Ukrainan konflikti/sota

Tätä olen itsekkin miettinyt koko ajan ja pidän täysin mahdollisena, että jos ryssä jollain konstilla pääsee etenemään, eli ukraina romahtaa niin sen jälkeen voipi olla Ukraina liittoutuu ryssän kanssa. Miksi eivät sitä tekisi? Sota siirtyisi pois Ukrainasta, eli iso osa maata säästyisi, länsi kuitenkin petti Ukrainan kovista puheista huolimatta, eli ovat huonoja liittolaisia ja heikkoja. Parempi todennäköisyys säilyä hengissä kuin taistella ryssää vastaan ilman aseita. Ukrainalaiset tappavat omiaan niin en usko että puolalaisten tappaminen on yhtään vaikeampaa siinä tilanteessa kun pitää alkaa valitseen. Kun muistaa että myös Ukrainalla on vaikeuksia värvätä porukkaa sotaan. Ryssä osaa mahdollisesti paremmin "motivoida" tämän ison joukon sotaan, eli pakottaa.

Ei varmaan aivan heti tule tapahtuu, mutta tulevaisuudessa pidän mahdollisena. Jos meillä täällä vituttaa lännen saamattomuus niin mitäpä veikkaatte mitä Ukrainalaiset ajattelee? Siellä kyllä käydään some kuvaamassa itteä Zelen kanssa, mutta missä se apu?
Jos Ukraina romahtaa se ei ”liittoudu” kenenkään kanssa. Siitä tulee orjavähemmistö jota ensin tapetaan ja raiskataan teollisessa mittakaavassa että oppii olemaan ja sen jälkeen se sulautetaan osaksi ryssäläistä maailmaa. Ukrainalaisia näkyy sitten tulevissa sodissa isoryssien etulinjassa. Jos osa Ukrainasta jää venäjän sotarikosten leikkikentäksi tarvittaisiin aikamoinen diktaattori Ukrainaan joka saisi vuosien sodan jälkeen yhäkkiä maan liittoutumaan vainolaisen kanssa.
 
Päivän luvut:
445075031_794373776209036_2118226432156314946_n.jpg
 
Täh?

Länsi on auttanut ja auttaa edelleen Ukrainaa valtavasti. Ei suomellakaan ollut mitään moraaliin, sopimuksiin tai lainsäädäntöön perustuvaa sopimusta Ukrainan puolustamisesta tai auttamisesta. Kaikki apu mitä Ukraina lännestä saa on "ekstraa" eli ylimääräistä. Ja ovat varmasti siitä kiitollisia, vaikka se ei aina ihan riitäkään.

Ukraina on itse jättänyt aika pitkälti valmistautumatta tähän sotaan. Tosin maa oli niin paskottu Neuvostoliiton miehityksen aikana pilalle, ettei oikein ollut mahdollisuuksia valmistautua. Nyt ovat yhdistyneet ja ryhdistäytyneet kansakuntana ja siten "ansainneet" tulla autetuksi.

Olen kuitenkin jatkuvasti sitä mieltä, että eurooppalaisten valtioiden (myös suomen) tulee antaa sotilaita Ukrainaan lyömään ryssä. Ilmatila tulee ottaa ensisijassa haltuun. Järjestyksessä toisena merialueet. Kolmantena Valko-Venäjän rajat ja rannikot. Ja neljäntenä tärkeysjärjestyksessä hyökättävä Ukrainan maaperältä lähtien maa-, meri- ja ilmavoimilla niin pitkälle itään-koilliseen, että venäjä antautuu. Suomen osuus voisi olla esim. 6 Hornettia ja jalkaväkiprikaati. Ja varautua pataljoonan kokoisiin täydennyksiin.
 
Sitä että tämä pointti kannattaa ottaa huomioon:

Edelleenkään Ukraina ei ole mikään Suomi. En olisi huolissaan jos Ukrainalla ei olisi pulaa vapaaehtoisista sotilaista. Voihan tämä olla aivan turha huolenaihe ja yhtä äkkiä Ukraina vahvistuu niin että alivoimalla puskee ryssän takaisin.

En viitsi jatkaa enempää aiheesta kun tulee bannia.
En osaa täysin suomentaa Hodorkovskin juttuja, mutta se on varmasti totta, että jos Ukrainan armeija tuhoutuu, niin hyvät vaihtoehdot ovat Ukrainalla vähissä.
 
