Uusi taistelijan ase

Niin että ilmeisesti vuosikymmeniä useimmilla armeijan ampumakoulutus on jäänyt siihen pariin kolmeen radalla käyntiin, missä on jaettu viisi patruunaa kerralla kertatulella ammuttavaksi. Olikohan 15 laukausta per käynti ja siinä sitten oli henk.koht. aseen ampumakokemus.

Sarjaa pääsi hyvällä tuurilla ampumaan korkeintaan puupäillä.
 
On ollut aiemminkin juttua, mutta ampumasuoritteiden määrässä on huomattavia heittoja varuskuntien ja saapumiserien kesken. Vähän reilu 20 vuotta sitten satuin kuulumaan siihen saapumiserään jotka pääsivät ampumaan ihan urakalla, puolen vuoden aikana about 30 lippaallista ellei enemmänkin, kovia sekä räkäpäitä. Välillä aamun räkäpäillä käydyn tst-harjoituksen jälkeen rynkyn putsaus jonka jälkeen kovilla radalla tai metsässä. Kylläpä tuli muuten aseen putsauksesta tuttu rutiini. Koulutus tuotti myös tulosta, ampujan rintamerkki löytyy edelleen muistona jossain laatikossa. Kuulemma edellinen saapumiserä jäi ampumisen osalta murto-osaan siitä mitä me päästiin tekemään.
 
Tarkennatko? Vai meneekö pe-su piikkiin, meille kaikilla menee.
Näkyy jo tarkentaneen, mutta minä täydennän silti.

Vuosikymmenten ajan varusmiespalveluksen kivääriammunnan koulutus on ollut sitä, että se aloitetaan 150 katoksesta makuuammunnalla viisi patruunaa kerrallaan ampuen ("omaan rauhalliseen tahtiin"). Ja koulutus päättyy siihen, että 1-40 vuoden reservissä oloaikana kehuskellaan kavereille ja sukulaisille sauna-illoissa ja milloin missäkin kuinka ollaan hyviä ampujis, kun kuntsarikin saatiin aikaiseksi.

Eli sotilaan kannalta meni hyvin?
No ei. Ei todellakaan, sillä tuossa välissä ei ollut mitään tai juuri mitään. Parhaimmillaan saatettiin ampua jotain kääntyviä, mutta niitäkin nukkuma-asennosta (makuulta). Tähtäyskuvan haku, lipastaminen, aseen purku ja hallinta laitteet opittiin. Ja ehkä joku saattoi oppia rytmittämään hengitystä. Ei muuta.

Vaikka laukausmäärät saattoivat jollakin saapumiserällä olla kolminumeroinenkin luku, niin tekemisessä ei säännöllisesti pidemmälle päästy. Tai no sissit kuulemma ampuivat soveltavampaa ammuntaa, mutta sekin johtui kai omapäisistä ja kielloista piittaamattomista sissikouluttajista (parhaita).

Itse olin aika virtuoosi kiväärien kanssa inttiin mennessä. Olin ampunut ilmakiväärillä pari sataa tuhatta ja pienoiskiväärillä ja kivääreilläkin paljon. Minulla oli inttiin mennessä 7 omaa asetta ja myös reserviläiskivääri. Olin ampunut jopa SRA-tyyyppisiä kisoja. Noh, varusmiespalveluksessa kukaan kantahenkilö ei havainnut potentiaaliani. Olin niin nopea, että minulle annettiin siitä moitteita. Omiin tauluihin ammuttaessa ehdin ampumaan 3-5 laukausta ennen kuin kukaan muu rivistä oli ampunut laukaustakaan. Olin kuulemma hätäinen hosuja. Tauluilla käydessä oli eri henkilöt kirjaamassa tulokset. Minulla oli aina kiitettävä.

