US Navy - Yhdysvaltain laivasto

Ei varsinaisesti laivaston juttu, mutta kelluvien asevoimien hankinta kuitenkin: Yhdysvaltain rannikkovartiosto tilasi toisen Polar Security Cutter -nimellä kulkevan jäänmurtajan:
Joku vuosi sitten oli puhetta,että tulee paljon uusia murtajia. Silloin oli mainintoja, että Suomessa olisi hyvä mahdollisuus bisnekseen.
Onko mitään tälläistä kuulunut.
 
Kolmas Polar Security Cutter tilattaneen nykyisenlaisena. Se jälkeen pähkäillään tilataanko kolme vähän kevyempää murtajaa PSC:n rungon pohjalta vai tehdäänkö jotain muuta. Esillä on ollut myös ajatus neljännen PSC:n hankkimisesta. Suomi taitaa näissä kaavailuissa jäädä statistin asemaan (Azipod).
 
Joku vuosi sitten oli puhetta,että tulee paljon uusia murtajia. Silloin oli mainintoja, että Suomessa olisi hyvä mahdollisuus bisnekseen.
Onko mitään tälläistä kuulunut.
Suomihan on mukana ainakin ABB:n ja Azipodien osalta, ja ei olisi kovin kummallista jos mukana olisi jotain osaamiseen liittyvää elementtiäkin. Ehkä hävittäjäkaupallakin saattaa olla jatkossa vaikutuksia, onhan täällä pörrännyt USN:nkin puolelta valtuuskuntia tutkimassa ja tarjoamassa suomalaisen tuotekehitystutkimuksen rahoitusorganisaatioiden kautta mahdollisuuksia osallistua erilaisiin hankkeisiin.

Mutta se lienee ollut selvää aika alusta asti, että itse laivathan pitää olla jenkkien omaa valmistetta, koska siellä on sellainen laki. Tiedä sitten, tai siis en tiedä, onko jotain muuta elementtiä kuin FMS, jonka kautta tämmöistä yhteistyötä hallinnoidaan, mutta ainakin FMS tuntuisi olevan aika tavalla kallellaan tavaran myyntiin muille valtioille kuin ostamiseen.
Ehkä näistä kaupallisista kytkennöistä tietäisi esim. @Commander ?
 
PSC pohjautuu saksalaiseen Polarstern 2 alukseen. Suomen kannattaisi ehkä keskittyä Suurten Järvien jäänmurtaja projektiin. Paikalliset senaattorit ja kansanedustajat yrittävät saada budjettirahoitusta uudelle (uusille) jäänmurtajalle. Nykyinen USCGC Mackinaw sisältää suomalaista suunnittelua ja teknologiaa.
 
Suomihan on mukana ainakin ABB:n ja Azipodien osalta, ja ei olisi kovin kummallista jos mukana olisi jotain osaamiseen liittyvää elementtiäkin. Ehkä hävittäjäkaupallakin saattaa olla jatkossa vaikutuksia, onhan täällä pörrännyt USN:nkin puolelta valtuuskuntia tutkimassa ja tarjoamassa suomalaisen tuotekehitystutkimuksen rahoitusorganisaatioiden kautta mahdollisuuksia osallistua erilaisiin hankkeisiin.

Mutta se lienee ollut selvää aika alusta asti, että itse laivathan pitää olla jenkkien omaa valmistetta, koska siellä on sellainen laki. Tiedä sitten, tai siis en tiedä, onko jotain muuta elementtiä kuin FMS, jonka kautta tämmöistä yhteistyötä hallinnoidaan, mutta ainakin FMS tuntuisi olevan aika tavalla kallellaan tavaran myyntiin muille valtioille kuin ostamiseen.
Ehkä näistä kaupallisista kytkennöistä tietäisi esim. @Commander ?

Eipä taida tietää nykyistä tilannetta. Perusperiaatteena IP-velvoitteiden käytölle kuitenkin oli, että suorat velvoitteet liittyvät hankitun kaluston ylläpitoon, ja epäsuorien tulee tukea puolustushallinnon määrittämien kriittisten teknologioiden kehittämistä.
 
On ne vaan ruosteisia purkkeja. Oli sitten sukellusvene tai laiva niin sama juttu kaikissa jenkkivehkeissä.. Muistan kuin eilisen ajan jolloin ainoat ruosteiset sotalaivat olivat neuvostoliittolaisia tai venäläisiä. Hienot lentotukialukset risteilivät ja Tom Cruisen näköiset kaverit lenteli niiltä koneillansa. Ruostetta ei ollut missään. Nykyään ei taideta enään välittää tai aikaisempi imagovastaava on eläkkeellä.

Katsoo sitä ainesta mitä aluksilla palvelee, niin en ihmettele.
 
On ne vaan ruosteisia purkkeja. Oli sitten sukellusvene tai laiva niin sama juttu kaikissa jenkkivehkeissä.. Muistan kuin eilisen ajan jolloin ainoat ruosteiset sotalaivat olivat neuvostoliittolaisia tai venäläisiä. Hienot lentotukialukset risteilivät ja Tom Cruisen näköiset kaverit lenteli niiltä koneillansa. Ruostetta ei ollut missään. Nykyään ei taideta enään välittää tai aikaisempi imagovastaava on eläkkeellä.

Säästöt ja operaatiotempo. Nuo ovat nykyään merellä niin paljon että maalaamiseen ei jää aikaa. Saattaapi ympäristömielipiteetkin estää merellä tapahtuvan maalipinnan ylläpidon. Oli se QE:kin aika raidakas kun palasi kotiin viime vuoden maailmankiertueeltaan. USN:n pitäisi olla puolet isompi että ulkoasu pystyttäisiin pitämään 80-luvun paraatikuosissa. Eikä silloin ollut kameroitakaan samassa määrin, eikä varsinkaan nettiä kuvia levittämässä. Joten laivastot pystyivät jonkinverran kontrolloimaan, kenen laivoista näytetään priimat yksilöt ja keneltä ruostepurkit.

Huh, tulipa tuosta vuodatus!
 
Neljä vuotta vanha alus lähti 19 kuukauden jälkeen telakalta koeajolle. Sähköt veks ja ei kun takaisin vain telakalle. Ei ihme, että laivasto haluaa päästä kyseisestä romusta eroon eikä investoida lisää rahaa vaihteisto-ongelmien korjaamiseen. Kyseessä on LCS 9 eli USS Little Rock.

Little Rock was among the LCS ships that suffered a combining gear failure
Littoral Combat Ship on CODAG, eli jettivetolaite saa käyttövoimansa yhdistetetyltä dieseliltä ja kaasuturbiinilta. Combining gear viittaa voimanlähteitä yhdistävään vaihteistoon. Onko sähköntuotantoon omat dieselgeneraattorinsa vai ottavatko generaattorit tehonsa vaihteistolta? Jälkimmäisessä tapauksessa vaihteistovika pimentää koko laivan.
 
Oliko se nyt toissa vuonna, kun voimanlähteitä yhdistävä vaihteisto levisi ja sitä ei ole korjattu. Juuri tuon hajoamisen takia vaihteiston suunnitteluvirheen korjaaminen on kalliimpaa kuin niillä aluksilla joilla vaihteisto on ehjä.
 
Back
Top