Jos Suomikin lähettäisi osan armeijasta Ukrainaan auttamaan ryssän häädössä, niin monet ehkä pelkäisi eskalaatiota ryssältä. Eli sitä, että ryssä hyökkäisi Suomeen. No sitä ei tarvitsisi pelätä. Sehän olisi Suomen ja lännen etu, että ryssä hajauttaisi heikkouttaan (armeijaansa). Täältä kun vyöryisi loput 200 000 sotilasta itään, niin se nopeuttaisi kummasti ryssänmaan tuhoutumista.
 
Jos Ukraina romahtaa se ei ”liittoudu” kenenkään kanssa. Siitä tulee orjavähemmistö jota ensin tapetaan ja raiskataan teollisessa mittakaavassa että oppii olemaan ja sen jälkeen se sulautetaan osaksi ryssäläistä maailmaa. Ukrainalaisia näkyy sitten tulevissa sodissa isoryssien etulinjassa. Jos osa Ukrainasta jää venäjän sotarikosten leikkikentäksi tarvittaisiin aikamoinen diktaattori Ukrainaan joka saisi vuosien sodan jälkeen yhäkkiä maan liittoutumaan vainolaisen kanssa.

Ok, eli ei huolta. Toivottavasti sinä olet oikeassa eikä tuo ryssä. Eikös se ollut ainakin aiemmin oikeassa että Putin hyökkää?

En tarkoittanut itse että koko Ukraina ilomielin hyppää ryssän kelkkaan, mutta osa varmasti vapaaehtoisesti ja osa pakottamalla jos siihen pisteeseen menee. Mutta eihän tilanne kehity hetkessä. Nythän tilanne jauhaa paikallaan ja näyttää hyvinkin kaukaiselta. Voihan olla että Ukraina saa kiihdytettyä iskuja ryssän jalostamoihin ja sotakoneesta alkaa loppumaan raha ja EU lopettaa miljardien syytämisen ryssälle.

Sitte asia jota en ymmärrä. Nyt puhutaan että Kiina ostaa kultaa koska aikoo sotia. Ryssän kultavarannot ovat ilmeisesti maailman kärkipäätä, kiinaakin suuremmat. Eikö ryssä voi rahoittaa sotaa myös näillä ja minkä aikaa?

Kun asiaa enempi miettii niin luulen, että sinne mennään siinä vaiheessa väliin jos Ukraina romahtaa. Liian suuri riski antaa kaikkea aseteollisuutta ryssän haltuun.
 
Viimeksi muokattu:
Tätä olen itsekkin miettinyt koko ajan ja pidän täysin mahdollisena, että jos ryssä jollain konstilla pääsee etenemään, eli ukraina romahtaa niin sen jälkeen voipi olla Ukraina liittoutuu ryssän kanssa.

Sitä että tämä pointti kannattaa ottaa huomioon:

Hodorkovski spekuloi, että Ukrainan hävittyä jotkut Ukrainalaiset ovat länsikatkeruuttaan purkaen taistelemassa ryssän joukoissa, mikä on kovin kaukana ajatuksesta että Ukraina olisi liittoutunut ryssälän kanssa?

Hodorkovskin sodan tarkastelu sinänsä on tieten talousperusteinen, eikä hänen analyysinsa ole ehkä enempää kuin numeromiehen xls-analyysi, mikä ei pystykään ottamaan kaikkia muuttujia kunnolla huomioon. Tuo joidenkin Ukrainalaisten kyrpiintyminen ja sitten päätyminen vihollisen puolelle ei ole alkuunkaan noiden mielestäni osittain kyseenalaisten ajatusten pointti.
 
Täh?

Länsi on auttanut ja auttaa edelleen Ukrainaa valtavasti. Ei suomellakaan ollut mitään moraaliin, sopimuksiin tai lainsäädäntöön perustuvaa sopimusta Ukrainan puolustamisesta tai auttamisesta. Kaikki apu mitä Ukraina lännestä saa on "ekstraa" eli ylimääräistä. Ja ovat varmasti siitä kiitollisia, vaikka se ei aina ihan riitäkään.

Ukraina on itse jättänyt aika pitkälti valmistautumatta tähän sotaan. Tosin maa oli niin paskottu Neuvostoliiton miehityksen aikana pilalle, ettei oikein ollut mahdollisuuksia valmistautua. Nyt ovat yhdistyneet ja ryhdistäytyneet kansakuntana ja siten "ansainneet" tulla autetuksi.