Rukissa pääsi ampumaan jastereita ryhmänä. No käskettiin ampua nousevia tauluja nurin sitä mukaa, kun niitä nousee. Tein mitä käskettiin, mutta siitäkin valitettiin. Kerran siitä, että en anna muiden ampua kautta ollenkaan ja toisella kertaa tultiin valittamaan, kun mä en kuulemma ammu lainkaan vaikka muut ampuu (olin ampunut jo aikaa sitten omat jaetut patruunat, mutta kun muut eivät ehtineet silloin ampua laukaustakaan, niin he.pääsivät aloittamaan vasta myöhemmin). Ammuin varusmiehenä suunnilleen ryhmälliselle miehistä kuntoisuusloman, kun tylsistyneenä ampuilin kymppejä kavereiden tauluihin.

Reservissä meni 20 vuotta, että en jaksanut innostua reserviläisammunnoista, kun kokemukset oli intin ammunnoista oli paskat. Nyt olen taas ampunut enemmän, mutta ennen inttiä tehdyillä pohjilla. Näköni alkoi huonontua jo 35 vuotiaana, joten rk:lla (avotähtäimet) en saa kovin kummoisia tuloksia. Omilla kiikarillisilla reserviläiskivääreillä ammun pystystä 80-90% jastereista nurin 300 metriin.

Minua on ärsyttänyt tosi paljon reservissä oloaikana kuunnella toisten puhetta intissä ammutusta kuntsarista. En ole viitsinyt kommentoida, että kuka vaan terve mies ampuu nukkuma-asennosta hyvin.

En ole aivan vakuuttunut siitä, että jokainen nyky varusmies saa parempaa ampumakoulutusta ja kokemusta intissä. Olen pari kertaa nähnyt kun joku satunnainen kantahenkilö tulee katsomaan SRA-kisoja tai treenejä ekaa kertaa. He ovat yleensä lähes sokissa siitä, että niin hyvin voi ampua ja treenata verrattuna intin ammuntoihin.
 
Näkyy jo tarkentaneen, mutta minä täydennän silti.
Olipas tutun kuuloista. Ilmakiväärillä on aloitettu joskus 7-vuotiaana ja opittu ampumaan mm diopterillakin molemmat silmät auki ja ymmärtämään miten ampua kun osa rekyylistä tulee jo ennen luodin lähtöä (tehokas jousiviritteinen). Kakarana kun haasteet ikään kuin loppui niin harjannuttiin ampumaan kasaa lonkalta. Ampumahiihtokin kävi ilmakiväärillä. Siitä sitten kivääreillä -harrastus pysyi pojan varttuessa. Itseasiassa viimeisin ase ja nykyisin ainoa on jälleen ilmakivääri johon sitten upposikin yli 3K€ - Ja sillä voi ampua omalla ”radalla” ja leikkiä ballistiikalla.

Mutta pointti on se, että varusmiesaikana kävin kahdesti ampumaradalla.
 
Viimeksi muokattu:
Olen pari kertaa nähnyt kun joku satunnainen kantahenkilö tulee katsomaan SRA-kisoja tai treenejä ekaa kertaa. He ovat yleensä lähes sokissa siitä, että niin hyvin voi ampua ja treenata verrattuna intin ammuntoihin.
Lienet kohdannut YYA- ajan kasvatteja. Multa loppuu ainakin äkkiä sormet kesken, kun alan laskea tuttuja ammattisotilaiden nimiä viimeaikaisilta SRA- kisojen tuloslistoilta. Me nuoremmat suhtaudumme ampumisen treenaamiseen eri tavalla.
 
Lienet kohdannut YYA- ajan kasvatteja. Multa loppuu ainakin äkkiä sormet kesken, kun alan laskea tuttuja ammattisotilaiden nimiä viimeaikaisilta SRA- kisojen tuloslistoilta. Me nuoremmat suhtaudumme ampumisen treenaamiseen eri tavalla.
Kyllä tämä on hyvin tiedossa, että asiat ovat muuttuneet paljon. Tuossa 2000-luvun vaihteessa isompi muutos jo käynnistyi. Mutta viimeaikoihin asti joistakin vielä 60-70 luvulla syntyneistä kantiksista on ollut kovasti haittaa vanhoine asenteineen ja työmoraalineen.

