Ukrainan konflikti/sota

Yle juttu Stubin ja Halla-ahon Ukrainan vierailusta
Onko nämä sopimukset muuten kaksisuuntaisia? Eli Ukraina tukee myös Suomea jos ryssä lähtee tänne hyökkäämään.

Siis jos ajatellaan tulevaisuutta ja Ukrainan sota on ohi ja ryssä aloittaa uutta hyökkäystä esimerkiksi Suomea kohtaan.
 
Sotaa seuraavan Rochan-yhtiön analyytikko Konrad Muzyka suhtautuu väitteeseen epäillen. Hänen mukaansa rintamatilannetta ei voi sanoa vakaaksi. Venäläisjoukot ovat päässeet etenemään Donetskin alueella, vaikka maahyökkäysten määrä ja raketinheitinten käyttö väheni verrattuna aiempaan.

– Tämä viittaa siihen, että keskeisillä Bahmutin ja Avdijivkan alueilla on merkittäviä Ukrainan heikkouksia. Puolustajalla on tällä hetkellä vaikeuksia vastata näihin heikkouksiin, Muzyka kirjoittaa tilannekatsauksessaan. lisää:

Onko nämä sopimukset muuten kaksisuuntaisia? Eli Ukraina tukee myös Suomea jos ryssä lähtee tänne hyökkäämään.

Siis jos ajatellaan tulevaisuutta ja Ukrainan sota on ohi ja ryssä aloittaa uutta hyökkäystä esimerkiksi Suomea kohtaan.
Eikös Ukraina tue jo nyt. Parhaansa mukaan yrittävät heikentää ryssän mahdollisuuksia lähteä tänne edes yrittämään.
 
Onko nämä sopimukset muuten kaksisuuntaisia? Eli Ukraina tukee myös Suomea jos ryssä lähtee tänne hyökkäämään.

Siis jos ajatellaan tulevaisuutta ja Ukrainan sota on ohi ja ryssä aloittaa uutta hyökkäystä esimerkiksi Suomea kohtaan.
Yksisuuntainen. Kohdat 77-79 selventää tätä. Mutta Suomi tukee Ukrainaa tiellä Nato-jäsenyyteen (11-13) eli sitä kautta tulee lopulta myös turvatakuut molempiin suuntiin.
 
Tappioluvuista, omista ja toisten. Kuka muistaa mikä oli hyvien örkkien määrä kun Moskvasta tuli u-båt? Vastaus: 20 000 meni rikki. Siitä on kaksi vuotta. Internetissä törmää jatkuvasti epäilijöihin jotka eivät näe tai halua nähdä miten venäjän päätön sodankäyntitapa tässä päättömässä sodassa kumuloi uhreja vuosien varrella. Viimeksi eilen luin jonkun "itsenäisen ajattelijan" naureskelua muka sadoille tuhansille kuolleille ja haavoittuneille ryssille ja valtaville kalustomenetyksille. Upseerikuntakaan ei kuulemma ole sanottavasti harventunut, vaikka siellä käy kenraaleja myöten hakemassa sankarikuoleman kun ei homma muuten etene. Gerasimovkin on elävämpi kuin koskaan. Samana päivänä nähtiin viimeisin video kymmenistä tuhotuista ajoneuvoista yhdessä rynnäkössä. Ryssää ei tappioiden määrä kiinnosta. Niitä ei siis ole.

