Ukrainan konflikti/sota

Tämä meritaistelu tuntuu muuttaneen jotain trollien toiminnassa.

Ne eivät enää tartu väittelyyn. Vaan jauhavat samaa viestiään koko ajan.

Huolestuttavan tehokasta. Nyt tuntuu että määrällä ja ilman inttämistä Venäjän narratiivi uppoaa kansaan.

Uppoaa jossakin, mutta väitän että Suomessa uppoaa huonommin. Tämä toistelu-toistelu-toistelu on kuin ne lentolehtiset, joihin pyyhkäistiin peräpeili Taipaleenjoella. Sen sijaan voi hyvinkin upota hyvin lännemmässä, jossa ei ole niin omakohtaisia kokemuksia tästä meiningistä.

Suomessa keino n:o 1 on poliitikkojen kautta luikertelu. Onneksi vanha YYA-skeida alkaa vihdoin pikkuhiljaa olla *pääosin* siellä piippuhyllyn ja roskatunkion välillä, mutta onhan tätä Heinäluomaa, Lehtomäkeä ym. ihan liikaa vieläkin politiikassa.
 
YLE Ykkösaamu: Taktinen valhe kuuluu venäläisten tapaan toimia, sanoo Venäjästä väitöskirjaa valmisteleva yliopistonopettaja ja entinen tiedustelu-upseeri Martti J. Kari. Toimittaja on Päivi Neitiniemi.


Lähde yllä:

Venäjän strategisen kulttuurin teoria


Lähti liikkeelle Yhdysvalloista 1970-luvulla, sen jälkeen kun maa oli hävinnyt Vietnamin sodan alikehittyneelle maalle.

Maan strategiset vaihtoehdot vastata uhkaan. Ei tarvitse hyväksyä kaikkea mitä Venäjä tekee, vaan ymmärtää että miksi he tekevät jotain asioita.

Joku on aina pyrkinyt valloittamaan Venäjän, kuten mongolit 1200-luvulla, mikä on edelleen traumaattinen kokemus venäläisille. Saksalaiset valloittivat suuria alueita toisen maailman sodan aikana silloisesta Neuvostoliitosta ja tuotti 20 miljoonan ihmisen tappiot. Napoleon valloitti Moskovan. Eli Venäjä kokee tavallaan olevansa uhattuna ja että joku haluaa aina hyökätä sinne. Kulloisenkin vallassa olijan on helppo myydä tätä piiritetyn linnakkeen tarinaa tai narratiivia, antaen ihmisille ikään kuin kuvan että hän pystyy suojelemaan sitä kansaa siltä uhalta tai hyökkäykseltä, joka taas tulee, ihan niin kuin mongolit, ihan niin kuin Hitler, ihan niin kuin Napoleon, niin nyt Nato on se joka on tulossa sieltä. Ja ainoastaan minä pystyn suojelemaan teitä. Olemme jatkuvassa sodassa, vihollinen on porteilla ja vihollinen on sisällä.

1700-luvulla Pietari Suuri alkoi rakentamaan laivoja hollantilaisen mallin mukaan.
1800-luvulla saksalaisten vaikutus asevoimiin oli valtava. Kulttuurin vaikutus kulloinkin näkyy heidän kielessä. Kuten päävartio ja puomi sanat.
Verotukseen, väkivaltaan tai kiduttamiseen liittyvä sanasto ovat mongooli peräisiä, nahkaruoska jne.
1900-luvulla kaikki tietokone sanat tulevat Englannista.

Valhe valheena
Taktinen totuus, millä päästään päästään eroon ikävistä tilanteista. Vähän niin kuin meidän valkoinen valhe, mutta se on strategisen tason valkoinen valhe.
Hybridi totuus = vaihtoehtoinen totuus
Pravda on totuus, jolla päästään eroon ikävistä tilanteista.
Istina on enemmänkin todellinen totuus.

