Ukrainan konflikti/sota

Edit: Merkava ehti ensin joten otetaan linkki pois, mutta jätetään tiivistelmä.

---

Kiovan pormestari Vitali Klitško arvostelee Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyiä eristäytyneisyydestä ja itsevaltiudesta ja siitä, että hän jätti huomiotta varoitukset Venäjän hyökkäyksestä helmikuussa
2022, ja epäonnistumisista, jotka mahdollistivat Venäjän joukkojen marssin lähes Kiovan porteille.

Klitško sanoo myös tukevansa Ukrainan asevoimien komentaja Valeri Zalužnyiä. Zalužnyi sanoi aiemmin syksyllä brittilehti Economistin haastattelussa, että sota on ajautunut pattitilanteeseen. Zelenskyi on asiasta eri mieltä.

Vain alueellisten pormestareiden ja kuvernöörien itsepäisyys ja riippumattomuus esti Ukrainaa muuttumasta itsevaltaiseksi valtioksi, joka keskittyy Zelenskyin ympärille.
----

Kovaa tekstiä, liittyykö mahdollisesti tuleviin presidentinvaaleihin vai johonkin muuhun :unsure:
 
Juuri näin aiemmin epäilinkin, että tuotannot kasvaa selkeästi nopeammin kun luvattu. Rahalla on sellainen vaikutus. Heiltä aiempi arvio oli nostaa ensi vuonna tuotantoa jopa n. 500 000 kpl asti ja nyt tämän mukaan jo 700 000 kpl. Rheinmetall (700 000) ja USA (1,2miljoonaa) saavat jo kahdestaan tuotannon tason sinne pariin miljoonaan murkulaan vuositasolla, ehkä jo ensi vuoden loppupuolella. Itse uskon lisäksi vielä sen, että kaikkia tuotantomääriä ei sattuneesta syystä ilmoiteta. Ilmoitettaisiinko yläkanttiin? Sitäkään en oikein usko.
Tuon lisäksi SAAB on tainnut puhunut kapasiteetin nousevan 400 000 kranaatin vuositasolle vuoden 2025 alkuun mennessä, jonka lisäksi tšekikkiläisten valmistajien yhteenlaskettu tuotanto tulisi olemaan tuohon mennessä myöskin sadoissa tuhansissa. En tosin ole vähään aikaan nähnyt mitään uutisia noiden määrien toteutumiseen liittyen.
 
Edit: Merkava ehti ensin joten otetaan linkki pois, mutta jätetään tiivistelmä.

---

Kiovan pormestari Vitali Klitško arvostelee Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyiä eristäytyneisyydestä ja itsevaltiudesta ja siitä, että hän jätti huomiotta varoitukset Venäjän hyökkäyksestä helmikuussa
2022, ja epäonnistumisista, jotka mahdollistivat Venäjän joukkojen marssin lähes Kiovan porteille.

Klitško sanoo myös tukevansa Ukrainan asevoimien komentaja Valeri Zalužnyiä. Zalužnyi sanoi aiemmin syksyllä brittilehti Economistin haastattelussa, että sota on ajautunut pattitilanteeseen. Zelenskyi on asiasta eri mieltä.

Vain alueellisten pormestareiden ja kuvernöörien itsepäisyys ja riippumattomuus esti Ukrainaa muuttumasta itsevaltaiseksi valtioksi, joka keskittyy Zelenskyin ympärille.
----

Kovaa tekstiä, liittyykö mahdollisesti tuleviin presidentinvaaleihin vai johonkin muuhun :unsure:
Tässä jutussa särähti korvaan se Klitshkon kommentti, että Zele maksaa lopulta virheistään menettämällä vallan. Hitto, niin se demokratiassa menee! Normaali homma. Halusimme tai emme, niin varttuneille ukrainalaisilla on osa ryssän meininkiä tiukassa takaraivossa. Heidän kuuluu osata antaa nuorille tilaa sodan jälkeen
 
Kyllä tämä ihan tosijutulta vaikuttaa.
Edit:Itse uskon,että tämä sota tulee jonkinlaiseen päätökseen jo tulevan vuoden aikana. Se, jatkuuko se sitten uudestaan on toki mahdollista.
Ehkäpä jos Trump palaa ja Ukrainan tuki loppuu. Siinä tapauksessa Venäjällä ei juuri ole syytä enää mihinkään sopimuksiin ja muuhun himmailuun vaan se ottaa koko Ukrainan. Ukraina varmasti taistelee sankarillisesti ehkä jopa vuoden loppuun saakka mutta jossain vaiheessa voimat loppuu ja ryssä pääsee läpimurtoon joka vie sen Ukrainan länsirajalle saakka. Sen jälkeen voidaankin voivotella kun todistetaan etnistä puhdistusta.
 