Mikään todiste ei kelpaa niille jotka eivät vain halua uskoa venäjällä menevän huonosti. Toisaalta ikävä tosiasia on että Ukrainakin vuotaa verta koko ajan. Mutta minusta olisi ihmeellistä jos arviot ryssän tappioista olisivat suuresti liioiteltuja. Kaikki näkyy ilmasta ja voidaan kiistää jos kiistettävää on.
Ukrainan ilmoittamat ryssien tappioluvut ovat varmaan parhain käytettävissä oleva arvio, mutta monta muuttujaa jää edelleen avoimeksi:
  • Ukrainen halu/tarve liioitella tappioita, näitä liioiteltuja ilmoituksia oli ilmeisesti varsinkin sodan alkuvaiheessa
  • nyt iso osa tappioista on nähtävissä dronekuvista ja siltä osin ovat ehkä realistisempia
  • toisaalta Ukraina ei tiedä henkilötappioista, jotka tapahtuvat linjojen takana
    • sotasairaaloissa kuolleet venäläiset
    • tautien ja takalinjojen onnettomuuksien takia kuolleet venäläiset
    • takalinjoilla itsemurhaan kuolleet venäläiset
    • venäläisillä ei itselläänkään todennäköisesti ole tarkkaa kuvaa omista tappioistaan: vankien tilastointi ei kiinnosta ketään, mielikuvitustasavaltojen tappiot eivät ole Venäjän tappioita, ulkomaisten palkkasotureiden tappiot eiät jälleen kiinnosta ketään.
  • Kalustotappioissa on myös isoja muuttujia
    • takalinjoilla onnettomuuksissa tuhoutunut kalusto
    • kalusto, joka on kirjattu tuhotuksi, mutta joka saadaan korjattua
    • Ukrainan sotasaaliiksi saama kalusto (näitä tuskin halutaan yksitellen julkaista)
  • Yllättäen venäläisistä johtolangoista johdetut tappioluvut vastaavat hyvin ukrainalaisten ilmoittamia, esimerkiksi maksetuista kuolinkorvauksista lasketut tappioluvut ovat olleet hyvin lähellä ukrainalaisten ilmoittamia.
  • "läntiset asiantuntijat" ovat varmaan kaikkein huonoin lähde venäläisten tappioiden arviointiin. Miten esimerkiksi jossain Pariisissa venäläisten tappiotilanne tiedettäisiin tarkemmin kuin paikan päällä?
 
Ukrainen halu/tarve liioitella tappioita, näitä liioiteltuja ilmoituksia oli ilmeisesti varsinkin sodan alkuvaiheessa
Varsinkin ilmavoimien kohdalla.

Oryx vahvistaa 90 menetettyä hävittäjää ja 15 muuta kiinteäsiipistä miehitettyä ilma-alusta ryssille. Kun taas Ukraina sanoo ampuneensa alas n. 3,5-kertaisen määrän kiinteäsiipisiä miehitettyjä ryssän ilma-aluksia.
 
Nato tukee Ukrainaa pitkään ja tarvitsee siihen myös rutkasti lisää rahaa – Stoltenberg ehdotti uutta ratkaisua​

Nato varautuu tukemaan Ukrainaa vuosia tai jopa kymmeniä vuosia. Liittolaismaiden ulkoministerit ovat Brysselissä koolla miettimässä, miten tukea vahvistetaan.

– Venäjän ei kannata odottaa, että väsymme Ukrainen tukemiseen, Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoi medialle keskiviikkona.

Stoltenberg on The Financial Timesin ja Reutersin mukaan ehdottanut 100 miljardin euron rahastoa, jonka kautta tuki voitaisiin ohjata. Julkisesti Stoltenberg ei vielä ole kertonut suunnitelman yksityiskohdista tai rahasummista.

Stoltenberg toivoo, että asiasta sovitaan heinäkuun huippukokoukseen mennessä.

Ukrainalle menevästä tuesta 99 prosenttia on Stoltenbergin mukaan Nato-mailta. Aseiden luovuttamista on koordinoitu Yhdysvaltojen johtamassa yhteysryhmästä, niin sanotussa Ramstein-kokoonpanossa.

– Ramstein-kokouksissa istuvat samat ministerit kuin Naton kokouksissa, Stoltenberg sanoo.

Nyt Nato suunnittelee, että tuki siirtyisi tältä koalitiolta Natolle. Stoltenbergin mukaan tuesta tulisi pysyvämpi ja ja ennakoitavampi.

