Ukrainan konflikti/sota

Ukraina toki on saanut vaikutteita varsinkin puolasta, mutta toisaalta se oli yksi Neuvostoliiton perustajavaltioista (toki sisällissodan kautta) ja ukrainalaisilla itsellään oli pitkälti näpit pelissä sen suhteen, millaiseksi Neuvostoliitto muodostui. Ukraina oli siten myös sisäiseltä kulttuuriltaan aidosti osa Neuvostoliittoa, ei pelkästään sen vallan alle joutunut sivullinen uhri. Esim. monet korkea-arvoiset neuvostojohtajat (kuten Breznev) olivat ukrainalaisia.

Ukraina on ollut osana Venäjää reilut kolmesataa vuotta. Toisaalta bolsevikkien vallankumous ja sitä seurannut Ukrainan alistaminen Neuvostoliittoon tapahtui venäläisten bolsevikkien sotilaallisen väkivallan myötä..Siihen liittyi paljon muutakin kansalaisten vainoamista ja Stalinin terrorin myötä bolsevikkien tahallaan/tarkoituksella aiheuttama miljoonien ukrainalaisten kuolemaan johtanut nälänhätä 1930-luvun alussa..

Eli, ei kannata julistaa Ukrainan liittämistä Neuvostoliittoon ukrainalaisten toiveiden mukaiseksi ratkaisuksi. Tottakai bolsevikkien vallankaappauksessa Ukrainassa oli mukana myös paikallisia bolsevikkeja.
Mutta varsinainen vallankaappaus toteutettiin Ukrainassa venäläisten bolsevikkien asevoimien avulla. Aivan samalla tavalla ḱuin Suomessa punakapina sai alkunsa venäläisten bolsevikkien agitaatiosta ja vallankaappaushankkeeseen liittyneistä suomalaisista sosialisteista. Myös Suomessa kotimaisten punakaartien rinnalla taisteli venäläisiä, bolsevikeille uskollisia sotajoukkoja. Ukrainassa bolsevikkien sotavoimille ei ollut samanlaista vastavoimaa kuin Suomen valkoinen armeija.
 

Vedestä on tullut sodankäynnin väline

Unicef: Itä-Ukrainan väkivaltaisuudet uhkaavat miljoonien vesihuoltoa

Vesilaitosten työntekijät vaarantavat henkensä korjatessaan rikkoutuneita vesiputkia ja suojautuessaan pommituksilta.

Itä-Ukrainan väkivaltaisuuksissa on tuhoutunut alueen vesi- ja sanitaatioinfrastruktuuria, minkä vuoksi yli kolmen miljoonan ihmisen vesihuolto on ollut tämän vuoden aikana kokonaan poikki tai häiriintynyt,
kertoo Unicef.

Viime viikolla Donetskin alueella Horlivkassa ja Vasylivkassa vesilaitosten työntekijät ovat vaarantaneet henkensä viisi kertaa korjatessaan rikkoutuneita vesiputkia ja suojautuessaan pommituksilta.

Tänä vuonna jo 9 vesilaitosten työntekijää on Unicefin mukaan kuollut ja 26 loukkaantunut kymmenissä iskuissa vesi-infrastruktuuria vastaan.

– Vedestä on tullut sodankäynnin väline.
Pitkittyneissä konflikteissa alle viisivuotiailla lapsilla todennäköisyys kuolla likaisen veden ja huonon hygienian aiheuttamiin ripulitauteihin nousee 20-kertaiseksi normaalista",
sanoo Suomen Unicefin vesi-ja sanitaatiotyön asiantuntija Päivi Kovalainen järjestön tiedotteessa.

Unicef vaatii konfliktin osapuolia kunnioittamaan kaikkien oikeutta puhtaaseen veteen ja sanitaatioon.
 
