Ukrainan konflikti/sota

Meillä on maakuntajoukot jotka on just hyvät epäsymmetriseen sodankäyntiin ja ne antaa aikaa reservin kutsumiseen palvelukseen.

Paikallispataljoonien (ehkä joskus vuonna tulevaisuus), maakuntakomppanioiden ja EU:n taisteluosastojen jne. kautta onneksi on muodostunut semipro-reserviläisiä. Joilla voidaan vaikuttaa epäsymmetrisiin tilanteisiin. On sitten eri asia että onko jonkun krihaporukan harjoittelu, valmius ja reissun käyneet sitten sijoitettu millaisiin sodan ajan joukkoihin. Eli ovatko torjumassa sitä mekanisoitua vihollista vai ovatko sijoitettuina komppanioihin, joita voitaisiin kutsua palvelukseen pienten vihreiden miesten ilmaantuessa paikallisen tajaaman sisääntulon mahdollistaville väylille.

Pelkät maakuntakomppaniat eivät sinäänsä riitä. Ajatellaan vaikka että Kainuun venäläisvähemmistö ja "paikalliset" alkaisivat mesoamaan alueella. Jos alueelle vielä soluttautuisi erään suurvallan erikoisjoukkoja, niin pelkkä komppania ei estäisi tilanteen muodostumista ns. sisällissodaksi/tms.

Pitäisi kyetä suojaamaan oman toimminnan kannalta tärkeät kohteet, estää mahdollinen mellakointi sekä provokaatiot, valvoa valtakunnan rajaa, etsiä mahdollisia johtohahmoja/kalustoa ja erikoisjoukkoja.

Eli tarvetta olisi muodostaa Taisteluosasto Vakauttaja. Siihen paikallisia hyvin koulutettuja reserviläisiä esim maakuntakomppania, erikoisjääkärikomppania, mahdollisesti reservistä erikoisrajajääkärikomppania vahvistettuna rajan valmiusoasastolla, tuoreempia rajan reserviläisiä, spol-komppania, huolto-osa jne.

Tuohon toimintaan ei välttämättä riitä myöskään paikalliset tykistön reserviläiset, jotka ovat suorittaneet 88-vuonna varusmiespalveluksensa.
 
Minkä ihmeen takia Venäjä Ahvenanmaan valtaisi ihan tosta noin vaan yhtäkkiä? On niillä sentään jotain logiikkaa toiminnassaan.

Ahvenanmaa on Itämerellä hieman samassa asemassa kuin Krim Mustalla merellä.

1.) Suurelle maalle Pietari on aika kapean rännin päässä Suomenlahden pohjukassa. Venäjällä varmasti haluaa jonkinlaisen korvauksen NL:n kaatumisen myötä menettämälleen Itämeren itärannikolle. (Se oli aiemmin kokonaan Venäjän ja sen satelliittien hallinnassa)
2.) Ahvenanmaa olisi Venäjälle erinomainen meritukikohta jolla se saisi valvontaansa aika suuren osan pohjoista Itämerta.
3.) Sen sijainti erinomainen myös koko Venäjän luoteisen alueen suhteen hyvin monella tavalla. Suoraan sanottuna strateginen tukikohdan paikka Venäjän kannalta ajatellen.
4.) Ahvenanmaa on myös koko Pohjanlahden portti. Miettikääpä Pohjanlahden perukkaa geopoliittisesti, kuinka lähellä se sijaitsee Murmanskin ja Valkoisen meren aluetta.
5.) Muodostaisi myös tietynlaisen paineen Virolle ja muulle Baltialle yhdessä Kaliningradin kanssa. Myös Gotlannin asema muuttuisi paljon mielenkiintoisemmaksi.
6.) Toimisi myös erittäin merkittävänä uhkatekijänä koko Etelä-Suomelle.
7.) Ahvenamaa on erittäin lähellä myös Tukholmaa ja sen meriteitä.
8.) Se laajentaisi Venäjän merialuevesia merkittävästi pohjoisella Itämerellä ja Suomenlahden suulla.
9.) Toimisi melkoisena porttina myös Lounais-Suomen meriväylille. Mitä reittiä kulkisi esim. Turku-Tukholma meriliikenne jos Venäjä hallitsisi Ahvenanmaata ja sen merialuetta?
10.) Ahvenamaalla on vain 28.000 asukasta. Nämä olisi helppo korvata venäläisillä. Aika suuri osa asukkaista myös muuttaisi pois maakunnasta jos siitä tulisi suljettu Venäjän sotilasalue, venäläisellä määräysvallalla ja lainkäytöllä.

