Ukrainan konflikti/sota

Kuinkas suuri osa ryssän rautateistä olikaan sähköistettyä ?

Nyt kun ensin rikotaan jalostamoinfra, niin eikö seuraavaksi kannattaisi pyrkiä häiritsemään rautateiden sähkönjakelua. Näin ryssän on pakko käyttää entistä enemmän dieselvetureita, joka taas pahentaa polttoainepulaa entisestään.

Joko kohta näemme Tampellan lokomotiivien paluun ryssän rautateille :)
Noin puolet sähköistettynä yleisestä rataverkosta. Tehdasradoista varmasti paljon vähemmän, niiden pituus on noin puolet yleisestä rataverkosta.
 
Ideaalisessa maailmassa noin muttei edes länsimaissa toteudu - juurihan tässä seurattiin Tiedon seikkailuja kun venäläisten kiristyshaittaohjelma iski Ruotsin datacenteriin ja asiakkaiden systeemien palautus kesti viikkotolkulla.
Noita juttuja olen yli 20 vuotta suunnitellut ja toteuttanut. Useammankin kerran olen palautellut noita kikottimia erinäisistä syistä ja hyvin toimi. Tuossa Tiedolla on mennyt jotaki pahasti pieleen, kun tuollaista on tapahtunut. Nyt puheena oli drone hyökkäys serveri saitille ja siihen auttaa tuo kertomani suunnittelu. Se on totta, että hakkeri rikkoo kaiken, jos osaa/pystyy.
 
Onkohan nuo jalostamot a) nykytekniikkaa ohjaukseltaan b) jos ei , onko rautaa , varasellaista c) Palautuuko , onko data palautuskelpoista. d) Instrumentointi, liekö nykyaikaista / vanhaa, molemmissa tapauksissa saatavuus? --> paikka "kärpäsenä katossa" kelpaisi, kun tekevät.
 
Etsivä löytää:

Czech Republic has secured 800,000 artillery ammunition from a variety of suppliers around the globe, and has also found another 700,000 that can be secured with additional funding.

The total purchase of 1.5 million shells will cost $3.3 billion", - WSJ

-

Nopea laskutoimitus yhden laukauksen hinnalle:

3 300 000 000 / 1 500 000 = 2 200 dollaria
Hienoa, upeaa, mahtavaa. Näillä päästään yli vaarallisimman vaiheen jonka aikana lännessä ehditään nostamaan tuotantoa. Kaikki on nyt toki halusta kiinni ja pallo on euroopan päädyssä. 1.5 miljoonaa kranaattia auttaa siinä, ettei venäjä kykene läpimurtoon ainakaan ammusten loppumisen seurauksena. Tuolla määrällä ammutaan esim. vuoden päivät tuplasti sen verran mitä Ukraina on nyt joutunut päivittäin ampumaan säästöliekillä.
 
Periaatteessa olet ihan oikeassa, mutta tässä on yksi pieni ongelma ja se on dronen pieni räjähdekuorma. Lisäksi muuntamo voida hätätapauksessa siirtää sisätiloihin. Toki tilaa vaaditaan paljon, mutta sille ei ole muuten mitään estettä.

Näissä tornien tuhoamisessa idea on taas se, että drone toimii vain sytyttimenä ja koska torni itsesään sisältää palavaa ainetta, niin ketjureaktion käynnistäminen riittää. Tällöin tuho aiheutuu nimenomaan tulipalosta, ei dronen räjähdyksestä.

Plus että muuntamot olisi lähinnä hyllykamaa tai tarvittaessa vaikka varaosia purettavissa ja siirrettävissä muunlaisista käyttökohteista tilalle. Mieluumin keskitetään kaikki iskut aina samoihin jalostamospesifisiin laitteistoihin niin tulee toimitusketjuihin yksittäisistä komponenteista pullonkaula, kun kaikki tarvitsee tiettyä samaa zettiä samaan aikaan.
 
