Ukrainan konflikti/sota

Ilmeisesti Yhdysvallat ovat pohtineet (luonnollisesti, koska kyllähän eri vaihtoehtoja pohditaan) Ukrainalle Major non-NATO ally statusta. Kyse on erityisasemasta jonka Yhdysvallat voi myöntää NATOn ulkopuolisille läheisille liittolaismailleen. Kyseinen asema oikeuttaa erilaisiin sotilaallisiin ja taloudellisiin etuuksiin.

Yhdysvallat on solmineet tällaisen aseman esimerkiksi Japanin, Israelin, Etelä-Korean ja Australian kanssa.

Suomenkin kohdalla spekuloitiin tätä asemaa Niinistön 4.3.2022 Bidenin tapaamisen jälkeen.

EDIT. Suomen kohdalla asiaa lähinnä pohdittiin jonkinlaisena väliaikaisena siirtymävaiheena ennen varsinaista jäsenyyttä. Ukrainankin kohdalla mahdollisesti näin, vaikkakin aika on oletettavasti pidempi.
 
Viimeksi muokattu:
Erinäisistä ukrainalaisista lähteistä päätellen ryssä yrittää reserveillä tukkia Velyka Novosilkan etenemistä. Hersonista on siirretty ilmeisesti reippaasti tavaraa ja miehiä (ns. parempaa) eli toistaiseksi tuolla suunnalla Ukrainan eteneminen hidastunut. Hyvä vaan että tuovat lisää massaa tykistön kantamalle. Makarivka pitäisi edelleen olla Ukrainalla vaikka ryssä väittää mitä.
 
Muistanko oikein että Suomi jopa rahoitti noitten teitten kunnostusta?

Suomi rahoitti suoraan 2012 asti, tämän jälkeen EU:n puitteissa:

Kehittämishankkeiden lisäksi ohjelmista on rahoitettu investointihankkeita, jotka liittyvät erityisesti rajanylityspaikkojen toimivuuden parantamiseen.
Suomen ja Venäjän raja-alueilla on toteutettu vuosina 2014–2020 kolmea EU:n Euroopan naapuruusvälineestä (ENI:stä) rahoitettua CBC-ohjelmaa:
  • Kolartic
  • Karelia
  • Kaakkois-Suomi–Venäjä
Kolmen ohjelman puitteissa on rahoitettu yhteensä 160 kehittämishanketta ja 14 investointihanketta. Ohjelmien yhteenlaskettu kokonaisrahoitus on ollut 178,7 miljoonaa euroa.

esimerkkejä tieprojekteista:

Että ei mene aiheen ulkopuolelle niin tässä Kiev Independetin artikkeli vastahyökkäyksen tilanteesta:

More Gains and Russia’s HIMARS Woes​

Erinäisistä ukrainalaisista lähteistä päätellen ryssä yrittää reserveillä tukkia Velyka Novosilkan etenemistä. Hersonista on siirretty ilmeisesti reippaasti tavaraa ja miehiä (ns. parempaa) eli toistaiseksi tuolla suunnalla Ukrainan eteneminen hidastunut. Hyvä vaan että tuovat lisää massaa tykistön kantamalle. Makarivka pitäisi edelleen olla Ukrainalla vaikka ryssä väittää mitä.

Onhan näitä väännelty jo täällä, mutta ei siltikään malta olla haaveilematta, josko Hersonista saisi joen yli jonkin – vaikka kevyemmänkin – pumpun iskemään tuonne Krimin "suuaukkoa" kohti. Nyt jos ja kun Zaporižžjan suunta vetää ryssän reservejä puoleensa, tuo kulma voisi avautua paremmin. Mutta onko Ukrainalla mitään kykyjä tällaiseen?
 
Suomi rahoitti suoraan 2012 asti, tämän jälkeen EU:n puitteissa:

Kehittämishankkeiden lisäksi ohjelmista on rahoitettu investointihankkeita, jotka liittyvät erityisesti rajanylityspaikkojen toimivuuden parantamiseen.
Suomen ja Venäjän raja-alueilla on toteutettu vuosina 2014–2020 kolmea EU:n Euroopan naapuruusvälineestä (ENI:stä) rahoitettua CBC-ohjelmaa:
  • Kolartic
  • Karelia
  • Kaakkois-Suomi–Venäjä
Kolmen ohjelman puitteissa on rahoitettu yhteensä 160 kehittämishanketta ja 14 investointihanketta. Ohjelmien yhteenlaskettu kokonaisrahoitus on ollut 178,7 miljoonaa euroa.

esimerkkejä tieprojekteista:

Että ei mene aiheen ulkopuolelle niin tässä Kiev Independetin artikkeli vastahyökkäyksen tilanteesta:

More Gains and Russia’s HIMARS Woes​

Tämä olikin itselleni uutta tietoa, että niitä on oikein rahoitettu. Kyllä tästä maasta on kaikki järki hävinnyt jo aikoja sitten, ihme että ollaan selvitty tähän asti vaikka jatkuvasti hakataan itseä kepillä päähän.
 
Sitähän länsi ja etenkin Macron pelkää, että Putin saa niskalaukauksen ja seuraavaksi siellä on Prigo/Strelkov vai mikä Girkin johdossa. Tai heidän tukijoiden valitsema. Voisi vanha Vova-setä vaikuttaa mukavalta heihin verrattuna...
Vova-setä vaan laittaa kaiken peliin mitä voi jo nyt- Täysi liikekannallepano tuottaisi ainoastaan heikosti varustettuja ja -motivoituneita mobikkeja JA se söisi hallinnon kannatuksen ehkä kriittisestikin. Tämä fakta ei muutu vaikka ruorimies vaihtuisikin mutta mikä muuttuu on se että putleri on hyvin suosittu zenäjällä ja noista yksikään taas ei ole.. En siis usko että seuraaja olisi sodan ja Ukrainan kannalta sen vaarallisempi, ehkä hyvinkin jopa päin vastoin.
 
Nyt se dima taas larppaa inttikuteissa ja uhoaa, että kansainvälinen tietoliikenne olisi heille legitiimi kohde iskeä. Suomi on tietoliikenteen suhteen vähän pullon pohjalla, joten toivottavasti eivät pätki liian montaa yhteyttämme muualle maailmaan. Mites sitten suu laitetaan, jos meidät eristetään muusta Euroopasta ja netti toimii vaan maan sisällä?
 
Keskustelu vähenee huomattavasti ja asiasisältö paranee, kun pietarin trollit ei pääse spämmäämään...
 
Tämä olikin itselleni uutta tietoa, että niitä on oikein rahoitettu. Kyllä tästä maasta on kaikki järki hävinnyt jo aikoja sitten, ihme että ollaan selvitty tähän asti vaikka jatkuvasti hakataan itseä kepillä päähän.

Tehty mikä tehty.

Nyt Suomen pitää yhdessä Nato-maiden kanssa muuttaa doktriinia siten, että rajanylityspaikkojen avulla voidaan nopeammin luoda sopiva suojavyöhyke rajaseudun kylille.

Ja jotta kytkös Ukrainaan pysyisi, niin soisin Ukrainan ihan aidosti tekevän sellaisen 20-30 kilometrin suojavyöhykkeen Belgorodin alueelle.

Taistelu Venäjää vastaan omalla maalla omien asutuskeskusten keskellä on karua puuhaa riippumatta siitä onko hyökkääjä vai puolustaja.
 
Back
Top