesänä

Britannian pääministeri Rishi Sunak kertoi Japanissa järjestettävässä G7-kokouksessa ukrainalaisten lentäjien koulutusten alkavan tänä kesänä.

Zelenskyi näyttää vahvistaneen Ukrainan menettäneen Bahmutin

Reutersin mukaan Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi vaikutti vahvistavan, ettei Ukrainan joukot hallitse enää alueita Bahmutin kaupungissa. Venäjä ilmoitti yön aikana vallaneensa kaupungin kokonaan ja Venäjän presidentti Vladimir Putin onnitteli joukkojaan saavutuksesta. - Tietääkseni ei, Zelenskyi vastasi, kun häneltä kysyttiin, oliko kaupunki enää Ukrainan hallussa. - Tänään se on vain sydämissämme, hän lisäsi.

--------------

Sodan sumua on molemmissa uutisissa.

Samalla kun Bakhmutin keskusta on menetetty on Ukraina edennyt sivustoilla pihtiliikkeeseen viimeisen viikon aikana. Haetaanko tässä mottia missä vihdoin ja viimein haltuun saatu kaupunki miehitetään vahvasti ja suuri määrä joukkoja saaretaan sinne.

Jos selaa minun postaushistoriaa niin viime syksynä Ukrainan ilmavoimien sivuilla oli artikkeli että F-16 koulutukseen menevät pilotit on valittu ja RAF komentaja kertoi koulutuksen kestävän kuusi kuukautta mikäli tyyppikoulutetaan osaavia lentäjiä. Oletan projektin olevan melko pitkällä ja huoltohenkilöstöä on jo koulutettu viime syksystä esim konsultteina.
 
Olenkos minä nyt ymmärtänyt oikein? Bakhkmut on nyt ryssällä, mutta heille valtavalla hinnalla. Samaan aikaan Ukraina on kokenut siedettäviä tappioita, ja kun Bakhmutin kaatuminen oli loppusuoralla, Ukraina alkoi vyörymään sivustoilla. Ja hyvällä menestyksellä. Reserviä ja länsikalusto vielä odottamassa sisämaassa.

Hätäisempi ajattelisi, että näin se jossain Ukrainan pelikirjassa ajateltiinkin menevän. Alkaakohan Sergei Ryssövitsiä Bakhmutissa kohta hieman ahdistaa?

Jotakuinkin noin. Ukraina on myös oppinut omista ja ryssien tekemisistä vuosien varrella. Eihän tämä sota eilen syttynyt. Tuossa twiittiketjussa hyvä linkki vuoden 2014 tilanteeseen ja kuinka paljon paremmin sekä rauhallisemmin sodan eri vaiheet nyt etenevät Ukrainan näkövinkkelistä ja ryssillä se on sellaista väkisin repimistä.


ISW avaa hyvin kokonaiskuvaa tapahtumista ja mitä se ryssiltä vaatii tälläkin hetkellä. Kannattaa lukea koko ketju.


Lisäksi vatnikit juhlivat nyt tuota Pyrhoksen voittoa käsittämättä kokonaisuutta eli heidän edellytyksensä jatkaa heikkenee kokoajan muun muassa näiden selustaan tapahtuvien iskujen seurauksena.

 
Back
Top