Olen kuitenkin jatkuvasti sitä mieltä, että eurooppalaisten valtioiden (myös suomen) tulee antaa sotilaita Ukrainaan lyömään ryssä. Ilmatila tulee ottaa ensisijassa haltuun. Järjestyksessä toisena merialueet. Kolmantena Valko-Venäjän rajat ja rannikot. Ja neljäntenä tärkeysjärjestyksessä hyökättävä Ukrainan maaperältä lähtien maa-, meri- ja ilmavoimilla niin pitkälle itään-koilliseen, että venäjä antautuu. Suomen osuus voisi olla esim. 6 Hornettia ja jalkaväkiprikaati. Ja varautua pataljoonan kokoisiin täydennyksiin.

Totta, eihän meillä tarvisi auttaa kun ei olla missään puolustusliitossa. On kuitenkin meidän etu ja muutenkin oikein. Suomi on kyllä hoitanut osansa ja tehnyt mitä lupaa. Joillain rikkaimilla mailla puheet ovat ainakin minun mielestä ollut kovempia kuin teot. Lupauksia petetty ja Ukrainalaisia kuollut sen takia.
 
Tätä olen itsekkin miettinyt koko ajan ja pidän täysin mahdollisena, että jos ryssä jollain konstilla pääsee etenemään, eli ukraina romahtaa niin sen jälkeen voipi olla Ukraina liittoutuu ryssän kanssa. Miksi eivät sitä tekisi? Sota siirtyisi pois Ukrainasta, eli iso osa maata säästyisi, länsi kuitenkin petti Ukrainan kovista puheista huolimatta, eli ovat huonoja liittolaisia ja heikkoja. Parempi todennäköisyys säilyä hengissä kuin taistella ryssää vastaan ilman aseita. Ukrainalaiset tappavat omiaan niin en usko että puolalaisten tappaminen on yhtään vaikeampaa siinä tilanteessa kun pitää alkaa valitseen. Kun muistaa että myös Ukrainalla on vaikeuksia värvätä porukkaa sotaan. Ryssä osaa mahdollisesti paremmin "motivoida" tämän ison joukon sotaan, eli pakottaa.

Ei varmaan aivan heti tule tapahtuu, mutta tulevaisuudessa pidän mahdollisena. Jos meillä täällä vituttaa lännen saamattomuus niin mitäpä veikkaatte mitä Ukrainalaiset ajattelee? Siellä kyllä käydään some kuvaamassa itteä Zelen kanssa, mutta missä se apu?
Miksi eivät sitä tekisi? Koska Ukrainasta tulisi jättimäinen Butša jos puttelin joukot päästetään tappamaan, kiduttamaan ja raiskaamaan vapaasti, ja sen jälkeen puttelin kopla pistäisi luonnonvarat taskuunsa.

Tätä ideaa puttelin informaatiosota yrittää meille ujuttaa, että venäjän voitto on vääjäämätön eikä oikeastaan niin paha asia. Mutta Ukraina on jo puolustustaistelullaan osoittanut että Ukraina ei tule siihen suostumaan..
 
Hodorkovski spekuloi, että Ukrainan hävittyä jotkut Ukrainalaiset ovat länsikatkeruuttaan purkaen taistelemassa ryssän joukoissa, mikä on kovin kaukana ajatuksesta että Ukraina olisi liittoutunut ryssälän kanssa?

Hodorkovskin sodan tarkastelu sinänsä on tieten talousperusteinen, eikä hänen analyysinsa ole ehkä enempää kuin numeromiehen xls-analyysi, mikä ei pystykään ottamaan kaikkia muuttujia kunnolla huomioon. Tuo joidenkin Ukrainalaisten kyrpiintyminen ja sitten päätyminen vihollisen puolelle ei ole alkuunkaan noiden mielestäni osittain kyseenalaisten ajatusten pointti.
Niillä alueilla mitä Venäjä tällä hetkellä miehittää on tehty "pakkovärväystä" nykyiseen sotimiseen eli se joutuuko sieltä rintamalle ei ole ihan vapaaehtoista. Huono juttu Ukrainan alueelle ja sen asukkaille tuossa kuvitteellisessa hyökkäyksessä Puolaan olisi myös että jos hyökkäystä tehtäisiin Ukrainan alueen kautta Ukraina joutuisi silloinkin pommitusten yms kohteeksi samalla tavalla kuin nyt Kursk ym Venäjällä jotka sijaitsevat lähellä Ukrainan rajaa. Eli Ukrainaa möyhennettäisiin ensin Venäjää vastaan ja sen jälkeen vielä Naton voimin.

