Ukrainan konflikti/sota

Mistä tulee tämä venäläisukkojen myöntyvyys lähteä osaksi ihmisaaltoja?
Pelkkä rynsesteri kädessä vaikkapa nyt Avdiivkan lihamyllyyn?.. Oli aivan pakko koettaa kysellä tästä parilta tutulta venäläiseltä.

Viestittelin aiheesta kahdelle alunperin lähialueilta kotoisin oleville, nyt täällä asuville, viis-kuuskymppiselle venakolle. Taustaksi: molempiin on tämä kaikki länsihapatus niin pahasti uponnut että eka 'ei yhtään pidä' Puttesta ja toinen peräti vihaa tätä.

Tämä ei-pitävä ei oikein taitanut hahmottaa kyselyjäni mutta toinen vastasi alkuun, että' mistä hitosta tietäisin kun ei mulla itsellä tuollaista ajattelua ole ja sitä itsekin ihmettelen!'

Sitten akoi tulla pohdintaa 'kun isäntä/herra käskee, niin totellaan', 'ovat ihan eri tavalla tottuneet hierarkiaan', 'venäläiset ovat edelleenkin maaorjia'.

Myöhemmin sanoi törmänneensä johonkin haastatteluun, missä olisi kerrottu että 'äärimmäinen köyhyys myös tuo sen etteivät ihmiset arvosta omaa tai läheistensä elämää'. 'siksi niiltä syrjäseuduilta rekrytoidaankin'.
--
 
Viimeksi muokattu:
Mistä tulee tämä venäläisukkojen myöntyvyys lähteä osaksi ihmisaaltoja?
Pelkkä rynsesteri kädessä vaikkapa nyt Avdiivkan lihamyllyyn?.. Oli aivan pakko koettaa kysellä tästä parilta tutulta venäläiseltä.

Viestittelin aiheesta kahdelle alunperin lähialueilta kotoisin oleville, nyt täällä asuville, viis-kuuskymppiselle venakolle. Taustaksi: molempiin on tämä kaikki länsihapatus niin pahasti uponnut että eka 'ei yhtään pidä' Puttesta ja toinen peräti vihaa tätä.

Tämä ei-pitävä ei oikein taitanut hahmottaa kyselyjäni mutta toinen vastasi alkuun, että' mistä hitosta tietäisin kun ei mulla itsellä tuollaista ajattelua ole ja sitä itsekin ihmettelen!'

Sitten akoi tulla pigdintaa 'kun isäntä/herra käskee, niin totellaan', 'ovat ihan eri tavalla tottuneet hierarkiaan', 'venäläiset ovat edelleenkin maaorjia'.

Eiköhän se mene suoraan juuri noin, eli kun herra käskee niin sitten mennään eikä kysellä. Tästä herran kumartelusta jaetaan vielä tulotasoon nähden isoja palkkioita joilla sitten jälkikasvun saattaa saada johonkin oikeaan kouluun ja virkakyöstiksi oikealle palkalle. Eipä siinä tartte miettiä millä siitä paskasta saa sen perheen nostettua pois..
 
Mistä tulee tämä venäläisukkojen myöntyvyys lähteä osaksi ihmisaaltoja?
Pelkkä rynsesteri kädessä vaikkapa nyt Avdiivkan lihamyllyyn?.. Oli aivan pakko koettaa kysellä tästä parilta tutulta venäläiseltä.

Viestittelin aiheesta kahdelle alunperin lähialueilta kotoisin oleville, nyt täällä asuville, viis-kuuskymppiselle venakolle. Taustaksi: molempiin on tämä kaikki länsihapatus niin pahasti uponnut että eka 'ei yhtään pidä' Puttesta ja toinen peräti vihaa tätä.

Tämä ei-pitävä ei oikein taitanut hahmottaa kyselyjäni mutta toinen vastasi alkuun, että' mistä hitosta tietäisin kun ei mulla itsellä tuollaista ajattelua ole ja sitä itsekin ihmettelen!'

Sitten akoi tulla pigdintaa 'kun isäntä/herra käskee, niin totellaan', 'ovat ihan eri tavalla tottuneet hierarkiaan', 'venäläiset ovat edelleenkin maaorjia'.

Myöhemmin sanoi törmänneensä johonkin haastatteluun, missä olisi kerrottu että 'äärimmäinen köyhyys myös tuo sen etteivät ihmiset arvosta omaa tai läheistensä elämää'. 'siksi niiltä syrjäseuduilta rekrytoidaankin'.
--
Venäjällä Tsaari omistaa edelleen kaiken. Tavallisella kansalaisella ei ole mitään omaa, vaan kaiken omistaa Tsaari, ja se on vain Tsaarilta lainassa. Jos Tsaari haluaa ottaa omansa takaisin, kuuluu orjan se nöyrästi tälle antaa.