Käsiasesta en niin paljoa tiedä mutta esim hx-hankkeen tiimoilta sai ihan täyspäisiltä vaikuttavilta ilmavoimien upseereilta kuulla kantoja joiden pohjalta joutui miettimään, että miten tavan kansalainen voi ymmärtää ilmapuolustuksesta enemmän kuin sen kanssa työkseen toimiva.

- Venäjää ei kannata ärsyttää. Gripen on poliittisesti paras ratkaisu. Jenkkikone on vain siksi suosiossa, että päälystö pääsee sinne reissaamaan. Koneita tarvitaan vain tunnistuslentoihin ja raha pitäisi käyttää ilmatorjuntaan. Puranen kärsii uniapneasta eikä kykene itse päätöksiin vaan komentaja määrää. Jne...
 
Viimeksi muokattu:
Ärsyttää etteivät jenkit adoptoineet vain hieman isompaa 5.56 NATO patruunaa vaan adoptoivat pienemmän version 7.62 NATO:sta. 5.56 on melkeen tarpeeksi hyvä käyttöön DMR kivääreissä ja konekivääreissä, mutta ei ihan tarpeeksi hyvä ole ja se tietenkin on erittäin hyvä kaikkeen pienempään. Kuvittelisin siis että sen isompi veli olisi tarpeeksi hyvä käyttöön DMR kivääreissä, KK:oissa ja silti tarpeeksi kevyt rynkkyjen käyttöön perusmosareille. Omasta mielestä helpottuneet logiistiikat olisivat hieman heikomman suorituskyvyn arvoista. En usko että se suorituskyky kuitenkaan niin paljon kärsisi ettei sitä pystyisi aseiden suunnittelulla tarpeeksi kompensoimaan.

Tietenkin sotiin isoilla avoimilla alueilla isompi on parempi, mutta eikös siellä olla melkeen tarpeeksi hyvin pärjätty 5.56 patruunalla ja tukiaseilla? Ei pitäisi hypätä suoraan toiseen äärilaitaan ja ottaa käyttöön mahdollisimman isoa patruunaa.

Toki jos tarkoitus on vaan korvata 7.62 pienemmällä ja jättää 5.56 rauhaan niin sitten varmasti tämä uusi kaliiperi toimii. Mutta millä korvaat 5.56 kaliiperin jos urbaanisodassa se ei riittäisikään läpäisemään tarpeeksi? 6.8x51 tuntuu vähän turhan isolta 5.56 korvaamiseen.

Mutta oli kaliiperi mikä tahansa, itse aseissa varmaan hommataan vähintään 2 eri asetta. 1 hieman eri setupilla ja tähtäimillä DMR ja KK käyttöön, ja toinen rynnäkkökivääriksi. Tai toisinpäin, konekivääri erikseen ja sitten rynnäkkökivääri/DMR hieman eri setupeilla.



Tehtiin mitä tahansa, toivon että päätöksessä tullaan ottamaan logistiikka huomioon keskeisenä asiana. Se mikä rynnäri, KK ja DMR porukalla on ei ole niin tärkeää kuin logistiikat joilla mahdollistetaan niiden mahdollisimman tehokas käyttö. Huonompikin olisi parempi jos sillä pystytään ampumaan huomattavasti enemmän vain vähän vähemmän tehokasta tulta.
 
Näkyy jo tarkentaneen, mutta minä täydennän silti.

Vuosikymmenten ajan varusmiespalveluksen kivääriammunnan koulutus on ollut sitä, että se aloitetaan 150 katoksesta makuuammunnalla viisi patruunaa kerrallaan ampuen ("omaan rauhalliseen tahtiin"). Ja koulutus päättyy siihen, että 1-40 vuoden reservissä oloaikana kehuskellaan kavereille ja sukulaisille sauna-illoissa ja milloin missäkin kuinka ollaan hyviä ampujis, kun kuntsarikin saatiin aikaiseksi.

