Ulkoministeriön laajamittainen vakoilu

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
No, olkoot spekuloimatta tämän enempää puolestani. Wahvasti oletan, että ko. case on monisyisempi ja - mutkaisempi kuin annetaan kertoa. Oma veikkaukseni on, että poliitikoille tämän teki vaikeaksi se, että se wanha kunnon sylttytehdas ei ollutkaan ainoa, joka on virtuaalisti leikkinyt kuumemittarileikkiä Suomen kanssa. Mulla on sellainen kutina, että Euroopasta tutut asiat toistuivat meilläkin, olen siitä itseasiassa aivan varma. Asia koroitettiin thråådille sopivasti muun Euroopan huokaillessa sitä, että Liittolainen on klovannut mielin taiten heidän kännyköitä ja s-postejaan jne.

Nyt yritetään sitten ryhdistäytyä ja keksiä joku ulostulokeino, että olo ei olisi aivan niin nöyryytetty kuin suomalaisen Merivoimaharjoituksen uhrikandilla. Asia olisi ollut niin helppo ja yksinkertainen, kun asialla olisi ollutkin vain wanha wainooja, mutta sisällä taisi olla luukuttajia sieltä tois puolelt jokkeeki.
 

Moose

Kersantti
1. Jos Ruotsi antaa tiedon, että valtio X on tunkeutunut tietoverkkoihimme, Ruotsi tunnustaa vakoilevansa tietoliikennettämme. Millaisia diplomaattisia seuraamuksia tästä Ruotsille on?
Jos Ruotsi antaa tiedon, että valtio X on tunkeutunut tietoverkkoihimme, Ruotsi tunnustaa vakoilevansa X:än tietoliikennettä...
 

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
Jos Ruotsi antaa tiedon, että valtio X on tunkeutunut tietoverkkoihimme, Ruotsi tunnustaa vakoilevansa X:än tietoliikennettä...
Ei ole vastaus kysymykseen. Oletus on se, että Ruotsi perkasi Suomen tietoliikennettä ja löysi X:n.

Ajan siis sitä takaa, että koska meidän lainsäädäntömme ei anna tähän lupaa, onko meillä soppari Ruotsin kanssa?
 

Moose

Kersantti
Ei ole vastaus kysymykseen. Oletus on se, että Ruotsi perkasi Suomen tietoliikennettä ja löysi X:n.

Ajan siis sitä takaa, että koska meidän lainsäädäntömme ei anna tähän lupaa, onko meillä soppari Ruotsin kanssa?
Ei ole vastaus kysymykseen mutta vastateesi oletuksellesi. Millä logiikalla oletuksesi saa seurauksekti että Ruotsalaiset ilmiantavat oman vakoilunsa Suomea vastaan?
 

koponen

Kenraali
Lahjoittaja
ELSO 2.0
Niin hyvät herrat/naiset, jos ette ole havainneet, niin Internetissä kulkevaa tietoliikennettä analysoi erittäin moni taho erittäin monella tavalla kaiken aikaa. Koko hökötys ei edes toimi jos ei analysoisi.

Miksi se mitä tietoturvayritykset ja -tutkijat tekevät kaiken aikaa turvallisen verkkoasioinnin kehittämiseksi muuttuisi äkillisesti pahaksi valtiollisen toimijan tekemänä?

On totta, että pelkkä liikenneanalyysi tai vastaava ei välttämättä ole ollut se tiedustelutoimintaa paljastava tekijä... Mutta valtiosopimuksista ja suvereenin valtion oikeuksien loukkaamisesta huutelu julkisuudessa olleiden tietojen perusteella on ihan magneettimediaa.

Ettei jää väärää mielikuvaa - tietenkin valtiolliset toimijat perkaavat syvältä kaiken käsiinsä saaman tietoliikenteen, resurssien sallimissa rajoissa. Sitä kun ei mikään kansainvälinen oikeus kiellä, vaan asia on puhtaasti valtioiden välinen tarkoituksenmukaisuusasetelma. Kansallinen lainsäädäntö sitten määrittää erilaisia toimivaltuuksia kullekin, ja niitä noudatetaan miten noudatetaan. Suomen lakiin perustuen on kuitenkin turha mennä komentelemaan vaikkapa ruotsalaisia tai venäläisiä.
 

