Ukrainan konflikti/sota

Palstalla puhuttiin vaikka ja mistä erilaisista vehkeistä miinojen putsaukseen siellä Ukrainan päähyökkäyssuunnalla. Ihmeteltiin ihan syystä että miksei niiden raivaamiseen oltu valmistauduttu. Se onkin järjetöntä. Kauko-ohjattavia vehkeitä olisi ollut aikaa rakentaa vaikka satoja joita olisi voitu ajaa samaa uraa aina maaliin saakka, aina uutta perään kun vanha räjähtää - siinä olisi ollut latu sitten auki isolle hyökkäykselle.

No mutta kuitenkin, tuli taas mielenkiintoinen video vastaan. Eiköhän niiden miinojen raivaukseen olla suunniteltu nyt uusia juttua.
Tämä lienee jopa parempi ku UR77 tai MICLIC. Pystyy yön pimeässä ajamaan vaikka maaliin asti, eikä ryssä huomaa mitään ennen kuin hyökki alkaa ja hetkeä ennen köydet räjähtää. Noo, aika korkkaria, mutta teoriassa näin. Levemmät telan kun olisi, niin ei varmaan ajamalla räjäyttäisi miinojakaan (tuo köysi painaa aika tavalla).
 
...kaikki menee niin kuin olen suunnitellut -putler-

Venäjä antoi keskuspankille hätävaltuudet ruplan kurssin vakauttamiseksi

Yhdysvaltain tiedustelulähteiden mukaan Ukraina on lännen tuella tuhonnut lähes 90 prosenttia helmikuussa 2022 invaasion aloittaneen Venäjän armeijasta.

USA hyväksyi 300 miljoonan tuen Ukrainalle

 
Ihmeen epätarkkaa toi tulitus, kudit paukkuu maahan paljon ennen kohdetta. Tuliko sinne joku rypäleammuskin loppua kohti?

Olisikohan napsuneet puihin tai ottaneet niistä ainakin kimmokkeet? Matkakin on niin lyhyt, että ei oikein voi ”jäädä lyhyeksi”. Onko 100m?

Ilmeisesti joku HE tai HE-I ammus kun räjähtelevät noin kirkkaasti puuhun ja/tai maahan osuessaan. Metsässäkin alkaa kytemään. Lopussa kylkeen/perään osuessaan näkyy enää pelkät osumat, ohilaukauksia ei enää näy. Joko tuli on siinä kohtaa todella tarkkaa tai sitten ampuja ymmärsi vaihtaa pst-nuoleen. Veikkaan jälkimmäistä tai oikeastaan molempia.

Ja tulee siinä rypälekin lopussa taivaalta.
 
Olisikohan napsuneet puihin tai ottaneet niistä ainakin kimmokkeet? Matkakin on niin lyhyt, että ei oikein voi ”jäädä lyhyeksi”. Onko 100m?

Ilmeisesti joku HE tai HE-I ammus kun räjähtelevät noin kirkkaasti puuhun ja/tai maahan osuessaan. Metsässäkin alkaa kytemään. Lopussa kylkeen/perään osuessaan näkyy enää pelkät osumat, ohilaukauksia ei enää näy. Joko tuli on siinä kohtaa todella tarkkaa tai sitten ampuja ymmärsi vaihtaa pst-nuoleen. Veikkaan jälkimmäistä tai oikeastaan molempia.

Ja tulee siinä rypälekin lopussa taivaalta.
Ihan vain muutaman videon noista nähneenä minulla on sellainen teoria, että siinä on tahallisesti tuollainen epätarkka "ruiskutuli", jolla saadaan suhteellisen isoja maa-alueita katettua, niin että miehistölle tulee paljon vauriota ja sirpaletta. Johtuisiko sitten ammuksesta vai ihan tulenvalinnasta. Sirpalekranaatilla ei välttämättä ole hyötyä ampua maastoon kaikkia panoksia pahvilautaseen, vaan on parempi jos vähän roiskii ja aiheuttaa sirpalemyrskyä miehistöä vastaan?

Olen samaa mieltä, että tuossa lopussa alkaa osumaan, jolloin on voitu siirtyä tarkempaan moodiin tai tosiaan vaihtaa ammus. Itse vaunu ei tunnut liikkuvan niin kovasti että se ainakaan kaikkea selittäisi.
 
Uskon kyllä että kun sakemannit pääsee ryssän veren makuun niin eiköhän taas mene vanhasta muistista.
Saksassa on samanlaista henkeä yksilötasolla kuin täällä suomessakin. Omien sukulaisten ja kavereiden juttuja, toki tämä on vääristynyt viiteryhmä kun kumpikin sukuhaara on joutunut evakuoimaan itsensä Neuvostoliiton miehityksen alta, toinen Karjalasta ja toinen Itä-Preussin alueelta. Joskus 80-luvulla kun perheen sukujuhlissa oli molemmat isoisät, juovuksissa tottakai, olivat jo lähdössä valtaamaan menetettyjä maita takaisin ikuista vihaa uhkuen. Silloin varhaisteininä en ymmärtänyt tätä, kun itselle asia oli syötetty tarinaa että Saksa ja Suomi olivat ns. pahoja ja Neuvostoliitto hyvä.

