Ukrainan konflikti/sota

Samanlaista, kuin jääkiekossa: jos peli ei suju, alkaa keskinäinen pulina. Ja pistetään joku vilttiketjuun.
Soppa on vasta aluillaan, edellisen siltaräjähdyksen aikaan ei ollut lomasesonki Krimillä. Nyt on ja siellä on enemmän tai vähemmän pulassa se 50kv (kilovatnikkia, iso V on voltin merkki). Näiden auttamiseksi ei ole oikein mitään tehtävissä kun viranomaisilla ei ole resursseja. Kyllä sieltä vielä löytyy paaaaaaaaljon syyllisiä, erityisesti miehitysalueen nukkehallinnosta. 50kv on sellainen määrä näitä keskivertokaupunkilaisia että melu kuuluu Kremliin asti.
 
Ongelma on siinä, että diktatuureissa kansalaiset pysyvät hiljaa, jos ruokaa riittää. Ceaucescu keikahti juuri siksi, että kansalla ei ollut enää ruokaa ja elintaso oli pitkään ollut surkea. Hitlerin Saksassa riitti myös sapuskaa viime metreille saakka, joten ei sielläkään porukka noussut vastarintaan. Samalla tavalla saksalaiset olivat aivopestyjä kuten ryssätkin. Putinilla ei ole hätää niin kauan, kun elintaso Venäjällä säilyy edes tyydyttävällä tasolla.
Ja valitettavasti pidemmällä aikavälillä Kiinan tuonti tulee korvaamaan länsimaiset tuotteet. Kyllä ryssä kiinalaisella BYD:in autolla ajelee ja Huawein puhelimella ihan yhtä tyytyväisenä pärjää kuin Renaultilla ja iPhonella aiemmin.
 
Soppa on vasta aluillaan, edellisen siltaräjähdyksen aikaan ei ollut lomasesonki Krimillä. Nyt on ja siellä on enemmän tai vähemmän pulassa se 50kv (kilovatnikkia, iso V on voltin merkki). Näiden auttamiseksi ei ole oikein mitään tehtävissä kun viranomaisilla ei ole resursseja. Kyllä sieltä vielä löytyy paaaaaaaaljon syyllisiä, erityisesti miehitysalueen nukkehallinnosta. 50kv on sellainen määrä näitä keskivertokaupunkilaisia että melu kuuluu Kremliin asti.

Toinen käytetty yksikkö on kö eli kilo örkkiä. (kilo orkin toinen derivaatta)
 
Ja valitettavasti pidemmällä aikavälillä Kiinan tuonti tulee korvaamaan länsimaiset tuotteet. Kyllä ryssä kiinalaisella BYD:in autolla ajelee ja Huawein puhelimella ihan yhtä tyytyväisenä pärjää kuin Renaultilla ja iPhonella aiemmin.
Onkohan se siberian reitti koska ajettavissa sähköautoilla latausverkoston puolesta, asfaltit lienee paikoittain hyvässä kunnossa. Eipä se kuulemma Moskovan katukuvassa ihmeemmin sota näy sanoi yks suomalainen siellä asuva.
 
YLE:



Etelä-Afrikan presidentti Cyril Ramaphosa on pyytänyt Kansainväliseltä rikollistuomioistuimelta ICC:ltä lupaa olla pidättämättä Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia.

ICC on antanut pidätysmääräyksen Putinista, joka aikoo osallistua Etelä-Afrikassa elokuussa järjestettävään Brics-maiden huippukokoukseen. Brics-maita ovat Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka.
Etelä-Afrikalla tuntuu olevan perseilyn tarvetta. Se ilmoitti lokakuussa 2016 eroavansa ratifioimastaan Rooman sopimukseksi kutsutusta ICC:n perussopimuksesta, mutta mitätöi eron kun sen piti astua voimaan 7. maaliskuuta 2017. Ja nyt se ei siis tuomioistuimen arviointikyky ja päätös kelpaa.

Toisaalta Etelä-Afrikka voi huoletta ottaa fudut koko sopimuksesta, vaikka ei Putinia pidättäisi Ukrainan sodan rikossyytteiden perusteella. Siitä tuskin tulee seuraamaan yhtään mitään. Koko sopimusta kun ei ole ratifioinut esim. Yhdysvallat, Venäjä, Israel - tai Ukraina.
 