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
Ettei jää väärää mielikuvaa - tietenkin valtiolliset toimijat perkaavat syvältä kaiken käsiinsä saaman tietoliikenteen, resurssien sallimissa rajoissa. Sitä kun ei mikään kansainvälinen oikeus kiellä, vaan asia on puhtaasti valtioiden välinen tarkoituksenmukaisuusasetelma. Kansallinen lainsäädäntö sitten määrittää erilaisia toimivaltuuksia kullekin, ja niitä noudatetaan miten noudatetaan. Suomen lakiin perustuen on kuitenkin turha mennä komentelemaan vaikkapa ruotsalaisia tai venäläisiä.
Juuri näin. Kysymykset on kuitenkin esitettävä, vaikka ärsyttäisivät kuinka. Meillä on enemmän kuin heräämisen paikka näissä asioissa.
 

TomTom

Ylipäällikkö
Mod
Suojelupoliisi on selvittänyt ulkoministeriön tietomurtojen tapahtumat

Suojelupoliisin johtamassa esitutkinnassa on onnistuttu pääpiirteittäin selvittämään Suomen ulkoministeriöön kohdistuneet tietomurrot.

Esitutkinnassa on ilmennyt, että kyseessä oli kaksi selvästi erillistä kokonaisuutta. Toista tietomurtoa on tutkittu vakoiluna ja toista törkeänä vakoiluna. Suojelupoliisi jatkaa molempien kokonaisuuksien esitutkintaa eräiden teknisten yksityiskohtien selvittämiseksi.

Suojelupoliisi sai tiedon ensimmäisestä tietomurrosta alkuvuodesta 2013. Epäilty vakoilu oli ehtinyt jatkua silloin jo useita vuosia. Tutkinnan yhteydessä havaittiin toinen, vielä vakavampi tapaus. Se oli toteutustavaltaan erittäin edistyksellinen ja vaikeasti havaittavissa. Molempien vakoilutapausten taustalla epäillään olleen valtiollisia toimijoita.

Ulkoministeriöstä lähteneen tietoliikenteen määrä on kyetty saamaan selville. Materiaalia on viety runsaasti. Kaikkia asiakirjoja ei ole pystytty yksilöimään eikä niiden sisältöä tai luonnetta ole mahdollista arvioida.

Tavalliset virustorjuntaohjelmat eivät pysty havaitsemaan motivoituneen tekijän toteuttamaa kohdistettua tietokaappausta. Tieto ensimmäisestä tapauksesta tuli Suojelupoliisille ulkomailta. Suomessa ei ole viranomaista, jolla olisi toimivalta ja resurssit tunnistaa poikkeavaa verkkoliikennettä.

http://www.supo.fi/poliisi/supo60/home.nsf/files/3C461EDA5C46BEE6C2257D080037ECB1/$file/UM_tietomurto_tiedote_2.7.2014.pdf
 

VUps

Majuri
Suomessa ei ole viranomaista, jolla olisi toimivalta ja resurssit tunnistaa poikkeavaa verkkoliikennettä.
Olisikohan oikeellisempi muotoilu ollut seuraava:

"Ulkoministeriöllä ei ollut osaamista ja henkilöstöä tietojensa ja liikenteensä turvaamiseen"

Tottahan viranomaisella on oikeus valvoa viranomaiskäytössä olevan verkon ja järjestelmän toimintaa. Se, että tarinan mukaan ulkopuolisen ystävällismielisen valtion on ollut "omilla toimivaltuuksillaan ja resursseillaan" mahdollista havaita tapahtunut ja antaa siitä varoitus, kertoo jotain ulkoministeriön järjestelyistä.
 
Top