Ukrainan konflikti/sota

Olisihan siinä voinut mainita, että muiden lähteiden mukaan alueen viranomaisten lausunnot eivät pidä paikkaansa, vaan jalostamolla palo ei ole hallinnassa.

Miten olisi pitänyt uutisoida? Ukrainalaisilta tuskin saa mitään kommenttia, ja siinä kyllä tuotiin selvästi esille, että "paikallisten viranomaisten mukaan". Pelkällä twitterfiidillä ei oikein asiallista uutista rakenneta.
Joo, varmentamattomat twiitit eivät kelpaa uutislähteeksi kaikenlaisten modernien syiden takia.
 
Hyvin on ryssä valmistautunut ilmavaaraan kun on kaikki valot päällä. Mikäs sen helpompaa kuin laittaa droneen alaspäin katsova kamera jolla navigoidaan. Veikkaan että myös radiot on päällä, eli paikalliset FM radiot tuuttaa normiteholla ja kännykkäverkko pelaa. Helppo laittaa matkalta telemetriat vaikka tekstiviesteinä niin voi sitten antaa kurssikorjaukset samoin tekstiviesteinä. Lisäksi vatnikit juoksentelee alueella vapautuneesti, tosin eihän niiden hengellä nyt mitään arvoa ollutkaan.

Dronen maaliinhakeutumisesta tulee kertaluokkaa vaikeampaa kun poistaa järjestelmällisesti erilaisia paikannusmetodeja. Radiot kiinni niin radionavigointi vaikeutuu. GPS häirintä niin sateliittinavigointi menee vaikeaksi. Valot pois alueelta niin näkyvän aallonpituudenkäyttö yöllä vaikeutuu. Nostaa heti kerrointa saada drone onnistuneesti perille.
Ja helpottaa varmasti että perinteiset suunnistusmajakat todennäköisesti päällä, kun saattaisi tulla hieman ongelmia muulle lentoliikenteelle jos niitä alettaisiin yhtäkkiä sammuttelemaan. Moskovan ympäristössä paljon NDB:ta ja VOR/DME majakoita.
 

Liitteet

  • Screenshot_20240317-172418~2.png
    Screenshot_20240317-172418~2.png
    500.1 KB · Luettu: 57
Kamikaze drone attacked a military base in the so-called Transnistria, according to the Transnistria officials. Published footages show a destroyed military helicopter
linkki

TIRASPOLIN heko osumasta tarkempaa videota
linkki

ja tarkempaa sijaintia:
linkki

Vaikuttaa siltä että dronella tuhottiin lentokyvytön Mi-8 kopteri:

Russian state media is now reporting that a military unit in Transnistria has been attacked by a suicide drone.

Let’s see what other information comes out of this in the next few hours.

Whatever happened, an Mi-8 got thoroughly destroyed.

Video here showing the attack on the Mi-8.

It also shows that it was one of Transnistria’s own Mi-8s that has been parked in that location for years. Doubtful that it was even properly operational.


 
Vaikuttaa siltä että tuhottu kopteri on ollut jo pidempään samalla paikalla. Se on kuitenkin mahdollisesti tankattu ennen tuhoamista, mikä herättää kysymyksiä, jos näin on tosiaan toimittu.

Ketä tämä hyödyttää ja miten? Ryssän media tarttui tähän nopeasti ja innokkaasti, mikä kielii ryssän olevan tämän takana.

Provokaatio siis, kenties halutaan että "Transnistria pyytää apua ja suojelua"?

The Mi-8 was missing a window before the attack. I think it was a wreck and likely wasn’t in a flyable condition.

1710690812923.png

The helicopter possibly hasn’t moved in two decades and appears to have been fueled which seems a bit weird to me.

-

A Mi-8 variant helicopter, possibly a non-airworthy airframe stored at the location since perhaps at least 2003 (see 2003 Google Earth imagery below), was destroyed apparently by an attack UAV in Tiraspol, RU-occupied Transnistria part of Moldova.