Venäläisille kerrotaan Krimin sillan iskun jälkeisestä kiertotien käytön iloista. Matka kestää 5-6 tuntia, kaikkien ylimääräisten pysähtymisten tekemistä tulee välttää ja pysähdyksiä tulisi tehdä vain suurissa kaupungeissa. Vakuutukset eivät tietenkään ole voimassa. Alueella on armeijan tarkastuspisteitä ja näillä ei suositella erilaisten oikeuksien penäämistä sillä alueella on poikkeustila. Kuvaamista ei suositella lainkaan ettei tule pidätetyksi/ammutuksi ukrainalaissabotöörinä.

Experienced travelers told the features of travel through new territories in the Crimea: “extreme”​

“Do not turn off the roads, do not meddle in the fields and forests”

After Ukraine's drone strike on the Crimean Bridge, traffic between the peninsula and the mainland slowed down. One of the options to leave the peninsula or get to it was the road through the new territories of the Russian Federation. About what rules should be observed when driving through the Kherson, Zaporozhye and Donetsk regions, learned "MK". A clear instruction was made by those who have already used this path.

The road surface between the Crimea and the Rostov region is very high quality and more and more people use this particular travel option. Most of the way is free, but on the border with the Crimea you will have to stand in a traffic jam. The traffic jam to the Crimea from the Chongar checkpoint stretched for more than 1.5 km. Along the way, you will visit new cities. The path runs through Melitopol, around Berdyansk, and then to Mariupol and Taganrog. The length is 400 km and approximately 5-6 hours drive. For those who are going to drive through the liberated territories, a special instruction has even appeared on the Internet.



We can immediately say that it is better to go during the day, not at night. Despite the safety of the road, you should be careful and careful not to make unnecessary stops - fighting is going on in these regions. Motorists are invited to fill up a full tank before leaving, take a lot of drinking water and cash with them. It is not recommended to stop in places not equipped for parking, this should be done only in large cities or at gas stations. By the way, they are quite frequent and occur every 50 - 10 kilometers. Gas stations accept cards and you can have lunch. Tasty food is also prepared in cities, for example, in Melitopol. You can also withdraw cash there. But insurance policies, unfortunately, do not work in the new territories.
You can’t avoid meeting in the military along the way, it’s better to skip cars marked “Z” and “V”. At checkpoints, it is not recommended to be rude or “swing rights”, since martial law is in force in the new territories. You can ask the military or police for help if needed. The driver must always have documents with him, the soldiers may require an identity card or inspect the car.
It is worth taking care of geolocation in advance. For example, download route maps in case the Internet or connection is lost. But what you definitely shouldn’t do is photograph the movement of the military and their geolocation so that you are not mistaken for a saboteur of the Armed Forces of Ukraine. You can’t go into forests and fields and it’s better not to turn off the road to no one knows where.
And finally, the memo recommends keeping calm and courtesy, because in the NWO zone everything is built on mutual respect and patience.
“The road there is good, not Tauris, of course, but very good,” says the driver Alexander, “Well, our tourists will see what the situation is like there, I think many will understand the seriousness of the situation. Yes, it’s better not to take pictures at all, and I don’t advise walking on green grass ... "

- What is the difficulty of traveling through new territories?
- Many military posts with queues where you can stand for quite a long time.
However, some prefer to avoid traveling to new territories and prefer to queue up to cross the Crimean Bridge, or wait for the ferry. “The route through the new territories is not the most convenient,” says Olga, “Pure water extreme. And if you go, then only without the kids.
https://www.mk.ru/economics/2023/07...zda-po-novym-territoriyam-v-krym-ekstrim.html
 
^ Ihanko tosissaan ne päästävät autoja ajamaan tuolle sillalle? Se vähemmän rikkoutunut noista sillankansista on sekin siirtynyt lähes metrin paikaltaan ja on vääntynyt mutkalle. Siihen on sitten vain lätkäisty asfaltista tollanen ajoramppi. Toi on aika hasardia leikkiä siviilien hengellä. En odottanut edes ryzzältä mitään tällaista.
Nojoo sen verran monen sillan purkua on tullu vierestä katottua, että ei ne nyt ihan vähällä sorru, vaikka iskua onkin jo niskassa. Poikeustila ja poikkeussäännöt, ehkä joku koekuormituskin ja kunnon arviot jättämällä pois kaikki eri kuormitustilanteiden ja materiaalien varmuuskertoimien kertomiset keskenään, niin helposti voi muutaman tn. henkilöautot kulkea. Mikä lie sillan alkuperäinen suunnittelukuorma...