Vedestä on tullut sodankäynnin väline
.....
Viime viikolla Donetskin alueella Horlivkassa ja Vasylivkassa vesilaitosten työntekijät ovat vaarantaneet henkensä viisi kertaa korjatessaan rikkoutuneita vesiputkia ja suojautuessaan pommituksilta.
...
Pitkittyneissä konflikteissa alle viisivuotiailla lapsilla todennäköisyys kuolla likaisen veden ja huonon hygienian aiheuttamiin ripulitauteihin nousee 20-kertaiseksi normaalista",
sanoo Suomen Unicefin vesi-ja sanitaatiotyön asiantuntija Päivi Kovalainen järjestön tiedotteessa.

Unicef vaatii konfliktin osapuolia kunnioittamaan kaikkien oikeutta puhtaaseen veteen ja sanitaatioon.
Tässä tuntee jopa myötähäpeää Unicef'in suorastaan typerästä julkilausumasta..

1.) Kaikki kyseiset ongelmat Itä-Ukrainassa ja Krimillä alkoivat v 2014 kun Venäjä hyökkäsi sotavoimillaan Ukrainaan ja aloitti naapurivaltionsa alueiden väkivaltaisen mihityksen.
2.) Kaikki ongelmat (vedensaannissa ja muutenkin) katoavat heti kun Venäjä vetää sotajoukkonsa sekä rikollisesti ja rikollisten avulla ylläpitämänsä miehitysjoukot pois Ukrainan valtion alueelta.

Itä-Ukrainan tilanteeseen on selkeät syynsä ja niille löytyy helpot ja kansainvälisten sopimusten mukaiset ratkaisut. Jos mikä niin YK:n alaisen järjestön tulisi ymmärtää näin selkeä asia.
 
Suora lähetys kello 13.50: Putin ja paavi Franciscus tapaavat Vatikaanissa – liittyy Ukrainan tilanteeseen


Julkaistu: 4.7. 13:33

Venäjän presidentti Vladimir Putin ja paavi Franciscus tapaavat tänään Vatikaanissa.
Vladimir Putin ja paavi Franciscus tapaavat järjestyksessään kolmatta kertaa. Tapaaminen ajoittuu päivää ennen Ukrainan katolisen kirkon johtajien kokoontumista Vatikaanissa.

ISTV näyttää tapaamisen suorana lähetyksenä kello 13.50 alkaen.

Ukrainan katolisten johtajien on tarkoitus keskustella Ukrainan tilanteesta, kertoo uutistoimisto Reuters.

Kun Putin ja paavi Franciscus tapasivat viimeksi, paavi kehotti Putinia pyrkimään aidosti ja voimakkaasti rauhaan Ukrainassa. Ukrainan tilanteen odotetaan olevan merkittävä keskustelunaihe myös tämänpäiväisessä tapaamisessa.

Tapaaminen on myös ensimmäinen sen jälkeen, kun paavi tapasi Venäjän ortodoksikirkon ylimmän johtajan, Moskovan patriarkan Kirillin vuonna 2016.

Lauri Silvander

 
Liekö enne jostain taustalla käytävistä neuvotteluista... Presidentti Zelenskyn takapiruksi sanottu miljardööri-oligarkki Ihor Kolomoisky on, ehkä yllättäen(?), vähätellyt Venäjän osuutta Donbassin konfliktissa. Hänen mukaansa kyseessä on sisäinen konflikti, joka juurtaa juurensa vähintään 2004 asti.
Kolomoysky about Donbas Conflict: It is inner civil conflict
Businessman Ihor Kolomoysky stated that Donbas Conflict is “inner civil conflict” and Russian troops perform the international duty there as NV reported.

“And the things that happened in Donbas are really the things as we consider them?...It is inner civil conflict, Kolomoysky said.

According to him, Donbas Conflict “is not inspired by anyone, by Russia”, despite the presence of the Russian hardware and military there.

“The Russian hardware stays there and will stay. Until the conflict continues, the Russian hardware stays. It is the realities of life. Yes, it is present there. And we have the American hardware on this side. So what? Do we have Javelin? Who provided this hardware?,” the businessman said.

