Ukrainan sodan havainnot ja opetukset

Kyllä se on vaikea näin rauhanaikana edes hypoteettisesti kehitellä ainakaan ampuma-aseisiin, kaukovaikutuksena tapahtuvaan elektroniikan häiritsemiseen tai ilmaliikenteen mekaaniseen häirintään perustuvia dronentorjuntamenetelmiä. On meinaan laitonta.
Vaikea uskoa, että se olisi niin kiellettyä, ettei voisi luvan kanssa ja viranomaisten ohjeita noudattamalla kehitellä. Pääomaa se toki vaatii, mutta eiköhän maksaja löydy, jos löytyy pätevä konsepti ja markkinoitsija.
 
Vaikea uskoa, että se olisi niin kiellettyä, ettei voisi luvan kanssa ja viranomaisten ohjeita noudattamalla kehitellä. Pääomaa se toki vaatii, mutta eiköhän maksaja löydy, jos löytyy pätevä konsepti ja markkinoitsija.
Varmaan yhteistyössä ja ohjeilla tosiaan joo, mutta itselleni tuli tuosta Pelle Peloton -meiningistä mieleen lähinnä tämä:
 
Nyt kun on katsellut näitä dronevideoita kyllästymiseen asti, niin jotain ajatuksia liittyen tulevaan Ukrainalaisten vastahyökkäykseen. Tuolla arolla ei ole mitään suojaa näitä vastaan, kaikki on esille ja paljaana.

Riippumatta siitä, mihin se hyökkäys kohdistuu, niin hyökkäyskärjen edellä tulee taivas olemaan kyllästetty droneilla ja lennokeilla. Edeltävästi on toki tiedusteltu kaikki mahdollinen, mutta itse hyökkäyksen aikana dronet ja lennokit tulee:
- Johtamaan tykistön tulta rintamalinjan taakse. Ryssän tykistö ja reservissä olevat joukot tuhotaan ennenkuin ehtivät vaikuttamaan hyökkäykseen. Tätä on jo nähty, tulee olemaan täysin ratkaisevassa asemassa. Ajattelen itse, että bayraktareita on säästelty tähän tarkoitukseen.
- Rintaman läpimenokohdassa ja aina sen 5km kärjen edellä ja sivuilla dronet hakee kaiken millä voidaan vaikuttaa hyökkäykseen ja ohjaa paikalle joko FPV dronen, kranaatteja pudottelevan dronen tai ohjaa suorasuuntaustulen tai epäsuoran kohteeseen. Olisiko mielekästä kevyen dronen tiputtaa värillinen savu esim. ryssän ATGM aseman eteen ja antaa MBT ja IFV suorasuuntaustulen hoitaa homma. Tai toimia markkerina FPV kuskille.
- Ryssän drone torjuntakyky ja yleisesti EW tulee pystyä lamauttamaan. Samoin toki ilmatorjunta.

Tässä tapahtuu nyt hurjasti ja Ukrainalaiset on ottanut donet niin kiinteästi osaksi toimintaa, että hyökkäyksen aikana tulemme varmasti näkemään ennennäkemättömän dronevyöryn.
 
Myös nukevaltiossa hävitystä sodasta joutuu vastuuseen, sisäisesti. Mitä keskittyneempi valta ja johdolla vinoutunut prioriteettijärjestys, sitä todennäköisempää että vastuu toteutuu hengen menetyksellä. Fiksu ihminen katsoo eteenpäin - kumpi palvelee omia etujani paremmin, jatkaa putinin johdolla vai kokeiltaisiinko jotain muuta?

Aika hyvin on taidettu putinin alapuolisille omaa etuaan ajatteleville tehdä selväksi onko hyvä hyökkäillä naapureihin vai ei. Putin ei voi peruuttaa. Seuraaja voisi todeta että putin teki karmean virheen, eiköhän jatketa kauppaa ja laiteta raha kiertämään.

Ukrainan sodan tärkein opetus ei ole dronejen tai tykistön arvo, vaan ymmärrys Venäjän ja venäläisten luonteesta, sekä länsimaiden taipumuksesta toistaa samoja virheitä. Tämä oli se ajatus joka tuli mieleeni lukiessani viestisi kohtaa, jossa Putinin seuraaja ehdottaa kaupanteon jatkamista.

Länsimaat toistavat samaa virhettä Venäjän ja muidenkin kanssa. Pistetään vaan paha johtaja vaihtoon, niin hyvä kansa takaa ennen vaarallisesta vihollismaasta tulevan hyvä naapuri jonka kanssa tehdään molempia hyödyttävää kauppaa. Näin ei kuitenkaan käy, koska kansanluonne tulee esteeksi.

Jos teet Venäjän kanssa kauppaa, Venäjä ostaa näillä kaupankäyntisi tuottamilla rahoilla aseet, joilla myöhemmin käy kimppuusi. Näin Venäjä on aina toiminut ja aina tulee toimimaan.

Onko tuttu se Leninin väitetysti lausuma toteamus "Hirtämme kapitalistit sillä köydellä jonka he meille myyvät"? Pätee täydellisesti Venäjään yleisesti, kommunismilla tai ilman. Venäjän kanssa ei voi olla sellaisia "normaaleja suhteita" kuin sivistyneiden rauhantahtoisten maiden niin kuin vaikkapa Hollannin ja Norjan kanssa voi olla. Jos Venäjän kanssa alkaa tehdä yhteistyötä ja kauppaa, Venäjä käyttää sitä sinua vastaan.