Mielenkiitoinen "ristiriipunta" tulossa. Venäjähän ei toki tumput suorana aio olla, vaan pyrkii korvaamaan tuotannon tuonnilla. Siispä onko maailman markkinoilla edes teoreettisesti tarvittavaa määrää? Venäjä voi viedä öljyään jalostettavaksi, onko jalostamokapasiteettia? Kuljetuskapasiteetti kuitenkin loppuu, ei riitä "purkkeja". Toki kaikki edellä haluttu valmiit tuotteet, jalostus, kuljetus jne kapasiteetti tulee löytyä venäjää tukevilta mailta. Tuskin on muita isoja pelureita kuin Kiina, Intia, Iran ja jokin Arabi( saudi, emiraatit?). Afrikassa varmaan on jalostamoa, liekö enempi länsiomistuksessa. Mustameri tulee saattaa tukkoon, niin ettei krimille tuoda polttoaineita tai edelleen asovanmeren kautta emäryssälään. Tulee mielenkiintoiset ajat diplomatian suhteen kun noita juttuja junaillaan. Itämeri / pietari ei liene saatavissa merisaartoon ja jäämeri / Vladivostok ainakin ovat auki. Onko niissä satamakapsiteettia?
Sikäli kätevää, että Ryssien suurin satama on sopivasti SeaBabyjen ja näiden lentävien kikottimien toiminta-alueella.
Kapasiteetiltaan isot lähellä kulutusta on Suomenlahdella; Primorsk, Pietari ja Ust-Luga jota jo kurmootettiin.
Siirto Murmanskiin, Vladivostokiin ja Vostochnyyn taas viivästyttää ja aiheuttaa mukavasti ruuhkaa rautateille.
Loppujen kapasiteetti taas ei riitä mihinkään mikä sekin mukavaa...

1710712795795.png
 
Viimeksi muokattu:
Plus että muuntamot olisi lähinnä hyllykamaa tai tarvittaessa vaikka varaosia purettavissa ja siirrettävissä muunlaisista käyttökohteista tilalle. Mieluumin keskitetään kaikki iskut aina samoihin jalostamospesifisiin laitteistoihin niin tulee toimitusketjuihin yksittäisistä komponenteista pullonkaula, kun kaikki tarvitsee tiettyä samaa zettiä samaan aikaan.
Sen verran kommentoin että toki nykyinen ns. raudan tuhoaminen on tehokkaampaa, mutta myös muuntamon lasauttaminen esim. pohjaöljyä tai bitumia sisältävästä yksiköstä aiheuttaisi muutaman blyatin paikallisten operaattoreiden suusta. Pumppujen sammuessa öljynvirtaus katkeaa ja jäähtyessään putkien ja laitteiden sisältö muuttuu mustaksi jankiksi jota ei sitten aivan hetkessä puhdisteta. Tai voi olla ettei ikinä. Myös katalyyttiä sisältävät yksiköt voisivat muurautua mukavasti umpeen kun katalyyttia jäisi jähmettyneen öljyn sekaan.

Muuntamoita on kuitenkin vaikea spotata kymmenien samankokoisten varastojen jne. joukosta ja korkeat tislauskolonnit lienevät muutenkin se paras ja tehokkain maali. Ei toki haittaisi jos kolonnista ohi mennyt drone tekisi sivuosuman muuntamoon.

Kuten joku totesi niin korkeapaineiseen vety-yksikköön iskeminen aiheuttaisi sellaisen pamauksen, että takuulla menisi koko jalostamo ja kenties vähän muutakin tuhannen p****n päreiksi.

Pari vuotta seuraillut tätä keskustelua lähes päivittäin, nyt sain vihdoin rekisteröidyttyä :)
 
Jalostamot on selkeä prioriteetti 1 maali, mielenkiintoista nähdä mitä sieltä löytyy seuraavaksi. Kantamalla on paljon ryssien aseteollisuutta, lentokenttiä, kemianteollisuutta, metalliteollisuutta, voimalaitoksia, järeitä verkkomuuntajia, polttoainevarastoja, veturivarikoita, kaasuinfraa, satamia jne.
Sikäli kuin Ukrainan vastaiskuresurssit ovat rajalliset, kannattaa kohdistaa ne johonkin tiettyyn kohteeseen. Polttoaine on juuri tämmöinen "hermomyrkky" ja sähkö olisi yksi mahdollinen tätä seuraava. Polttoainepula iskee kaikkialle ja kaikkea vastaan. Tästä öljyriippuvuudesta nyt pyristellään mm. Suomessa ja Ruotsissa irti mutta se on vielä lasten kengissä. Rysyillä ei ole otettu askeltakaan tähän suuntaan. Ilman dieseliä ei pyöri mikään ja se bensakin on tarpeellista Moskovassa ja Pierarissa niille keillä on rahaa.
 