1710690778155.png

 
Linkki Krasnohorivkan taisteluihin, missä motitettiin satakunta venäläistä

How the invaders were driven out of Krasnohorivka.Operation of the Third Assault Brigade to liberate the city. GoPro footage of the assault and comments from commanders.The operational cleanup and more than a hundred Ruzzians liquidated were the powerful work of the fighters of the 1st and 2nd assault battalions.How they prepared for a difficult task in a short time, surrounded and cut off the enemy’s retreat, offered captivity and destroyed every single one when the invaders refused - watch the full video on the YouTube

youtu.be/IAXqbl2bjac
 
Aleksandr Skobov: Uuden natsismin ytimessä on sama väistämätön jano astua saappaalla toisen naamalle.

Koulun käsikirjasta, jossa kerrottiin, kuinka pitää oppitunti Ukrainan Krimin liittämisestä Venäjään: "...Ukrainan viranomaiset ottivat kurssin venäjän kielen kieltämiseen ja alkoivat tietoisesti vääristää yhteisen historiamme tosiasioita..." Tämä on hyvin tyypillinen esimerkki Ukrainan vastaisesta propagandasta, jonka tarkoituksena on oikeuttaa aggressiivinen sota Ukrainaa vastaan ja sen alueiden liittäminen. Kaksi riviä yhdistävät suorat valheet ja näennäisen satunnaisen "freudilaisen lipsahduksen". Lisäksi toinen on tärkeämpi.
Lausun ensimmäinen osa on puhtaita valheita ja suoraa manipulointia. Kukaan ei Ukrainassa kieltänyt venäjän kieltä. Sitä puhuu edelleen puolet Putinin "venäläistä maailmaa" vastaan taistelevasta Ukrainan armeijasta. Ja kun yksi vastenmielinen ukrainalainen julkisuuden henkilö yritti olla närkästynyt tästä tosiasiasta, Azov rykmentiin kuluuva, jota venäläiset erityisesti vihasivat, lähetti hänet......puhtaasti venäjäksi.

Mutta lauseen toinen osa ilmaisee todelliset tunteet, motiivit ja käsitykset siitä, mitä rashistien (Russia+fashism= rashismi)* pitää tehdä. He pitävät sitä tosiasiaa, että ukrainalaiset näkevät "yhteisen historiamme tosiasiat" eri tavalla kuin he, on törkeää ja ansaitsee raketti-iskut Ukrainan kaupunkeihin. Koska ukrainalaiset ajattelevat eri tavalla. "Venäläinen maailma" katsoo, että hänellä on oikeus vaatia naapureiltaan, jotta he ajattelisi kuten he itse. He katsoo olevansa oikeutettu pakottamaan ukrainalaisia tähän pommitusten ja miehitysterrorin avulla. Ja mikä tärkeintä, hän haluaa sitä intohimoisesti.
Tämä on uusi venäläinen natsismi tai rashismi. Se perustuu samaan pohjattoman janoon astua saappaalla toisen kasvojen päälle. Sanella tahtonsa, pakota alistumaan ja tottelevaisuuteen. Ja myös - talluttaa saappallaan toisen persoonallisuuden, pakottaa heitä ajattelemaan venäläisen parhaaksi näkemällä tavalla.
Fantasian perustuvat tarinat venäjän kielen kiellosta ja NATO-laumoista, jotka ovat valmiita hyökkäämään Venäjälle Ukrainan alueelta, ovat vain "pohjustetta" pääasialle. Ja pääasia, että tämä. Koska ukranalaset uskaltavat ajatella toisin. He eivät uskalla tunnustaa heitä vanhemmiksi veljiksi. He uskaltavat olla tottelemattomia heille. Venäläinen on raivoissaan tästä ja tässä raivossa hän on valmis jatkamaan uskomista kaikkiin saduihin, vaikka hän itse lennolla keksisi ne. Ja tämä on ainoa, mutta täysin riittävä syy hyökätä toiseen maahan ja tappaa tuhansia sotilaita ja siviilejä.