Tuossa nyt muutama strateginen näkökulma Ahvenanmaan asemasta Venäjän kannalta katsoen, näin aluksi. Niitä löytyisi vielä runsaasti lisääkin.

En tarkoita että Venäjä olisi juuri nyt hyökkäämässä Ahvenanmaalle. Tällaiseen operaatioon tarvitaan monien vuosien suunnittelu, harjoittelu ja kaikinpuoleinen valmistelu. Edellyttää myös sopivan kriisitilanteen syntymistä jotta asia olisi konkreettisesti otollinen ja toteutettavissa. Sellaisten olosuhteiden kehittymistä Venäjä voi tarvittaessa edistää monella tavalla yksipuolisesti. Näin Venäjä on tehnyt aina ja kaikkialla.

Siitä olen varma että tällaisia operaatioita on Venäjällä mietitty ja pelattu taktiikkapeleinä, jopa käytännön sotaharjoittelun tasolla.

Nämä liittyy Ukrainaan sikäli että Venäjän luoteisilla alueilla on huomattavan tärkeitä geopoliittisia intressejä koko imperiumin maanpuolustuksen kannalta. Toisekseen kun katsoo karttaa NATO:n jäsenmaista niin koko Venäjän luoteisosassa ainoastaan Suomi (ja osin myös Ruotsi) on NATO:n turvatakuiden ulkopuolella. Suomi on sekä teoriassa että käytännössä ainoa suunta johon Venäjä voi suunnata aseellisen hyökkäyksen luoteisilla alueillaan. Suomi ja Ukraina ovat monella tavoin samankaltaisessa tilanteessa..vaikka paljon löytyy erojakin.

Viimeksi muokattu:

http://maanpuolustus.net/threads/ahvenanmaan-demilitarisoinnista-luopuminen.620/page-2#post-158407

Laitoin aiheesta Ahvenanmaan demilitarisoinnista luopuminen ketjuun.
 
Ahvenanmaa on Itämerellä hieman samassa asemassa kuin Krim Mustalla merellä.

Tuossa nyt muutama strateginen näkökulma Ahvenanmaan asemasta Venäjän kannalta katsoen, näin aluksi. Niitä löytyisi vielä runsaasti lisääkin.

En tarkoita että Venäjä olisi juuri nyt hyökkäämässä Ahvenanmaalle. Tällaiseen operaatioon tarvitaan monien vuosien suunnittelu, harjoittelu ja kaikinpuoleinen valmistelu. Edellyttää myös sopivan kriisitilanteen syntymistä jotta asia olisi konkreettisesti otollinen ja toteutettavissa. Sellaisten olosuhteiden kehittymistä Venäjä voi tarvittaessa edistää monella tavalla yksipuolisesti. Näin Venäjä on tehnyt aina ja kaikkialla.

Siitä olen varma että tällaisia operaatioita on Venäjällä mietitty ja pelattu taktiikkapeleinä, jopa käytännön sotaharjoittelun tasolla.

Nämä liittyy Ukrainaan sikäli että Venäjän luoteisilla alueilla on huomattavan tärkeitä geopoliittisia intressejä koko imperiumin maanpuolustuksen kannalta. Toisekseen kun katsoo karttaa NATO:n jäsenmaista niin koko Venäjän luoteisosassa ainoastaan Suomi (ja osin myös Ruotsi) on NATO:n turvatakuiden ulkopuolella. Suomi on sekä teoriassa että käytännössä ainoa suunta johon Venäjä voi suunnata aseellisen hyökkäyksen luoteisilla alueillaan. Suomi ja Ukraina ovat monella tavoin samankaltaisessa tilanteessa..vaikka paljon löytyy erojakin.

Jos Venäjällä riittäisi sotilaallinen voima, niin Gotlannin ja Ahvenanmaan yht´aikainen haltuunotto tekisi Itämeren voimatasapainolle ihmeitä
 
Muun muassa tällaiseen tähtääviä operaatioita Venäjä on harjoitellut Itämeren sotaharjoituksissaan viimevuosina. Alkusyksyllä oli puolestaan NATO:n ja kumppaneiden yhteinen laivastoharjoitus jossa harjoiteltiin Ahvenanmaan ja lounaisen saaristoalueen puolustamista.

Roolituskin menee mukavasti niin että Venäjän kaikki toiminta tähtää aluevaltauksiin ja hyökkäysoperaatiohin. NATO:n jäsenmaiden sekä Suomen ja Ruotsin poliittinen ja sotilaallinen toiminta tähtää vain ja ainoastaan omien valtiollisten ja kansallisten alueiden puolustamiseen.