Ehkä joku määrittelemätön tulitauko on se, mikä ensin tapahtuu. Sitten ne Ukrainan turvatakuut pöytään, mitä ne sitten käytännössä ovatkaan.
 
Kaunista - auroja miekoiksi.

Ukrainan kumppanimaassa painetaan kolmessa vuorossa 122 mm kranaattia tulemaan. Uudelta näyttää laitos ainakin se vähä mitä näkyy kuvissa.

Jos pitää paikkansa, että noin nopeasti skaalautuu droonien valmistus ylöspäin niin ryssät on täysin kusessa. Tuskinpa Puolustusministeri voi aivan löysiä puhua vaan siellä tapahtuu oikeasti teollinen murros tällä saralla. Osa toki ostetaan edelleen ulkomailta kuten tähänkin saakka.

Myös EW laitteistojen valmistusta aloitetaan Ukrainassa.

Viimeksi muokattu:
Taistelua käydään nyt ihmisten mielistä. Tämä on sitä refleksiivistä kontrollia. Jos nyt porukalla päättäisimme lyödä vihollisen maan rakoon niin mikään, ei yhtään mikään sitä estäisi. Meillä on lännessä aivan kaikki mitä siihen tarvitaan, jos vain haluamme.
JOS päättäisimme, ja tekisimme.. ei oikein näy konkreettisia merkkejä tästä :(
 
Ajatuksia "Käihköille".

Länsiliittouman tulevaisuus riippuu Ukrainan kohtalosta, sanotaan Center for European Policy Analysis -ajatushautomon (CEPA) raportissa.

Euroopan pelote on pettänyt samaan aikaan, kun Venäjän imperialismi ja Kiinan taloudellinen ja sotilaallinen nousu aiheuttavat Euroopalle ennennäkemättömän kaksoisuhan.

Länsiliittouman tulevaisuus riippuu Ukrainan kohtalosta, raportti summaa. Epäonnistuminen Ukrainassa osoittaisi myös Kiinalle Yhdysvaltain heikkouden suurvaltana. Siksi Venäjän tappio olisi Yhdysvalloille tärkeää myös Kiinan uhkaa silmällä pitäen.

Eurooppa ei ole turvassa jos Ukraina ei ole turvassa, ja Yhdysvallat ei ole turvassa jos Eurooppa ei ole turvassa, raportissa sanotaan.

Kyllä tämä ihan tosijutulta vaikuttaa.
Edit:Itse uskon,että tämä sota tulee jonkinlaiseen päätökseen jo tulevan vuoden aikana. Se, jatkuuko se sitten uudestaan on toki mahdollista.
Itselle menee ymmärryksen yli nämä Ukrainan sisäiset kiistat ylimmässä johdossa.
Joo toki niitä voi olla ja on todennäköistä että katsantokantoja on erilaisia, varsinkin silloin kun ei kulje odotetunlaisesti.

Mutta miksi ihmeessä niitä pitää repostella julkisesti jossain lehtihaastatteluissa kun käydään sotaa.
Vähän voisi jokainen niellä ylpeyttään ja pyrkiä yhteistyöhön tai sitten keskinäisissä keskusteluissa nostaa se kissa pöydälle...
 
Varmaan se sotaväsymys väistämättä alkaa tuntua ja sisäinen paine kasvaa.
 
Rheinmetallille 142 miljoonan tilaus tykistön ammuksista Ukrainalle. Aikoo myös lisätä kapasiteettia ensi vuonna saavuttaen 700k vuosituotannon.
Näidenkin toimitus on vasta 2025, että hitaasti tulee akuuttiin tarpeeseen.
 
Back
Top