Eli sotilaan kannalta meni hyvin?
No ei. Ei todellakaan, sillä tuossa välissä ei ollut mitään tai juuri mitään. Parhaimmillaan saatettiin ampua jotain kääntyviä, mutta niitäkin nukkuma-asennosta (makuulta). Tähtäyskuvan haku, lipastaminen, aseen purku ja hallinta laitteet opittiin. Ja ehkä joku saattoi oppia rytmittämään hengitystä. Ei muuta.

Vaikka laukausmäärät saattoivat jollakin saapumiserällä olla kolminumeroinenkin luku, niin tekemisessä ei säännöllisesti pidemmälle päästy. Tai no sissit kuulemma ampuivat soveltavampaa ammuntaa, mutta sekin johtui kai omapäisistä ja kielloista piittaamattomista sissikouluttajista (parhaita).

Itse olin aika virtuoosi kiväärien kanssa inttiin mennessä. Olin ampunut ilmakiväärillä pari sataa tuhatta ja pienoiskiväärillä ja kivääreilläkin paljon. Minulla oli inttiin mennessä 7 omaa asetta ja myös reserviläiskivääri. Olin ampunut jopa SRA-tyyyppisiä kisoja. Noh, varusmiespalveluksessa kukaan kantahenkilö ei havainnut potentiaaliani. Olin niin nopea, että minulle annettiin siitä moitteita. Omiin tauluihin ammuttaessa ehdin ampumaan 3-5 laukausta ennen kuin kukaan muu rivistä oli ampunut laukaustakaan. Olin kuulemma hätäinen hosuja. Tauluilla käydessä oli eri henkilöt kirjaamassa tulokset. Minulla oli aina kiitettävä.

Rukissa pääsi ampumaan jastereita ryhmänä. No käskettiin ampua nousevia tauluja nurin sitä mukaa, kun niitä nousee. Tein mitä käskettiin, mutta siitäkin valitettiin. Kerran siitä, että en anna muiden ampua kautta ollenkaan ja toisella kertaa tultiin valittamaan, kun mä en kuulemma ammu lainkaan vaikka muut ampuu (olin ampunut jo aikaa sitten omat jaetut patruunat, mutta kun muut eivät ehtineet silloin ampua laukaustakaan, niin he.pääsivät aloittamaan vasta myöhemmin). Ammuin varusmiehenä suunnilleen ryhmälliselle miehistä kuntoisuusloman, kun tylsistyneenä ampuilin kymppejä kavereiden tauluihin.

Reservissä meni 20 vuotta, että en jaksanut innostua reserviläisammunnoista, kun kokemukset oli intin ammunnoista oli paskat. Nyt olen taas ampunut enemmän, mutta ennen inttiä tehdyillä pohjilla. Näköni alkoi huonontua jo 35 vuotiaana, joten rk:lla (avotähtäimet) en saa kovin kummoisia tuloksia. Omilla kiikarillisilla reserviläiskivääreillä ammun pystystä 80-90% jastereista nurin 300 metriin.

Minua on ärsyttänyt tosi paljon reservissä oloaikana kuunnella toisten puhetta intissä ammutusta kuntsarista. En ole viitsinyt kommentoida, että kuka vaan terve mies ampuu nukkuma-asennosta hyvin.

En ole aivan vakuuttunut siitä, että jokainen nyky varusmies saa parempaa ampumakoulutusta ja kokemusta intissä. Olen pari kertaa nähnyt kun joku satunnainen kantahenkilö tulee katsomaan SRA-kisoja tai treenejä ekaa kertaa. He ovat yleensä lähes sokissa siitä, että niin hyvin voi ampua ja treenata verrattuna intin ammuntoihin.
Yleistäminen on vaarallista. Vaikka tuo puhdas rata-ammunta on tuttua monen tutun kohdalla, oma kokemus 92-93, oli toisenlainen. Toki alokasaikana ammunta oli pitkälle rata-ammuntaa, mutta sen jälkeen ammunta oli pitkälti sovellettua. Noihin toisenlaiset kokemuksiin verrattuna ammuimme myös paljon, tai ainakin huomattavasti enemmän.
Pointtini on, PV on iso paikka ja ohjeista on ollut erilaisia käytännön sovelluksia.

