US Navy - Yhdysvaltain laivasto

Olikos niin että näillä aluksilla ja 2020 oli jotain yhteistä?
Tai ainakin muistaisi turpojen tälläistä kirjoitelleen.

Joitain tuulenhuuhtomia tarinoita on tosiaan ollut. Jos katsot materiaaleja ja ominaisuuksia tai varustusta niin aika vähän löytyy yhteistä.
 
Olikos niin että näillä aluksilla ja 2020 oli jotain yhteistä?
Tai ainakin muistaisi turpojen tälläistä kirjoitelleen.
Ainolan analyysi
IL-analyysi: Suomi aikoo ostaa turhan sotalaivan - Merivoimien himoitsema korvetti on helppo maalitaulu Venäjän ohjuksille

11.12.2016 klo 13:31
Sotilasjohdon ajaman neljän valtamerialuksen tilaus ja sen tarve pitää vaihtoehtoineen arvioida kriittisesti uudelleen, kirjoittaa Iltalehden toimittaja Olli Ainola.
---
Laiva perustuu kuvassa olevaan amerikkalaiseen Littoral Combat Ship -konseptiin, joka on Yhdysvalloissakin vasta kehitysversio. Pentagonin tutkimuksen mukaan laivan taistelukelpoisuus on huono. Jos se saa osuman, Yhdysvaltain laivaston perinteistä poiketen laivan miehistö hylkää aluksensa ja siirtyy pelastuslauttoihin.
---

Puolustusvoimien havittelema uusi alus perustuu amerikkalaiseen konseptiin. Merivoimat on luonnostellut unelmalaivaansa kymmenkunta vuotta Yhdysvaltain ja Saksan kanssa.

Yhdysvaltain laivasto on koeluonteisesti teettänyt 26 tällaista alusta. Yhdysvallat aikoo käyttää niitä esimerkiksi merirosvojahdissa Afrikan rannikolla. Sen sijaan oikeaan sodankäyntiin ne eivät kelpaa. Pentagonin tutkimuksen mukaan laivojen taistelukestävyys on huono. Jos alus saa osuman, miehistö hylkää uppoavan aluksensa ja siirtyy pelastuslautoille.
 
2016 vuoden juttu, Sittemmin kuolleen Ainolan kirjoitus, miten tämä tähän pomppas?
"Sotilasjohdon ajaman neljän valtamerialuksen tilaus ja sen tarve pitää vaihtoehtoineen arvioida kriittisesti uudelleen, kirjoittaa Iltalehden toimittaja Olli Ainola.'

:oops:

Lihavointi minun. Ainola oli ihan tolkun mies, kepeät mullat, mutta näissä turpo jutuissa mopo kyllä keuli.

Eikös se ollut Ainola, joka uutisoi myös amerikkalaisten panssarivaunujen vyöryvän Suomeen, silloin kun se Stryker-komppania vieraili täällä.
 
Sinänsä olisi mielenkiintoista kuulla tuosta mikä oli aie / miltä alus näytti mielikuvissa aiemmin. Sillä kyllähän sitä laivateknistä tutkimusta on tunnetusti ollut USAn ja Saksan kanssa Laivue 2020 liittyen.
 
Tutkimusta on tosiaan ollut, ja se liittyi sota-alusten vauriokestävyyteen.

P-maa lkasta on olemassa joitain havainnekuvia vuodelta 2012, ja kovin samannäköiseltä näytti kuin nytkin. Lopullinen koko oli vain avoinna.
 
Mitä yhteistä näillä voisi olla?
Näillä aluksilla ei ole muuta yhteistä kuin se, että ne ovat laivoja joissa terävämpi pää on keula ja se tylpempi on perä.

Ainolan täydellisesti mihinkään perustumattomat sepustukset ovat törkeä loukkaus eräitä ihmisiä kohtaan. He eivät ole mitään halpojen kopioiden tekijöitä...

Ja muutenkin Ainolan kirjoitus oli ihan täyttä sontaa. Käytännössä mikään sen kirjoituksen väitteistä ei pitänyt paikkaansa. Siitä kun lähdette liikkeelle, niin olette totuuden lähteillä (ainakin).
 