Kolomoysky added that the U.S. provided the hardware to Ukraine “to support the conflict in Donbas”, because “it is profitable for America to keep sanctions against Russia”.

“Anyway, it was so during the term of the previous president. And current president (Donald Trump), as for me, has another point of view, but he does not know how to get out from it,” Kolomoysky said.

It is noted tat the businessman recognized not only the presence of the Russian hardware in Donbas but also the presence of the Russian troops. “We say that the Russian troops stay in Donbas. It is a fact. They, however, disguised as people on vacation or someone else”.

Related: Zelensky informs Volker about Donbas conflict
He added that they came to Ukraine to “perform international duty” as from Western Europe and the U.S., however, he did not specify people.

“But we have the basis, the ground of the conflict – it is inner-Ukrainian conflict, which, by the way, was prepared for 20 years. At least from 2004, the elections Yushchenko-Yanukovych. Then it was figured out for the first time that we are ready to it,” Kolomoysky concluded.

As we reported in Dortmund, a citizen of Germany faced trial as he is suspected in the participation in the combat actions in Donbas at the side of the militants of the self-proclaimed Donetsk People’s Republic.


Kolomoisky on siinä mielessä mielenkiintoinen henkilö kommentoimaan asiaa, että hän perusti/rahoitti separatisteja vastaan konfliktin alkumetreillä 2014 taistelleen Dnipro-pataljoonan ja mm. noihin aikoihin tarjosi 10000 USD palkkion jokaisesta Itä-Ukrainassa kiinni saadusta venäläisestä provokaattorista.
 
Ellei taustalla ole jotain diiliä, niin yllättävän helposti SBU pystyy operoimaan venäjämielisten alueilla. Tämän 112.ua:n uutisen mukaan SBU tainnutti yhden DNR:n entisen ilmatorjunnan komentajan Volodymyr Tsemakhin ja muilutti hänet Kiovaan. Miehestä voisi esimerkiksi olla arvokkaaksi todistajaksi MH17-oikeudenkäynnissä.
Workers of the State Security Service of Ukraine detained Volodymyr Tsemakh, the former chief of anti-aircraft defense of Slovyansk Brigade of the so-called "Donetsk People's Republic". Roman Hontarev, the lawyer of the detained man said that in a commentary for UNN news agency.

"He is held in custody in Kyiv, as a suspect", the lawyer said.

The court ruled that Volodymyr Tsemakh will spend 60 days in custody.

The media controlled by Russian mercenaries reported that Tsemakh was detained in late June; they took him in the occupied Snizhne, stunned him and brought him to the territory controlled by Ukraine.

The investigation reported that Tsemakh could prove valuable as the top-rank officer of the AA defense in the non-recognized Donetsk People's Republic. he could serve as the witness in the MH17 case.
 
Ukraina pyrkii puolustamaan omaa suvereniteettiään, jolla pitäisi kansainvälisen lain nojalla olla ehdoton valta päättää Krimin ja Itä-Ukrainan laista ja hallinnosta. Venäjä rahoittaa ja toimittaa sotamateriaalia rikollisjoukoille Ukrainan maaperälle. Putinin käskyllä on miehitetty ja anastettu Krimin niemimaa mustanmeren luonnonvaroineen. Se, että Krimillä ja Itä-Ukrainassa siviiliväestö kärsii jo viidettä vuotta, on yksin Putinin mafiahallinnon aiheuttamaa kärsimystä.

Kansainvälisessä oikeudessa on olemassa kaksi suvereniteetin käsitettä: todelliseen valtaan viittaava de facto -suvereniteetti ja de jure -suvereniteetti, mikä viittaa tämän vallan oikeutukseen. Yleiset kansainvälisen oikeuden normit sitovat myös Venäjää. Yhtä röyhkeää ja vastaavaa anastusta ei ole tapahtunut sitten toisen maailmansodan, ellei mukaan lueta Venäjän anastuksia Georgian suunnalla. Venäjän imperium on sotilaallinen ja hallinnollinen valta, ja sen johtajana toimii keisari Putler, jonka tarkoituksena on pitää naapurivaltiot heikkoina ja muodostaa näihin sotilaallinen tyhjiö, joka on tarpeen mukaan helposti anestettavisssa.