Kun venäläiset menivät Krimille helmikuussa 2014 ja sinne lähetettiin erikoisjoukkoja ja laskuvarjojoukkoja, niin 1. päivänä kun he olivat siellä, niin ylipäällikkö Putin sanoi että ne eivät ole venäläisiä. Jos sama kävisi länsimaissa, niin ne sotilaat menisivät todennäköisesti kapinaan tai olisivat hyvin surullisia ainakin. Mutta venäläiset sotilaat olivat ylpeitä siitä että heidän ylipäällikkönsä kykeni tällaista taktista totuutta käyttäen hankkimaan muutaman vuorokauden ajan voiton. Kun lännessä mietittiin että jos ne eivät ole venäläisiä sotilaita niin ketä ne sitten on. Ja kun venäläiset saivat parin päivän ajan voiton ja jalansijan sieltä, ja kun lännessä tajuttiin että nehän onkin venäläisiä joukkoja, niin oli jo liian myöhäistä. Venäläiset tietävät että heille valehdellaan, mutta he hyväksyvät sen, koska se tapahtuu heidän nimissään. Venäjällä yhteisötakaus tarkoittaa että jos meillä on jokin joukkio / tiimi, jolla on yhteinen tavoite ja kun minä astun ulos siitä tiimistä ja käytän taktista totuutta ja sanon että me ei ammuttu alas sitä malesialaista konetta tai että ne eivät ole venäläisiä sotilaita tai meillä ei ole mitään tekemistä Skripalien myrkytyksen kanssa tai että ukrainalaiset loukkasivat meidän aluevesiä, niin se että tiimin joku jäsen käyttää taktista totuutta, niin se hyväksytään, koska minä valehtelen sen yhteisön tavoitteiden saavuttamiseksi. Eli se ei ole valhe vaan taktinen totuus.

Taqiya, russian style.
 
IS juttu kirjoitti:
Itä-Ukrainan kapinallisten Venäjän armeijan hämäysmielessä Ukrainaltakin löytyvää kalustoa käyttävien "vapaaehtoisten" ja Ukrainasta palkattujen maanpetturi-palkkasotilaiden vahvuudeksi arvioidaan noin 40 000 taistelijaa, mutta heillä arvellaan olevan käytössään paljon enemmän taistelupanssarivaunuja kuin Ukrainalla.

Korjaus tähän IS:n juttuun:
 
On myös syytä huomioida, että venäjän puhuminen ei automaattisesti tarkoita Venäjän tukemista.

Olen ymmärtänyt että varsinkin alkuvaiheessa, kun pitkälti vapaaehtoispataljoonat pidätteli "kapinallisten" vyöryä kohti länttä, suuri osa näistä vapaaehtoispataljoonissa taistelleista puhui pääasiassa Venäjää ja suuri osa oli myös itse näistä "kapinallisalueista" lähtöisin. Olenko tässä yhtään kärryillä?

Yksi puolituttu, vanha kesätyökaveri oli Donetskista ja pääosin Venäjää puhuva. Hän on ollut alusta asti 100% Ukrainan puolella tässä hommassa.
 
Mariupol oli separatistien hallinnassa ennen kesäkuuta 2014. Ukrainan joukot ja silloinen aluepuolustuspataljoona Azov otti sen takaisin kuun puolivälissä. Azovin sotilaat tunnistaa oranssista käsivarsinauhasta.


Joo olin jostain syystä unohtanut sen alkuvaiheen ja muistelin vain sitä puolustustaistelua kun yrittivät sinne sitten myöhemmin. Mutta kauaahan se ei kyllä ehtinyt tosiaan olla rosvosakin hallussa.

Kiitos muuten videosta. En ollutkaan tuota aiemmin nähnyt.
 
Merkel on ajanut edellisten kanslerien kanssa maansa Putinin pikku apuriksi eikä se muuta voi. Ydinvoimat ajettu alas,hiili palaa ja tyrannin kaasu virtaa. Jestas ovat typerää sakkia nuo sakemannit. Miten noin kunniakkaasta ja pätevästä kansasta voi tulla noin rappiollinen.

En kyllä kanssa ymmärrä ollenkaan, etenkään tuota kaasuputkihanketta. Se oli kyllä täysin käsittämätön päätös. Siis se olisi ollut käsittämätön päätös ihan normaalioloissakin, saati sitten nyt kun Venäjä käy laitonta ja törkeää sotaa naapuriaan vastaan plus Syyrian sota ym. touhut vielä päälle. Minkä helvetin takia Saksa nuolee Putinin persettä ja tarkoituksella hakee riippuvuutta heistä? Samaten Suomi venäläisen ydinvoimahankkeensa kanssa. Se on jotain totaalisen käsittämätöntä.
 
Miten tuo multiquote muuten toimii kun en saanut sitä itse toimimaan? Koitin tuohon edelliseen laittaa multiquotella, mutta eipä vaan tullut kuin tuo yksi, eli viimeisin siihen mukaan.
 