Tällä asetelmalla on tietenkin historiallinen taustansa jo tsaarin aikaisen Venäjän imperiumin ajoista lähtien. Venäläiset ja venäläismieliset puolustavat mielellään näkemystään Itämeren alueen hallinnasta ja hallinnosta. Itsenäiset (ja uudelleen itsenäistyneet) kansallisvaltiot tietysti pitävät tiukasti kiinni omasta alueellisesta ja valtiollisesta koskemattomuudestaan.

Jokainen valitkoon puolensa oman sisäisen vakaumuksensa pohjalta..
 
HS:
EU-mieliset voittamassa Ukrainan parlamenttivaalit
Venäjä varoittaa: "Nationalistien" nousu voi lisätä taisteluita Itä-Ukrainassa

Demokratian halveksuntaa ... Entäs kun NATO-mieliset voittavat Suomen vaalit?
 
Oliko Ukrainassa jonkun porukan julkinen vaaliboikotti vai jäikö äänestysprosentti muuten vain alhaiseksi?
 
Käsittääkseni äänioikeutettuihin laskettiin mukaan myös Itä-Ukraina ja siellä oleva mielikuvitusvaltio. Hehän luonnollisesti eivät äänestäneet. Toinen syy on se että käsittääksi Ukrainassa vallitsee jonkin asteen näköalattomuus ja ihmiset vähän pohtii muuttaako äänestäminen mitään.
 
Foorumeita ja uutissivustojen kommenttiosioita lukemalla käy hyvin ilmi sellainen jutska, että Kremlistä on tullut käsky levittää propagandaa kun tiltut taas aktivoituneet sankoin joukoin! Kuulemma Ukrainassa on nyt fasistit vallassa ja venäläisten joukkoteloitukset aloitetaan jo tämän viikon aikana.
 
Oliko Ukrainassa jonkun porukan julkinen vaaliboikotti vai jäikö äänestysprosentti muuten vain alhaiseksi?

Äänestysprosentti oli vaalihuoneistojen sulkeutuessa venäläisen Interfaxin mukaan (samoin keskusvaalilautakunnan) 52,4, ja se on noissa oloissa varmaan aika ruhtinaallinen.

Suomen kuntavaalien keskiarvo on 58,2%. Eduskuntavaaleissa päästään seitsemäänkymppiin.
 
Foorumeita ja uutissivustojen kommenttiosioita lukemalla käy hyvin ilmi sellainen jutska, että Kremlistä on tullut käsky levittää propagandaa kun tiltut taas aktivoituneet sankoin joukoin! Kuulemma Ukrainassa on nyt fasistit vallassa ja venäläisten joukkoteloitukset aloitetaan jo tämän viikon aikana.

Keväällä oli sama nuotti.
 
Muun muassa tällaiseen tähtääviä operaatioita Venäjä on harjoitellut Itämeren sotaharjoituksissaan viimevuosina. Alkusyksyllä oli puolestaan NATO:n ja kumppaneiden yhteinen laivastoharjoitus jossa harjoiteltiin Ahvenanmaan ja lounaisen saaristoalueen puolustamista.

Taas se Jurppi on jauhamassa OT-paskaa väärään ketjuun. Suurvalta-armeijat harjoittelevat rutiininomaisesti kaikenlaisia skenaarioita. Jopa Suomen armeijassa on sotapelejä, joissa on aika "villit" skenaariot. Itsekin olen ollut sellaisessa mukana. Kiellettiin kertomasta mistä oli kyse harjoituksen päätteeksi kun kapiaiset tulikin katumapäälle, että "jos tästä tieto leviää medialle, tulee kohu".

Ei noilla harjoitteilla ole mitään merkitystä todellisten poliittisten tavotteiden kanssa - ja jos Venäjä rupeaa Itämereltä jotain voimalla ottamaan, niin se on Gotlanti. Pohjanlahdella Venäjä ei tee mitään. Ne nyt sentään mitään sekopäitä ole.

Niin, ja olenkos muistanut kertoa, että Suomenlahden eteläpuolella on öljyä. Se ei ole Viron kannalta mikään positiivinen asia. Siellä se seuraava Krim on.
 
Muun muassa tällaiseen tähtääviä operaatioita Venäjä on harjoitellut Itämeren sotaharjoituksissaan viimevuosina. Alkusyksyllä oli puolestaan NATO:n ja kumppaneiden yhteinen laivastoharjoitus jossa harjoiteltiin Ahvenanmaan ja lounaisen saaristoalueen puolustamista.

Roolituskin menee mukavasti niin että Venäjän kaikki toiminta tähtää aluevaltauksiin ja hyökkäysoperaatiohin. NATO:n jäsenmaiden sekä Suomen ja Ruotsin poliittinen ja sotilaallinen toiminta tähtää vain ja ainoastaan omien valtiollisten ja kansallisten alueiden puolustamiseen.

