Ukrainan sodan havainnot ja opetukset

Tuli mieleen, että kun tuumattiin, miksi evakuointi ei ole onnistunut sodan alussa. Jos vaikka 4 miljoonaisen asukkaan alueen evakuoi ja kuitenkin riittävä määrä linja-autoja olisi niin siitä tulisi sellainen 1600 km:n jono. Ja sitten hakemaan seuraava 4 miljoonaa.
 
Luulisi että suurkaupunkien paikallisliikenteen busseilla saisi järjestettyä ns. runko linjan pois kaupungista aika nopealla aikataululla. Mikäli ajoreitti on vapaa.
 
Massaevakuoinnit toimivat käytännössä joko raiteilla tai laivoilla jos käytössä on satama. Kummassakaan tapauksessa se ei onnistu sitten kun ympärillä alkaa paukkua.
 
Ehkä sellainen muistutus tosiaan, että se maanpuolustuksen doktriini, joka on perustunutmaahan syvyyteen tunkeutuneen vihollisen häirintään sivustasta on muutettava ajatukseen, että ei saa päästää metriäkään Suomen puolelle. Tai no, enintään asumattoman rajavyöhykkeen verran.
 
Iskut sivustoihin vihollisen alueella. Syvän puollustus ei saa olla sidottuna rajaan.
 
Tuli mieleen, että kun tuumattiin, miksi evakuointi ei ole onnistunut sodan alussa. Jos vaikka 4 miljoonaisen asukkaan alueen evakuoi ja kuitenkin riittävä määrä linja-autoja olisi niin siitä tulisi sellainen 1600 km:n jono. Ja sitten hakemaan seuraava 4 miljoonaa.
Tuolta olis kannattanut jokaisen omin jaloin liikkuvan yrittää vaikka peltoja pitkin pois. Luulen kuitenkin etteivät vai uskoneet että tämmöistä tulee tapahtumaan.
 
FPfe7SIX0AU8QzI

Renkaat oli tärkeämpiä kuin nosturi taikka tankki. Myös naapurin ihmisillä ei ole mitään käsitystä mikä on luodin kestävä ja mikä ei.
Toki tuo vähentää ir-herätettä sivuille.
 
Kuinka paljon kuumenpana tuo käy kun syyläri on tukittu? Ymmärrän jäljen peittämisen, mutta silläkin on kustannuksensa, enkä usko että se oli tarkoitus tuossa uparmour tapauksessa, kun ne on laittanut noita levyä myös lokasuojan päälle, ja hytin ympärille, myös kaventaen kuskin näköalaa. On melkein kuin laput silmillä ajaisi, St Javelinia odotellessa.
 
Jokaikinen valtio ymmärtää nyt että ydinase on se mikä pitää löytyä omasta arsenaalista.
Varsinkin jokaikinen diktaattori ymmärtää nyt että ydinase on saatava hinnalla millä hyvänsä.
Iranissa on kalutronien kierroksia varmaan nostettu (mutta vain sen verran että pysyvät ehjinä tällä kertaa)
 
Kuinka paljon kuumenpana tuo käy kun syyläri on tukittu? Ymmärrän jäljen peittämisen, mutta silläkin on kustannuksensa, enkä usko että se oli tarkoitus tuossa uparmour tapauksessa, kun ne on laittanut noita levyä myös lokasuojan päälle, ja hytin ympärille, myös kaventaen kuskin näköalaa. On melkein kuin laput silmillä ajaisi, St Javelinia odotellessa.

Kaipa siellä on se puhallin joka käynnistyy tarvittaessa, jos oma liike ei tuota tarvittavaa viimaa jäähdytykseen. Jos on, niin ongelmaa ei ole, jos ei ole niin ei kannata tyhjäkäyttääkään ajoneuvoa. Eli olettaisin että siellä on se puhallin.
 
Kyllä siellä on ihan hihna joka pyörittää moottorin avulla tuuletinta ja termostaateista huolimatta oikeasti kaihtimella säädellä sitä lämpötilaa.
 
Back
Top