Joten parempi olisi että Venäjän hyökkäilyinto rauhottuisi jo nyt Ukrainan kimppuun käymisen aikana.
 
Ok, eli ei huolta. Toivottavasti sinä olet oikeassa eikä tuo ryssä. Eikös se ollut ainakin aiemmin oikeassa että Putin hyökkää?

En tarkoittanut itse että koko Ukraina ilomielin hyppää ryssän kelkkaan, mutta osa varmasti vapaaehtoisesti ja osa pakottamalla jos siihen pisteeseen menee. Mutta eihän tilanne kehity hetkessä. Nythän tilanne jauhaa paikallaan ja näyttää hyvinkin kaukaiselta. Voihan olla että Ukraina saa kiihdytettyä iskuja ryssän jalostamoihin ja sotakoneesta alkaa loppumaan raha ja EU lopettaa miljardien syytämisen ryssälle.

Sitte asia jota en ymmärrä. Nyt puhutaan että Kiina ostaa kultaa koska aikoo sotia. Ryssän kultavarannot ovat ilmeisesti maailman kärkipäätä, kiinaakin suuremmat. Eikö ryssä voi rahoittaa sotaa myös näillä ja minkä aikaa?

Kun asiaa enempi miettii niin luulen, että sinne mennään siinä vaiheessa väliin jos Ukraina romahtaa. Liian suuri riski antaa kaikkea aseteollisuutta ryssän haltuun.
Kultavarantoihin liittyen vastaus;

Näillä kulleillaan ryssä nimenomaan käykin tällä hetkellä kauppaa, ei tietenkään pelkästään, mutta kaikille myyjille ei kelpaa muu kuin kulta, tässä ryssän nykyisessä tilanteessa. Rupla on vähän huono nykyään.
 
Viesti siirretty Lännen taloussota venäjälle ja sen seuraukset -lankaan.

Kirjoitin tänne aiemmin pitkän tekstin Kiinan tuesta Venäjälle ja varsinkin siitä kuinka Kiina tulee rakentamaan Venäjä sotateollisuuden ylös. Eihän venäjä sellaiseen itse pystyisi, ei venäjä pystyisi tällä hetkellä edes hyökkäämään jollei Kiina olisi ajamassa venäjän sotateollisuutta ylös. Venäjä olisi jo aikoja sitten kaatunut ja sota olisi loppunut jos Kiina ei olisi venäjää tukenut.

Nyt tilanteeseen tuli selvä varmistus ja Ukrainan sota ei tule päättymään mihinkään venäjän kalusto- tai miehistötappioihin. Ainoastaan talouden kaatuminen tai putinin syrjäyttäminen tulee olemaan se millä sota saadaan loppumaan, kulutussodassa Ukraina tulee häviämään.

Kiina on julistautunut nyt venäjän täydelliseksi liittolaiseksi, nyt ei enää peitellä mitään, nyt on otettu Kiinan puolelta iso ja harkittu askel tässä kuviossa ja isossa kuvassa tämä tulee tarkoittamaan vaan laajempaa sotaa.

Eilen puhuttiin Kiinan Taiwaniin hyökkäämisestä, omasta mielestä tämä on taas yksi signaali, iso sellainen, että se tulee tapahtumaan lähivuosina.

Kiina ja Venäjä solmi todella suurista yhteistyökuvioista:

Noh, ihan oikeaa asiaa siinä twiitissä oli, vaikka julkaisija olikin kyseenalainen, täältä voi kukin itse lukea tuon sopimuksen sisällön. Kiina ei anna venäjän kyllä tähän sotaan kaatua:

(Google kääntäjällä kääntyy hyvin suomenkielelle.)

Yksittäinen lainaus tuolta tekstistä:

"
-- Tehostetaan yhteistyön tasoa teollisuuden ja innovaatioiden aloilla, kehitetään yhdessä edistyneitä toimialoja sekä vahvistetaan teknologia- ja tuotantoyhteistyötä, mukaan lukien siviili-ilmailun valmistus, laivanrakennus, autovalmistus, laitevalmistus, elektroniikkateollisuus, metallurgia, rautamalmin louhinta, kemianteollisuus. teollisuus jne. teollisuus ja metsäteollisuus. Luodaan molemmille osapuolille hyvät edellytykset toteuttaa lupaavia hankkeita painopistealueilla, laajentaa teollisuustuotteiden kauppaa ja lisätä niiden osuutta kahdenvälisessä kaupassa sekä edistää maiden teollista modernisointiprosessia.

