Millainen on tämänpäivän nato? Kuinka paljon sillä on lähialueella kalustoa ja miehiä mikäli tarve tulee? Kovasti on eurooppa itseään aseista riisunut ja ilmoittanut keskittyvänsä kriisinhallintaan...
Usean viime vuoden ajan on ollut helppo esittää jokaiseen turvallisuusvajetta käsittelevään kysymykseen vastaukseksi Natoa. Vuosien varrella siitä on muodostunut mystinen mantra, kuin loitsu, jota hokemalla pystyy ikään kuin taikavoimien avulla lyömään suurenkin sotajoukon taistelukentän tuoksinassa.
Näin olikin asianlaita vielä 90-luvun lopulla kun asia nostettiin Suomen puolustuspoliittisessa keskustelussa framille. Yhdysvallat oli aktiivinen toimija Euroopassa, taloudessa oli voimakas nousukausi ja eurooppalaiset asevoimat luottivat määrään ja voimaan. Kylmän sodan jäljiltä Nato oli väkevä ja pelottava vastus, jota vain harva vainolainen olisi silloin lähtenyt haastamaan.
Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut ja muuttumassa kovalla vauhdilla sellaiseen suuntaan, että suurella todennäköisyydellä Amerikan ja Naton varaukseton ihailu ei enää tulevaisuudessa olekaan validi kaiken pelastava patenttiratkaisu.
Muutos johtuu puhtaasti geopolitiikasta ja taloudesta sekä näihin liittyvistä intresseistä. Yhdysvaltoja ja Eurooppaa on kurittanut poikkeuksellisen voimakas molempia heikentänyt talouskriisi, Kiinan voimistuessa Yhdysvallat on siirtämässä painopistettään Tyynellemerelle. Euroopan kuratalousmaiden asevoimien suorituskyky on suurella rytinällä ajettu alas, ja säilytetty vähäinen suorituskyky sekä joukkorakenne on suunniteltu kriha-operaatioihin.
Samalla ainoana EU-maana pärjäävä Saksa on lähentynyt Venäjää, koska molemmilla on hyvin yhtenevät taloudelliset intressit. Yllättäen myös Suomella ja Venäjällä on samassa suhteessa hyvin yhtenevät intressit sekä myös lisäpotentiaalia intressien laajentamiseen.
Kun nyt tarkastellaan nykyistä kehitystä ja maailmanmenoa laajemmin ja ajankohtaisin perustein sekä huomioidaan keskeisten tekijöiden (USA, Saksa ja Venäjä) Suomeen ja lähialueille kohdistuvat mahdolliset intressit, niin onko Naton ja Amerikan varaukseton ihailu sittenkään patenttiratkaisu yhtään mihinkään?
Vaikka Suomi-Saksa-Venäjä intressit menisivät jossain vaiheessa ristiin tai niiden toimivuutta vakavasti häirittäisiin ulkokehältä (Baltian maat ja USA), joka puolestaan johtaisi Venäjän "turvallisuustarpeesta" aiheutuvaan sotilaalliseen konfliktiin, johon myös Suomi sotkettaisiin mukaan, niin kuka Suomea tosiasiassa pystyisi auttamaan? Eivät ainakaan asevoimistaan luopuneet persaukiset EU-maat, koska niiden suorituskyvyllinen kompetenssi ei riitä.
Venäjä ei lähtökohtaisesti pidä Suomea vihollisenaan eikä edes "lähiulkomaanaan", ja sen strategisten etujen mukaista on vain ja ainoastaan Suomen suvereniteetti ja kyky huolehtia omasta alueestaan siten, ettei ulkopuolinen hyökkääjä pysty käyttämään Suomen aluetta hyökätäkseen Venäjälle. Miksi olisi edes Suomen etujen mukaista sallia sen intressien häirintä ja vielä taistella häirikön puolella?
Kysymys on paljon suuremmista ja monimutkaisemmista asioista kuin varusmiesten maastovuorokausista (= henkilökunnan sh-vrk = erittäin tärkeä palkanlisä) tai materiaalihankinnoista. Toisinaan kannattaa myös vähän kyseenalaistaa nykyisiä virallisia mantroja ja tarkastella olisiko sittenkin edullisempaa kääntää strategiapelin shakkilauta toisinpäin. Laudan toiselta puolelta peli saattaakin näyttää erilaiselta, etuineen ja haittoineen.
Mitään "uskottavaa puolustusta" ei ole olemassakaan. Se on vain ammattipoliitikkojen retoriikkaa, kuten myös epämääräinen "Nato-optio". Tehtävän ja tavoitteen kannalta riittävä sotilaallinen suorituskyky on tai ei ole. Jäsenyys on tai ei ole.