US Navy - Yhdysvaltain laivasto

Uskon. Olosuhteet kuulemma muuttuvat hetkessä suuntaan tai toiseen. Ehdottomasti joskus päästävä tuolla käymään.
Kannattaa poiketa. Samanlaista luontoa ei löydy mistään. Ja saaren kiertää (maasto)autolla muutamassa päivässä. Sillä pääsee myös pistäytymään sivussa isolta tieltä.
 
Entä jos sotatoimet eivät olisi alkaneet? Otettaisiinko riski? Sehän voisi olla taas yksi Venäjän voimannäyttöharjoitus muiden ohella? Pari kertaa vuodessa ne keräävät laivaston johonkin ja palaavat sitten kotiin. Jos tiedustelu pettää, yksi tälläisistä purjehduksista ei olekkaan vain voimannäyttö muiden joukossa.

No jos NATO:lla on yhtään valoja päällä, se aloittaa välittömästi tällaisessa tilanteessa oman valmiusharjoituksen Islannin maaperällä. Venäjä ottaisi myös suuremman riskin jo sikäli, että se olisi sotatoimet aloittava osapuoli joukkojen ylittäessä Islannin merirajan ja NATO olisi oikeutettu viidennen artiklan käyttöön ja voimakkaisiin vastatoimiin. Siinä ei olisi enää tilaa maskirovkalle ja vaikka NATO katsoisikin mahdollista bluffia näin pitkälle, viimeistään tässä vaiheessa koko hyökkäävän laivasto-osaston tuhoa voitaisiin pitää jokseenkin varmana. Kyllä tuolla tempulla siis Islantiin saataisiin maajoukkoja, se lienee selvää, mutta siihen se jäisi. Mitään pelotetta ne eivät voisi käytännössä luoda, yritykset pystyttää muuta kuin omailmasuojaa estettäisiin ilmaiskuin ja peli päättyisi Carrier Battle Groupin ilmestymiseen. Sellainen on Atlantilla joka hetki.

Lopputuloksena Venäjä siis menettäisi aimo osan laivastoaan ja tarjoaisi NATO:lle diplomatiatasolla käytännössä vapaat kädet mihin tahansa vastatoimiin saamatta itse juuri minkäännäköistä etua.

Yhtälössä ei ole sellaista muuttujaa, jonka toimintaa pari islantilaista paikallispataljoonaa muuttaisi merkittävästi. Venäläisten maihinnousua se kieltämättä varmasti voisi rajoittaa tai hidastaa, mutta operaation lopputulos olisi sama.
 
Jos Venäjä suorittaisi onnistuneen maihinnousun sekä maahanlaskun Islantiin, niin takaisin valtaus voisi olla ongelma Natolle. S-400 sekä Bastion ohjukset saarella tekisivät siitä (ainakin teoriassa) vaikean tehtävän.
 
Olisiko tuo amerikkalaisille muu kuin logistinen ongelma?

Ensin saaren täydellinen meri- ja ilmasaarto. Sitten ilmapuolustus hajalle vaikka parillasadalla risteilyohjuksella. Sitten massiivinen ilmaoffensiivi jäljelle jääneiden yksiköiden kimppuun Desert Stormin ja Deir Ezzorin tyyliin. Sen jälkeen merijalkaväki hoitaisi loput. Islantilaisia kävisi sääliksi, sillä miehitysjoukot hakisivat ilmajyrän alle jäädessään varmasti suojaa siviilien keskeltä.
 
Usan laivaston alukset kykenevät ampumaan tomahawkit miltä etäisyydeltä? Ovatko tällöin Venäjän meritorjuntaohjuksien kantaman sisällä?
S-400 toimii myös pelotteena Usan ilmavoimille.
Venäjän hyökkäysveneet voivat kököttää rannikolla äänettömästi odottamassa Usan aluksien lähestymistä. Keflavikissä päivystäisi myös Venäjän iskukykyisimpää lentokalustoa.
Haltuunotto ei olisi jenkeille mikään läpihuutojuttu. Ei todellakaan.
 