Päivän luvut:
417539758_758382473141500_1402873262002523047_n.jpg
 
Muutama havainto aamukahvia hörppiessä:

🇷🇺🇷🇺 Putin spoke for the first time about the terrorist organization RDK:

This is an analogy to the army of the traitor Vlasov. It is well known how she ended up.
We do not have the death penalty, but
we will treat these people as those who are in a war zone.

Putin hinted at the complete elimination of traitors.

(Intel Slava Z)

Putinin sanomisilla ei tietenkään ole merkitystä, mutta Putin tässä vahvistaa sen että vapaavenäläiset ovat epämiellyttävä piikki lihassa, ja he pyörivät mielessä.

Hyvä myös että Putin otti nyt juurikin "voittaessaan vaalit" puheeksi nämä vapaavenäläiset. Sen puheen kun katsoi sadattuhannet ihmiset, jotka eivät häntä kannattaneet ja ne ihmiset tietävät vaalien valheellisuuden.

Hyvä mainos vapaavenäläisille Putinin toimesta.

Toinen, erikoinen juttu ainakin länkkärilaseilla maailmaa havainnoivalle on tämä venäläisten reagoimattomuus jalostamo iskuihin. Ainakaan itse en ole havainnut heidän kommentoivan juurikaan mitenkään, tai jos kommentoivat niin ei ryssällä tunnu olevan huolen häivää.

Asian vakavuuden huomioonottaen, pidän sangen erikoisena. Ehkä sitä ei haluta ääneen sanoa että nyt tulee todella suuria ongelmia. Ehkä siellä odotetaan "virallista mielipidettä" ennenkuin uskalletaan sanoa juuta tai jaata.

Sadonkorjuu aikaan oli jo (!) polttoainepulaa, mikä on nyt jäänyt hieman unohduksiin, mutta sanoisin että se lienee hyvä muistaa kun pohditaan minkälaisilla pohjilla ryssä tässä on, ja mikä se suunta nykykehityksellä sitten voisi olla.
 
Öljynjalostamisen käsittäminen vaatii ymmärtämistä. Ei vatnikilla ole mitään käsitystä ryssälän energiainfran toiminnasta, zaari hoitaa niin että pistorasiasta tulee sähköä, patteri lämpiää ja ladaan saa pensaa ruplilla asemalta. Tämän lisäksi ruskiia ztronk ja zenäjältä ei öljy lopu.

Se että keittiönpöydässä huhutaan osumista paikalliseen jalostamoon ja samalla propagandatuutti ei asiasta pukahdakkaan tarkoittaa vatnikille että huomennakin aurinko nousee. Ajatus siitä että polttoaineita ei tule ennenkuin lilliputtelin erikoinen on ohi on niin etäinen ajatus että ei mitään rajaa. Leipä maksaa vähän enemmän kun länsimaat&Nato ja sotilaiden ongelmat on sotilaiden ongelmia, hoitakoot omat sotkunsa.

No kattellaan, se voi olla parinviikon sisällä aika jäätävää havaita että bensaa ei saa eikä muuten lähikorttelin lämpövoimala polttoöljyään.
 
Muutama havainto aamukahvia hörppiessä:

🇷🇺🇷🇺 Putin spoke for the first time about the terrorist organization RDK:

This is an analogy to the army of the traitor Vlasov. It is well known how she ended up.
We do not have the death penalty, but
we will treat these people as those who are in a war zone.

Putin hinted at the complete elimination of traitors.

(Intel Slava Z)

Putinin sanomisilla ei tietenkään ole merkitystä, mutta Putin tässä vahvistaa sen että vapaavenäläiset ovat epämiellyttävä piikki lihassa, ja he pyörivät mielessä.

Hyvä myös että Putin otti nyt juurikin "voittaessaan vaalit" puheeksi nämä vapaavenäläiset. Sen puheen kun katsoi sadattuhannet ihmiset, jotka eivät häntä kannattaneet ja ne ihmiset tietävät vaalien valheellisuuden.

