Tarkkaan ottaen joo, mutta isossa kuvassa ei. Neukkujen vaunukehityksen historia on aika monimutkainen soppa, johon liittyy myös NL:n eri (pää)tehtaiden ja niiden suunnittelutoimistojen välistä kilpailua ja politikointia. Neukkulassa oli siis käytännössä kolme pääasiallista tankkitehdasta, joilla oli omat suunnittelutoimistot: Nizhnyi Tagilissa sijaitseva Uralvagonzavod (UVZ), Leningradin Kirovin tehtaat (LKZ), ja Harkovan Malyshevin tehdas (jossain käytetään lyhennettä ZIM). Nimet tosin saattoi aina välillä vaihtua, mutta nuo on ne millä ne yleensä tunnetaan.
2. MS:n aikana Harkovan tehdas evakuoitiin Nizhnyi Tagiliin ja yhdistettiin UVZ:taan. Sen mukana Uraaliin pääsi kaveri nimeltä Morozov jonka kädenjälki näkyi jossain kohtuu onnistuneessa vaunutyypissä ja vientimenestyksessä nimeltään T-34, joka myös Sotkana tunnetaan. Sodan jälkeen hän ja kumppanit suunnitteli vielä yhdistetyssä UVZ/LKZ tehtaassa T-44, T-54 ja T-55-vaunut ennen kuin Harkovan tehdas siirrettiin takaisin nimensä mukaiseen kaupunkiin, ja Morozov lähti sen mukana - taakse jäi oppipoikana toiminut Kartsev. T-44 pohjaa hyvinkin paljon T-34:ään, ja T-54:n prototyyppi/esisarjamallit taas T-44:ään.
Kun Morozov ja Harkovan tehdas oli asettunut takaisin Ukrainaan, T-54/55:n jatkokehitys jäi UVZ:n ja Kartsevin kontolle, ja tulos oli sen verran hyvä joten Kartsev sai pestin UVZ:n suunnittelutoimiston johdossa. Jossain vaiheessa Neukkulassa kuitenkin todettiin ettei pelkät pikkupäivitykset riitä, ja UVZ:ssä kehitettiin T-62. Kuuskakkonenkin pohjaa kuitenkin aika pitkälti T-55:seen perusratkaisuiltaan, vaikkakin pääaseen kokoa kasvatettiin. Automaatiota edusti tässä vaiheessa pelkkä hylsynnatsojen automaattinen ulosheitin. Niissä on jopa sen verran paljon samaa, että jossain väitetään että T-55:seen koulutuksensa saanut vaunumies ei juuri tarvitse muuntokoulutusta T-62:seen hypätessään. Eli tähän asti siis NL:n uuden vaunun kehitys on siis lähtenyt käytännössä aina liikkeelle vanhalta pohjalta, jota on vähän säädetty halutunlaiseksi. Samaten useampi tehdas on vielä ihan siivosti valmistanut samoja vaunumalleja solidaarisuuden ja proletaarisen yhteistyön hengessä.
1951 asti Harkovassa oltiin kuitenkin Morozovin silmän alla kehittämässä ihan kokonaan uutta vaunua, joka ei pohjannut oikeastaan mihinkään käytössä olleeseen malliin. Tyypit 430, 432, 434 (neukkulaiset prototyypit numeroitiin siis "objekteina" eli tyyppeinä) ja lopulta T-64 nimillä kulkenut vaunu oli aikaansa edellä, mutta se oli myös ensimmäinen malli jossa yhdistyi myöhemmin kaikissa nähdyt piirteet: komposiittipanssari, 125mm pääase, automaattilataaja jolla mahdollistettiin kolmen hengen miehistö, ja sitä myöten vaunun matala profiili ja kevyt paino. Myöhemmin T-64B:ssä lisättiin (sen aikaiseksi) modernia ammunnanhallintaa (laseretäisyysmittari ja ballistinen tietokone joka kykeni liikemaaliammuntaan) ja mahdollisuus ampua pst-ohjuksia. Harkovassa kehitettiin myös vaunuun kokonaan uusi dieselkone (aikaisemmat pohjasi enemmän ja vähemmän joskus -30-luvulla kehitettyyn myllyyn) ja siihen uusi vaihteisto, joka oli melkein puolet pienempi kuin edelliset. Samaten alustaa säädettiin ja kehitettiin. Lopputuloksena oli aikalaiseksi aika pirun hyvä vaunu, joka oli vahvasti panssaroitu, tulivoimainen ja liikkuva. Ei voinut edes sanoa, että olisi jäänyt jälkeen tekniikassa länsimaihin verrattuna, ainakaan pahasti. Se oli kuitenkin samaan aikaan myös kallis ja sen verran täynnä lastentauteja, että meni useampi vuosi että se saatiin toimimaan. Joka tapauksessa kaikki kolme tehdasta sai käskyn ruveta valmistamaan T-64:ää.
