Ukrainan konflikti/sota

Kirjoittelin jokunen viikko sitten "kansantasavallan" kadonneista lapsista blogiin:

”Kansantasavallan” kadonneet lapset

Lapsissa on tulevaisuus, tavataan sanoa – millainen tulevaisuus on ”yhteiskunnalla”, joka menettää tulevat sukupolvensa tai merkittävimmän osan niistä? En usko, että tälle ajatukselle on pantu kovinkaan suurta painoarvoa ”kansantasavaltalaisessa” todellisuudessa, se on venäläisen nationalismin ja imperialismin jatke ja samalla se on paluu neuvostoaikaan, jossa eletään toteuttamiskelvottomien ”kuvitelmien aikaa”.

Donetskin lapset ja nuoret aloittivat uuden lukuvuoden syyskuun 1. päivä, he saivat aloittaa kouluvuoden rauhallisissa merkeissä – syyskuun alkaessa aseet vaikenivat muutamaksi päiväksi Ukrainan itärintamalla. Viikonlopun koittaessa aseita on kaivettu jälleen esille ”naftaliinista” ja tulitaukorikkomusten määrä kasvaa hiljalleen kohti entisiä lukemia.

Mutta millaisissa merkeissä kouluvuosi Donetskissa alkoi?

Jo ennen kouluvuoden alkua alkoi tulla tietoa siitä, kuinka oppilaita on jälleen aiempaa vähemmän aloittamassa opintonsa. Useammissakin ammatillisissa oppilaitoksissa oppilaita on vähemmän kuin henkilökuntaan kuuluvia, eräässä tällaisessa oppilaitoksessa oppilaita on reilut 30 ja henkilökuntaan kuuluvia yli 60. Niinpä on pohdittu sitä, että joudutaanko yhdistämään oppilaitoksia, jotta yhteen oppilaitokseen saataisi enemmän kuin pari luokallista oppilaita. Asioita pyöritelleet tuntuivat tosin unohtaneen sen, että edelleen, oppilaitosten yhdistämisten jälkeen, henkilökuntaa on reilusti enemmän kuin oppilaita. Kohdistuuko seuraava ”irtisanomisten aalto” opettajiin ja koulujen muuhun henkilökuntaan vai koettaako tässä tapauksessa Donetskin ”kansantasavallan” johto pitää opettajansa tyytyväisinä pitämällä heidät töissä ja maksamalla heille palkkaa olemattomasta työstä? Voi olla, että tulevina kuukausina alueella näiden ”olemattomien” töiden tekijöiden määrä lisääntyy lisääntymistään.

Sama kehityskulku on havaittu myös peruskouluissa, useissa kouluissa koulutiensä aloitti olennaisesti vähemmän oppilaita mitä sen keväällä päätti. Kesän aikana moni vanhempi on tehnyt päätöksensä ja jättänyt Donetskin – kenties lopullisesti – taakseen, sillä niin moni keväällä vuosiluokkansa päättänyt lapsi jätti ilmaantumatta syksyllä kouluun aloittaakseen uuden lukuvuoden. Trendi on selkeä, sodan aikana lasten määrä Donetskissa on vähentynyt vähentymistään. Taustalla on hyvin usein vanhempien tietoinen valinta, vanhemmilla itsellään ei välttämättä ole kovinkaan kummoista tulevaisuutta siellä, minne muuttavat – lähtijöitä on, niin länteen kuin itäänkin (Venäjälle) – mutta he ajattelevat lastensa tulevaisuutta, sillä se on verrattomasti parempi siellä, minne he muuttavat verrattuna tämän hetken Donetskiin – tai laajemmin ”kansantasavaltoihin”.

Mutta kenties vieläkin selkeämmin tämä trendi on havaittavissa päiväkodeissa. Vielä vuosi sitten ryhmään kuin ryhmään oli edes yksittäisiä lapsia, mutta entäpä nyt? Tietojeni mukaan useissa päiväkodeissa tilanne on se, että syksyn koittaessa, lomakauden päätyttyä, päiväkoteihin ei tullut ainoatakaan uutta lasta. Ei yhtään! Osassa taustalla liene perhesyyt, kotona olevat vanhemmat eivät syystä tai toisesta johtuen halua viedä lapsiaan päiväkoteihin, mutta kokonaisuus huomioiden, tämäkin kertoo siitä, että lapset ”katoavat” Donetskista.