LCS-jutussahan sanotaan ihan suoraan, että LCS 1-4, ovat olleet protoja ja ei kannata modata sarja-alusten tasoisiksi. Siksi poistoon. Tehdäänhän lebtokoneistakin lentäviä prototyyppejä kehitystyötä varten, miksi vastaavaa ei voisi soveltaa laivoissa (kun on budjetissa riittävän isot momentit)?
 
Vähän kyllä hämmentää tää valmius helikoptereiden käyttöön. Pedataanko tässä NH90 ASW -koptereille paikkaa vai johdetaankoa mua harhaan?
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Tuskinpa vain. LCS on erittäin ristiriitaisesti suunniteltu alus, jonka kustannukset ovat myös kohtuuttoman korkeat. Projektin menestyminen on ollut pitkään vain poliittisen päätöksen varassa, eikä USN oikeasti tiedä mitä tehdä moisilla vekottimilla. No, nopeus on kova muttei nopeampi kuin ohjuksen. :) Nyt tuleekin sitten FFG(X).

Sen sijaan "Pohjanmaa"-lk on tasapainoisesti suunniteltu yleistaistelualus, jonka suorituskyky on aivan jotain muuta kuin LCS:n ja yhdenkään Suomessa tähän saakka rakennetun taistelualuksen. Se on myös saatu suunniteltua edulliseksi hinnaltaan ja järkevillä, mutta ei kohtalokkailla, kompromisseilla toteuttamiskelpoiseksi. Merivoimat myös tietää mitä sillä tehdä ja mihin se kykenee. Alusluokalla on siis edessään mitä loistavin tulevaisuus. Täällä esitetyt nälkäkurkipuheet ja Ainolan sepustukset jäävät omaan häpeäänsä.
 
LCS operoi myös kahta kopteria. Näillä olisi monipuolinen kyky vaikka mihin. Ymmärrän kyllä ettei meikäläisissä erityisolosuhteissa ole tarvetta moisille turhakkeille.
Tulevaisuudessa tuollaiset voidaan korvata lennokeilla kuten myös CIWS laserilla. Kaikessa ollaan katsottu tulevaisuuteen.
 
Vähän kyllä hämmentää tää valmius helikoptereiden käyttöön. Pedataanko tässä NH90 ASW -koptereille paikkaa vai johdetaankoa mua harhaan?
Tyhmäähän se olisi jättää hangaari pois, operoidaan siitä sitten joskus mahdollisesti tulevia omia koptereita, liittolaisten koptereita tai valtavan nopeasti kehittyviä droneja. Ei mitään niistä voi kannella säilyttää pidempään ja helikopterikansi on kuitenkin itsestäänselvyys.
 
LCS operoi myös kahta kopteria. Näillä olisi monipuolinen kyky vaikka mihin. Ymmärrän kyllä ettei meikäläisissä erityisolosuhteissa ole tarvetta moisille turhakkeille.
Siis yksirunkoisessa on samat mahdollisuudet kuin "Pohjanmaassakin". Sen sijaan trimaraani voi ottaa kaksi kopteria teoriassa. Liekö siellä ollut kahta koskaan, kun koneita ei riitä joka reissulle mukaan lainkaan.

Kopteri ei ole mikään turhake Suomenkaan oloissa. Toivottavasti laivaston omat kopterit ovat todellisuutta vuosikymmenen lopulla.
 
En ole mitenkään perehtynyt näihin LCS aluksiin mutta olen kyllä ihmetellyt mihin niitä tarvitaan. Olisivat vaan jatkaneet luotettavan sotaratsun Perry-class käyttöä siihen asti kunnes uudet fregatit valmistuvat. Yhtä lailla britit edelleen käyttävät tyyppi 23 fregatteja. Taitavat olla perryjen kanssa samaa sukupolvea.
 
Perryissä oli se vika että ne tehtiin aikoinaan hyvin 'tiukoiksi' speksatun tutka- ja aseistuspaketin ympärille, eikä niissä ollut paljoakaan kasvuvaraa. Niiden modernisointi oli hankalaa ja kallista. Ne oli tehty vähän kuin venäläisen mallin mukaan, tungetaan laiva niin täyteen aseita ja sensoreita kuin mahtuu ja sillä mennään. Ohjusjärjestelmä oli loppuvuosina poistettu vanhentuneena kokonaan.
 
Back
Top