Suurin osa venäläisistä antoi ilman vastarintaa Kremlin ahdistelijoiden herättää sisällään tämän villin luolaarkaismin sammuttaen sitä hillinneet kulttuuriset ja sivilisaatiomekanismit. Nykyään he joko itse palaa halusta ja janosta pakottaa kaikki muut tottelemaan, tai he sietävät sellaista kamppailua valta-asemasta maailmankaikkeuden väistämättömänä lakina. Ja puolustaessaanoma "sisäistä mukavuusaluettaan" he tulevat vastustavat loppuun asti yrityksiä avata heidän silmänsä.
Uskon, että jonakin päivänä näiden ihmisten lapset (enemminkin lastenlapset) rakentavat tulevaisuuden "tulevaisuuden kauniin Venäjän", (kuten Navalnyi sanoi)*. Yksinkertaisesti siksi, että olin ja pysyn järjen ja edistyksen uskonnon kannattajana, joka väittää, että kaikilla kansoilla on ennemmin tai myöhemmin upea tulevaisuus. Vaikka polku siihen kulkee katastrofin, romahduksen tai sisällissodan kautta. Mutta en voi koskaan päästä eroon halveksunnan ja inhotuksen tunteesta tämän päivän Venäjää, sen enemmistöä kohtaan. Vaikka se näkee valon ja katuu, lentää täydellä nopeudella kansalliseen katastrofiin. En koskaan anna tälle Venäjälle anteeksi. Ja haluan tulevien sukupolvien muistavan esi-isiensä historiallisen häpeän.
Aleksanteri Skobov
 
Sähkönjakelu lie varmin tapa pysäyttää jalostamo, isku päämuuntamoon niin kaikki pysähtyy. Varavoimalla voidaan ajaa prosessi ehkä turvallisesti alas. Isku automaatiojärjestelmän ytimeen lie vaikeimmin korjattava asia, koska ollee pääosin länsimaista tekniikkaa. Tosin vaatii tarkempaa tietoa siitä missä jalostamon "aivot" sijaitsevat.
 
Vaikuttaa siltä että tuhottu kopteri on ollut jo pidempään samalla paikalla. Se on kuitenkin mahdollisesti tankattu ennen tuhoamista, mikä herättää kysymyksiä, jos näin on tosiaan toimittu.

Ketä tämä hyödyttää ja miten? Ryssän media tarttui tähän nopeasti ja innokkaasti, mikä kielii ryssän olevan tämän takana.

Provokaatio siis, kenties halutaan että "Transnistria pyytää apua ja suojelua"?

The Mi-8 was missing a window before the attack. I think it was a wreck and likely wasn’t in a flyable condition.

Katso liite: 95288

The helicopter possibly hasn’t moved in two decades and appears to have been fueled which seems a bit weird to me.

-

A Mi-8 variant helicopter, possibly a non-airworthy airframe stored at the location since perhaps at least 2003 (see 2003 Google Earth imagery below), was destroyed apparently by an attack UAV in Tiraspol, RU-occupied Transnistria part of Moldova.


Katso liite: 95287

Ryssän Provokaatiosta melkoselvästi on kyse
Linkki
 
Sähkönjakelu lie varmin tapa pysäyttää jalostamo, isku päämuuntamoon niin kaikki pysähtyy. Varavoimalla voidaan ajaa prosessi ehkä turvallisesti alas. Isku automaatiojärjestelmän ytimeen lie vaikeimmin korjattava asia, koska ollee pääosin länsimaista tekniikkaa. Tosin vaatii tarkempaa tietoa siitä missä jalostamon "aivot" sijaitsevat.
Periaatteessa olet ihan oikeassa, mutta tässä on yksi pieni ongelma ja se on dronen pieni räjähdekuorma. Lisäksi muuntamo voida hätätapauksessa siirtää sisätiloihin. Toki tilaa vaaditaan paljon, mutta sille ei ole muuten mitään estettä.