Kuinka elinkelpoinen on yhteiskunta, joka menettää tulevaisuutensa (lapset) ja osaajansa? Ennustettavuus ei ole kovinkaan hyvä. Ukrainan itäisillä miehitetyillä alueilla elävät, joutuvat ikävä kyllä elämään tällä hetkellä todellisessa ”koelaboratoriossa”. Siellä se ns. yhteiskunta ja yhteisö rapautuu, talous ei kehity – ennemminkin sen merkittäviä osia on ryöstetty itään, hallinto on rikollisissa käsissä, joka tuntuu elävän todellisuuden sijaan epämääräistä ”rinnakkaistodellisuutta”, josta eräänä merkkinä voidaan pitää suomalaisen Janus Putkosen nimittämistä Donetskin ”kansantasavallan” valtiollisen yleisradioyhtiön johtajaksi. Luottamuksenosoitukseksi Donetskin ”kansantasavallan” päämies Zaharchenko lahjoitti Janus Putkoselle Makarov-pistoolin. (1)

...
(linkki ja koko kirjoitus: http://www.sss-radio.ee/fi-blogi/kirjeenvaihtajamme-marko-enqvist-kansantasavallan-kadonneet-lapset )

Sen aikaisiin tietoihin olen saanut hiukan lisää täsmennystä ja varmistuksia, joista seuraavaksi lyhyelti:

Jokunen päivä sitten L oli keskustellut ex. kollegansa kanssa ammattioppilaitoksen ajoilta, jossa hän työskenteli historian opettajana ennen siirtymistään yliopiston alaiseen instituuttiin töihin. Keskustellessaan silloisen kollegansa kanssa, tulivat sitten esille nämä laajat irtisanomiset ja oppilaitosten yhdistämiset. Nuorten määrä on laskenut radikaalisti sitten viime vuoden, niinpä nyt on jouduttu yhdistämään useita ammatillisiaoppilaitoksia. Yhdistämisten kokoluokasta saa jonkin sortin käsityksen kun vertaa tilannetta aikaan ennen separatismia. Tuolloin kussakin ammattioppilaitoksessa opiskeli hyvinkin 800 oppilasta eli ryhmiäkin oli kussakin oppilaitoksessa kymmeniä (ryhmässä oli yleensä 20-30 oppilasta). Nyt koulut (4 kpl) yhdistämällä saatiin koottua kaksi ryhmää (oppilaita oli yhteensä alle 60). Mitä heille sitten enää opetetaan... No tiedäpä häntä. Eikä ihme, että Bäckman yrittää värvätä alueelle oppilaita Suomesta (ja verkostojen kautta ilmeisesti myös muualta Euroopasta) kun alueella nuorten määrä on laskenut radikaalisti. Harvoihin oppilaitoksiin on saatava oppilaita.

Koulujen yhdistäminen tarkoittaa tietty sitä, että kymmeniä opettajia ja muita henkilökuntaan kuuluneita on saanut lopputilin. Työllistymismahdollisuudet "kansantasavalloissa" ovat olemattomat, mutta tässä tilanteessa ne ovat myös muualla Ukrainassakin useammastakin syystä johtuen, eikä vähäisin syy taida olla luottamuksen puute. Riski jäädä opettajana DNR:n alueelle tekemään työtä ei kannattanut heidän osalta.

vlad
 
Ullatus, toisaalta melkoista kohtalon ivaa jos joutuu turvapaikkaa anomaan
Katso liite: 11631

Venäjän Trolliarmeijassa ei oikein hyvällä katsota sitä, että Putkonen tarjoaa "poliittista turvapaikkaa" jokapaikan natsi Janitskinille - epätoivon purkauksia havaittavissa (ilmeisen ymmärtämätöntä ja naiivia porukkaa ollut VTA:n piirissä jos vasta nyt silmät avautuvat ja huomaavat, että mitä menoa näissä "kansantasavalloissa" harrastetaan:

VTA1.jpg

(yllä vain osa keskustelua, josta kommentointi - üllatus üllatus - estettiin ylläpidon toimesta).

vlad
 
Putkosella,Bäckmanilla ja kumppaneilla taitaa lopulta olla se päämäärä horjuttaa suomen valtion johtoa.
Siinä hommassa Donetski on vain paikka missä tämä toiminta on mahdollista toteuttaa ja siihen päämäärään sopii mainiosti. Hänellä on oma kuulijakunta ja hän pystyy provosoimaan väkeä. Hänhän kirjoitti hiljattain Facebookiin että hänen pitkäaikainen unelma on tehdä vallankumous suomeen.
MV-lehti provosoi hyvin tiettyä osaa kansasta mikä passaa enemmän kuin paremmin Bäckmanille.