Ja tietysti NATO ja USA katsoisivat tällaista operaatiota vierestä pyrkimättä millään tapaa estää ohjuspattereiden tuontia tai pystyttämistä, pyrkimättä tuhoamaan niiden tutkia tai lähettää omia hyökkäyssukellusveneitään tuhoamaan venäläisten aluksia. Ilma- ja merenherruutta ei millään tavalla yritettäisi hyödyntää.

Argentiinan juntta ei saanut Falklandille pystyyn merkittävää ohjuspuolustusta ja Britannian vastahyökkäys oli murskaava, vaikka sen perille saapumiseen kului viikkoja. Tämä siitä huolimatta, että saaria oltaisiin pystytty huoltamaan (ja huollettiinkin) rahtilennoilla mantereelta ja argentiinalaisilla olisi ollut käytössään 80-luvun wunderwaffeja, Exoceteja (ilman maalinosoituskalustoa ne lopulta piti ampua ilmasta ja menestys olikin hyvää). Brittien tarjoilu oli kylmää vaikka tukialushävittäjät olivat alisoonisia eikä AWACSeja ollut käytössä.

Millaista jälkeä saisi aikaan huomattavasti nopeammin paikalle saatava täysimittainen Carrier Battle Group strategisten pommikoneiden ja Pohjois-Atlantin lentotukikohtien tukemana? Se olisi sellainen turpasauna että oksat pois.
 
Oikeastaan sanoisin, että moinen operaatio olisi uskomaton onnenkantamoinen NATO:lle. Kautta aikain on merivoimille ollut työn ja tuskan takana saada vihollinen tulemaan ulos kotisatamistaan ja tappelemaan. Alivoimainen vastustaja voi päihittää vain voittamalla ratkaisutaistelun nopeassa sodassa, ylivoimainen taas etsii mahdollisuutta ylipäätään sotia, sillä se kestää kulutussotaa huomattavasti paremmin. Tällaisella uhkayrityksellä Venäjä tarjoaisi merkittävän osan sekä meri- että ilmavoimistaan tuhottavaksi alivoimaisessa ratkaisutaistelussa, jonka jälkeen se olisi näännytyssodassa missä se ei voi enää kiistää vastustajan ilma- tai merenherruutta edes paikallisesti.

Ehei, voidakseen tehdä lamauttavan ensi-iskun on Venäjän tuhottava NATO:n kyky vastaiskuun eikä miehitettävä jotain kaukaista saarta vain häiritäkseen meriliikennettä. Yritys miehittää Islanti vain sitoisi sen omat voimat tuhottavaksi eikä vaikuttaisi vihollisen vastaiskukykyyn.
 
Millaista jälkeä saisi aikaan huomattavasti nopeammin paikalle saatava täysimittainen Carrier Battle Group strategisten pommikoneiden ja Pohjois-Atlantin lentotukikohtien tukemana? Se olisi sellainen turpasauna että oksat pois.
No joo, tuon jälkeen venäläisillä olisi toinenkin jäinen helvetti traumatisoimassa muistoja talvisodan lisäksi.
 
Usan laivaston alukset kykenevät ampumaan tomahawkit miltä etäisyydeltä? Ovatko tällöin Venäjän meritorjuntaohjuksien kantaman sisällä?
S-400 toimii myös pelotteena Usan ilmavoimille.
Venäjän hyökkäysveneet voivat kököttää rannikolla äänettömästi odottamassa Usan aluksien lähestymistä. Keflavikissä päivystäisi myös Venäjän iskukykyisimpää lentokalustoa.
Haltuunotto ei olisi jenkeille mikään läpihuutojuttu. Ei todellakaan.
Tomahawk 2500 km, Bastion 400 km. Nuo hyökkäyssuklarit olisivat kyllä ongelmallisia. Siellä olisi tungosta pinnan alla, kun sukellusveneet väijyisivät toisiaan. Clancy muuten esitti joskus 80-luvulla romaanissa Punainen myrsky nousee (Red Storm Rising) näkemyksensä siitä, miten venäläiset olisivat tuolloin voineet vallata Islannin.
 
