US Navy - Yhdysvaltain laivasto

@magitsu USS Stout (DDG-55) on Arleigh Burke-luokan viides alus joten ikää rupeaa jo olemaan melkein 30 vuotta, joka on aika paljon. Yhtään AB luokan alusta ei ole ilmeisesti vielä poistunut käytöstä, mutta eiköhän alkupäästä ruveta pikkuhiljaa poistoja tekemään. Teräsrunkoisena kukintaa myös pukkaa varmaan helpommin ja aikasemmissakin kuvissa ruostetta tuntuu jonkin verran olevan. Pidempi kiinnittyminen varmaankin tarvitaan jotta saadaan varsinkin vesilinjaan uutta maalia.

Karmealta toki näyttää, mutta itse suorituskykyyn tuolla ei taida suurta vaikutusta olla. Huomionarvoista on että jenkeillä on pelkästään Arleigh Burkeja melkein 70 kpl, joista vanhimmatkin ovat uudempia kuin Venäjän laivaston alukset keskimäärin.
 
Olisi todella kiehtovaa päästä purjehdukselle mukaan. Ainoana miinuksena pitkät poissaolot kotoa. Suomesta pääsi joitakin vuosia sitten puolustusministeri sekä puolustusvaliokunnan puheenjohtaja vierailulle. Muistaakseni alus purjehti Englannin kanaalissa. Potkurikoneella tyylikkäästi perille.
 
Aika pelote Kiinalle ja Venäjälle
USS_Lake_Erie_CG-70_SM-3_start-1118x629.jpg


Testissä käytettiin SM-3-ohjusta. U.S. Navy photo (RELEASED)


USA:n sotalaiva tuhosi ensi kertaa ohjuksen avaruudessa

Kasperi Summanen | 17.11.2020 | 23:58- päivitetty 17.11.2020 | 16:16

Onnistunutta koetta kuvataan viestiksi Kiinalle ja Venäjälle.

Yhdysvaltojen ohjuspuolustus on suorittanut onnistuneen ohjustorjuntakokeen, jossa ballistinen ohjus tuhottiin ensimmäistä kertaa avaruudessa sotalaivalta ammutulla ohjuksella.

Testissä käytettiin ballististen ohjusten torjuntaan suunniteltua SM-3 Block IIA -ohjusta. Se laukaistiin ohjushävittäjä USS John Finniltä Tyynellämerellä. Maalina ollut mannertenvälinen ohjus ammuttiin Marshallinsaarilta.
Puolustusalan yhtiö Raytheon on julkaissut alla olevan havainnevideon testistä.

Strategisiin aseisiin ja ohjusteknologiaan erikoistunut tutkija Pavel Podvig luonnehtii amerikkalaiskoetta ”isoksi ’minähän sanoin’ -hetkeksi” Moskovassa ja Pekingissä. Hänen mukaansa on odotettavissa, että Venäjältä kuullaan pian väitteitä siitä, miten amerikkalaisvalmisteiset puolustusjärjestelmät on suunnattu venäläisiä ja kiinalaisia aseita vastaan.
– Tämä ei ehkä ole niin iso juttu teknisestä näkökulmasta. Ohjuksen kantama oli todennäköisesti hieman yli 5 500 kilometri. Mikä tärkeämpää, sensoriarkkitehtuurilla on tällä alalla paljon enemmän merkitystä. Odotetaan yksityiskohtia, Podvig sanoo Twitterissä.

Ydinase-ekspertti Hans Kristensen arvioi puolestaan Kiinan pitävän mannertenvälisten ohjusten arsenaalinsa kasvattamista yhä oikeutetumpana.
– Voidaan myös odottaa Venäjän kehuvan ohjuspuolustuksen vastaisia kykyjään.
– Loistava tapa ruokkia ”suurvaltakilvan” dynamiikkaa.
: “This first-of-its kind test shows the effectiveness of the SM-3 IIA against long-range threats.”
Learn more about the SM-3 Block IIA and its recent successful #homelanddefense flight test demonstration: https://t.co/UP1TqFjTaT pic.twitter.com/vb9nQ6haMy
— Raytheon Missiles & Defense (@RaytheonDefense) November 17, 2020

U.S. Missile Defense Agency says it shot down an intercontinental ballistic missile (ICBM) in space for first time using interceptor missile fired from a warship in successful test
— Lucas Tomlinson (@LucasFoxNews) November 17, 2020

The guided-missile destroyer USS John Finn destroyed the ICBM target in space using a SM-3 Block IIA ballistic missile defense interceptor
— Lucas Tomlinson (@LucasFoxNews) November 17, 2020

: “This first-of-its kind test shows the effectiveness of the SM-3 IIA against long-range threats.”
Learn more about the SM-3 Block IIA and its recent successful #homelanddefense flight test demonstration: https://t.co/UP1TqFjTaT pic.twitter.com/vb9nQ6haMy
— Raytheon Missiles & Defense (@RaytheonDefense) November 17, 2020


 
tupla
 
WASHINGTON: Navy Secretary Kenneth Braithwaite announced today he wants to establish a new fleet focused on the southwest Pacific and the Indian Ocean.
 

The U.S. Navy, in a break with traditional submarine detection, is working to replace sonar and magnetic detection with radar. The AN/APS-154 Advanced Airborne Sensor (AAS) will spot the invisible wakes left by submarines underwater, telltale clues that something large is lurking beneath the waves. The AAS will be carried by the P-8 Poseidon aircraft, which can then engage submarines with air-dropped anti-submarine torpedoes.
 
Back
Top