Hyvä mainos vapaavenäläisille Putinin toimesta.

Toinen, erikoinen juttu ainakin länkkärilaseilla maailmaa havainnoivalle on tämä venäläisten reagoimattomuus jalostamo iskuihin. Ainakaan itse en ole havainnut heidän kommentoivan juurikaan mitenkään, tai jos kommentoivat niin ei ryssällä tunnu olevan huolen häivää.

Asian vakavuuden huomioonottaen, pidän sangen erikoisena. Ehkä sitä ei haluta ääneen sanoa että nyt tulee todella suuria ongelmia. Ehkä siellä odotetaan "virallista mielipidettä" ennenkuin uskalletaan sanoa juuta tai jaata.

Sadonkorjuu aikaan oli jo (!) polttoainepulaa, mikä on nyt jäänyt hieman unohduksiin, mutta sanoisin että se lienee hyvä muistaa kun pohditaan minkälaisilla pohjilla ryssä tässä on, ja mikä se suunta nykykehityksellä sitten voisi olla.
Tuohon venäjä reagoimattomuuteen on hyvin yksinkertainen selitys. Jos Ukraina osuu johonkin näkyvään, mutta ei niin merkittävään, niin silloin venäjä uhoaa ja kostaa. Jos Ukraina osuu johonkin todella merkittävään, niin silloin venäjä kiistää ja vähättelee. Ja jos Ukraina osuu johonkin todella kriittiseen, niin silloin venäjä on hiljaa.

Tyypillistä öykkärin ja pelkurin käytöstä.
 
Kyllä se Venäjän IT:n siirtely on yhtä tyhjän kanssa, kuin hölmöläisten peiton jatkamista kun toiseen paikkaan saa jotain suojaksi niin toisessa jää ammottava aukko, koko maa on maaleja täynnä, ole kuin valita mieleisensä. Samaan aikaan menee viikossa 5-15 IT vehjettä rintamalla romuksi ja droonien sekä ohjusten torjuntaan satoja IT-ohjuksia eikä uustuotanto kata kuin osan menetyksistä.
Jep, käy niin kun tässä jo kertaalleen tänne jaetussa animaatiossa.
 
Kun vaan näkisi ensin, että kranut tosiaan ovat olemassa ja matkaavat perille asti. Sitä on tässä vuosien mittaan nähnyt kaikenlaista...

Oletan että ovat olemassa, mutta ei se silti tarkoita että nämä ovat huomenna Ukrainassa.

Pitää sopia maksamisesta sekä tietysti toimitus vie oman aikansa. Eikä toki voida tietää, onko tämä toinen 700 000 kpl jossain varastossa vai osaksi valmis, osaksi tekemättä.

Ensimmäisen 800 000 laukauksen osalta meni oma aikansa, pitäisi melkein tarkistaa, kauanko kesti ensimmäisestä tiedotteesta maksukuvion ratkaisuun ja ensimmäisiin toimituksiin. Oma näppituntuma on että pari kuukautta ainakin, mutta voin muistaa väärin. Joku voisi sanoa että äkkiäkös tuosta sovitaan, mutta maksajina on useita eri maita ja puhutaan rahasta, joten sopiminen vie aikansa.

Silti positiivinen uutinen, vaikka näiden toimitukseen menisi muutama kuukausi. Silloinkin ne tulisivat Ukrainan käyttöön toukokuussa tai kesäkuussa 2024, jolloin oletan ryssän yrittävän uudestaan. Kenties nyt vaalien jälkeen nähdään joko virallinen mobilisaatiokierros tai jonkinlainen puolivirallinen mutta aikaisempaa laajempi varjomobilisaatio. Rospuuttokausi voi olla tänä keväänä lyhyempi, joten huhtikuu, toukokuu ja kesäkuu lienevät taas aktiivisia erilaisten kokeilujen osalta.
 
Viimeksi muokattu:
Ukrainan lisäammukset yhdistettynä arvioon venäjän putkien huonosta tilasta on aika mukava uutinen:
Ketjun lopussa on arviona:
When we get a 'square law' collapse in Russian barrel life is a good question. My gut says start looking in late June 2024. Regardless, we are seeing Lanchester's equations calling it in from the grave.
 
Back
Top