Venäjän kanssa ei voi olla ystävä, koska Venäjällä ei ole ystäviä, vain vihollisia tai alamaisia tai väliaikaisia hyväksikäytettäviä liittolaisia (ks. esim. Stalinin aikeet hyökätä tulevaisuudessa Saksan kimppuun vaikka olivat juuri solmineet liittolaisuuden).

Venäjän kanssa ei voi tehdä sopimuksia, koska se ei noudata mitään sopimuksia, ja tämän on Venäjän johtokin julkisesti myöntänyt: että Venäjä rikkoo minkä tahansa sopimuksen jos Venäjän etu "vaatii" sitä.

Miksi tällaisen porukan kanssa pitäisi käydä kauppaa tai tehdä yhteistyötä yhtään sen enempää kuin Pohjois-Korean tai Natsi-Saksan kanssa? Jos niiden antaa rikastua kaupalla lännen kanssa, ne keräävät rahaa, varustautuvat uudelleen, ja hyökkäävät taas. Tämä sykli pitäisi vihdoin osata katkaista. Ei, ongelmaa ei ratkaise se, että vaihdetaan Venäjälle hyvä länsimielinen johto joka ei halua hyökkäyssotia. Tuollainen johto ei pysy vallassa kauan, koska perusvenäläiselle ei sellainen johtaja kelpaa, vaan täytyy olla vahva johtaja ja valloittava tsaari joka ylläpitää Venäjän suuruutta ja laajentaa imperiumia. Jos kansa ei itse ehdi pistää johtoa vaihtoon, niin johtaja itse tajuaa tämän ja muuttaa politiikkaansa heti kun on varustautunut tarpeeksi voidakseen taas naapureita uhata.

Ainoa ratkaisu Venäjän ongelmaan on se, että länsi varustautuu ikuiseen puolustustaisteluun sitä vastaan, ja odottaa samalla että koko läpimätä venäläinen imperiumi hajoaa niin kuin kaikki imperiumit kautta aikojen ovat lopulta hajonneet. Siellä on muslimitasavaltoja joilla olisi syitä yrittää irti ja jotka ovat aiemmin jo kokeilleet. Siellä on ennen Kiinalle kuuluneita alueita jotka kiinalaisten mielestä laittomasti liitettiin Venäjään. Mitä heikommaksi Venäjän sotavoima käy, sitä todennäköisempää on imperiumin sortuminen.
 
Lawrence Freedmanilta uusi substack kirjoitus, Kiinan ja Venäjän suhteista (Kova ukkonen, mutta vähän sadepisaroita), Bakhmutin merkityksestä, Ukrainan keväthyökkäyksestä, ja Putinin vaihtoehdoista.

Lukusuositus.

 
Tatarigami_UA kirjoittanut ketjun tietyistä sodan opeista. Näistä osa voi olla huonommin soveltuvia sotaa käyvän maan osalta, mutta näitä on hyvä miettiä ulkopuolisten näkökulmasta:

https://threadreaderapp.com/thread/1642211747401531393.html

Thread

It is my belief that NATO and the US have not fully committed to stop russia in Ukraine. However, there are areas within our own military that require attention. As discussed in Part I, I will reference an article by Glen Grant to discuss these issues

Image

Glen suggests that a priority policy should be implemented to replace all military personnel who are not performing frontline tasks with civilians who have comparable or better related skills. Additionally, the use of TrO volunteers should be considered.

In some cases, commanders have been selected through nepotism or connections rather than their performance and results. This is a concerning issue that needs to be addressed immediately to ensure that the most qualified individuals are appointed to leadership positions.

It is imperative to establish a policy that streamlines the identification process of potential commanders for promotion and simultaneously identifies those who are unsuitable for command.

A fundamental area that requires urgent action is collective training. It is crucial for units to receive collective training to improve their skills and ensure that they can work effectively as a team.

In larger NATO countries, collective training is regularly conducted at battalion and brigade levels and even at the division level during major exercises. Lessons learned from the front line should be passed on to every soldier and instructor to improve their training.

Staff appointments such as Chief J7 (Training) should not make command decisions about training requirements. Commanders should only be appointed to command operations or to command the creation and training of units for operations.

The lack of standardization across the Ukrainian army is a significant problem that hinders successful operations. The mix of the Soviet system, NATO standards, and improvisation has led to chaos. It is essential to establish a unified system.

The reliance on Ukroboronprom to produce defence weapons has resulted in a monopolistic system that is not perfectly suitable for war. It has proven to be slow in delivering the necessary weapons and equipment.

The military medical system has major weaknesses. Uncoordinated training for soldiers in battlefield medicine, and poor policies at the national level for supporting and funding the seriously injured or those needing basic medical drugs.

It is crucial to have an officer in each unit who is not in the battle space and can assist with necessary documentation for families when a partner dies or is critically injured.

In order to ensure a streamlined logistics process, each area must have a dedicated logistics hub, that ensures that no brigade has to reach back more than one hour's drive to obtain what they require.

In instances where extreme distances are involved, the logistics "socket" should be extended to bring the required supplies closer to the unit. The logistics power socket should encompass the essential elements of combat supply including medical supply and evacuation, unit combat supplies such as food, fuel, ammunition, batteries, vehicle spares, and drones, personal equipment of all types through digital registration reach-back ability for technical equipment for replacement and repair such as phones, computers, and radios, and forward maintenance of all soft-skin and armored vehicles up to engine and barrel changes, and minor body repair,

In addition to the insightful observations made by Glen Grant, I would like to contribute my own observations regarding the current state of Ukraine's military organization. It is important to note that Ukraine's highest organizational unit is the brigade, as it does not have standing armies or divisions. However, there exist de facto "territorial" organizational units that coordinate the actions of multiple brigades. While these units may function like divisions in some ways, they lack a proper division structure and their assigned officers are typically temporary. In comparison, division or an army has a clearly defined structure that operates as a single mechanism with clearly defined duties and responsibilities.