Näissä tornien tuhoamisessa idea on taas se, että drone toimii vain sytyttimenä ja koska torni itsesään sisältää palavaa ainetta, niin ketjureaktion käynnistäminen riittää. Tällöin tuho aiheutuu nimenomaan tulipalosta, ei dronen räjähdyksestä.

Mutta, jos kyse on jostain muun tyyppisestä teollisuuslaitoksesta, niin ehdottomasti muuntamot ovat silloin ykköskohde.
 
Kuis helvetin taval on Ukrainalaiset osanne tehdä mavic 3 kokoisia kamikaze droneja, joiden kantama on reilut sata kilomeetriä? Semmottii mää vaa ihmettele. Luulisi, että noilla kannattaisi todellakin lentää syvälle zenäjälään. Itseasiassa tuolla mikrodronella Ukraina voitti jo sodan, pannaan pillit pussiin.

Olis nyt edes vetäneet jonkun isomman tötterön tuon paalivalmiin mi8sin kylkeen jos tarkoitus oli jotakuta härkkiä..

Alkaa olla ikävä Lancasteria ja herääviä "ruumiita" Donetskissa HIMARS iskun jälkeen.. Goebbels sentään osasi propagandan, ryzzät ei.
 
Periaatteessa olet ihan oikeassa, mutta tässä on yksi pieni ongelma ja se on dronen pieni räjähdekuorma. Lisäksi muuntamo voida hätätapauksessa siirtää sisätiloihin. Toki tilaa vaaditaan paljon, mutta sille ei ole muuten mitään estettä.

Näissä tornien tuhoamisessa idea on taas se, että drone toimii vain sytyttimenä ja koska torni itsesään sisältää palavaa ainetta, niin ketjureaktion käynnistäminen riittää. Tällöin tuho aiheutuu nimenomaan tulipalosta, ei dronen räjähdyksestä.

Mutta, jos kyse on jostain muun tyyppisestä teollisuuslaitoksesta, niin ehdottomasti muuntamot ovat silloin ykköskohde.
Lisäksi nuo tornit voi antaa kohteeksi konenäölle helpommin kuinmuuntajat
 
Kyllähän ne jalostamot kannattaakin rikkoa sillä tavalla maltillisesti parista kohdasta, että ryssä alkaa nähdä vaivaa niiden korjaamiseksi, se on aivan järkyttävän kallista sekä työlästä hommaa. Paskoo sen sitten uudestaan kun alkaa kolonnissa uudestaan lämpö nousta, mutta ei tarvitse pidätellä hengitystä sitä odotellessa.

Jalostamot on selkeä prioriteetti 1 maali, mielenkiintoista nähdä mitä sieltä löytyy seuraavaksi. Kantamalla on paljon ryssien aseteollisuutta, lentokenttiä, kemianteollisuutta, metalliteollisuutta, voimalaitoksia, järeitä verkkomuuntajia, polttoainevarastoja, veturivarikoita, kaasuinfraa, satamia jne.

Kyllä se Venäjän IT:n siirtely on yhtä tyhjän kanssa, kuin hölmöläisten peiton jatkamista kun toiseen paikkaan saa jotain suojaksi niin toisessa jää ammottava aukko, koko maa on maaleja täynnä, ole kuin valita mieleisensä. Samaan aikaan menee viikossa 5-15 IT vehjettä rintamalla romuksi ja droonien sekä ohjusten torjuntaan satoja IT-ohjuksia eikä uustuotanto kata kuin osan menetyksistä.
 
Jakub Janovsky kommentti alla olevaan Def Mon viestiin:

It would be interesting if there is regular data somewhere about their operating capacity since some attacks will have more significant consequences than others and repair/replacement times might in some cases be days and in others months or years.

-

Viitattu Def Mon viesti ja karttakuva:

I made a map of Russian refineries. Those marked red has had a "drone incident" or fire this year.

