Ukrainan konflikti/sota

Kuin olisit lukenut ajatukseni, nimittäin juuri muutamapäivä sitten päissäni mietin että tällainen kartta ois kiva nähdä jotta oikenee ne virheelliset mielikuvat, noh kiitos tästä ! Paskoja maita onkin ehkä vähän enemmän eritoten tuo Ranska oli ullatuus sekä saksa jota olen useasti toitottanut paskaksi maaksi noh en oikaise vieläkään tuota mutta jäädänpäs seuraamaan
Italia-Ranska-Espanja Bruttokansantuote yhteensä karkeasti 6500 miljardia. Siitä annettu 0.02-0.03 prosenttia. Vaikka kymmenkertaistasivat avun määrän, olisivat edelleen siellä jälkipään joukoissa mutta Miljardeja kertyisi mukavasti. Uskomatonta pskaa noilta mailta, kovaa puhetta välillä, mutta se toteutus tökkii pahoin.
 
Itse olen tullut aivan päinvastaiseen johtopäätökseen. Ukrainan sota on tällaista kuin on, koska kumpikaan osapuoli ei omaa vahvoja moderneja ilmavoimia. Dronet, lennokit ja ohjukset eivät riittäneet menemään läpi venäläisten miinakentistä, mutta jos ilmassa olisi ollut 200 x F-35 satamassa pommia venäläisen tykistön ja puolustuslinjojen niskaan niin olisi todennäköisesti käynyt hyvin eri tavalla. Ja jos venäläisillä olisi ollut niiden flankereiden sijasta sadoittain F-35:a ilmassa toki kunnollisten pilottien ja huoltosysteemin kanssa, vieläkö Ukrainan ilmapuolustus kestäisi, vai olisiko valot pois ja voimalaitokset paskana jokaisesta Ukrainan kaupungista?

Modernin hävittäjän kaltainen vehje kykenee tekemään asioita jotka eivät droneilla ja lennokeilla ja ohjuksilla yksinään onnistu. Pelkästään sensorilavettina F-35 on aivan jäätävä, eikä vastaavaan mikään drooni tai lennokki kykene. Pelkästään se nopeus jolla hävittäjä voi vaihtaa paikkaa, kantomatkasta puhumattakaan, on iso juttu. Eikä hävittäjä tule elsolla tonttiin niin kuin drooni saattaa tulla. Tulevaisuudessa ilmavoimien merkitys vain korostuu. Tässä kohtaa joku ottaa yleensä esiin ajatuksen, että niitä hävittäjiäkin lentää ihan kohta joku "AI" jolloin se hävittäjä onkin itseasiassa drooni tai jotain. Ei kannata hengitystä pidätellä tuota odotellessa, tekoälyhypetys on lähtenyt aivan lapasesta ja sen mukana ihmisten kuvitelmat siitä mihin se pystyy. Enpä tosiaankaan haluaisi olla panssarimiehenä maassa samalla kun jossain taivaalla lentelee oman puolen AI-pilotti hävittäjällä. Vielä vähemmän haluaisin olla siviililentäjä lähelläkään ilmatilaa jossa lentelee joku tekoälyhävittäjä. Ihmispilotit osaavat tehdä maagisia blue-on-blue mokia, mutta oottakaas kun näette "AI":n hommissa.

Ohjukset ovat kertakäyttöisiä ja niiden teho, kuten nähty, on hyvin rajattu. Ei mitään sotaa ohjuksilla voiteta, elleivät ne ole ydinohjuksia. Venäläisten voittamattomien kebabien ja hypersoonisten joita täällä Suomessakin niin pelättiin olisi pitänyt puheiden mukaan lamauttaa koko Ukraina hetkessä, mutta ei sellainen ole mahdollista. Ohjukset ovat liian kalliita, taistelukärjet liian pieniä saamaan aikaan massiivista tuhoa. Sellaista rahamäärää ei kellään ole eikä tule, jolla voisi ostaa riittävän suuren määrän risteilyohjuksen tyyppisiä aseita Ukrainan tai edes Suomen kokoisen maan lamauttamiseen saati hävittämiseen.