In my forthcoming conclusion thread, I intend to provide a summary of the pressing concerns that require attention. In my view, merely seeking assistance from our allies is insufficient; it is imperative that we undertake internal changes to preserve the lives of our soldiers

Full version of the article by Glen Grant that I am referring to can be located here:

https://maidan.org.ua/en/2023/02/glen-grant-2023-a-time-and-chance-for-military-change-in-ukraine/

https://threadreaderapp.com/thread/1642211747401531393.html


-

Kirjoitus nojaa tähän pidempään ja yksityiskohtaisempaan kirjoitukseen (artikkeli julkaistu 20.2.2023):

Glen Grant. 2023 – a time and chance for military change in Ukraine​

20-02-2023 18:47 Майдан Інформ

https://maidan.org.ua/en/2023/02/glen-grant-2023-a-time-and-chance-for-military-change-in-ukraine/
 
Ukrainan sodan tärkein opetus ei ole dronejen tai tykistön arvo, vaan ymmärrys Venäjän ja venäläisten luonteesta, sekä länsimaiden taipumuksesta toistaa samoja virheitä. Tämä oli se ajatus joka tuli mieleeni lukiessani viestisi kohtaa, jossa Putinin seuraaja ehdottaa kaupanteon jatkamista.

Länsimaat toistavat samaa virhettä Venäjän ja muidenkin kanssa. Pistetään vaan paha johtaja vaihtoon, niin hyvä kansa takaa ennen vaarallisesta vihollismaasta tulevan hyvä naapuri jonka kanssa tehdään molempia hyödyttävää kauppaa. Näin ei kuitenkaan käy, koska kansanluonne tulee esteeksi.

Jos teet Venäjän kanssa kauppaa, Venäjä ostaa näillä kaupankäyntisi tuottamilla rahoilla aseet, joilla myöhemmin käy kimppuusi. Näin Venäjä on aina toiminut ja aina tulee toimimaan.

Onko tuttu se Leninin väitetysti lausuma toteamus "Hirtämme kapitalistit sillä köydellä jonka he meille myyvät"? Pätee täydellisesti Venäjään yleisesti, kommunismilla tai ilman. Venäjän kanssa ei voi olla sellaisia "normaaleja suhteita" kuin sivistyneiden rauhantahtoisten maiden niin kuin vaikkapa Hollannin ja Norjan kanssa voi olla. Jos Venäjän kanssa alkaa tehdä yhteistyötä ja kauppaa, Venäjä käyttää sitä sinua vastaan.

Venäjän kanssa ei voi olla ystävä, koska Venäjällä ei ole ystäviä, vain vihollisia tai alamaisia tai väliaikaisia hyväksikäytettäviä liittolaisia (ks. esim. Stalinin aikeet hyökätä tulevaisuudessa Saksan kimppuun vaikka olivat juuri solmineet liittolaisuuden).

Venäjän kanssa ei voi tehdä sopimuksia, koska se ei noudata mitään sopimuksia, ja tämän on Venäjän johtokin julkisesti myöntänyt: että Venäjä rikkoo minkä tahansa sopimuksen jos Venäjän etu "vaatii" sitä.

Miksi tällaisen porukan kanssa pitäisi käydä kauppaa tai tehdä yhteistyötä yhtään sen enempää kuin Pohjois-Korean tai Natsi-Saksan kanssa? Jos niiden antaa rikastua kaupalla lännen kanssa, ne keräävät rahaa, varustautuvat uudelleen, ja hyökkäävät taas. Tämä sykli pitäisi vihdoin osata katkaista. Ei, ongelmaa ei ratkaise se, että vaihdetaan Venäjälle hyvä länsimielinen johto joka ei halua hyökkäyssotia. Tuollainen johto ei pysy vallassa kauan, koska perusvenäläiselle ei sellainen johtaja kelpaa, vaan täytyy olla vahva johtaja ja valloittava tsaari joka ylläpitää Venäjän suuruutta ja laajentaa imperiumia. Jos kansa ei itse ehdi pistää johtoa vaihtoon, niin johtaja itse tajuaa tämän ja muuttaa politiikkaansa heti kun on varustautunut tarpeeksi voidakseen taas naapureita uhata.

Ainoa ratkaisu Venäjän ongelmaan on se, että länsi varustautuu ikuiseen puolustustaisteluun sitä vastaan, ja odottaa samalla että koko läpimätä venäläinen imperiumi hajoaa niin kuin kaikki imperiumit kautta aikojen ovat lopulta hajonneet. Siellä on muslimitasavaltoja joilla olisi syitä yrittää irti ja jotka ovat aiemmin jo kokeilleet. Siellä on ennen Kiinalle kuuluneita alueita jotka kiinalaisten mielestä laittomasti liitettiin Venäjään. Mitä heikommaksi Venäjän sotavoima käy, sitä todennäköisempää on imperiumin sortuminen.
Luen kirjoituksesi niin, että juurisyy venäjän agressioon olisi venäläinen imperialistinen kansanluonne. Mun mielestä juurisyy on alistuva kansanluonne, joka mahdollistaa johdon imperialismin. Esimerkkinä ilmeisesti aloitekykyisimpien ratkaisu paeta venäjältä helmikuun 2022 jälkeen. Osa porukasta toki on systemaattisen propagandan uhreja ja oman etunsa vastaisesti laulaa johdon lauluja.