1710699988899.png

-

Vastaus Jakubin viestiin:

@AlexvB___ is tracking exactly that very comprehensivley.

-

Attached is the map of the Russian oil infrastructure. Russia Infrastructure, Industry, Military


https://www.google.com/maps/d/viewer?mid=1G09ZNolA6FQ4xgJce2bBL7kCeXPWkqM&g_ep=CAESCjExLjExOC4xMDEYACDdYioSLDQ3MDc1OTE1LDQ3MDg0MzkzQgJERQ==&shorturl=1&ll=59.668108779622706,85.0083934&z=3

(kuvakaappaus osasta karttaa)

1710699824085.png


-

Ne jotka seuraavat tarkempaan tätä öljynjalostamoihin ja muihin kohteisiin keskittynyttä dronekampanjaa, kannattaa vilkaista tämä viimeisenä jaettu kartta ja ottaa talteen siihen merkityt kohteet ja koordinaatit.

Tämän sodan aikana on toisinaan nähty, että tällaiset kartat voivat kadota (selityksenä "käyttäjäehtojen rikkominen").

Mitä suositumpi kartta, sitä todennäköisempää että tieto siitä kulkeutuu ryssän ja sen kätyrien korviin ja sitä voimakkaammin pyrkivät kampanjoimaan kartan sulkemisen puolesta.

Ei siis voida luottaa siihen että tämä tieto on luettavissa kauan tai aina.

-

MUOKKAUS: Jakubin viestiin tuli tällainen vastaus (hän toivoi näkevänsä näiden tuotantolaitosten kapasiteetin): LÄHDE

This?

1710700697732.png

Johon Jakub Janovsky vastasi näin: The problem is the "potential" versus real output - the data @delfoo posted about the gasoline production will over time show how much will production be affected

Johon Stanimir Dobrev (@delfoo) vastasi näin: They were already 9,5% down in weekly gasoline production by the end of February when compared to the rates in December 2023.
 
Viimeksi muokattu:
Stanimir Dobrev kommentoi Venäjän bensiinin ja dieselin tuotannosta näin (hän julkaisee miltei joka päivä tilannekatsauksia ryssän talousuutisista, joten sikäli kun nämä droneiskut jatkuvat, hänen voi olettaa julkaisevan tuoreita tietoja myös niiden osalta):

Posting last week and the week before's data on Russian gasoline and diesel production.

You have to track the decline week by week however.

Gasoline production for the week at 838,9 last week and 838,5 the week prior were already comperatively low if we look at Jan/Dec.


1710701045152.png

-
1710701060338.png

For reference this is what production looked in December 2023 prior to the refinery stopages and attacks and before the holidays in Russia:

1710701013103.png


-

Toisen viestin kommenteissa häneltä kysyttiin näin: Roughly -10% on weekly production from december. Has there been other refinery stoppages, than attacks? Yearly maintenance etc.?

Johon Stanimir Dobrev vastasi näin: Lukoil's Nizhny Novogorod refinery has been partially down almost since the start of January as they can't replace a western part. That was what started the big gasoline problems. That is to say even without the the attacks they were moderately bleeped.

Sama kommentoija kysyi myös näin: Any comment on this table?

Jaoin tämän saman taulukon ryssän tuotantokapasiteetista edellisessä viestissäni, linkki viestiin: LINKKI

Tässä kuitenkin kommentoijan viittaaman viestin teksti sekä sama taulukko pienempänä (taulukko oli ko. viestin kuvana):

LÄHDE

The refineries hit so far amount to more than 30% of Russian oil production in 2020 (although most haven't been completely taken offline - but these could be hit again).

This is not sustainable for Russia.

1710701605076.png

Johon Stanimir Dobrev vastasi näin: Please don't make me convert barrels per day to tons a year. Also we're talking about acute gasoline shortage in North Western Russia. That matters a lot as for example transporting oil and distillates domestically by rail is 20-25% slower than shipping it for export.
 
Viimeksi muokattu:
pois
 
Back
Top