Lennokit ja droonit tai mitä sanaa haluaakaan käyttää ovat hyödyllisiä vehkeitä ja kuten havaittu edullisempia kuin perinteiset ohjukset, vaikka suorituskyky voi sitten jäädä jälkeen niistä ohjuksista. Drooneilla on kiva kiusata panssarivaunua, jalkaväkimiestä tai telatykkiä, mutta mitäs tehdään jos paikalle saapuu vihollisen häivehävittäjä joka kruisailee 10 km korkeudessa 1000 km/h lasissa? Hyvällä säkällä se ei havaitse sinua ja droonejasi, mutta et sä kyllä mitään sille hävittäjällekään voi, ja joudut katselemaan kun se pudottelee halpoja täsmäpommeja (ohjuksiin verrattuna halpoja, siis) oman puolen tykistön, tankkien, linnoitteiden ja eteenpäin ryysivän jalkaväen niskaan. Droonipilotti itse voi jäädä henkiin piilossaan, mutta kuinka paljon se sitten lämmittää. Ja siinä vaiheessa kun se vihollisen ilmavoima paskoo oman puolen logistiikan viimeiseen kuorma-autoon ja junaan, niin ei niitä uusia droonejakaan oikein saada tuotua piloteille, ruuasta puhumattakaan.

Kyllä se vahva ilma-ase on timanttia hamaan tulevaisuuteen. Jos mä olisin päättämässä niin tilattais justiinsa vielä 30x F-35:a lisää. Toki niihin drooneihinkin kannattaa panostaa, mutta ei kannata innostua hypestä liikaa. Kyllä ne kelpo vehkeitä ovat, mutta eivät ne ilmavoimalle pärjää. Kannattaisi olla molempia. Tavallisen jalkaväkimiehen tulivoimaa ja tiedustelukykyä drooneilla voi lisätä suuresti, ja siellä se dronevallankumous mielestäni on.
Drone ei pärjää F35:lle, mutta jos Droneja on parvi (1000) , toki nopeus on eri mutta ei niitä kaikkia pudotakkaan.
 
Tota Ukrainan ilmoittamaa z-natsien menetyksiä olen miettinyt: Lasketaanko mukaan ne, jotka on "menetetty" hyökkää ilman käsiä LHV-pakkaus hampaitten välissä. Entäs nuo, jotka on ensin vangittu ja sitten uudestaan rintamalle. Jos nyt on 380k örkkiä pois vahvuudesta, niin moniko on tapettu kahdesti?
 
Tota Ukrainan ilmoittamaa z-natsien menetyksiä olen miettinyt: Lasketaanko mukaan ne, jotka on "menetetty" hyökkää ilman käsiä LHV-pakkaus hampaitten välissä. Entäs nuo, jotka on ensin vangittu ja sitten uudestaan rintamalle. Jos nyt on 380k örkkiä pois vahvuudesta, niin moniko on tapettu kahdesti?
Realistisesti on tosi vaikea arvioitava puolin ja toisin, jos miettii kuinka moni dronen kranusta haavoittunut esim selvii jotka ehkä lasketaa raadoiksi kuten ne tod.näk onkin ryssien osalta. Kukaan tuskin varmaksi tietää miten raadot lasketaan mutta ehkä luottaisin ukrainan arviolukuihin enemmän kun ryssien, eli aika mutulla mennään koska paljon jää raatoja piiloon/kadoksiin erinäisistä syista ja ryssä tuskin on kovin kiinnostunut omista raatomääristä aidosti.
 
Bulgarian poliisin vanhoja noi siniset.
Savon Prikaatin miehenä lämmittää mukavasti kun Ukrainassa otetaan vastaan BTR-60 vaunuja. Olen ymmärtänyt että Ukrainaan laitetaan yhteistyössä vain sellaista mille on tarvetta.

Ja oleellisinta, toivottavasti nuo on modernisoitu sellaiseksi että niistä on hyötyä taistelussa. Haluan luottaa siihen että ei Ukraina ota vastaan ihan mitä tahansa.
 
X:ssä ollu tänään juttu jostain kyselytutkimuksesta Puolassa jonka mukaan esim 20% puolaisista suhtautuu negatiivisesti Ukrainaan, mutta 63% haluaisi, että Puola ampuisi alas ryssän ohjukset ja dronet Ukrainan ilmatilassa.
20% on aika vähän. Kyllä meiltäkin löytyy sen verran porukkaa, joiden mielestä Ukrainaa ei pitäisi aseistaa tai joiden mielestä ei olisi pitänyt liittyä Natoon.

63% kannattaa aseellista väliintuloa ja sen on taas aika paljon se.
 
20% on aika vähän. Kyllä meiltäkin löytyy sen verran porukkaa, joiden mielestä Ukrainaa ei pitäisi aseistaa tai joiden mielestä ei olisi pitänyt liittyä Natoon.