Sama pätee myös orjan henkeen.
 
Tuskin on ongelma jos kivääreitä ei kuitenkaan riitä joka käsiin.
Nyt täytyy kyllä ottaa opiksi. Olin mokomia, kädettömiä, jo siirtämässä ajatuksissani hoitolaitokseen....
Väärin!

(Kiitos viisaammille oikaisusta, näen jo mielessäni sen hyökkäyksen lusikka - haarukka yhdistelmän hampaissa ja rynnäkkönä Ukrainan linjaa vastaan...)

Aina, putlerin porukassa kaivataan miinanpolkijoita, AATTEEN puolesta, verissä päin... jne... :ROFLMAO: :ROFLMAO: :ROFLMAO: (ja Martalle kotio uus Lada, tahi pottusäkki)

Edit:
tämä siis liittyy edellissivun juttuun:

1702314490843.png
 
Venäjän ulkomaantiedustelu SVR julkaisi tiedotteen länsimaiden halusta korvata Zelenski. SVR:n johtajan Naryshkinin nimiin laitettu teksti vaikuttaa huonosti peiteltyltä yritykseltä vakuutella länsimaille tarpeesta tulitaukoon/jäädytettyyn konfliktiin. Tiedotteessa listataan Zelenskin huonoja puolia ja hänen haluttomuuttaan neuvotella venäläisten kanssa. Länsimaiden nimiin laitetaan lista Zelenskin korvaajista (Zaluzhny, budanov, Klitschko jne.) ja näiden kerrotaan olevan sopivia "ukrainalaisen Pilsudskin"-rooliin.

Pilsudskinin käyttö esimerkkinä on hiukan erikoinen. Pilsudskin pyrki pitämään Puolan neutraalina ja solmi 30-luvulla hyökkäämättömyyssopimuksen sekä Saksan että Neuvostoliiton kanssa, molemmat rikkoivat sopimuksensa vuonna 1939.

THE WEST IS PREPARING A REPLACEMENT FOR V. ZELENSKY​

Press Bureau of the Russian Foreign Intelligence Service, December 11

Director of the Russian Foreign Intelligence Service S.E. Naryshkin said that the Foreign Intelligence Service is receiving reliable information that high-ranking officials of leading Western countries are increasingly discussing among themselves the need to replace the current President of Ukraine V. Zelensky. Among the reasons cited are Zelensky’s unfulfilled promises to defeat Russia on the battlefield, the endless rudeness of the Ukrainian president in dealing with foreign partners, and boundless nepotism and corruption in Ukraine, the scale of which shocks even Western politicians who know a lot about such matters. But the main thing is Zelensky’s loss of the ability to maneuver in the conflict with Russia in the interests of Washington and its allies.

The West believes that the head of Ukraine has gone too far in creating the image of an uncompromising supporter of a war with Moscow to a victorious end. If necessary, he will not be able to become a party to negotiations with Russia in the interests of temporarily “freezing” the conflict and saving the Russophobic Kyiv regime. According to the American intelligence community, given the development of the situation in the Ukrainian theater of operations, the need for this may arise in the near future.

Possible successors to Zelensky as head of state are being considered. In particular, on the sidelines of the meeting held in Brussels in November of this year. meeting of the Foreign Ministers of the EU countries, it was noted that this could be one of the high-ranking Ukrainian military, for example, the Commander-in-Chief of the Armed Forces of Ukraine V. Zaluzhny or the head of the Main Intelligence Directorate of the Ministry of Defense of Ukraine K. Budanov, as well as the head of the Office of the President of Ukraine A. Ermak, a former adviser to the Office of the President Ukraine A. Arestovich, Mayor of Kyiv V. Klitschko. According to Europeans, each of them is able to play the role of a “Ukrainian Pilsudski”, creating a strong “cordon sanitaire” between Russia and Europe for decades. This scenario provides for a ceasefire between Moscow and Kiev at the moment when the Ukrainian Armed Forces completely lose their offensive potential.
http://svr.gov.ru/smi/2023/12/zapad-gotovit-zamenu-v-zelenskogo.htm
 
Muka paras foorumi sodan seurantaan ja kokonaiskuvan näkemiseen... Suosittelen ja melkein vaadin kollektiivista häpeää - Kukaan ei huomioinut Bakhmutin noidan synttäreitä 😤

Hän on ilmeisesti nyt takaisin Bakhmutin rintamalla, viimeisin havaittu titteli "Lieutenant of a mortar platoon". 12 min videopätkä kuulumisista

🥰
Sä seuraat väärää ketjua. Katsottu jo 10 kertaa, tosin ilman tekstejä. Mutta kukapa niitä kaipaa kun kyse on noidasta.