Muutaman tekijän summana päästään tilanteeseen jossa pitää kysyä: Miten v*****a yksi mies päättää hyökkäyksestä naapurimaahan?

1. Imperialismi on päättäjien valinta. Mutta saako kansa valita päättäjät?

Verrokki UK:sta, jossa vielä mittavampi imperialismin historia kuin venäjällä/neuvostoliitolla. Miksi UK päästi alusmaansa itsenäistymään eikä pyrkinyt pitämään niitä asevoimin kontrollissaan? Britannian teollistumiskehitystä seurasi demokratian kehittyminen 1800-luvun jälkipuoliskolla, samanaikaisesti alusmaiden itsehallintojen annettiin vahvistua.

Natsi-saksa ja aikalaisensa Japani. Imperialistinen kansanluonne vai diktatuurin ja propagandan yhdistelmä? No, taisi onnistua se että paha johto vaihtoon ja kauppa kukoistaa. Tosin ensin piti hävitä sota niin huolella, että koko eliitti voitiin siivota.

Toivoittavasti keneltäkään ei ole jäänyt huomaamatta kuinka systemaattisesti venäjän eliitti on kitkenyt kansan vaikuttamismahdollisuuksien oraat ja niiden suojaamisen kannalta olennaiset instituutiot (riippumaton oikeuslaitos ja vapaa lehdistö). Parinkymmenen vuoden työn tuloksena ollaan tilanteessa jossa Putinin ei tarvitse vastata tekemisistään kenellekään. Kuinka rivivenäläinen voi vaikuttaa siihen, panostetaanko imperialismiin vai lasten terveydenhuoltoon? Kuinka hän voi vaikuttaa millaista propagandaa hänen lapselleen syötetään koulussa? Millaiset mahdollisuudet hänellä on saada puolueetonta tietoa oman maansa tapahtumista ja edelleen vaikuttaa jos homma vaikuttaa olevan jälkipolvien edun vastaista? Kansanluonne vai diktatuurin ja propagandan yhdistelmä? Ja mistä me oikeasti tiedämme mikä on isommalla otoksella ns. keittiötotuus.

Princetonin proffa kertoo aiheesta (5 min pätkä)

2. Imperialismin valinta on helpompaa maissa joita vaivaa ns. resussikirous (resource curse)

Imperialismia ei voi toteuttaa ilman voimaa. Valtioissa (kuten Suomi) joissa ei ole vähällä vaivalla rahaksi muutettavissa olevaa omaisuutta, voimavarat on hankittava kansan työllä. Tuottavuus ja innovatiivisuus edellyttää ainakin jonkin asteista kansan tyytyväisyyttä sekä panostusta koulutukseen. Kun fossiilisia polttoaineita tai muita kaivannaisia on riittävästi, saattaa olla varaa varustaa asevoimaa vaikka tuottavuus kaikessa muussa kuin kaivannaisissa olisi olematon.
 
Luen kirjoituksesi niin, että juurisyy venäjän agressioon olisi venäläinen imperialistinen kansanluonne. Mun mielestä juurisyy on alistuva kansanluonne, joka mahdollistaa johdon imperialismin. Esimerkkinä ilmeisesti aloitekykyisimpien ratkaisu paeta venäjältä helmikuun 2022 jälkeen. Osa porukasta toki on systemaattisen propagandan uhreja ja oman etunsa vastaisesti laulaa johdon lauluja.

1. Imperialismi on päättäjien valinta. Mutta saako kansa valita päättäjät?

Verrokki UK:sta, jossa vielä mittavampi imperialismin historia kuin venäjällä/neuvostoliitolla. Miksi UK päästi alusmaansa itsenäistymään eikä pyrkinyt pitämään niitä asevoimin kontrollissaan? Britannian teollistumiskehitystä seurasi demokratian kehittyminen 1800-luvun jälkipuoliskolla, samanaikaisesti alusmaiden itsehallintojen annettiin vahvistua.

...

Olen tietysti täysin eri mieltä tästä paljon puhutusta venäläisen alistuvasta kansanluonteesta, jolla Venäjän imperialismia puolustellaan: "Pahat johtajat, sorretut alaiset ei vaan voi mitään koska alistettuja." Mistä ne pahat johtajat sinne oikein tulevat? Miksi väitetysti kansanluonteeltaan alistuvan kansan keskuudesta nousee vuosisatojen ajan uudestaan ja uudestaan johtajia jotka ovat aggressiivisia julmia egoisteja joissa ei ole alistuvaisuuden merkkiäkään? Miksi lammaslauman johtajiksi tulee koko ajan susia? Tulevatko ne ulkopuolelta? Eivät tule. Ei Putinkaan ole mikään Kiinasta tai Amerikasta Venäjän johtoon tunkeutunut vierasmaalainen valloittaja jonka luonne on aivan erilainen kuin perusvenäläisen, vaan Putin on ihan tavisvenäläinen jolle kävi säkä päästä valtaan käsiksi. Laitat jostain Moskovan kaduilta jonkun toisen satunnaisesti valitun tavisvenäläisen samaan rooliin, niin samanlaista jälkeä tulee yhdeksän kertaa kymmenestä.