Olen ymmärtänyt että varsinkin alkuvaiheessa, kun pitkälti vapaaehtoispataljoonat pidätteli "kapinallisten" vyöryä kohti länttä, suuri osa näistä vapaaehtoispataljoonissa taistelleista puhui pääasiassa Venäjää ja suuri osa oli myös itse näistä "kapinallisalueista" lähtöisin. Olenko tässä yhtään kärryillä?

Yksi puolituttu, vanha kesätyökaveri oli Donetskista ja pääosin Venäjää puhuva. Hän on ollut alusta asti 100% Ukrainan puolella tässä hommassa.

Niin kun ajattelee, niin monien heidän kotinsahan siellä on, joten luulisi myös niitä puolustavankin hyökkääjältä. Nuo hyökkääjäthän tuhosivat sieltä kaiken laillisen ja vakaan toiminnan ja teki alueesta täysin turvattoman ja mahdottoman elää normaalia elämää. Loogisesti ajatellen vain harva venäjää puhuvistakaan Venäjän ja muiden rikollisten agressioita puolustaisi. Jos he kerran haluaisivat olla osa Venäjää, niin kai he olisivat jo kauan sitten muuttaneet sitten Venäjälle Ukrainan vallan alta pois.
 
https://yle.fi/uutiset/3-10533345

Ukraina sulkee rajat venäläismiehiltä

Ukraina sulkee rajansa kaikilta 16–60-vuotiailta venäläismiehiltä.

Ukrainan presidentti Petro Porošenko ilmoitti jo torstaina, että Venäjän kansalaisiin tullaan kohdistamaan rajoituksia.
16–60-vuotiaita venäläismiehiä ei päästetä maahan.
Porošenko twiittasi perjantaina, että maahantulorajoitustan tarkoituksena on estää venäläisiä muodostamasta "yksityisarmeijoita" Ukrainan maaperälle.

Uutistoimisto RIA Novostin mukaan Venäjä ei suunnittele maahantulokieltoa ukrainalaisille miehille.

Mielenkiintoista seurata, minkälaista kehitystä on tapahtunut tässä ajan kuluessa. Toki tosiasialliset kyvyt edelleen rajoittavat raakasti sitä, miten vahvasti Ukraina voi venäläisten toimintaan vastata, mutta nämä yksittäiset tekemiset alkavat pikkuhiljaa vaikuttamaan vähän niinkuin semmoisen suvereenin valtion johdonmukaiselta toiminnalta. Katsotaan ja seuraillaan miten asiat etenee. Odotukset eivät ole korkealla, mutta on mahdollisuus yllättyä kovinkin positiivisesti.
 
Verkkouutiset: Uutinen julkaistu 22-09-18

Tyytymättömyys Vladimir Putiniin kasvaa – Kreml voi siirtyä koviin otteisiin
HEIKKI HAKALA | 22.09.2018 | 12:45
Tutkijan mukaan Kreml on turvautumassa Josif Stalinin oppeihin.
Venäläisten pettymys presidentti Vladimir Putiniin ja hänen hallintoonsa kasvaa venäläistutkija Konstantin Gaazen mukaan nopeassa tahdissa. Vuonna 2014 tapahtuneen Krimin valtauksen synnyttämä hurmos on väljähtynyt, ja Kremlin keinot suosion nostattamiseen näyttävät ehtyneen. Asemansa säilyttämiseksi vallanpitäjät saattavat nyt turvautua aiempaa kovempiin otteisiin.
– Koska hallitseva eliitti ja liike-elämä ovat sulautuneet yhteen, Venäjän viranomaiset eivät enää voi syyttää köyhyydestä ja laskevasta elintasosta ketään muuta kuin itseään. Hallituksella saattaa silti olla hihassaan vielä yksi konsti: alistaminen, Gaaze kirjoittaa Moskovan Carnegie-keskuksen julkaisemassa artikkelissaan.
Parin viikon takaiset aluevaalit olivat hänen mukaansa paitsi arvovaltatappio Yhtenäinen Venäjä -valtapuolueelle, myös selvä viesti venäläisten turhautumisesta, tulevaisuuteensa liittyvästä epävarmuudesta ja kasvavasta protestimielialasta.
– Tosiasiassa kyse on paljon isommasta asiasta kuin pelkästä vallanpitäjien virhearviosta tai surkeasta toteutuksesta. Nämä vaalit olivat Venäjän kannalta tärkeä hetki: tänä päivänä nykyhistorian laajin hallitusta tukeva koalitio lakkasi olemasta. Kuuluisa Krimin konsensus on kuollut, Gaaze toteaa.
Krimin valtauksen jälkeistä ajanjaksoa voidaan hänen mukaansa kutsua venäläisen autoritarismin kultakaudeksi. Presidentti Putinin korkeana pysytellyt kansansuosio antoi hänelle valtakirjan toteuttaa nationalistisia, globalistisia, sosialistisia ja kapitalistisia elementtejä erikoislaatuisella tavalla yhdistelevää putinismiaan. Asevoimien modernisointiin ja infrastruktuurihankkeisiin panostettiin valtavia summia, ulkopolitiikassa omaksuttiin aiempaa kovempi linja.
Kohti näytösoikeudenkäyntejä
Kun runsaat neljä vuotta Krimin laittomasta haltuunotosta on kulunut, Putinia ei enää pidetä ihmeidentekijänä eikä kansalaisten hyvinvoinnin takaajana. Poliittisten vallanpitäjien ja talouseliitin symbioosi on alkanut samaan aikaan muodostua todelliseksi rasitteeksi.
Gaaze uskoo Kremlin reagoivan ahdinkoonsa huomattavan kovakätisesti. Edessä saattaa hänen mukaansa olla kurinpalautus Venäjän väitettyjä vihollisia ja ”viidettä kolonnaa” kohtaan diktaattori Josif Stalinin ajalta tuttuinen näytösoikeudenkäynteineen.
– Tämän loppunäytöksen aika näyttää olevan tänä syksynä, Gaaze sanoo.