Mitä olen kylillä pyörinyt, niin sanlasta ei nykyäänkään hiiskuta lomilla. Ei edes pienessä nousussa.

Tietysti meillä on mittakaavamme vuoksi asiat järjestettykin juuri niin, että kaikilla ei ole samaa. Joillakin on vanhaa radiota + sanlaa ja joillakin on uutta ja ihmeellistä. Tämä on luonnollista. Ukrainan sotaan asia liittyy ainakin siten, että heille tulee aseapuna jos jonkinlaista vempelettä ja tietystikin he pyrkivät niitä joukoilleen jakamaan jollakin järjellisen kaltaisella periaatteella, jossa järjen käyttöä kuitenkin haittaa melkoinen paine saada edes jotain vaikutusta aikaan ja heti. Omasta historiastamme löytyy sotien pirun kirjava tykistön kalusto sekä epäonnistuminen lähi-pst- aseiden kanssa, kun niitä keväällä 1944 saimme.
Pahoittelut OT:stä --> PV+Bittium yhteistyö poikinut ymmärtääkseni merkittävää suorituskykyloikkaa, taistelukentän kommunikaatioratkaisujen kehityksessä. Suhteellisen vähälle(?) huomiolle tämä jäänyt.

Tilannetietoisuuden lisääntyminen ja tätä myötä mahdollisimman tehokas oikea-aikainen voiman jako ja suuntaaminen. Hyvin istuvat maavoimien kehittämisen muottiin. Made in Finland. Oulussa tehdas.

Takaisin kutakuinkin langan otsikkoon --> Vaikka jossakin määrin huolestuttavia uutisia sekä kolumneja ts. mielipidekirjoituksia sodan kehitykseen nyt lisääntyvästi esillä on ollut. Mitään syytä ihokkaan repimiselle ei ole.

Ehkä myös hyvä huomioonottaa, Venäjän intensiivit ja mahdollisuudet itselleen sopivan narratiivin syöttöön, mielipiteenmuokkauksessa. "Rauhan" aikaansaamiseksi. Joskus puhtaaltakin vaikuttavalla suulla, likaisia tarkoitusperiä ajetaan. Tietoisesti tai tiedostamatta.

Kokonaisuuden kannalta. GOP:in piirissä oleva mielestäni lyhytnäköinen, myös USA:n itsensä kannalta potentiaalisia riskejä tulevaan lisäävä suuntaus turvallisuuspoliittisessa ajattelussa. Vaikkapa epäpyhän mutta mahdollisen Kiina-Venäjä -lähentymisen kautta ja geopolitiikan muutoksen voimatasapainon uudelleenjärjestelyssä. Itsessäni toki huolta aiheuttaa.

Sisäpolitiikan kautta, äänestäjäkunnan infantiiliin ainekseen vetoaminen. On täydellisen vastuutonta näin pitkälle tulevaisuutta hyvin potentiaalisesti riskien lisääntymisen kautta epävakauttavalle uhalle. Lännen yhteiskuntajärjestelmien suhteen.

Tällä foorumilla, meille terveesti isänmaallisille ja kansallishenkisille. Todennäköisesti jossakin määrin mielialaa tasaavaa vaikutusta on ollut, ajatusten jakamisen mahdollisuus. "Turvallisessa tilassa", kuten woke-mieliset ajatushattaran äänekkäät ja substanssivapaat muka-yksilöt tapaavat ympäristöään luokitella. Tässä tosin erona mm. kiinnittyminen reaalimaailmaan sekä historiallisen kontekstin hahmottaminen valtiollisissa kehityskuluissa.

Täten, Sanna Marinin julkistamana Tony Blair Instituten psta (ei ehkä oikeesti). MPNet:ille on myönnetty vuoden 2023 osalta, palkinto mielenterveyttä edistävän ja yhteiskuntaan rationaalista osallistumista koskevan pitkäjänteisen toiminnan johdosta. Onnittelut tervehenkisen keskustelun osallisille!
 
Donald Tusk on Puolan uusi pääministeri. Todennäköisesti erittäin hyvä uutinen Ukrainalle.

Tässä hänen kantojaan:

"The victory of Ukraine is in the national interests of Poland for sure," said Tusk. "This will affect both economic issues and the problem of refugees. The Polish state should not budge from its position, military support of Ukraine should not be questioned."
 
Viimeksi muokattu:

Alarm Grows Over Weakened Militaries and Empty Arsenals in Europe​

Budget cuts and an eroded weapons industry have hollowed out armed services; Russia’s invasion of Ukraine reveals risks​

Back
Top