Ukrainan konflikti/sota

Nii, ensin harmitti, että rautatiesilta ei katkennut, mutta tarkemmin ajatellen ei harmitakaan. Nyt tosiaan z-kippoja pitää hajauttaa tuollekin puolelle jäljellä olevaa yhteyttä turvaamaan, joten taas venytetään resursseja. Ihan kaikki muuttui taas monimutkaisemmaksi.

Se henkilö, joka ollut vastuussa sillan turvallisuudesta, tuntee itsensä varmaan aika pieneksi nyt. Kaikki liikenne on syynätty ja läpivalaistu kuukausien ajan mitään löytämättä tai estämättä. Samalla työpanoksella olisi veistänyt vaikka mäntytukeista muutaman kymmen kilsan esteen, ettei tolppiin tulla törmäilemään vesidroneilla. Ei niillä ehkä ole edes mitään prosessimuotoista riskianalyysiä, vaan tehdään vaan nopee jotain ja pysytään suunnitelmassa tappiin asti. Välillä tuntuu, ettei koko maassa ole yhtään aikuista.
Täällä vedettiin SUVE verkko yli Suomenlahden jatkosodan alussa. Erikoista ettei tuolla tosiaan kyetä suojaamaan siltaa jollain vastaavalla systeemillä. Todettakoon tässä etten ole mikään asiantuntija asian suhteen. Kunhan vaan pohdiskelen.
 
Nyt kun silta saatiin jälleen räjäytettyä ja putin nöyryytettyä, niin kuinka pitkään mahtaa Zaporižžjan ydinvoimala pysyä pystyssä? ryssä kostaa nämä aina, yleensä ohjusiskuilla siviilikohteisiin. Ei taida olla vielä "kannattavaa" tuhlata ydinvoimalakorttia tähän?

Otan sinut uhrikseni, sori siitä, koska moni muukin kirjoittaa aina Putinin nöyryyttämisestä tms. Joten on pakko kysyä, miten tämä sota henkilöityy niin vahvasti Putiniin. Ei Putin siellä rintamalla ole vaan venäläiset kansakuntana, tässä tapauksessa sotilaat, ja ne "tavalliset venäläiset" ovat edelleen vähintäänkin hiljaisia hyväksyjiä. Jos venäläiset eivät tukisi Putinia, ei Putin olisi vallassa. Ei yksi mies pysy vallassa ilman merkittävää tukea kansalta, myös oligarkit ja sotilaat ovat kansaa. Eikö voisi sanoa venäläiset nöyryytettyä. Tämä on kyllä historiasta tuttua, Chile = Augosto Pinochet ja ns. natsisaksa = Adolf Hitler.

Ihan sen vuoksi kyselen kun asian minua jo yli vuoden vaivannut :)
 
Kuvissa näyttäisi olevan paremmat vauriot kuin tässä videossa? :unsure:

Video:
Katso liite: 81010

Kuva Twitteristä:
Katso liite: 81008
Sama vaurio eri suunnista kuvattuna. Toi sillan "kansi" on siirtynyt ulkolaidalle ja kallistunut merta kohden räjähdyksen voimasta.
Iso paukku ollut.
Se video missä sanottiin olevan se räjähdys viittaaa kyllä enemmän erikoisjoukkoihin kuin sukellusdroneen mutta tiedä sitten...
 
Venäläisen käänteislogiikan perusteella Krimin sillan pilarit vahingoittuivat sillä liikenneministeriö kiisti tiedot pilarien vahingoittumisesta.

The Ministry of Transport denied the information about the damage to the supports of the Crimean bridge​

MOSCOW, 17 July. /TASS/. The Ministry of Transport of the Russian Federation did not confirm the information about the damage to the pillars of the Crimean bridge, there is damage to the roadway on the spans of the structure from the side of the Republic of Crimea. This is stated in the press service of the Ministry of Transport of the Russian Federation.

https://tass.ru/proisshestviya/18288279
"The Ministry of Transport of Russia reported that from the side of the Crimean River there is damage to the roadway on the spans of the Crimean bridge. The structures of the spans themselves are on their supports. <..> message.

The ministry stressed that the inspection of the condition of the bridge continues.

Earlier, the head of the Republic of Crimea, Sergei Aksyonov, announced a stoppage of traffic on the Crimean bridge due to an emergency in the area of the 145th pillar. He did not specify the nature of the incident. Motorists were urged to refrain from traveling to the bridge and use an alternative land route through new regions of the Russian Federation. The Crimean authorities stated that the region has all the necessary stocks of fuels and lubricants, food and industrial goods. An operational headquarters has been set up in the Temryuk district, located near the Crimean bridge.
https://tass.ru/proisshestviya/18287987
 
Tässä väitetään, että olisi siltapaukut saatu videoitua, ehkäpä, vaikea sanoa varmaksi mutta komeasti kajahtaa.

Minusta ryssien ei kannata tuota enään korjata, pamahtaa vielä monta kertaa uudestaan vain joten hukkaan heitettyä vaivaa.

JOS näin olisi niin ensimmäinen purske on it-torjuntatulta ja toinen on itse siltaräjähdys. Räjähdys on kuvien perusteella tapahtunut sillan kannatinpalkissa lähellä pilaria kansien välissä. Mikäli sinne on dronella osuttu niin todella taitavaa lentämistä, koska räjähdekuormaa on pitänyt olla paljon.
 