Selitys tälle on se, että venäläinen ei ole luonteeltaan alistuvainen, vaan ihan samanlainen julma aggressiivinen epärehellinen egoisti kuin normaali venäläinen johtajakin on. Tämän nyt huomaa heti jos on enemmänkin tekemisissä venäläisten kanssa. Se syy miksi Venäjän kansa niin sanotusti alistuu johtajan hirmuvaltaan on sama kuin susilaumassa, jossa pienemmät heikommat sudet tottelevat isompaa ja vahvempaa sutta. Kaikki ne ovat silti julmia petoja, jotka syövät lampaat suihinsa jos tilaisuus tulee eivätkä tunne mistään mitään syyllisyyttä. Ovat vaan sen verran fiksuja että eivät turhaan haasta itseään vahvempaa, koska huonostihan siinä kävisi. Idealisti sanoisi että heikommat sudet voisivat yhdistää voimansa ja porukalla kaataa sen julman pomosuden, mutta koska kaikki ovat luonteeltaan julmia ja epärehellisiä, ne eivät pysty tällaiseen yhteistyöhön luottamuspulan vuoksi, unohtamatta pelkoa siitä miten uusi johtaja valitaan ja mitä se tekee muille jotka kapinoivat edellistä vastaan. Ja lopputuloksena se pieni aidosti erilainen vähemmistö joko tuhotaan tai joutuu pakenemaan ulkomaille. On tosiaan tärkeää muistaa että aina löytyy poikkeuksia, olihan natseissakin ihmisiä jotka vaaransivat henkensä juutalaisia pelastaakseen. Mutta se mukamas alistettu tavallinen venäläinen, valta-asemaan päästessään, on aivan yhtä julma kuin paikallinen tsaari. Kun annat alistetulle venäläiselle kiväärin ja käskyn lähteä sotimaan, niin hän ryöstää ja raiskaa ja murhaa tavalla jota kukaan luonteeltaan alistuvainen ei todellakaan tekisi, silminnähden nauttien teoistaan ja monesti julkisesti uhoten näistä saavutuksistaan, mitä on ryöstetty ja mistä ja kenet on raiskattu ja murhattu. Tätä jatkuu kunnes jäädään kiinni, ja sitten sanotaan että en minä mutta johtajat pakotti, mikä on häikäilemättömän ihmisen kannalta aivan järkevää itsepuolustusta.

Ei sillä että ne ulkomaille pakenevat "aloitekykyiset" venäläiset olisivat välttämättä niin erilaisia. Sotaa on käyty vasta reilu vuosi, ja Suomi on pieni maa, mutta silti olen ehtinyt tavata täällä jo kymmeniä näitä aloitekykyisiä venäläisiä, joista selvä enemmistö on täälläkin avoimesti tukenut Z-armeijan touhuja ja syyttänyt sodasta Ukrainaa ja NATO:a ja USA:aa. Suomen NATO-hakemuskin vain osoittaa miten Suomi on liittoutunut viatonta Venäjää vastaan pahan imperialistisen lännen osaksi. Miksi he pakenivat, jos näin ajattelevat? Koska eivät halua itse joutua taistelemaan, eihän se ole kivaa, parempi että joku muu ottaa riskit, ja sitä paitsi länsimaista saa hienompia tavaroita. Itsekästä toimintaa, ei mitään moraalisesti hyveellistä kapinahenkiä pahaa johtajistoa vastaan.

Vertaukset esimerkiksi UK:n historiaan ovat tosiaan tarpeellisia. Vuonna 1215 Englannissa julkaistiin Magna Carta niminen paperilappunen rajoittamaan lain kautta kuninkaan sortovaltaa alamaisiaan kohtaan. UK:n imperialistinen historia ei ole pidempi vaan lyhyempi kuin Venäjän, ja sekä ennen että jälkeen imperialismin ajan UK:ssa rajoitettiin selvästi ja tehokkaasti johtajien valtaoikeuksia alamaisiin nähden. Tavalla jota Venäjällä ei oikeastaan käytännössä ole nähty vieläkään, 800 vuotta myöhemmin. UK:n imperiumi oli toki vaikuttavamman näköinen kartalla, koska siinä oli laajoja merentakaisia alueita, mutta Venäjän historia on alusta asti ollut imperialistinen naapurikansojen pakkoalistaminen Venäjän osaksi ja näiden maiden ryövääminen tavalla jota UK:ssa on harjoitettu paljon vähemmän aikaa ja paljon vähemmän julmasti, on syytä huomata. Ei UK:n imperiumi kaikesta tekemästään pahasta huolimatta järjestellyt mitään holodomoreita. Englantilaisten ajattelutavassa on puhuttu vapaudesta ja oikeudesta jo Rooman imperiumin ajoista asti tavoilla joita Venäjällä ei ole esiintynyt vastaavassa määrin vieläkään. Siinä ne kansanluonteen erot näkyvät.

Resurssikiroukseen vetoamista ei oikein herran vuonna 2023 jaksaisi, kun maailman top 5 menestyneimpien maiden joukossa on sekä maita joissa on valtavat resurssit että maita joissa on pinta-alaan nähden vähäiset resurssit, vrt. USA vs Kiina vs Japani luonnonvaroja. Resurssit ovat kirous vain silloin kun niitä käyttämässä on tietynlaisia ihmisiä, muiden käsissä kulta on kultaa ja öljy öljyä. Mutta näin ei saisi nykyään ajatella eikä varsinkaan sanoa, koska poliittinen ideologia joka lännessä on voitolla väittää että kaikki me ollaan ihan samaa porukkaa kaikin tavoin ja kansanluonteesta tai kansojen eroista puhuminen on rasismia ja epätieteellistä ajattelua. Paitsi siis ne natsit, ne ovat sentään erilaisia, ja edustavat jotain poikkeavaa demonista pahuutta tässä ajattelussa, jossa muuten kaikki ihmiset ovat luonteeltaan yhtä hyveellisiä ja kyvykkäitä.