Nato ottaisi vahvemman roolin, eikä tulisi silti sodan osapuoleksi​

Diplomaattilähteiden mukaan taustalla on myös ajatus, että tuki on varmempaa, jos se on Naton omissa eikä Yhdysvaltojen käsissä. Yhdysvaltain presidentinvaalien gallupjohtajan Donald Trumpin voitto voisi muuttaa Yhdysvaltain suhtautumista tukeen.

Stoltenberg tai Nato-maiden ministerit eivät ottaneet kantaa, liittyykö asia Yhdysvaltojen vaaleihin.

Nato yrittää välttää joutumista Ukrainan sodan osapuoleksi, ja siksi se ei järjestönä ole esimerkiksi luovuttanut aseita vaan tämän ovat tehneet jäsenmaat. Yhä tehokkaampien aseiden, kuten panssarivaunujen, hävittäjien ja pitkän kantaman ohjusten luovuttaminen ei kuitenkaan ole johtanut sodan laajenemiseen.

Diplomaattilähteiden mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin joka tapauksessa tulkitsee Naton olevan osallinen, joten suunniteltu muutos tukemiseen tuskin vaikuttaisi tähänkään.

Ukraina ei tällä hetkellä saa niin paljon aseita kuin se tarvitsisi pärjätäkseen taistelussaan Venäjää vastaan. Nato-maat eivät ole saaneet puolustusteollisuuttaan vieläkään kunnolla käyntiin toimittaakseen Ukrainalle riittävästi ammuksia. Tämä huolestuttaa Nato-maita, mutta ammustoimitukset eivät silti ole kasvaneet.

Nato-kokoukseen saapuneet ministerit tukivat Stoltenbergin ajatusta pysyvästä tuesta.

Puolan ulkoministeri Radosław Sikorski sanoo maansa tukevan Stoltenbergin pyrkimystä. Britannian ulkoministeri David Cameron korosti, että Ukrainan on voitettava ja Venäjän hävittävä.

– Olemme enemmän turvassa Britanniassa, jos tämä konflikti päättyy oikein, Cameron sanoi.

Suomen ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) tukee Stoltenbergin ajatusta pysyvästä Ukraina-tuesta.

– Lähtökohtaisesti suhtaudumme myönteisesti, että Nato ottaa pitkäjänteisen ja uskottavan roolin ja myös polun rakentamiseksi Ukrainan Nato-jäsenyyteen, Valtonen sanoi.

Valtonen toivoo, että tuki olisi tehokasta eikä turhia päällekkäisiä tukimuotoja rakennettaisi. Nyt tukea virtaa Ukrainaan niin Naton, EU:n kuin suoraan jäsenmaiden kautta.
 
Yksisuuntainen. Kohdat 77-79 selventää tätä. Mutta Suomi tukee Ukrainaa tiellä Nato-jäsenyyteen (11-13) eli sitä kautta tulee lopulta myös turvatakuut molempiin suuntiin.
Jep, kiitos asiallisesta vastauksesta.

Ukraina tulee olemaan Euroopan sotilasmahti Puolan lisäksi. Siksi näillä sopimuksilla on iso merkitys myös tulevaisuudessa. En silti hetkeäkään epäile etteikö Ukraina tukisi Suomea kaikilla mahdollisilla keinoilla, jos Suomi joutuisi ryssän hyökkäyksen alle.
 
Tässä koko paperi, liian pitkä kopioitavaksi tänne.

Kun sota joskus lopulta päättyy niin rikolliset pyritään tuomitsemaan.

Sopimuksen 63. artikla:
Osallistujat vahvistavat sitoutuneensa varmistamaan Venäjän federaation saattamisen vastuuseen kaikista Ukrainan luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden sekä Ukrainan valtion kärsimistä vahingoista, menetyksistä ja oikeudenloukkauksista, jotka Venäjän federaatio on aiheuttanut kansainvälisen oikeuden vastaisilla teoillaan Ukrainassa tai Ukrainaa vastaan, kuten aloittamalla hyökkäyssodan YK:n peruskirjan vastaisesti. Osallistujat jakavat vakaan näkemyksen siitä, että vastuuseen saattaminen Ukrainaan kohdistetusta hyökkäysrikoksesta on varmistettava ja että tätä tarkoitusta varten on perustettava erityistuomioistuin.