Historian eri aikoina on syntynyt erityyppisiä imperiumeja, jotka perustettiin eri tavoin. Varhaisimmat kaupunkivaltiot pyrkivät laajentumaan valtaamalla naapureitaan. Jos ne onnistuivat, tuloksena saattoi olla laajempi valtio. Useimmiten tuloksena oli kuitenkin imperiumi, jossa hyökkääjästä tuli keskusvaltio, joka hallitsi useita puoliksi itsenäisiä reunavaltioita. Aleksanteri Suuri perusti imperiuminsa sotilaallisella voimalla. Tämän historian perintöprinsessana toimii tällä hetkellä Putler Suuri.

Imperiumeja on pitänyt koossa se, että imperiumin valtioilla on ollut yhteinen vihollinen, jota vastaan ne ovat pysyneet toisilleen solidaarisina. Ilman Venäjän taloudellista tukea Krimin niemimaan ja Itä-Ukrainan väestö olisivat nääntyneet jo monta kertaa nälkään. Putlerin hallinto on aiheuttanut suuren railoin Ukrainan siiviliväestön keskuuteen. Putlerin kohdalla voidaan puhua erittäin julmasta sotilasjuntasta, joka aiheuttaa lapsiperheille ja vanhuksille erittäin suurta kärsimystä ja tuskaa jo viidettä vuotta, toimittamalla sotamateriaalia Itä-Ukrainan separatisteille.
 

Vedestä on tullut sodankäynnin väline

Unicef: Itä-Ukrainan väkivaltaisuudet uhkaavat miljoonien vesihuoltoa

Vesilaitosten työntekijät vaarantavat henkensä korjatessaan rikkoutuneita vesiputkia ja suojautuessaan pommituksilta.

Itä-Ukrainan väkivaltaisuuksissa on tuhoutunut alueen vesi- ja sanitaatioinfrastruktuuria, minkä vuoksi yli kolmen miljoonan ihmisen vesihuolto on ollut tämän vuoden aikana kokonaan poikki tai häiriintynyt,
kertoo Unicef.

Viime viikolla Donetskin alueella Horlivkassa ja Vasylivkassa vesilaitosten työntekijät ovat vaarantaneet henkensä viisi kertaa korjatessaan rikkoutuneita vesiputkia ja suojautuessaan pommituksilta.

Tänä vuonna jo 9 vesilaitosten työntekijää on Unicefin mukaan kuollut ja 26 loukkaantunut kymmenissä iskuissa vesi-infrastruktuuria vastaan.

– Vedestä on tullut sodankäynnin väline.
Pitkittyneissä konflikteissa alle viisivuotiailla lapsilla todennäköisyys kuolla likaisen veden ja huonon hygienian aiheuttamiin ripulitauteihin nousee 20-kertaiseksi normaalista",
sanoo Suomen Unicefin vesi-ja sanitaatiotyön asiantuntija Päivi Kovalainen järjestön tiedotteessa.

Unicef vaatii konfliktin osapuolia kunnioittamaan kaikkien oikeutta puhtaaseen veteen ja sanitaatioon.
Käsittämätöntä munattomuutta ja jopa tietämättömyyttä kansainvälisen lain periaatteista.
Kansainvälinen lakihan määrää miehittäjää järjestämään miehittämiensä alueiden ruoka-, sähkö- ja vesihuollon ym., Ukrainalla ei ole siihen mitään velvollisuutta.

Ainoa laiton toiminta tältä osin on Venäjän/Donbassin rosvojoukon iskut Ukrainan hallussa olevaa vesi- ja sähköinfraa vastaan.
 