Mutta ehkä tämä osaltani tässä, ettei mene liikaa off-topicin puolelle venäläisyyden olemuksen analysoinnissa.
 
Tatarigami_UA saanut käsiinsä venäläistä "rynnäkköjalkaväkeä" käsittelevän dokumentin (huomaa että ketjun lopussa hän sanoo että aikoo kirjoittaa ainakin toisen ketjun tästä aiheesta, tässä ei siis ole kaikki mitä aikaa kirjoittaa tästä dokumentista ja aiheesta): LÄHDE 1, LÄHDE 2

I obtained a russian document titled "Regulation on Storm Units Z of the 8th Combined Arms Army." This document outlines the objectives, organization, and logistical requirements of 'Storm Z' units. After analyzing its contents, I have distilled the main points.

https://threadreaderapp.com/thread/1643832673872363520.html

Thread

I obtained a russian document titled "Regulation on Storm Units Z of the 8th Combined Arms Army." This document outlines the objectives, organization, and logistical requirements of 'Storm Z' units. After analyzing its contents, I have distilled the main points.

Image

The document defines "Storm Z" Company as an independent, joint, tactical, combined-arms company temporarily created outside the regular army corps unit structure for immediate operational use in performing particularly complex combat missions.

Image

Kuvan tekstin käännös:

1680797521672.png

The document outlines a request to establish 'Storm Z' companies within the following units:

Separate Motorized Rifle Brigades: 1st, 9th, 110th, 114th of the 1st Army Corps
Motorized Rifle Regiments(150th division): 102nd, 103rd
Tank Regiments(150th division): 68th, 163rd
Separate Motorized Rifle Brigades: 4th, 6th, 7th, 110th, 123rd, 132nd.

The composition of the company (or detachment) has a flexible structure that varies depending on the received combat mission, the situational conditions, the terrain, and other factors, and is completed with the necessary number of personnel

Image

Kuvan tekstin käännös:

1680797476550.png

"Storm Company Z" (100 personnel) structure:

4x Capture Squad (10 personnel each)
4x Fire Support Squad (10 personnel each)
1x Company Command (2 personnel)
1x Combat Engineering Group (5 personnel)
1x Reconnaissance Group (8 personnel)

Image

1x Medevac Group (3 personnel)
1x UAV Crew (2 personnel)

Image

The goals of the Storm 'Z' company are:

• To conduct combat operations in a city (settlement) or areas with difficult geographical conditions.
• To capture important objects such as strongholds, command posts, communication centers, buildings, structures

Image


• To carry out sabotage operations in territories controlled by the enemy.
• To search for and destroy sabotage and reconnaissance groups.

Image

• To block structures and eliminate enemy forces within them.
• To adjust artillery fire and air support

Image


It should be noted that the servicemen who join the Storm-Z unit are granted a status equivalent to that of "BARS" volunteers, and they receive a salary of 205,000 rubles per month for the duration of their contract.

Image

GROUP TRAINING

The training and coordination of Z Company typically requires 10 to 15 days and is conducted in three stages.

During the first stage, the focus is on restoring military personnel's proficiency in various skills, including weapons handling, first aid, camouflage, shelter preparation, reconnaissance, and communication. The training also includes specialized instruction for UAV operators and mine and booby trap deployment and removal.

The second stage of training involves squad coordination, with a focus on joint actions of military personnel in combat pairs, trios, and squads. It includes self-help and mutual assistance, mutual fire cover, radio communication, and preparation for coordinated actions during marches, urban assault, capturing fortified points, and securing gains.

The third stage of training involves the coordination of platoons, with a main focus on preparing them for conducting assault operations and coordinated joint actions during marches, urban assaults, capturing fortified points, and securing gains.

It is noteworthy that Company Z includes inmates, and there are particular regulations concerning their participation, which I will cover in the Part II.

Image

Kuvan tekstin käännös:

1680797418300.png

Kindly ensure to like and follow, as Twitter algorithms tend to demote content related to war and Ukraine, so you do not miss the second part.


https://threadreaderapp.com/thread/1643832673872363520.html
 
Viimeksi muokattu:
Otetaanpa nämä tänne talteen. Tässä väitetysti Yhdysvalloista vuotaneita sotaa käsitteleviä asiakirjoja. Kumpikaan twitter-tili ei ole minulle entuudestaan tuttu. Ainakin toisen sanavalinnat ovat sensaatiomaisia, ymmärtääkseni nämä kuvat eivät paljasta "täydellistä kuvaa joukkojen sijoituksesta ja organisaatiosta koko Ukrainan alueelta".

Twiittien käännökset:

Leaked information reveals full force deployment and order of battle of Ukrainian forces across Ukraine!

If real, this leak was a spectacular piece of work by Russian intelligence.

If it's not real, it's not real



-

Very interesting potentially leaked information

source cannot be confirmed, but appears to be highly accurate data on Ukrainian and NATO force deployment.

The only certainty we have: It is an extremely professional job.



-


-

Käyttäjä AoE jakoi nämä eilen klo 21:15 Ukrainan sodan seuranta ketjuun, tässä hänen terävä huomionsa sekä linkki ko. viestiin: LÄHDE

Väitetty sotilastietojen vuoto. Korkea mahdollisuus että misinfoa.

