Ensinnäkin suuret kiitokset viesteistäsi. Ihailtavaa, että joku jaksaa nähdä vaivaa.
Toiseksi (en suoraan sanottuna vielä ole lukenut artikkelia, joten mutulla mennään) tummensin osan, jota ajattelin kommentoida. Olen nimittäin joskus pähkäillyt, että olisiko mitenkään mahdollista, että ryssä ei olekaan ihan niin tyhmä kuin haluamme uskoa? Entäpä, jos Venäjä syöttää Ukrainaan myös kaluston muodossa "tykinruokaa", eli vanhempia vaunuja ja ottokalustoa? Miehistö on sitä Ukrainan julkaisuissa nähtyä alempaa nostoväkeä. Samaan aikaan se varustaa uudelleen armeijaansa uudemmalla kalustolla.
Eli onko tietyllä tapaa Venäjällä hyväksytty se, että salamasota Ukrainassa oli ja meni ja se alkuperäinen moderni armeija lahoaa nyt Ukrainan pelloille? Nyt sitten Ukrainassa soditaan vähän "vasemmalla kädellä" ja "riittävällä voimalla", eli kaadetaan Ukrainan lihamyllyyn romua niin kauan, että se menee tukkoon. Kuten nähdään, etenemistä tapahtuu tälläkin hetkellä, vaikkakin hitaasti. Voi olla, että se riittää Venäjälle. Toivotaan, että käy kuin talvisodassa, eli lopulta puolustaja saadaan kulutettua loppuun ja sitten oma massa pääsee etenemään. Se mikä meille näyttää hirvittäviltä tappioilta ja tuhlaukselta, onkin Stavkassa ihan hyväksytyn rajoissa. Lopputulos ratkaisee kuin suuressa isänmaallisessa sodassa tai sisällissodassa muinoin.
Uudempi/parempi kalusto ja miehistö varataan muihin tehtäviin. Muodostetaan joukko-osastoja, joita ei ole tarkoituskaan lähettää Ukrainaan, ainakaan kulutettavaksi lihamyllyssä. Kyllä Venäjäkin tiedostaa Kiina-riskin, pyysihän Leonid Brežnev jo kylmän sodan aikana Yhdysvalloilta lupaa ydinpommittaa Kiinaa. Tyhjäksi Siperiaa ei voi jättää. Tai Nato-raja? Jotain sinnekin on saatava ja miksi laittaa sinne kaikkein huonoimpia joukkoja, kun kuitenkin puolustetaan esim. Murmanskia ja Pietaria. Eikä esim. Kaukasuksen aluetta voi tyhjentää joukoista, sillä separatismi voi noilla alueilla olla herkässä. Tämä mahdollistaisi myös sen pelätyn provokaation lännessä. Ei Nato-maahan kannata ihan paskinta sakkia pukata, vaan kyllä siinä jonkinlaista mahtia pitää olla. Lopputulos tietenkin on (ainakin Suomessa) kalustosta riippumatta etukäteen selvä, etenkin jos muissa Nato-maissa vähänkään on munaa. Tai sitten jos Ukrainan osalta saavutetaan jokin meille tuntematon tavoite, sinne nakataan Kaartin XXX Panssariläpimurtoarmeija ja kokeillaan taas isompaa strategista iskua uudestaan.
Vastaan tässä Ukrainan sota -ketjussa jotta keskustelu pysyy oikean ketjun sisällä.
Tuossa viestissä siis kommentoidaan CIT eli Conflict Intelligence Team julkaisemaa T-90M panssarivaunujen uustuotantomäärää arvioivaa artikkelia, se löytyy tuosta ylempää:
LINKKI
Lyhyesti tiivistäen he arvioivat että T-90M uustuotanto ei olisi rungoista riippuvainen eli vanhempien vaunujen modernisointi ja näiden "aihioiden" loppuminen ei vaikuttaisi aitoon uustuotantoon. He arvioivat että uusien T-90M vaunujen tuotantomäärä olisi ollut jopa 280 kpl vuonna 2024 - ja arvatenkin sama määrä valmistuisi vuonna 2025.