63% kannattaa aseellista väliintuloa ja sen on taas aika paljon se.
Jep nimenomaan, tosin meil taitaa olla alle 10% toi määrä jotka ei Ukrainan aseistamista tue, puhumattakaan siitä määrästä joil on Ukrainaa kohtaan jotain jotain negatiivistä, varmaan alle 5%
 
Washington Postin mukaan Zaluzhnyi on nytsit saanut Zelenskyiltä monoa. Iltalehti uutisoi.

Otteita jutusta:

Zelenskyi ei itse ole vielä antanut virallista lausuntoa ja on edelleen epävarmaa, milloin presidentti tiedottaa asiasta. Ennakkotieto kuitenkin korostaa Yhdysvaltojen vaikutusvaltaista roolia Ukrainan sotilaallisena ja poliittisena tukijana.

Ensitieto Yhdysvalloille antoi Valkoiselle talolle mahdollisuuden kehottaa Zelenskyiä vielä harkitsemaan uudelleen päätöstä. Zalužnyin nimittäin on kerrottu olevan hyvin suosittu ukrainalaisten keskuudessa. Joulukuussa julkaistussa ukrainalaiskyselyssä 88 prosenttia sanoi luottavansa ”rautakenraalin” liikanimen saaneeseen Zalužnyiin ja 62 prosenttia Zelenskyiin.

Stanfordin yliopiston Itä-Eurooppa-asiantuntija Stefen Pifer kuitenkin huomauttaa, että Yhdysvaltain hallituksen ei pitäisi sekaantua Ukrainan johdon valtataisteluun.

– Presidentillä on oikeus valita kabinettinsa parhaaksi katsomallaan tavalla. Päätöksen pitäisi olla Zelenskyin vastuulla, samoin myös mahdollisten seuarusten, Center for European Policy Analysis -ajatushautomon puheenjohtaja Alina Poljakova lisäsi.

Washington Post kirjoittaa, että Zalužnyin korvaajan löytäminen voi koitua haasteelliseksi. Yksi mahdollinen ehdokas on Ukrainan tiedustelupäällikkö Kyrylo Budanov. Budanov ei ole armeijan komentaja, mutta omaa kokemusta erikoisjoukoista.

– On kuitenkin epäselvää, haluaako hän paikan, eräs asiaan perehtynyt henkilö sanoi Washington Postille.

Toinen vaihtoehto on Oleksandr Syrskyi, nykyinen maavoimien komentaja. Hän johti Ukrainan puolustusta sodan ensimmäisen kuukauden aikana. Sen jälkeen hän onnistui organisoimaan Ukrainan vastahyökkäyksen Harkovan koillisalueella syksyllä 2022.
 
Italia-Ranska-Espanja Bruttokansantuote yhteensä karkeasti 6500 miljardia. Siitä annettu 0.02-0.03 prosenttia. Vaikka kymmenkertaistasivat avun määrän, olisivat edelleen siellä jälkipään joukoissa mutta Miljardeja kertyisi mukavasti. Uskomatonta pskaa noilta mailta, kovaa puhetta välillä, mutta se toteutus tökkii pahoin.
Niin, tästä sen verran, kun samat taulukot/lukemat/hokemat aina vaan täälläkin pyörii. Ranska on "epävirallisten viranomaisilta saatujen tietojen" mukaan antanut sotilaallista apua ainakin +3,2miljardia koulutuksineen ja samoin myöskään mm. Italia ei ole näitä virallisia lukuja ilmoitellut. Ja taitaa olla tuossa kartassa muutama muukin aivan väärillä lukemilla. Sodan jälkeen toivottavasti nämäkin avataan ja avustusten aidot sisällöt, eikä pelkästään kaluston laskennallisia uushankinta-arvoja.

Isoille maille kuitenkin, kuten todettu jo miljoona kertaa ennenkin, että panostukset on aivan aivan liian vähän. Saksa jo hiukan positiivisempana esimerkkinä. Nostaisin huomiona myös sen, että UK on pontevan alun jälkeen selkeästi väsähtänyt.

Tuolla yksi apuja träkkäävä taho, mutta päivittyy viiveellä/hitaasti ja huomatkaa, että nämä lukemat tulevat ainoastaan ns. virallisista ilmoituksista


Oryx pitää (pitääkö joku edelleen?) omaa palstaansa julkaistuista kaluston lukumääristä ja lisää listaan myös kalustoa kentällä nähdyistä esimerkeistä, vaikka ei olisi ilmoitusta:


Ja syön hatullisen herkkuja jos esim. Turkki on antanut yhtään mitään sot. apua. Pari Bayraktaria yksityiseltä tehtaalta luovutettuna ei taida listoille kuulua. Muu sieltä tullut kalusto on käsittääkseni Ukrainan ostamaa.
 
Back
Top