Isoäiti, Karjalan evakko, harras uskovainen ei ihan elänyt kymmenen käskyn mukaan, puhui aina että Ryssään ei voi luottaa, yms. värikästä kommenttia. Viha ja katkeruus oli syvällä, hyvin peitettynä, mutta välillä se kuohui yli. Mummi oli nuorimman poikani valatilaisuudessa vielä mukana, ikää oli jo 90 vuotta, puhui hernesopan syömisen jälkeen pojalle ja kavereille että toivottavasti uutta sotaa ei koskaan tule, se suru ja murhe kun sodassa viisi enoa, oma isä ja kolme setää on saatettu hautaan, sitä ei voi kuvailla. Hän oli ahkera ihminen, teki töitä vielä 90-vuotiaana, parturi kun oli - asiakkaat harvenivat niinkuin asiakkaiden hiuksetkin. Hän oli hyvin peloton ihminen, uskoi taivaan isän varjelukseen, pelko ja huoli lapsista oli aina läsnä, sellaista herraa ei ollut ettei mummi olisi mennyt hänen ja lapsen väliin - sanan säilä oli terävä ja totuus oli monelle aika kipeää kuultavaa. Näin monta kertaa kun fyysisesti iso raavas mies väisti pientä naista ja moni nöyrtyi kun moraalituomiota tuli.

Mummi kuoli tasan kuukausi sitten, hän eli viimeiset kaksi vuotta vähän pois tästä maailmasta, hänen suurin pelkonsa että Euroopassa alkaa uusi laaja maasota jossa Ryssä on osapuolena ei koskaan hänen tietoisuutensa tullut. Maailma olisi parempi paikka jos rehellisiä ja pelkäämättömiä ihmisiä olisi enempi. Pelkäämättömyydellä tarkoitan että ihmisessä on sisäinen palo siihen että pyritään oikeudenmukaisuuteen ja ei pelätä vastustaa sortajaa oli se mikä tahansa.

Veren maku on vaarallinen, mutta Ukraina on opettanut samaa mitä mummi opetti. Tappelua ei saa aloittaa mutta sen saa kyllä lopettaa ja heikompaa pitää puolustaa. Pelkäämättömästi ja totuudessa pysyen.

Väärin perustein tehty verenvuodatus, niin että sillä pyritään sortamaan ja anastamaan, sellaisen puolelle ei pidä asettua vaikka siitä voisi itse hyötyäkin.

Revanssihenkeä on ja haluaisin nähdä että pahan imperiumin jälkeläinen häviää, se tarvitsee filosofista kärsivällisyyttä ja vuosikymmenien aktiivista työtä. Nyt se on sota, mutta sodan jälkeenkin tuohon kansojen sulatusuuniin pitää injektoida kollektiivisen elämän kunnioituksen, ihmisarvon ja hyvinvoinnin kulttuuri. Sellainen kulttuuri jossa työtä tekemällä on mahdollista elää hyvää elämää, sellaista yhteiskuntaa jonka lait suojaavat heikompia, sellaista yhteiskuntaa jota naapurit voivat kunnioittaa vapaasta tahdosta, ei pelosta. Kyllä toivon että Venäjä hajoaa, se on luonnoton sortovaltio, joka sortaa omia kansalaisiaan, sortaa naapureitaan.

Ukrainan auttaminen on oikein, Venäjän sorronpyrkimysten vastustaminen on oikein, Venäjä pyrkii propagandallaan vaikuttamaan oikeamieliseen päätöksen tekoon korostamalla Ukrainan "korruptiota ja Banderismia" - tätä propagandaa pitää vastustaa koska se on vain yksi Venäjän sortopyrkimys. Pahan imperiumissa vielä henki pihisee ja tämä ei ole mikään Disneyn woke-elokuva.

Tulipas tajunnanvirtaa. Antakaa anteeksi, prosessoin vielä mummin poismenoa ja sitä arvomaailmaa mitä hän tähän maailmaan antoi.

--

Kaikista pahinta on minustakin lasten ja eläinten kärsiminen tässä sodassa. Ajatustasolla olen esineellistänyt Ryssän, raatojen näkeminen kuvottaa, mutta vammautuneen tai kuolleen lapsen näkeminen särkee minut, samoin langanlaihan isäntäsä kadottaneen koiran juokseminen raunioissa.

Sain sairasta tyydytystä kun näin Bakhmutin pulleat koirat - maailmassa on jotain oikeutta. :cry:
 
Päivän luvut:
410865251_705063198473428_5327366843466729619_n.jpg
 
Back
Top