Nuita dokumentteja on vajaa parisenkymmentä sivua. Hauskaa sinänsä, että niissä puhutaan Vagner PMC:stä eikä Wagner PMC:stä (mm. Bakhmutia koskevat sivut). Ja ei, kyseessä ei ole vain kirjoitusvirhe, "Vagneria" toistetaan kaikkialla.


-

Käyttäjä APCR kirjoitti näistä seuraavasti: LINKKI

Tuosta paperista löytyy GMRLS ja 155mm ammusten kulutukset, ne eivät varmuudella ole julkista tietoa. En tutkinut NY Timesin juttua mutta hesarista:

NY Times: Yhdysvaltojen ja Naton salaisia Ukraina-suunnitelmia vuoti julkisuuteen


Yhdysvaltain puolustusministeriö tutkii tietovuotoa, jonka myötä Yhdysvaltojen ja sotilasliitto Naton salaisia Ukraina-suunnitelmia julkaistiin sosiaalisessa mediassa. Asiasta uutisoi sanomalehti The New York Times presidentinhallinnon korkeiden lähteiden perusteella.

Twitterissä ja Venäjällä suositussa Telegramissa levinneet suunnitelmat koskivat Ukrainan sotilaallista vahvistamista ennen sen vastahyökkäystä, jonka uskotaan alkavan kevään aikana.

The New York Timesin mukaan Yhdysvaltain viranomaiset ovat toistaiseksi turhaan yrittäneet saada vuodetut asiakirjat pois verkosta.

Asiantuntijoiden mukaan vuodetuissa asiakirjoissa on muokattu tiettyjä tietoja, kuten liioiteltu Yhdysvaltojen todellisia arvioita Ukrainan kärsimistä tappioista ja vähätelty Venäjän kärsimiä tappioita, mikä saattaa viitata Venäjän disinformaatioon.

Asiakirjat ovat viisi viikkoa vanhoja. Niissä ei kerrota Ukrainan taktisista aikeista, kuten missä ja milloin Ukraina aikoo aloittaa odotetun vastahyökkäyksensä. Niissä kuitenkin kerrotaan, mitä Ukrainan uskotaan kaipaavan hyökkäystä varten. Asiakirjoissa muun muassa mainitaan, millä tahdilla Ukrainan joukot käyttävät Himars-rakentinheitinjärjestelmien ammuksia. Tästä viranomaiset eivät ole tiedottaneet.

Venäjän sodanjohdolle tiedot voivat The New York Timesin mukaan olla käyttökelpoisia.


-

Käyttäjä Merkava lainasi Yleltä: LINKKI

Yleltä:

Sosiaaliseen mediaan on levinnyt tietoja, kuinka Yhdysvallat ja Nato aikovat tukea Ukrainaa sen suunnittelemassa keväthyökkäyksessä, kertoo yhdysvaltalainen sanomalehti The New York Times.

Twitter- ja Telegram -kanavissa on kevään aikana ollut tietoja asetoimituksista Ukrainaan ja pataljoonien koostumuksista.

Erääseen asiakirjaan on koostettu 12 ukrainalaisen taisteluprikaatin harjoitusaikataulut ja kerrottu, että niistä yhdeksän koulutetaan Yhdysvaltain ja Nato-joukkojen avustuksella. Prikaatien kerrotaan tarvitsevan 250 taistelupanssarivaunua ja yli 350 panssaroitua ajoneuvoa.

Dokumenteissa olevat tiedot ovat vähintään viisi viikkoa vanhoja. Uusin dokumentti on päivätty 1.3.

Eräs dokumentti, joka oli merkitty "erittäin salainen" -merkinnällä, on löytynyt Venäjää tukevalta kanavalta. The New York Timesin mukaan näyttää siktä, että Venäjä on muuttanut osia dokumenteista propagandatarkoituksiin.

Lähde: AFP

-


Otetaan talteen ylle linkitetyissä twitter-viesteissä jaetut kuvat, laitan ne spoilerin taakse. Oletan että hakemalla voi löytyä lisää, väitetysti näitä on jaossa "vajaa parikymmentä" ja ryssän eri tilit tietysti levittävät niitä parhaillaan (kuvien oikeassa alakulmassa on "sivunumero" joten laitan nämä järjestykseen pienimmästä suurimpaan (näissä viesteissä on jaettu 5 kpl kuvia, suurin sivunumero on 24).

Suosittelen vilkaisemaan sivua 24, siinä on kirjoitettu länsikaluston jakautumisesta eri yksiköille. JOS pitää paikkansa, niin kertoo kaluston käytöstä (miten tällainen sekametelisoppa sovitetaan joukkojen käyttöön):

FtAfiwyWwAEFWJ1




FtAfiwxXsAAtzFR




FtAfjPEWIAAVDGa


FtAfiwxXoAEgGu5


FtAfiwwWAAMe0XJ


-

-

@TomTom poista kuvat tästä postauksesta jos näet tarpeelliseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Eiköhän tuo vuoto tule ottaa tuhdilla suolalla. En itse oikein keksi, että mitä uutta tietoa tuossa olisi. Kaikki kaikki asiat tuossa taitavat löytyä OSINT lähteistä.

Mielestäni paljon melua tyhjästä, vaikka pienellä duunilla "vuodon" suolaisuus tulisi aika nopeasti esille. Kaikesta huolimatta tuollainen infosota tuntuu toimivan, koska nykyään nopeus on kaikki kaikessa ja syvällisempi asian analysointi tulee sitten suuremman pölyn laskeutuessa.
 