– Taannoiset mielipidemittaukset, joissa kysyttiin salaliitosta Venäjää vastaan, saattavat olla osa sen pohjustamista. Myös Kremlin sisäpoliittinen tiimi puhuu rutiininomaisesti kampanjoista “vihollisia” vastaan. Tämä on pahaenteistä.
Turvallisuuspalvelu FSB:n valinta “viidenneksi kolonnaksi” on Gaazen arvion mukaan Aleksei Navalnyin johtama oppositio, joka on kaikkein näkyvimmin protestoinut presidentti Putinin hallintoa vastaan. Kyse on hänen mukaansa vasemmistoaktivisteista käsitteen venäläisessä merkityksessä.
– Nuoret yhteiskunnalliset aktivistit suhteellisen merkittävissä kaupungeissa, kuten Moskovassa ja Pietarissa, ovat muodostaneet sekä vuoden 2016 protestien että ajankohtaisten eläkemielenosoitusten ytimen. He ovat koulutettuja, lukevat läntistä kirjallisuutta eivätkä pidä Putinista. He ovat siten ihanteellisia syntipukkeja suurisuuntaisessa kampanjassa ”Venäjän vihollisia” vastaan, Gaaze toteaa.
– On jo merkkejä siitä, että turvallisuuspalvelut ovat testanneet operatiivisia valmiuksiaan. Seuraavia siirtoja on varmasti edessä.
 
Merkel on ajanut edellisten kanslerien kanssa maansa Putinin pikku apuriksi eikä se muuta voi. Ydinvoimat ajettu alas,hiili palaa ja tyrannin kaasu virtaa. Jestas ovat typerää sakkia nuo sakemannit. Miten noin kunniakkaasta ja pätevästä kansasta voi tulla noin rappiollinen.

Ehkä on hyvä muistaa ja ymmärtää myös lähtökohtia. Katsellaanpa esimerkin vuoksi vaikkapa wikin tietoja..

Merkel syntyi Länsi-Saksan Hampurissa, missä hänen isänsä Horst Kasner opiskeli teologiaa. Angelan ollessa muutaman viikon ikäinen perhe muutti Itä-Saksaan. Seuraavan kerran Merkel kävi Länsi-Saksassa vasta 32-vuotiaana serkkunsa häissä....
..Angela Kasner (myöh. Merkel) kävi koulunsa Itä-Saksassa ja meni Leipzigin Karl-Marx-yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa ja kemiaa. Yliopistoaikoinaan hän liittyi sosialistiseen Freie Deutsche Jugend -nuorisojärjestöön ja kohosi siinä varsin korkeaan asemaan, FDJ:n piirintoimiston ja tiedeakatemian agitprop-toiminnan johtoon. Myöhemmin Merkel on sanonut olleensa mukana lähinnä "kulttuurityössä".[2] Vuonna 1978 hän voitti venäjän kielen kilpailussa matkan Moskovaan.
Jo lähtökohdiltaan lienee täysin selvää että Merkel oli opiskeluaikoinaan mukana myös Stasin toiminnassa.