Onko aselajilla ollut merkitystä, en osaa sanoa, mutta varuskunnalla lienee ainakin.
 
Yleistäminen on vaarallista. Vaikka tuo puhdas rata-ammunta on tuttua monen tutun kohdalla, oma kokemus 92-93, oli toisenlainen. Toki alokasaikana ammunta oli pitkälle rata-ammuntaa, mutta sen jälkeen ammunta oli pitkälti sovellettua. Noihin toisenlaiset kokemuksiin verrattuna ammuimme myös paljon, tai ainakin huomattavasti enemmän.
Pointtini on, PV on iso paikka ja ohjeista on ollut erilaisia käytännön sovelluksia.

Onko aselajilla ollut merkitystä, en osaa sanoa, mutta varuskunnalla lienee ainakin.
Kun itse on päässyt vielä nelikymppisenä kertaamaan niin että porukassa oli myös vastikään kotiutuneita varusmiehiä niin kyllä nuorisolla oli aseenkäsittely aivan eri tasolla kuin meillä reliikeillä. YYA-sukupolvi voi olla ollutkin tumpeloita myös henkilökunnan puolella mutta vuosituhannen vaihtuessa on koulutuksessa selvästi ollut jo ihan eri meininki. Tämä tarkoittaisi loogisesti että henkilökunnan koulutus on kehittynyt jossain vaiheessa 90-lukua. Kun rannikkojoukoissa vielä oli kokoelma porukkaa useammista aselajeista ja ainakin kahdesta puolustushaarasta niin mistään varuskuntakohtaisesta asiasta ei liene ollut kysymys.
 
En ole aivan vakuuttunut siitä, että jokainen nyky varusmies saa parempaa ampumakoulutusta ja kokemusta intissä. Olen pari kertaa nähnyt kun joku satunnainen kantahenkilö tulee katsomaan SRA-kisoja tai treenejä ekaa kertaa. He ovat yleensä lähes sokissa siitä, että niin hyvin voi ampua ja treenata verrattuna intin ammuntoihin.
Meillä oli mielestäni varsin hyvin järjestetty koulutus, ensin koulutettiin perusteet ampumaradalla valaan ja P-kauden ampumaharjoitukseen mennessä ja sen jälkeen siirryttiin soveltavampaan lähiampumaradoilla järjestettyjen harjoitusten ja taisteluammuntojen myötä. Pelkästään yhdessä taisteluammuntavedossa saattoi olla se satakunta patruunaa käytössä, esim. itselläni yhdessä pimeäammuntavedossa kolme lipasta täynnä valojuovia (olin viimeisessä ampuvassa porukassa, joten sain joka kolmannen sijaan kaikki valojuovia, jolla saikin aika näyttävän valonsädeshow'n aikaan).

Varusmiesten ampumakoulutuksesta täytyy muistaa, että nykyään suurin osa ainakaan Etelä-Suomen kaupungeissa ei ole edes koskenut ruutiaseisiin ennen inttiä, joten pitää lähteä aivan perusteista ja opetella ne rauhassa. Osa ei ole edes leluaseilla, airsofteilla tai ilmakivääreillä ampunut aiemmin. Siksi on lähdettävä aivan perusteista, eikä ennen perusteiden oppimista voida siirtyä toiminnallisempaan ammuntaan, jos halutaan hyvä ampumataito.
 
Olipas tutun kuuloista. Ilmakiväärillä on aloitettu joskus 7-vuotiaana ja opittu ampumaan mm diopterillakin molemmat silmät auki ja ymmärtämään miten ampua kun osa rekyylistä tulee jo ennen luodin lähtöä (tehokas jousiviritteinen). Kakarana kun haasteet ikään kuin loppui niin harjannuttiin ampumaan kasaa lonkalta. Ampumahiihtokin kävi ilmakiväärillä. Siitä sitten kivääreillä -harrastus pysyi pojan varttuessa. Itseasiassa viimeisin ase ja nykyisin ainoa on jälleen ilmakivääri johon sitten upposikin yli 3K€ - Ja sillä voi ampua omalla ”radalla” ja leikkiä ballistiikalla.