Käsittämätöntä munattomuutta ja jopa tietämättömyyttä kansainvälisen lain periaatteista.
Kansainvälinen lakihan määrää miehittäjää järjestämään miehittämiensä alueiden ruoka-, sähkö- ja vesihuollon ym., Ukrainalla ei ole siihen mitään velvollisuutta.
Mitähän tässä tarkoitetaan??

Kansaiväliset sopimukset kuten YK:n peruskirja kieltää kaikki suvereniteetin loukkaukset itsenäisiä valtioita kohtaan. Venäjäkin on ne hyväksynyt ja allekirjoittanut.
- tarkoittaa käytännössä että Venäjän tulee vetää kaikki sotajoukkonsa kaikkialta Ukrainan alueelta...
- tilanne on sikäli solmussa attä Venäjä väittää ettei sillä ole mitään tekemistä koko asian kanssa..heidän mielestän kyse on pelkästään Ukrainan sisäisestä asiasta.
- kaiken lisäksi suurin osa valtiosta (Suomikin etunenässä) osittain kieltäytyy näkemästä tosiasioita.

Ukraina on oikeutettu kaikin keinoin (myös aseellisesti) palauttamaan hallintaansa vihollisen (Venäjän sekä sen palkkaamien rosvojoukkojen) miehittämät alueet.
- tähän, oman suvereniteettinsa/alueensa puolustamiseen, Ukraina on myös oikeutattu saamaan kaikkien YK:nperuskirjan allekirjoittaneiden maiden apua.

Ymmärrettävästi sotatilan vallitessa (siis ennen kuin vihollinen vetäytyy) Ukrainalla ei ole mahdollisuuksia ylläpitää kyseisten alueiden väestön palveluita ja hallintorakenteita.
 
Ukraina käy sotaa miehitetyillä alueillaan venäläisten tukemia rosvojoukkoja vastaan..
Operaatiossa pidätettin entinen Venäjän johtamien ilmatorjuntajoukkojen komentaja Volodomyr Tsemakh. Hänen sanotaan johtaneen MH 17 -matkustajakoneen pudotuksen kanssa heinäkuussa 2014 tekemisissä ollutta ZU-23 -yksikköä.
- toivottavasti tämä Venäjän palveluksessa oleva terroristi saadaan kansainvälisen oikeuden eteen tuomittavaksi.
- hän on suoraan syyllinen 300 ihmisen joukkomurhaan. Syyllisyyttä ei lievennä se että hän toimi Venäjän diktaatorin Putin'in käskyvallan alaisena.
 
Ukraina käy sotaa miehitetyillä alueillaan venäläisten tukemia rosvojoukkoja vastaan..

- toivottavasti tämä Venäjän palveluksessa oleva terroristi saadaan kansainvälisen oikeuden eteen tuomittavaksi.
- hän on suoraan syyllinen 300 ihmisen joukkomurhaan. Syyllisyyttä ei lievennä se että hän toimi Venäjän diktaatorin Putin'in käskyvallan alaisena.

Ihmettelen vain sitä, Miten ZU-23 komentaja voi olle vastuussa pudotuksesta. ZU-23 on nimittäin Sergei. Tehokas kantama 2000 m.
 
Ihmettelen vain sitä, Miten ZU-23 komentaja voi olle vastuussa pudotuksesta. ZU-23 on nimittäin Sergei. Tehokas kantama 2000 m.
Todennäköisesti on johtanut muutakin kuin kyseistä "Sergeitä". Ehkä hän oli mukana ns. "oman toimen ohella".
Kyseessä on "Venäjän johtamien ilmatorjuntajoukkojen komentaja Volodomyr Tsemakh". Sopisi olettaa että hänen alaisuudessaan on ollut kaikenlaisia joukkoja sekä aseistusta.
- joka tapauksessa on mielenkiintoista mitä pidätyksestä seuraa jatkossa.