——Tehdään molempia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä tieto- ja viestintätekniikan alalla, mukaan lukien tekoäly, viestintä, ohjelmistot, esineiden Internet, avoin lähdekoodi, verkko- ja tietoturva, elektroniset pelit, radiotaajuuksien koordinointi, ammatillinen koulutus ja ammatillinen tieteellinen tutkimus.

— — Vahvistaa osapuolten pitkäaikaista kumppanuutta ilmailualalla, toteuttaa suuria kansallisia avaruusohjelmahankkeita, jotka ovat Kiinan ja Venäjän yhteisen edun mukaisia, edistämään yhteistyötä kuun ja syvän avaruuden tutkimuksen alalla, mukaan lukien kansainvälisen avaruusalan rakentaminen. Kuun tieteelliset tutkimusasemat ja vahvistaa Beidou- ja GLONASS-satelliittinavigointijärjestelmän sovellusyhteistyötä.
 
Viimeksi muokattu:
Kultavarantoihin liittyen vastaus;

Näillä kulleillaan ryssä nimenomaan käykin tällä hetkellä kauppaa, ei tietenkään pelkästään, mutta kaikille myyjille ei kelpaa muu kuin kulta, tässä ryssän nykyisessä tilanteessa. Rupla on vähän huono nykyään.
Ai jaa. Kiitoksia tiedosta. Oliko näistä jotain arvioita kauanko kultavarannot riittää? Näitähän ryssä voi tietysti louhia lisää. Ei taida kuitenkaan riittää sotakoneen pyörittämiseen jos öljy/kaasu tulot loppuu?
 
Kiina on julistautunut nyt venäjän täydelliseksi liittolaiseksi, nyt ei enää peitellä mitään, nyt on otettu Kiinan puolelta iso ja harkittu askel tässä kuviossa ja isossa kuvassa tämä tulee tarkoittamaan vaan laajempaa sotaa.

Tämä lähde (Bertrand Arnaud) paljastuu jo pienellä googletuksella erittäin läpinäkyväksi länsivastaiseksi Kiina- ja Venäjämyönteiseksi propagandistiksi. En anna hänelle julkisuutta linkkaamalla esim. äijän Youtube-horinoita siitä kuinka länsi romahtaa. Kannattaa harjoittaa lähdekritiikkiä.

Sivunmennen sanoen ketjun peikkoisuus on taas kasvussa, kuulostaa siltä että itänaapurissa on taas hätä ja Igorille on annettu ohjeet laittaa sormet viuhumaan näppiksellä. Toivottavasti moderaattorit ovat hereillä.
 
Ai jaa. Kiitoksia tiedosta. Oliko näistä jotain arvioita kauanko kultavarannot riittää? Näitähän ryssä voi tietysti louhia lisää. Ei taida kuitenkaan riittää sotakoneen pyörittämiseen jos öljy/kaasu tulot loppuu?
Venäjä ei kerro varannoistaan mitään tarkkaa. Kultaa kuitenkin tuotetaan isosti. Vuosia ennen isompaa Ukraina-höökiä Venäjä alkoi kotiuttaa ulkomaisia kultatalletuksiaan, rajoitti myyntiä ja osti jatkuvasti markkinoilta lisää.
 
Miksi eivät sitä tekisi? Koska Ukrainasta tulisi jättimäinen Butša jos puttelin joukot päästetään tappamaan, kiduttamaan ja raiskaamaan vapaasti, ja sen jälkeen puttelin kopla pistäisi luonnonvarat taskuunsa.

Tätä ideaa puttelin informaatiosota yrittää meille ujuttaa, että venäjän voitto on vääjäämätön eikä oikeastaan niin paha asia. Mutta Ukraina on jo puolustustaistelullaan osoittanut että Ukraina ei tule siihen suostumaan..

On osoittanut, mutta tällä hetkellä on ongelmaa saada rintamalle uusia sotilaita. Pakon edessä niitä voisi tietysti taas löytyä. Minun mielestä siellä ei ole nyt sellainen henki, että kaikki aseisiin ja ryssä nurin. Ei siellä tarvisi vääntää mistään laista, vaan jakaa aseita ja kouluttaa uusia joukkoja vapaaehtoisille. Voi toki olla että olen altistunut väärälle infolle ja pulaa sotilaista ei oikeasti ole.
 
Back
Top