Tod.näk Putkonen on saannut käskyn antaa turvapaikka hiukan korkeammalta taholta. Venäjän olisi vaikea antaa turvapaikka mutta se menee hyvin Donetskin kautta.

Nuo kommunistit ym ryhmät ovat vain hyödyllisiä .......... .
 
Viimeksi muokattu:
Venäjän Trolliarmeijassa ei oikein hyvällä katsota sitä, että Putkonen tarjoaa "poliittista turvapaikkaa" jokapaikan natsi Janitskinille - epätoivon purkauksia havaittavissa (ilmeisen ymmärtämätöntä ja naiivia porukkaa ollut VTA:n piirissä jos vasta nyt silmät avautuvat ja huomaavat, että mitä menoa näissä "kansantasavalloissa" harrastetaan:

Katso liite: 11635

(yllä vain osa keskustelua, josta kommentointi - üllatus üllatus - estettiin ylläpidon toimesta).

vlad
Tämä on oikeastaan ihan hyvä vaihtoehto jos, kuten oletan, Janitskinia ei saada Suomessa oikeuden eteen. Venäjän informaatioagentit on helpompi tunnistaa kun ne keskitetään samaan läjään. Samalla vahvistetaan spekuloidut yhteydet bätmänin "antifasistien" ja SVL:n uusnatsien sekä Kremlin välillä, joka taas pikkuisen pienentää Volasen kaltaisten korkean tason myyrien liikkumatilaa.

Linkittämäsi purkauksen perusteella joku Putkosta seuraava sovjetofiili tai MV:tä lukeva todellisuuskriittinen saattaa jopa pudottaa suomut silmiltään ja huomata miten heitä käytetään hyväksi. Tämä tosin lienee katteetonta optimismia.
 
Tuo Vladi trolliarmeija löytö ammentaakin materiaalia koko viikonlopuksi. Vittuilu tulee olemaan ankaraa. Mv:n kommenttikoneet joutuvat menemään kaljalle ja miettimään, että mites tämä nyt oikein menikään. Ovat kuitenkin Sputnikin ja Januksen fanjea myös. Aloitan Odineista tän ilosanoman levittämisen.
 
Iso-Britanniassa on nostettu ensimmäinen syyte terrorismista Itä-Ukrainassa "kansantasavaltojen" riveissä sotatoimiin osallistunutta miestä vastaan:

Oldham man charged with terrorism offences linked to Ukraine war

"Benjamin Stimson to face two charges at Westminster magistrates court related to intention of committing acts of terrorism

...".

Poliisin ilmoitus:

"A man from Oldham has been charged with two terrorism offences.


Benjamin Stimson (16/07/75) of no fixed abode has been charged with terrorism offences under Section 5 of the Terrorism Act 2006.


He has been remanded in custody and is due to appear at Westminster Magistrates’ Court on Wednesday 28 September 2016
." (linkki: http://www.gmp.police.uk/content/WebsitePages/EC4094A29E13B7B48025803C0038C64B )

Epäilty Benjamin "Ben" Stimson VK:ssa: https://vk.com/ahcbenny

Samaisen Ben Stimsonin blogi (jos ketään kiinnostaa): https://writtenrevolutionblog.wordpress.com/2016/06/23/first-blog-post/

Ehkäpä Suomessakin kynnys nostaa syytteitä yksittäisiä taistelijoita vastaan laskee tämän esimerkin myötä, lähinnä tällöin kyseeseen tulisi Viljakainen ja tämä "Igor" sekä muut alueella olleet taistelijat. Tiedä sitten kuinka korkea kynnys Putkosen kaltaisia henkilöitä vastaan on, ja onko se laskenut tämän vuoden paljastusten ja vuotojen myötä? Toivottavasti!

vlad
 
Tsekki. Tukipiste.
Prague, Czech Republic 2016
Photocredit: Ciaran's Moma Dukes

13413126_1545194989120682_3803335337333493147_n.jpg
 
Toimittaja pohtii samoja kuin eräät täällä.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016100222399056_ul.shtml
Näkökulma: Yltääkö lainkoura pian vierastaistelijoihin myös Suomessa?

Jos brittimies tuomitaan terrorismiteoista Itä-Ukrainassa, miten käy suomalaisten samalla alueella toimivien henkilöiden, kirjoittaa Nina Leinonen.