 
Ellei taustalla ole jotain diiliä, niin yllättävän helposti SBU pystyy operoimaan venäjämielisten alueilla. Tämän 112.ua:n uutisen mukaan SBU tainnutti yhden DNR:n entisen ilmatorjunnan komentajan Volodymyr Tsemakhin ja muilutti hänet Kiovaan. Miehestä voisi esimerkiksi olla arvokkaaksi todistajaksi MH17-oikeudenkäynnissä.
112.ua:n tuoreessa uutisessa kerrotaan tarkemmin sekä operaatiosta että miehen taustasta.

Puhtaasti mutu-fiiliksellä tulee mieleen jopa sellainen mahdollisuus, että jupakan taustalla olisi joku hämärä Kremlin taustapirujen junailema diili, jossa tämä ukrainalainen Volodymyr Tsemakhin uhrataan syntipukiksi MH17:n alasampumiselle. Ellei tällaisesta ole kyse, voi Tsemakhin sukulaisille olla tiedossa tukalat paikat jos hän tuo julki tietoja venäläisten roolista MH17:n pudottamisessa. Ainakin joskus menneinä vuosikymmeninä KGB:llä taisi olla tapana käyttää painostuskeinona väkivallan uhkaa sukulaisia kohtaan (kuten esim. jutun how to deal with hostage takers: soviet lessons loppuosassa kuvaillaan).

Daring attack of Ukrainian special forces: Who is DPR ex-ack acker Tsemakh?
Ukrainian special services (SBU) conducted an operation on the territory of the self-proclaimed “Donetsk People’s Republic” (DPR) and on June 27 detained former head of the air defense service in Snizhne, Volodymyr Tsemakh. Later, the detainee was taken to the territory controlled by Ukraine and arrested. It is noted that Tsemakh might have information about the MH17 tragedy in Donbas in July 2014.

Who is Volodymyr Tsemakh
According to the data of Myrotvorets website, Volodymyr Tsemakh (call sign “Borysych”) was born on July 4, 1961. He graduated from the Poltava Higher Anti-aircraft Missile Command Red Banner School.

He took an active part in the hostilities in Donbas in the summer and autumn of 2014, headed the unit ZU-23, formed in Snizhne. Tsemakh became the commander of a separate air defense company in Snizhne, formed on June 7, 2014. According to Butusov, this unit was subordinate to the former "Minister of Defense" DPR "in 2014, Igor Girkin (Strelkov).

In his interviews, Girkin said that he went immediately after leaving Sloviansk, first to Donetsk, then to Snizhne. Tsemakh’s company, most likely, in July-August 2014, together with Russian troops, attacked Ukrainian airplanes and helicopters. As a reward in October 2014, the company was included in the 1st motorized rifle brigade in Donbas, and Tsemakh received a rank of lieutenant colonel and took the post of deputy air defense brigade commander.

“Yes, Borysych was the head of the air defense service in Snizhne in July-August 2014 (before that, he was the commander of ZU-23-2 mobile units in Semenivka and distinguished himself in this position),” Girkin wrote on his Facebook.

Open source
TheBabel edition, citing its own sources, reports that Tsemach provided the delivery of military equipment, heavy weapons, small arms, ammunition from the territory of Russia to the “DPR”, and also distributed them among his subordinates in occupied Snizhne.

It is reported that in March 2015, Tsemakh was dismissed and sent for registration to the Donetsk Military Commissariat. In March 2017, he was appointed "deputy commander of the battalion of military unit 08819", but soon he was early retired by age.

Details of the special operation
Iryna Tsemakh (the wife of the detainee) reported that on June 27, Volodymyr Tsemakh came home a little earlier. When she returned, she noticed that their car was not in the same place as usual.