UVZ:ssa meni tässä kohtaa kuppi nurin, kun Moskovasta kilahti käsky ruveta valmistamaan T-64:ää. Uralin takana Kartsev ja kumppanit olivat suunnitelleet kaikki sodan jälkeiset taisteluvaunumallit, ja koittaneet kilpailla T-64:senkin kanssa omilla T-62-pohjaisilla protoillaan, mutta Harkova veti pidemmän korren. Harkovassa oli kuitenkin ongelmia saada valmistettua riittävä määrä moottoreita muille tehtailla, joten Moskovasta annettiin uusi ohje kehittää halvempi/simppelimpi mylly sota-ajan tuotantoa varten. Kartsev meni vähän pidemmälle ja suunnitteli koko T-64:n uudestaan, yksinkertaistaen T-64:n hankalampia teknisiä ratkaisuja ja ottaen vaikutteita aikaisemmista suunnitelmistaan. Projektille annettiin koodinimi "Ural", ja tyyppinumero 172. Moskovasta tuli ensin nuhteita niskoittelusta, ja myöhemmin sotavarustehyväksyntä mallinimella T-72. UVZ pääsi pälkähästä eikä sen tarvinnut enää valmistaa muiden suunnittelemia vaunuja, vaan aloitti T-72:sen valmistuksen.
Samoihin aikoihin myös Leningradissa vitutti. LKZ oli tutkinut ja testaillut erilaisia kaasuturbiinikokeiluja panssarivaunuissa -50-luvulta lähtien, mutta ei tahtonut lähteä. Harkovan mottivalmistusongelmat kuitenkin antoi tilaisuuden - Leningradissa kehitettiin uusi kaasuturbiini vaunukäyttöön, lainattiin jousitusta T-72:ta, otettiin moderni ammunnanhallintajärjestelmä, ja paritettiin ne kaikki T-64:än alustaan. Parin pikkuviilauksen ja asioista päättävien kaverien vaihduttua Kremlissä (jotka oli kysellyt turhan järkeviä kuten "miksi me valmistettaisiin kolmea eri panssarivaunumallia?"), tuli sotatarvikehyväksyntä - LKZ (ja Omsk) sai alkaa valmistaa T-80:ää. Myöhemmin T-80:iin tehtiin Harkovassa diesel-versio T-80UD, kun kaasuturbiinin löpönkulutus oli liian hapokasta.
Ja T-90, kuten tulikin jo todettua, oli alunperin UVZ:n kehitystä. Alunperin UVZ:lle annettiin tehtäväksi kehittää vaunumalli, joka korvaisi kaikki kolme em. päämallia Puna-armeijassa. Pohjaksi ne otti T-72:sen, joka oli kahteen muuhun verrattuna halpa valmistaa ja kohtuu luotettava. Alunperin kehitys tapahtui mallinimellä T-72B, mutta neukkuvalmisteiset vaunut otti sen verran pahasti käkättimeen Persianlahden (T-72) ja Tshetsenian (T-80) sodissa, että Venäjällä päätettiin vientimarkkinoita silmällä pitäen tehdä pesäeroa vanhaan, ja mallinimeksi muutettiin T-90.
Eli pitkän tarinan summaus: kaikki nykyiset vaunut on enemmän ja vähemmän peruja T-64:tä. Tuo kuvakin on siis siinä mielessä vähän harhaanjohtava, että T-64 oli kokonaan uusi tuotos.
Juu. Eri vaunumallit, ja niiden versiot voi erota toisistaan. Esimerkin vuoksi jos miettii vaikka 1980-luvunkin tilannetta, kun Neukkulan vaunukirjo oli valtava, niin pikavilkaisulla mallinimiin voisi kuvitella että T-64BV on huonompi kuin T-72A. Näin ei kuitenkaan ole, vaan T-64B:ssä on parempi ammunnanhallintajärjestelmä, reaktiivipanssarit ja kyky ampua panssarintorjuntaohjuksia. Samaten jos miettii Venäjän nykyistä kalustoa, niin T-72B3 on huomattavasti suorituskykyisempää kalustoa kuin T-80B. Niillä kirjaimilla siis on väliä, ja sen lisäksi myös niillä kirjaimien perässä tulevilla vuosiluvuilla on väliä. T72B3M obr. 2014 jää suorituskyvyssä kakkoseksi T-72B3M obr 2022:lle. Tässä tosin tulee hankaluudeksi se että varsinkin uudemmasta kalustosta puhuttaessa ei ole aina yksiselitteisesti tiedossa millä vuosiluvulla alamallit kulkee.
Veikkaan, että kyse on siitä että saadaan nopeammin tavaraa pihalle. Tietynlaisesta high-low mixistä. UVZ valmistaa uusiotuotantona pitkälti T-90MS:ää, joka on kylläkin (venäläiseksi vaunuksi) kohtalaisen kehittynyt malli, mutta samalla myös kallis. Jos T-80 valmistus vaan onnistuu, niin se lienee halvempaa kuin koittaa varustaa kaikki T-90MS:llä.