He arvioivat T-90M vaunujen osuutta ryssän aktiivijoukkojen panssarivaunujen kokonaismäärästä ja heidän laskelmansa perusteella se olisi nyt 15%. Toisaalta T-90M vaunujen osuus todennetuista panssarivaunujen tappioista tämän sodan aikana on 6-7% kokonaismäärästä.
Pitäisi pureutua tarkemmin heidän arvioonsa, jotta voisi kommentoida tarkemmin mutta alustavasti on selvää että prosenttinumerot eivät kohtaa. Tällöin joutuu vastaamaan kysymykseen: JOS T-90M panssarivaunuja todellakin on useita satoja, niin miksi tämä suuri määrä ei näy samaan aikaan suurina tappioina?
Tappioiden prosenttimäärät eivät tietysti kulje 1:1 sen kanssa, minkä verran ryssällä on mitäkin kalustoa Ukrainassa mutta luulisi niiden osuvan edes samalle sektorille.
Suyi kommentoi viestissään että hänen arvionsa T-90M vaunujen uustuotannosta tällä hetkellä on 100 - 120 kpl per vuosi. Minun oma hattuvakio on samansuuruinen, mutta arvaukseni perustuu siihen, mikä määrä vaunuja on nähty junien kyydissä matkalla kohti Ukrainaa JA minkä verran vaunujen tappioita on tullut.
-
Tässä ollaan nyt oleellisten kysymysten ääressä eli nyt kun varastotukikohtien kalusto käy kokoajan vähäisemmäksi, niin miksi verran ryssä kuljettaa aktivoidusta / modernisoidusta / uustuotannostaan Ukrainaan ja minkä verran tätä kalustoa laitetaan varastoon?
Heillä on tietysti sota voitettavana eikä se onnistu ilman kalustoa, mutta jos he eivät halua uhrata ihan koko Neuvostoliiton perintöään Ukrainan pelloille niin jossain vaiheessa pitää alkaa polkemaan jarrua kaluston tuhlauksen osalta.
Minun silmiin näyttää siltä että tällainen jarrun painaminen alkoi jo alkuvuonna tai viimeistään keväällä 2025. Ukrainan raportoimat panssarivaunujen tappiot kääntyivät selvään laskuun ja vaikka niissä on vaihtelua, muutos on aika selvä.
Samoin erilaisen Lada ja mopo -hyökkäykset alkoivat yleistymään jo vuosi sitten eli kesällä 2024. Niitä nähtiin jo ennen tätä, moni muistanee kiinalaiset DesertCross ATV -ajoneuvot jotka tulivat käyttöön marras- ja joulukuussa 2023. Näitä seurasivat nopeasti hyvin monikirjavat siviiliajoneuvot.
Minusta on selvää että ryssä on osoittanut tämän sodan aikana useampaankin kertaan, että kun tietty resurssi on käymässä vähiin ELI kun omat varastot + aito uustuotanto ei riitä kattamaan kulutusta, he ostavat ulkomailta riittävän määrät tavaraa sen rinnalle. Iranin Shahed-136 dronet tulivat alunperin käyttöön, koska omien strategisten ohjusten resurssit eivät riittäneet. Sama juttu yllä mainittujen DesertCross ja muiden siviiliajoneuvojen kanssa, joilla korvattiin IFV- ja APC-kalustoa. Sama juttu tykistön laukausten kanssa: kun omat resurssit eivät riittäneet, niitä on ostettu Iranilta ja erityisesti Pohjois-Korealta.
Panssarivaunujen ja IFV-vaunujen ostaminen ulkomailta ei olekaan niin helppoa kuin yllä mainittujen, joten siinä vaiheessa kun omat resurssit eivät riitä JA kun ei haluta tuhlata ihan kaikkea loppuun asti, on ihan pakko alkaa säästämään niitä. Säästö näkyy vähäisempänä käyttönä ja samalla tietysti vähäisempinä tappioina.
Isompi kysymysmerkki on sitten se, miten kukakin arvioi esim. T-90M panssarivaunujen aidon uustuotannon eli mikä määrä vaunuja kyetään toimittamaan Ukrainaan ja mikä määrä laitetaan "varastoon" (jos mikään).