Tällä asetelmalla on tietenkin historiallinen taustansa jo tsaarin aikaisen Venäjän imperiumin ajoista lähtien. Venäläiset ja venäläismieliset puolustavat mielellään näkemystään Itämeren alueen hallinnasta ja hallinnosta. Itsenäiset (ja uudelleen itsenäistyneet) kansallisvaltiot tietysti pitävät tiukasti kiinni omasta alueellisesta ja valtiollisesta koskemattomuudestaan.

Jokainen valitkoon puolensa oman sisäisen vakaumuksensa pohjalta..

On sitten eria asia riittäisikö sen voimat Tanne Nord ja Tanne Suden operaatioiden toteuttamiseen saman aikaisesti strategisina iskuina.
 
Kreml tunnustaa Ukrainan vaalit, mielestäni he samalla tunnustavat "Kiovan juntan", joten pidän hiukan eriskummallisena jos he jatkavat "natsi-paska" propagandaansa.
Tosin propaganda on pääosin suunnattu venäläisille ja vaalituloksen tunnustaminen virallista suhtautuminen ja ne ei välttämättä kulje käsikädessä.

Muuten vaalit menivät yllättävän rauhallisesti, osa vaikutuksensa oli varmasti yli 60000 poliisilla jotka oli valjastettu rauhoittamaan äänestystä.
 
Propaganda ei tule muuttumaan, koska "se mitä media sanoo on median asia, ja on täysin epävirallista". Siis tämä on vastaus jonka ryssät antaisivat, jos joku olisi kylliksi tyhmä asiasta kysyäkseen.
 
Kreml tunnustaa Ukrainan vaalit, mielestäni he samalla tunnustavat "Kiovan juntan", joten pidän hiukan eriskummallisena jos he jatkavat "natsi-paska" propagandaansa.
Tosin propaganda on pääosin suunnattu venäläisille ja vaalituloksen tunnustaminen virallista suhtautuminen ja ne ei välttämättä kulje käsikädessä.

Muuten vaalit menivät yllättävän rauhallisesti, osa vaikutuksensa oli varmasti yli 60000 poliisilla jotka oli valjastettu rauhoittamaan äänestystä.

Porosenkon tultua presidentiksi "Kiovan juntta" puheet ovat pikkihiljaa hävinneet Venäjän uutisoinnissa.

Nyt voidaan muistuttaa vaikka tuosta että esim. vapaaehtoispataljoonien edustajia on parlamentissä ja myös Oikean Sektorin Jarosh taisi mennä läpi.

Tämänhetkiset tiedot , tuossa 14 parlamenttiin päässyttä pataljoonien edustajaa :

Kansallinen rintama ( Jatsenjuk )
- Mirotvarets ( miliisipataljoona ) komentaja , A. Teteruk
- Dnepr-1 , komentaja , J. Bereza
- Artemovsk , komentaja , K. Mateizenko
- Kiev-1 , koordinaattori E. Deidei
- Kiev-1 , V. Konstantinovskii ( miljonääri , myi Rolls-Roycen , antoi rahat armeijalla ja lähti rintamalle )
- Azov , V. Soljar

Itseapu ( Самопомич , vai miksiköhän tuon nyt suomentaisi )
- Donbass , komentaja S. Semenchenko
- Donbass , P. Kishkar

Radikaalipuolue ( Ljashko ):
- Aidar , komentaja Melnizuk
- Lugansk , komentaja A. Vitko
- Shahtersk , D. Linko

Isänmaa ( Timoshenko ):
- Nadeshda Savchenko ( helikopteripilotti joka on vankina Venäjällä )

Самовыдвиженцы ( tuota en osaa suomentaa ) :
- Azov , komentaja A. Belezki
- Azov , V. Parasjuk

Poroshenko ei ottanut omille listoille ATO sotilaita.

http://112.ua/statji/batalony-idut-v-radu-kto-iz-boycov-ato-prohodit-v-parlament-136356.html
 
Äänestysprosentti oli vaalihuoneistojen sulkeutuessa venäläisen Interfaxin mukaan (samoin keskusvaalilautakunnan) 52,4, ja se on noissa oloissa varmaan aika ruhtinaallinen.

Suomen kuntavaalien keskiarvo on 58,2%. Eduskuntavaaleissa päästään seitsemäänkymppiin.
Nuo kuullostavat varsin uskottavilta. Ehkäpä Ukrainassa jokin on muuttunut. Jos luvut ois ollu Krimin kansanäänestyksen kaltaisia (83% äänesti ja 97% Venäjään liittymisen puolesta), niin olisin paljon huolestuneempi.
 
Back
Top