According to the detainee’s wife, the door to the apartment was closed. When she got home, she saw that the things were scattered, his wallet, car keys were on the floor. Also, the woman noticed blood on the floor. The documents of her husband were missing, as well as her own. Iryna suspects that two fair-haired men might be involved in the disappearance of her husband – they appeared at their entrance recently.

“What is the point of kidnapping a person from the deep rear? From the words of the lawyer, we know that the Security Service officers did it and that he was taken around the checkpoints bypassing the checkpoints,” said the detainee’s daughter in a comment to the Russian BBC.

At the same time, the newsroom's Telegram channel reports that Tsemakh was taken through the Maryinka checkpoint, in a wheelchair, under the guise of a paralyzed father, and on forged documents.

It is noted that on the morning of June 28, Tsemakh's wife found a notice from a lawyer from Kyiv in her mailbox that her husband was detained.

"On June 28, he was taken to Kyiv, and on June 29, the Shevchenko district court of Kyiv decided to arrest him for two months, the date of the appeal has not yet been set," the detainee’s lawyer Roman Gontarev told BBC.

The defender refused to discuss other details of the case, citing the secret of the investigation.

Valuable witness in MH17
It is noted that Tsemakh might have some information about the tragedy of MH17 flight, shot down in the Donbas in 2014.

Journalist Yuriy Butusov believes that the detainee personally knew the warlords of the mercenaries who fought in Snizhne area. "He knew exactly who organized the attacks on Ukrainian aircraft in the border area. Therefore, he will help prove the participation of Girkin and other Russian soldiers in the fighting on the border," he said.

The daughter of the detainee, Maria, believes that they would try to make Tsemakh responsible for the crash of the “Boeing” of flight MH17, as he was the head of the air defense system in Snizhne.

Now Russian propaganda is trying in every way to diminish the importance of Tsemakh, since his testimony in international courts can lead to dire consequences for Putin and the Russian Federation. "And every proof of the involvement of the Russian Federation in an organized invasion strengthens the accusations and requirements for international lawsuits from countries affected by the actions of the Russian Federation."
 
Lisäyksenä edelliseen... 112.ua:n toinen artikkeli eiliseltä antaisi osviittaa, että ukrainalaista syntipukkia tässä ollaan hakemassa. Kyseisen jutun mukaan Tsemakh on jossain haastattelussa kertonut, kuinka paikalliset (eli ukrainalaiset) separatistit olisivat ampuneet alas ukrainalaisten koneita (ja sitten siinä sivussa MH17:n). Jotenkin kovin "sopivasti" tämä juoni etenee?

Se tosin on mielenkiintoista, että uutisessa viitatun haastattelun julkaissut "venäläinen tv-kanava" Nastoyashcheye Vremya on amerikkalaisten perustama kanava, jonka päämääränä on tuoda vastapainoa Venäjän RT:n ja Sputnikin kaltaisille kanaville!?! :unsure:

Russian TV channel releases video with Ukraine-taken terrorist who said he hid Buk missile launcher
Russian TV channel Nastoyashcheye Vremya released an archive video, where Volodymyr Tsemakh, the former AA defense chief of the so-called "Donetsk People's Republic" recognized that he hid the Buk missile launcher. This particuar kind of weapon was used during the Russian occupants' attack on MH17 civilian aircraft in the occupied area of eastern Ukraine in July 2014.

In the video, Tsemakh told the reporter his own story of what happened that day; he said that the local armed mercenaries aimed the Ukrainian military planes, one of which shot Boeing 777 of Malaysian Airlines. He said they allegedly managed to shoot down one of the Ukrainian planes.

Then, he said that he got some boy [outside the destroyed Boeing], and that he was hiding something (02:24). The video may be found here.

"One of the words in this quote was made inaudible by this video's creators, but if one reads the lipsync carefully, it could be the word Buk, the SAM system", the TV channel explained when telling the story about Tsemakh's detention.

The Russian mercenary was detained in Snizhne, Donetsk region last week. Ukraine's SBU, the State Security Service claimed he could prove a valuable witness in the MH17 case.
 