Yhteyksiä ja kohtalotoveruutta löytyy myös Putin'in osalta..
Putin aloitti työuransa tiedustelupalvelu KGB:n tiedustelu-upseerina, jona hän toimi 16 vuoden ajan vuosina 1975–1991, aluksi Pietarissa ja 1980-luvulla Dresdenissä Itä-Saksassa.
Voidaan pitää enemmän kuin todennäköisenä että Merkel ja Putin ovat tunteneet toisensa jo DDR:n ajoilta lähtien. Hyvin todennäköisesti jopa niin että Merkel'in ja Putin'in siirtyminen politiikan puolelle on ollut Venäjän tiedustelupalvelun intresseissä alusta lähtien.. Merkelin kohdalla jopa puolueen valinta viittaa siihen ettei hän DDR:n kaatumisen jälkeen lähtenyt alunperinkään politiikkaan henkilökohtaisen ideologisen aatteensa pohjalta. Putin'in kohdalla siirtyminen poliittiseen toimintaan on ollut suoranaista jatkoa KGB/FSB uralla. Hän ei ole missään vaiheessa jäänyt/siirtynyt Venäjän tiedosteluorganisaatioiden ulkopuolelle.

Merkelin poliittisen uran nousu ajoittuu sopivasti DDR:n kaatumiseen ja Saksojen yhdistymiseen. Siihen liittyy myös CDU:n puoluepoliittista taktikointia poliittisen vallankäytön suhteen jne. Saksalaiset varmasti ymmärtävät taustalla olevia rasitteita ja osaavat yhdistää asioita. Taka-alalla vaikuttaa myös koko saksalaisen yhteiskunnan selviytyminen sodanjälkeisten fyysisten ja ideologisten rintamalinjojen purkautumisesta. Loppuviimeksi Saksassa tapahtui paljon suurempi yhteiskunnallinen mullistus kuin meillä sotien jälkeinen karjalaisten asuttaminen.

Merkel ei suinkaan ole ainoa kaltaisensa saksalaisessa yhteiskunnassa. Hänellä on ollut keskeinen paikkansa yhdistyneen Saksan rakentajana ja tämän kokonaisuuden merkitys jättää varjoonsa jopa Merkelin todennäköisen maanpetoksellisuuden. Kaiken lisäksi on ehkä syytä huomioida että varsinaisesti Saksan ja Venäjän molemminpuoliset/yhteiset edut sekä kaupallisessa että kansainvälisessä poliittisessa kentässä ovat kääntyneet täysin vastakkaisille kursseille vasta Putinin hallinnon muuttuessa täydellisesti väkivalloin ylläpidetyksi diktatuuriksi. Venäjän nykyinen roistovaltiokehitys alkoi nousta esille käytännön tasolla vasta noin kymmenen vuotta sitten. Tätä aikaisemmin saksalaisia oli varsin sopivasti johdateltu mm. energiapolitiikassaan ratkaisuihin joissa ei todellakaan jätetty Venäjää ulkopuoliseksi tai ns. "nuolemaan näppejään".(Tästä voisi löytää jopa samankaltaisuutta myös Suomen perusenergiaratkaisuihin.)

En lukisi pois sitäkään vaihtoehtoa etteikö Putin ja koko nykyvenäjän hallinto (FSB/silovikit) olisi käyttänyt hyväkseen Merkelin ideologista (kenties jopa henkilökohtaisia suhteita) luottamusta. (Samanlaisia hyväuskoisia hölmöjä löytyy määrättömän paljon myös meiltä Suomesta.) Nimittäin eräistä Merkelin lausunnoista on pilkistänyt esille ikäänkuin henkilökohtainen pettymys Putin'iin ja hänen muuttuneeseen poliittiseen suuntaan/käytökseen.

Näihin asioihin liittyy toki paljon muutakin mutta sinällään on oikeastaan normaalia että asiat ovat kaikkien nähtävissä ja avoimesti silmien alla. Ikävä kyllä, ei aina osata "nähdä metsää puilta".
 
Onko nuo kaikki trolleja, vai onko tässä maassa noinkin harhaisia ihmisiä?
Veikkaan että tuollaisella alustalla jo yksi trolli saa keskenään tuollaisen ketjun aikaan. Ei tarvitse käyttää aikaan profiilien luomiseen tai muuhun turhaan.

Toisaalta ei tuolta yhtään älyllistä keskustelua löydy, joskus google tarjoaa ja erehtyy katsomaan sinne.
 
Back
Top