Britanniassa Venäjän tukemien separatistien riveissä toiminut mies on syytteessä terrorismista. Mies itse väittää ajaneensa ambulanssia, mutta on esiintynyt Britannian yleisradioyhtiö BBC:n haastattelussa aseen kanssa Itä-Ukrainassa. Asia on oikeuden käsittelyssä vajaan viikon kuluttua.

Väistämätön mielleyhtymä brittimiehestä tulee suomalaisiin, jotka toimivat aktiivisesti samalla alueella eli niin sanotuissa kansantasavalloissa Itä-Ukrainassa. Vähintään kolme näistä henkilöistä on esiintynyt vastaavanlaisissa, jopa räikeämmissä yhteyksissä kuin nyt terrorismisyytteeseen vastaava mies Britanniassa.

Ainakin kaksi suomalaismiehistä on kuvattu niin sanotussa Donetskin kansantasavallassa aseen kanssa. Miehet poseeraavat ase kädessä. Toinen heistä kertoo osallistuvansa sotatoimiin separatistien riveissä Ukrainan armeijaa vastaan. Myös videoita suomalaismiesten puuhista on julkaistu muun muassa heidän Facebook-sivuillaan ja YouTubessa. Videoilla muun muassa kerrataan toimintaa separatistien riveissä ja uhkaillaan Ukrainan presidenttiä.

Todennäköisesti suomalaismiehet kuittaavat poseeraukset huumorina ja puheet läpällä heitetyiksi, jos joutuvat niistä joskus oikeuden eteen. Sen vuoksi onkin mielenkiintoista seurata, kuinka brittimiehen tapaus etenee. Onko siitä ennakkotapaukseksi laajemminkin Euroopassa?

Suomessa suojelupoliisi ei ole ottanut kantaa yksittäisten henkilöiden osallisuuteen Itä-Ukrainan taisteluissa. Käytännössä Suomen laki ei kiellä osallistumasta sotimiseen ulkomailla.

Ero taisteluun Isisin riveissä ja Itä-Ukrainan separatistien joukoissa on ryhmien statuksessa. Itä-Ukrainan laittomia joukkoja ei ole määritelty terroristijärjestöksi toisin kuin Isis.
 
Briteissä saisivat laittaa erään toimittajan kans lukkojen taakse. Oli näköjään käynyt tekemässä juttua tästä Putkosen petturista jos en nyt sit vanhaan uutiseen törmännyt. Suomessa sit vastaavasti mitä näitä Viljakaisia ja Putkosia on. Suomen rajojen sisälle jos astuvat ni ei muuta ku tyrmään.
 
18 maata on antanut Ukrainalle virallista apua. Turkkikin on antanut millin.


The amount of non-lethal military assistance to Ukraine between January 1, 2014 and July 15, 2016 for the 18 in US dollars is as follows, the ministry said:

The United States $117,573,368
Canada 23,641,521
Poland 5,421,745
United Kingdom 4,975,847
Australia 4,682,498
China 3,400,000
Turkey 1,052,568
Slovakia 774,543
Norway 629,501
France 594,020
The Netherlands 500,000
Spain 258,419
The Czech Republic 245,782
Albania 226,388
Lithuania 116.201
Switzerland 31,928
Latvia 31.125
Denmark 21,300

Tähän loppuun voisi tietysti lisätä

@Stagideus xx


Tämänpäiväisen jälkeen voidaan näin henkseleitä paukuttelematta laittaa Operaatio Ukraina, kaikkine siihen osaa ottaneineen tuonne jonnekin Hollannin ja Espanjan väliin x)

Terveisiä Kiovasta.
 
ULKOMAAT
Itä-Ukrainan leirit paljastuivat: Venäjä-mieliset separatistit kiduttaneet tuhansia orjia
ARNO RYDMAN
eilen klo 23:58 (päivitetty 7 tuntia ja 2 minuuttia sitten) http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/Ita Ukraina orjaleirit-55986
Ihmisoikeusaktivistien mukaan Itä-Ukrainan Venäjä-mielisten separatistien orjatyöleireillä on ainakin 10 000 vankia.

  • 7d58f41d818361b2015a935b109e2047ceb9d28f236c5d38ae8dcb9118860951

    Venäjä-mieliset separatistit vetäytyvät Petrovsken kylästä Itä-Ukrainassa.

    (Lehtikuva/AFP)
Itä-Ukrainan Venäjä-mielisten separatistien alueella on lukuisia orjatyövoimaleirejä, jotka muistuttavat Neuvostoliiton aikaisia Gulag-vankileirejä, kertoo BBC viitaten Itä-Ukrainassa toimivien ihmisoikeusaktivistien raporttiin.