Eiköhän tuo vuoto tule ottaa tuhdilla suolalla. En itse oikein keksi, että mitä uutta tietoa tuossa olisi. Kaikki kaikki asiat tuossa taitavat löytyä OSINT lähteistä.

Mielestäni paljon melua tyhjästä, vaikka pienellä duunilla "vuodon" suolaisuus tulisi aika nopeasti esille. Kaikesta huolimatta tuollainen infosota tuntuu toimivan, koska nykyään nopeus on kaikki kaikessa ja syvällisempi asian analysointi tulee sitten suuremman pölyn laskeutuessa.

Kyllä, ei tiedetä alkuperäistä lähdettä. Tässä yksi ketju, jonka mukaan nämä olisivat olleet internetissä jo 1.3.2023 eli yli kuukauden ajan (tämä mies on siis osa Bellingcat-ryhmää):


JOS olisi totta, se tarkoittaisi että vanhaa tietoa kyseessä vaikka olisikin "aito". Lisäksi voisi tarkoittaa, että kovin moni ei välttämättä ole ollut tietoinen näistä. Ainakin asia nousi pinnalle laajemmassa internetissä ja tiedotusvälineissä vasta viime päivinä.

Venäjän tiedustelupalveluita voi moni pitää kaikkivoipina ja kaiken näkevinä silminä, mutta eivät ne ole sellaisia. Tämä on hyvin voinut mennä heiltäkin ohi (sodan aiheuttaman kiireen takia varsinkin) ja tulivat asiasta tietoisiksi vasta nyt. Tai sitten ei.

Tiedäpä näistä.
 
Viimeksi muokattu:
Justin Bronk on kunnostautunut tämän sodan aikana erinomaisen tietäväisenä ilmailuasiantuntijana. Toisaalta mm. Michael Kofman on vahvasti sitä mieltä että ilmasodankäynti on yksi Ukrainan sodan huonoimmin tunnetuista piirteistä.

Seuraavan linkin takaa löytyy Bronkin pdf-artikkeli, jota Kofman suosittelee, hän on lisäksi "hyväksynyt" artikkelin, hänen allekirjoitus löytyy pdf-tiedoston sivulta 2 (artikkeli julkaistu 17.4.2023 - kohdasta "download full report" aukeaa pdf-raportti): LÄHDE

Suora linkki pdf-tiedostoon (avaa tiedoston): https://www.cna.org/reports/2023/04/Russian-Combat-Air-Strengths-and-Limitations.pdf

LESSONS FROM UKRAINE ABOUT RUSSIAN COMBAT AIR STRENGTHS AND LIMITATIONS​


https://www.cna.org/reports/2023/04/russian-combat-air-strengths-and-limitations

RUSSIAN COMBAT AIR STRENGTHS AND LIMITATIONS

LESSONS FROM UKRAINE
Justin Bronk

DOWNLOAD FULL REPORT

LESSONS FROM UKRAINE ABOUT RUSSIAN COMBAT AIR STRENGTHS AND LIMITATIONS​


One of the defining features of the February 2022 Russian invasion of Ukraine and subsequent full-scale war has been the inability of the much larger and more technologically advanced Russian Aerospace Forces (VKS) to establish and exploit air superiority over its Ukrainian opponents. This came as a surprise to most Western and Ukrainian military and civilian analysts and has prompted a widespread reappraisal of the current capabilities of the VKS and, perhaps more importantly, the potential threat that it can pose in the medium term. However, these efforts have been hindered by the lack of granular information about the actual tactics and operational tempo of VKS operations over Ukraine.

For external analysts, areas of VKS weakness have generally been possible to infer from the absence of visible operations and destructive effects. Examples of visible weakness include the VKS’s inability to effectively conduct suppression and destruction of enemy air defense (SEAD/DEAD) operations, or to project fixed-wing or rotary strike sorties over most of Ukraine. However, the sorties that Russia’s combat aircraft have been flying and the effects they have been achieving are much harder for outside observers to see and. In the land domain, ubiquitous small unmanned aerial vehicles (UAVs) and handheld cameras have provided a rich, albeit fragmentary, source of information on the tactics and nature of operations being undertaken by both sides at each stage in the conflict. In contrast, footage available for air operations has been limited to cockpit footage that is carefully collated and released periodically by both sides and clips filmed from the ground of aircraft either flying past or sometimes being engaged by surface-to-air missiles (SAMs).

To help bring greater granularity to the Western picture of Russian combat air operations in Ukraine, the British think tank the Royal United Services Institute (RUSI) produced a special report based on face-to-face interviews conducted in Ukraine in August and October 2022 with senior Ukrainian Air Force (UkrAF) aviation, ground-based air defense (GBAD), intelligence, maintenance, and capability development commanders. In compiling this report, the authors also inspected and disassembled significant numbers of Russian missiles, UAVs, and other weaponry, and conducted numerous secondary interviews with external intelligence professionals to cross-reference the material gathered. This paper builds on that work to assess the strengths and weaknesses of the Russian VKS as the war in Ukraine moves towards its second year.

The paper begins with an analysis of the major successes and failures of the VKS in operational and tactical terms during 2022. Next, it provides an analysis of the likely core reasons for the significant differences between the observed combat performance of the VKS over Ukraine and pre-war assessments. The paper then concludes with a section that examines the potential medium-term threat posed by the VKS to both Ukraine and, potentially, European NATO countries.

 
Viimeksi muokattu:
Back
Top