No tietenkin ois toivonut, että koko paska ois jorpakossa.
 
Ongelma on siinä, että diktatuureissa kansalaiset pysyvät hiljaa, jos ruokaa riittää. Ceaucescu keikahti juuri siksi, että kansalla ei ollut enää ruokaa ja elintaso oli pitkään ollut surkea. Hitlerin Saksassa riitti myös sapuskaa viime metreille saakka, joten ei sielläkään porukka noussut vastarintaan. Samalla tavalla saksalaiset olivat aivopestyjä kuten ryssätkin. Putinilla ei ole hätää niin kauan, kun elintaso Venäjällä säilyy edes tyydyttävällä tasolla.

Paha vaan kun ryssän elintaso on heikäläisittän hyvälläkin tasolla luokkaa "kehitysmaa".
Kestävät pirut ihan mitä kurjuutta tahansa...

Asumisolosuhteet (Norilsk):

F1EHc_naYAISphH.jpg


Muu paska:

Fo6LMp7XgAEg0r_.pngFvh_5r_WYAEyODe.jpgFviAGTYWwAAIWsn.jpgFwPdjA9WwAA7XHX.jpg
 
Toinen käytetty yksikkö on kö eli kilo örkkiä. (kilo orkin toinen derivaatta)
kö viittaa yleensä parantuneeseen ryssäkasaan, eli vatnikkeihin jotka tarttui aseeseen ja nyt nutullaan auringonkukkaa kasvamassa. Kohta päästään Mö tasolle, eli 1/4Mö häämöttää mittarissa. kv lauma taasen asustaa ruskii-mir vaikutuspiirissä ja yleensä yrittää välttää kutsuntoja sekä tukee puttelia.
 
kö viittaa yleensä parantuneeseen ryssäkasaan, eli vatnikkeihin jotka tarttui aseeseen ja nyt nutullaan auringonkukkaa kasvamassa. Kohta päästään Mö tasolle, eli 1/4Mö häämöttää mittarissa. kv lauma taasen asustaa ruskii-mir vaikutuspiirissä ja yleensä yrittää välttää kutsuntoja sekä tukee puttelia.
Hymähdin tuolle käyttäjänimimerkin myl fyysikkovitsille niin maan kauhiasti, että voin vielä huonontaa:
orcin kolmas derivaatta on kun lentää heittokisassa vaunun tornin mukana. :D/facepalm Jos :unsure:, niin wikipediasta Kinematiikkamalli:nykäys
 
Sorry, linkkiä ei ole kun vain tilaajille. Löytyy kuitenkin varmaan googlesta. Financial Timesin mukaan Carlsbergia ryssässä hallinnoi nyt Kovalchukin poppoo, oligarkkeja. Danonea puolestaan Kadyrovin vasen käsi eli oletettavasti lampaan asemassa monesti ollut Zakriev.

Näinhän se varastaminen toimii, kun omassa maassa ei ole enää mitään varastettavaa.

Ellei olisi niin surkuhupaisaa, voisi vihastua. Eiköhän tässä ole länsiyrityksille riittävä osoitus, että bisnesten vienti ryssään ei kannata. Ahneuspäissään sinne on menty, mutta njyt bjisnes kaput.

Täällä sivistysmaissa vieläkin pohditaan ryssäomaisuuden takavarikointia. Paljonko puten pitää varastaa, että lännessä herätään? Suomenkin olisi aika säätää lakeja, joilla ryssäomaisuuden kansallistaminen Suomen valtiolle olisi laillista. Ryssäomistus on tehtävä laittomaksi ja kaikki kaksoiskandalaisuudet tulee lakkauttaa välittömästi.

Senjanen presidentiksi, ja avot.
 
Back
Top