(kohdat 64 ja 65 täsmentävät korvauksia)

Viimeksi muokattu:

Paini termiä käyttääkseni: ryssä on sotansa osalta melkoisessa sillassa!

Jos (ja kun) silta kärvähtää, ryssän logistiikan pitäisi löytää aivan uusi vaihde silmään. Kun ryssän maihinnousualus Mustallamerellä on jo melkoisen harvinainen luonnonvara ja Krimin satamat uhanalaisia, millä ihmeellä ryssä huoltaisi sen Krimin viimeisen kolkan ja ylipäätänsä Krimin sekä koko rintamaan? Mielenkiinnolla odotan!
 
  • "läntiset asiantuntijat" ovat varmaan kaikkein huonoin lähde venäläisten tappioiden arviointiin. Miten esimerkiksi jossain Pariisissa venäläisten tappiotilanne tiedettäisiin tarkemmin kuin paikan päällä?
Koskaan kuullut vakoilusta? Vanha sananlasku pitää taas paikkansa:
Mitä eroa on Mokovalla ja Washingtonilla? Ei mitän, kummassakin saa kaikkea taaloilla ja ruplilla ei mitään.

Nykyryssälässä taalat ovat sen verran harvassa ja kovassa arvossa että eiköhän tuolta saa ihan ostamalla halutut tiedot ennen niiden päätymistä lilliputtelin pöydälle. Samoin ryssä kuulemma käyttää Starlinkkejä joten tuokin tieto on NSA:n käsissä. Enkä epäile muunkaan tiedon vuotamattomuutta läntisille asiantuntijoille. Eiköhän näillä suurimmilla länsimailla ole CIA, MI5, jne tiedustelupalveluilla erittäin tarkka kuva mitä tuolla tapahtuu. Tiedot voivat olla jopa paremmat kuin ryssällä, kun saadaan vuotoja joka tasolta niin jää normaalin ryssän tietoketjun vääristelyt pois ja kokonaisyhteenvedon voi tehdä asiallisesti. Näiden pohjalta sitten annetaan sopivia vuotoja tai tiedotteita kun poliittisesti näin päätetään.

Näiden tappiolukujen osalta kannattaa vaikka katsoa ihan kotimaisia asioita, eli vaikka Talvisotaa. Tästä löytyy hyvät lähteet molemmin puolin, eli Mannerheimin muistelmat ja "Soviet Casualties and Combat Losses in the Twentieth Century" -kirja. Näin saa mutuilulle vähän paremaa pohjaa miten noita lasketaan aktiivisen rintaman tapauksessa.

Ukrainalla on varmasti hyvin selkeä ja tarkka käsitys ryssän tappioista, näistä tiedoista sitten julkaistaan jokin osakoonti jollain suolakertoimella päivittäin mutta kokonaisarvio näyttää ehkä parhaiten paikkansapitävälle mitä rantamalla ryssiä menee. Luvuissa on todennäköisesti kaatuneet ja jokin osuus haavoittuneista. Ukraina vaihtaa tiedustelutietoja liittolaistensa kanssa joten läntiset tahot saa tätäkin kautta tietoja muualta keräämiensä lisäksi.
 
Ja meinaat, että vakoilijat postaavat selville saamansa tappioluvut internetiin?
 
Ja meinaat, että vakoilijat postaavat selville saamansa tappioluvut internetiin?
Ja et lukenut viestiäni? " Näiden pohjalta sitten annetaan sopivia vuotoja tai tiedotteita kun poliittisesti näin päätetään. " Eli postaillaan nettiin tai julkaistaan jonkin virallisen henkilön suulla. Näihinhän alunperin viitattiin, eli esimerkiksi Nato:n johdon lausuntoihin.
 
Back
Top