Ajattelin vähän laajemmin. Kaartotaistelujen harjoittelu lienee se, joka on rasittanut rungot niin, että loppu häämöttää. Eli onko harjoiteltu todellista uhkakuvaa varten.
En pyri tässä mihinkään, mietin vain onko tuo kaartotaistelu enää nykyaseistuksella ihan realistinen taistelutapq, johon joudutaan muuten kuin äärimmäisen sattuman kautta.
Kaartotaistelun harjoittelemista voinee pohtia ainakin siltä kantilta, että jos siihen karvapalloon päädytään, niin se on hyvin helppo hävitä lentämällä huonommin kuin vastustaja. Toinen juttu on sitten myös nämä ohjusaseet ja niiden käytännön toimivuus - häirintämenetelmiä on olemassa erityisesti tutkahakuisia vastaan eikä vastustajan tarkkoja suorituskykyjä välttämättä tunneta. Kolmanneksi voi kysyä, että jos ohjukset on jo ammuttu ja vihollista on edelleen tulossa kohti, niin mitä pitäisi tehdä? Irtautua ja toivoa, ettei vastapuoli ryhdy takaa-ajoon?
On toki myönnettävä, että kun venäläisten todellinen taso on nähty, niin ehkä vähemmälläkin olisi selvitty. Ei pienen viiltohaavan ompeluun tarvita huippukirurgia, kuka hyvänsä yleislääkäri voi tehdä sen. Mutta mieluummin tehtävään ylikoulutettu kuin alikoulutettu, jos on pakko valita.
www.politico.com