Juurikin tuosta kirjasta otin skennaarioni.
Päivitettynä tosin.
 
Periaatteessa Venäjän saumat onnistua Islannin valtauksessa ovat minimaaliset. Pohjois-Norjassa on jenkkien tutkat jotka kyllä seuraavat satelliittien kera kaikkea mitä naapurissa tapahtuu. Raskaita kuljetuskoneita jos alkaa Kuolasta nousemaan, niin norskien häätäjät ovat kyllä siivellä nopeasti. Samaten maihinnousualukset ovat varmasti seurannassa.
 
Clancy muuten esitti joskus 80-luvulla romaanissa Punainen myrsky nousee (Red Storm Rising) näkemyksensä siitä, miten venäläiset olisivat tuolloin voineet vallata Islannin.

Red Storm Risingia oli ideoimassa sotapelimestari Larry Bond, epäilemättä hänen ansiostaan kirjan skenaariot ovat verraten uskottavia ja mielenkiintoisia. Kun Clancy myöhemmin kokeili samantapaisia maailmansotakirjoja (mm. Debt of Honor) niin tulos oli melkoista huttua.
 
Ainiin toissapäivänä oli US Navyn viralliset synttärit. Ikää on mittarissa jo kunnioitettavat 244 vuotta \o_

Viisaskin menee joskus vipuun, muista puhumattakaan:
EGxtsakWsAEd6nf.jpg
 
Ainiin toissapäivänä oli US Navyn viralliset synttärit. Ikää on mittarissa jo kunnioitettavat 244 vuotta \o_

Viisaskin menee joskus vipuun, muista puhumattakaan:
EGxtsakWsAEd6nf.jpg

Onko tämä taas Sovremenny tms.? Tulee mieleen se demokraattien tribuutti veteraaneille...

Islannin valtaus vaan sitoisi Venäjältä aivan valtavia resursseja, mitä sillä ei ole. Se joutuisi käytännössä irrottamaan kaikki laivastovoimansa hyökkäykseen, joka havaittaisiin jo kaukana merellä, todennäköisesti jo lähtiessään satamista. NATOlla on sen verran vahva ylivoima merellä ja ilmassa, että koko osasto olisi vakavassa vaarassa koko purjehduksensa ajan. Yritys olisi hullun uhkarohkea ja perustuisi oletukseen, ettei siihen vastattaisi mitenkään.

Kommenttisi tuntuu lähtevän siitä oletuksesta, että Venäjä käyttäisi Islannin valtaukseen nimenomaan sotalaivastoaan. Miksi ihmeessä se niin tekisi?

Pari isoa rahtilaivaa joissa lastina sekä miehistön majoittamiseen että sotakalustolla varustettuja kontteja = 8 000 - 10 000 äijää aseineen ja välineineen rynnäkkövaunuista ohjuksiin. Ja voisivat olla ihan minkä mukavuuslipun alla tahansa. Purkaminen suoraan konttisatamaan joka onkin sitten samantien hallussa ja siviiliväestö ihmiskilpinä.

Tällä palstalla näkyy todella usein sellaisia kommentteja, joiden takana tuntuu olevan kuvitelma, että Venäjä käyttäisi automaattisesti nimenomaan sotakalustoa konfliktin käynnistämiseen ja silloin tapahtuvaan kuljettamiseen. En ymmärrä sitten yhtään, että mistä tämmöinen ajatus nousee.

Miten voi olettaa että maskirovkan suurvalta jättäisi maskirovkan käyttämättä juuri silloin kun sen edut olisivat Venäjän näkökulmasta suurimmat ja sen paljastaminen epätodennäköisintä?
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top