Lienee selvää että ko. Tsemak on ollut venäläisten palveluksessa Itä-Ukrainan tapahtumien aikana. Vaikea uskoa että hänen myötään kyettäisiin lavastamaan Ukrainaa syylliseksi matkustajakoneen alasampumiseen. Tapahtumasta on jo olemassa Bellincat'in kattava selvitys. Sekin lienee todennäköistä että itsekin operaation johtotehtävissä ollut Tsemak tietää hankilöiden tasolla ketkä olivat mukana operaatiossa sekä komentoketjussa.
- en myöskään millään tavoin epäile ukrainalaisten turvallisuusviranomaisten kykyä saada ko. komentaja kertomaan tiedossaan olevat asiat.
- nykyaikaisella sotilaallisella (ja sotaa käyvän maan) tiedusteluorganisaatiolla on käytettävissään kaikki vihollisen henkilöstön kuulusteluissa tarpeelliset keinot.

Tutkimusten julkistuksien myötä jo nyt on tiedossa koko tapahtumaketju kokonaisuudessaan. Veikkaisin että tutkijoilla lienee jo tiedossaan myös kaikki matkustajakoneen ampumisessa osallisena olleet henkilöt. Oikeudenkäyntiä varten on tietenkin hyvä saada mahdollisimman paljon todistusaineistoa. Ehkä ukrainalaisten vangitsemalta Tsemak'ilta saadaan syyttäjän puolelle lisää näyttöarvoa mahdollista oikeudenkäyntiä varten.

Asiat etenee - Hyvä näin.
 
nykyaikaisella sotilaallisella (ja sotaa käyvän maan) tiedusteluorganisaatiolla on käytettävissään kaikki vihollisen henkilöstön kuulusteluissa tarpeelliset keinot.
En nyt kutsuisi Ukrainaa millään tasolla nykyaikaiseksi sotaa käyväksi maaksi. Keinot toki löytyy sitä en kiistä. Samat ryssän keinot mitä veli venäläinenkin tapaa käyttää kuulusteluissaan.
 
Lienee selvää että ko. Tsemak on ollut venäläisten palveluksessa Itä-Ukrainan tapahtumien aikana. Vaikea uskoa että hänen myötään kyettäisiin lavastamaan Ukrainaa syylliseksi matkustajakoneen alasampumiseen. Tapahtumasta on jo olemassa Bellincat'in kattava selvitys. Sekin lienee todennäköistä että itsekin operaation johtotehtävissä ollut Tsemak tietää hankilöiden tasolla ketkä olivat mukana operaatiossa sekä komentoketjussa.
- en myöskään millään tavoin epäile ukrainalaisten turvallisuusviranomaisten kykyä saada ko. komentaja kertomaan tiedossaan olevat asiat.
- nykyaikaisella sotilaallisella (ja sotaa käyvän maan) tiedusteluorganisaatiolla on käytettävissään kaikki vihollisen henkilöstön kuulusteluissa tarpeelliset keinot.

Tutkimusten julkistuksien myötä jo nyt on tiedossa koko tapahtumaketju kokonaisuudessaan. Veikkaisin että tutkijoilla lienee jo tiedossaan myös kaikki matkustajakoneen ampumisessa osallisena olleet henkilöt. Oikeudenkäyntiä varten on tietenkin hyvä saada mahdollisimman paljon todistusaineistoa. Ehkä ukrainalaisten vangitsemalta Tsemak'ilta saadaan syyttäjän puolelle lisää näyttöarvoa mahdollista oikeudenkäyntiä varten.

Asiat etenee - Hyvä näin.

Täsmälleen näin.
 
Siltä varalta, että tämä osa Ukrainan historiaa ei ole tiedossa, niin kannattaa perehtyä. Oikeastaan aina kun Euroopassa on sodittu, niin myös täällä on sodittu. Ainakin viimeisten satojen vuosien ajan.

 
Back
Top