Raportin mukaan niin sanotun ”Luhanskin kansantasavallan” alueella Itä-Ukrainassa 5 000 ihmistä pidetään eristysselleissä, pahoinpidellään, pidetään nälässä ja kidutetaan, jos he kieltäytyvät tekemästä palkatonta työtä.

Ukrainalainen Alexander Efreshin pidätettiin viisi vuotta sitten, ja hän sai kahdeksan ja puolen vuoden vankeustuomion ryöstöstä ja tuhopoltosta.

Efreshin suostui työskentelemään vankilan tehtaassa lyhentääkseen tuomiotaan kolmanneksella. Hän sai työstään pienen maksun ja käytti sen parantaakseen ruoka-annoksiaan.

Kaikki muuttui vuonna 2014, kun Itä-Ukrainan sota alkoi. Krasnyi Lutshin kaupungissa sijaitseva vankila päätyi ”Luhanskin kansantasavallan” alaisuuteen ja olosuhteet heikkenivät välittömästi.

Efreshinille maksettu palkkio lakkautettiin, työnteosta kieltäytyviä rangaistiin ankarasti ja ruoan laatu huononi jyrkästi. Efreshinille ilmoitettiin, että hän vapautuisi vasta syksyllä 2019 kärsittyään koko rangaistuksensa.

– En usko selviäväni enää yhdestäkään vuodesta, kolmesta vuodesta puhumattakaan, 29- vuotias Efreshin toteaa.

– He pakottavat meidät töihin joka päivä 12 tunniksi. Valmistamme betonielementtejä, se on raskasta työtä.

Efreshinin mukaan vangeilla ei ole lääkkeitä eikä lääkäreitä tai hammaslääkäreitä.

– Olen menettänyt paljon hampaita. Me emme saa edes kipulääkkeitä. Meille syötetään ainoastaan puuroa, eikä meillä ole muuta vaihtoehtoa kuin työskennellä. Jos työstä kieltäytyy, vanki heitetään rangaistuskoppiin, se on epäinhimillistä.

Ihmisoikeusjärjestö Eastern Human Rights Groupin mukaan Efreshin on yksi tuhansista vangeista, joita käytetään orjatyövoimana 15 ojennustyöleirissä ”Luhanskin kansantasavallan” alueella.

Raportin mukaan osa vangeista valmistaa työkaluja, ruumisarkkuja, lautapelejä tai piikkilankaa. Toiset jauhavat jauhoa tai työskentelevät alkeellisissa hiilikaivoksissa.

Raportin tekijöiden mukaan he saivat 74 haastattelua vangeilta, sukulaisilta ja pahoinpitelyjen todistajilta.

– Vankien on mahdotonta kieltäytyä työnteosta, raportti toteaa.

Kieltäytymisestä seuraa 15 päivän eristys, sukulaisten vierailuiden peruminen ja pahoinpitelyä sekä kiduttamista.

Raportin mukaan vankien valmistamien tuotteiden myynnistä saadut tulot jaetaan separatistialueen johdon kesken.

– Noin 5 000 ihmistä työskentelee päivittäin ilman palkkaa säilyttääkseen henkensä ja terveytensä, voidakseen tavata sukulaisiaan ja välttyäkseen nälkäkuolemalta. Kaikki tämä johtuu siitä, että tietty ryhmä ihmisiä haluaa rikastua, raportti kertoo.

Eastern Human Rights Groupin johtaja Pavel Lisyanskyn mukaan hänellä on todisteita siitä, että separatistien hallitsemassa niin sanotussa ”Donetskin kansantasavallassa” on samanlaisia pakkotyöleirejä, joilla riutuu toiset 5 000 vankia. Näitä leirejä koskeva raportti julkaistaan ensi kuussa.

– On vaikea uskoa, että keskellä Eurooppaa on edelleen orjatyövoimaa 2000-luvulla. Mutta sitä tapahtuu, ja sille pitää tehdä jotain.
 
On the Frontlines of Ukraine's Proxy War Between the West and Russia

The West has used everything from signals intelligence operations, espionage, fighter jet saber-rattling, and diplomatic standoffs to stem the rise of Russian influence around the world. These efforts are coming to a dangerous head in Ukraine — a classic Eastern Bloc proxy state — where the presence of NATO troops is driving tensions to Cold War-era levels.

As the armed conflict between the Ukrainian army and Russian-backed separatists enters its third year, VICE travels to the frontline to take a closer look at what international assistance really looks like for those caught in the line of fire.

 
Back
Top