Otan sinut uhrikseni, sori siitä, koska moni muukin kirjoittaa aina Putinin nöyryyttämisestä tms. Joten on pakko kysyä, miten tämä sota henkilöityy niin vahvasti Putiniin. Ei Putin siellä rintamalla ole vaan venäläiset kansakuntana, tässä tapauksessa sotilaat, ja ne "tavalliset venäläiset" ovat edelleen vähintäänkin hiljaisia hyväksyjiä. Jos venäläiset eivät tukisi Putinia, ei Putin olisi vallassa. Ei yksi mies pysy vallassa ilman merkittävää tukea kansalta, myös oligarkit ja sotilaat ovat kansaa. Eikö voisi sanoa venäläiset nöyryytettyä. Tämä on kyllä historiasta tuttua, Chile = Augosto Pinochet ja ns. natsisaksa = Adolf Hitler.

Ihan sen vuoksi kyselen kun asian minua jo yli vuoden vaivannut :)
Kansa on tottunut siihen että heitä alistetaan ja kurjuus on siellä normaalia. Venäjän kansalta ei kysytä kuka sitä maata johtaa. Sitä johtaa bunkkerirotta Putin jota tukevat hänen lähipiirinsä. Eli sota henkilöityy vain ja ainoastaan Putiniin.
 
JOS näin olisi niin ensimmäinen purske on it-torjuntatulta ja toinen on itse siltaräjähdys. Räjähdys on kuvien perusteella tapahtunut sillan kannatinpalkissa lähellä pilaria kansien välissä. Mikäli sinne on dronella osuttu niin todella taitavaa lentämistä, koska räjähdekuormaa on pitänyt olla paljon.
Kyllä tää video taitaa olla ihan muualta... Muistaakseni samaa videota käytettiin "autenttisena" edellisessäkin iskussa.... Sillon jysähti kuorma-auto, eikä IT ampunut... Nyt meridrone, eikä IT ampunut luullakseni nytkään ;)
 
Tossa aiemmin taisi olla ns. virallisessa ilmoituksessa kellonajat molemmille räjähdyksille. Näyttäisi videossa olevan sopiva räjähdysten väli.
 
Lähentelee tämä hemmo jo medun tasoa🤭

Venäläispoliitikko: Meidän täytyy vastata iskuun tuhoamalla kaikki Ukrainan voimalaitokset ja sillat​

Venäjän parlamentin Oikeudenmukainen Venäjä -puolueen johtaja Sergei Mironov sanoi Telegram-kanavallaan, että maan pitäisi vastata Krimin sillan räjähdykseen tuhoamalla kaikki Ukrainalle tärkeä infrastruktuuri.

– Meidän on tuhottava kaikki voimalaitokset, kaikki sähkövoimalat, kaikki auto- ja rautatiesillat. Koska tuhoamalla ne pelastamme sotilaamme ja miljoonien ihmisten elämän, Mironov jyrisee.

Hänen mukaansa Mustanmeren viljanvientisopimusta ei voi enää jatkaa tapahtuneen jälkeen.

– Emme keskustele viljasopimuksesta, joka auttaa Kiovan hallitsijoita ja heidän länsimaisia herrojaan täyttämään taskunsa. Viljasopimusta ei voi olla toisen terrori-iskun jälkeen, hän sanoi.

Kreml ei ole vielä kommentoinut Krimin sillan räjähdystä tai sen mahdollisia vaikutuksia Mustanmeren viljanvientisopimukseen.
 
Kansa on tottunut siihen että heitä alistetaan ja kurjuus on siellä normaalia. Venäjän kansalta ei kysytä kuka sitä maata johtaa. Sitä johtaa bunkkerirotta Putin jota tukevat hänen lähipiirinsä. Eli sota henkilöityy vain ja ainoastaan Putiniin.
Se on kyllä totta että venäläiset ovat siihen tottuneet, mutta silti diktatuurit aina henkilöityvät siihen diktaattoriin, vaikka voidakseen toimia diktaattorilla täytyy olla vahva tuki, muuten tulee noutaja. Ei Saddam Husseinia kaatanut Irakin kansa vaan Yhdysvaltojen johtama liittouma. Yksikään diktaattori ei ole vallankahvassa yksin, eikä ilman merkittävää tukea kansalta. Tässä vaan tulee aina sellainen fiilis, että aktiiviset toimijat ja hiljaiset hyväksyjät ovat kuitenkin vain yhden henkilön ikään kuin uhreja ja se yksi henkilö vetelee naruista, vaikka kuten sanoin Ukrainaan hyökkää Venäjä, ei Vladimir Putin ratsastaen jollain tiikerillä ilman paitaa.

Ps: en mä tiedä miten tää mun tajunnanvirta kirjoitettuna tässä lomadarrassa uppoaa, mutta yritetään edes :)

edit:
Ei me mitään pahaa olla tehty senkin natsit... ;)

https://www.is.fi/kotimaa/art-20000...zfa5VjkLSC7kb6GGHF8H1vLEhQdzPCE53omu_JbciCwVI
"Makkosen mukaan hänen kotikaupunkinsa Imatran kulttuurielämä on nykyään kuollut.

– Olen hyvin loukkaantunut. Tämä on erittäin surullista ja vaikeaa. Taiteen pitäisi olla ajan ja politiikan ulkopuolella, Makkonen sanoo.

Iltshencko uskoo, että venäläiset palaavat Suomeen, mikäli maahantulorajoitukset joskus poistuvat.

– Venäläiset turistit rakastavat Suomea, erityisesti pietarilaiset. Haluan nähdä, että olen tervetullut tänne. Se on tärkeintä meille. Rautaesirippu eurooppalaiselta puolelta on hyvin huono asia. Se on erittäin tehoton ja johtaa vain eskalaatioon, hän sanoo."
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top