Mutta pointti on se, että varusmiesaikana kävin kahdesti ampumaradalla.
Minä ammuin tölkkejä lonkalta lutkulla. Kasaa ei tullut mieleenkään yrittää. Tölkeille minulla oli liikkuva 15 metriä leveä itse rakennettu rata n. 13 vuotiaana.

Intissä muuten oli sentään hyvä ilmakivääri ja rata, joilla sai iltaisin vapaasti treenata. Olin valitettavasti ainoa joka sillä ampui.

Muoks. Seison korjattuna. Niin monelta tullut kommenttia, että pv:n ampumakoulutuksen taso on noussut, jotta onhan se nyt minunkin uskottava.

Ampumakoulutuksessa tapahtunut kehittyminen on mielestäni oleellisempi suorituskyvyn nosto, kuin rynkyn kaliberin vaihto tai asetyypin vaihto.

Eipä silti, kyllä uusi ase ja kaliberi on tervetullut uudistus jos nyt ei ihan huonon hinta-/laatu suhteen ratkaisua saada aikaiseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Minä ammuin tölkkejä lonkalta lutkulla. Kasaa ei tullut mieleenkään yrittää. Tölkeille minulla oli liikkuva 15 metriä leveä itse rakennettu rata n. 13 vuotiaana.

Intissä muuten oli sentään hyvä ilmakivääri ja rata, joilla sai iltaisin vapaasti treenata. Olin valitettavasti ainoa joka sillä ampui.
Nykyään nämä ovat melkoisia. Radankin pitää olla kymmeniä metrejä.
 
  • Tykkää
Reactions: KIM
Maailma on tosiaan muuttunut aikalailla minun buuri-sodan aikaisesta palveluksesta. Minulla, kuten varmaan monella muullakin maalta tulleella oli etuna isien palvelu rintamalla.
Pienestä asti sain ampua ja harjoitella pystykorvalla. (on muuten vieläkin tallessa) sekä muillakin aseilla. Isä oli aikanaan tainnut unohtaa pyytää ryssältä lupaa, kun lainaan otti.
Armeijassa sitten tuli ampumamerkit helpolla ja loma kylkiäisinä. Siihen aikaan se loma tosiaan oli yleensä vain haave.

Minä olen liian vanha aloittamaan väittelyä parhaasta kaliberista taikka aseen merkistä, ainoa mihin minulla on mielipide on se, että x39 voisi vaihtaa jo pois.
 
Kultaisella ysärillä Vekaralla saatiin omasta mielestäni ampua kovilla kyllä ihan riittävästi. Radalla käytiin melkein viikoittain. Se missä se ankeus sitten näkyi oli räkäpäiden puute taisteluharjoituksissa. Mikään ei ollut mieltä ylentävämpää kuin huutaa "LAUKAUS LAUKAUS, SARJA, SARJA" kun komppanian voimin hyökättiin vihollisen asemiin. RUK loppusodassa oltiin RUK vastustajana ja meille jaettiin ensimmäisenä iltana 1,5 lipasta räkäpäitä. Ne ammuttiin ekassa höökissä ja sitten seuraavat 3-4 päivää ladattiin lippaat sanoilla.

No mutta tämä oli taas "setämies muistelee" OT hommia.
 
Se missä se ankeus sitten näkyi oli räkäpäiden puute taisteluharjoituksissa. Mikään ei ollut mieltä ylentävämpää kuin huutaa "LAUKAUS LAUKAUS, SARJA, SARJA" kun komppanian voimin hyökättiin vihollisen asemiin.
Toivotaan (ehkä), että sähköinen korvaava järjestelmä (Bagira Systems Ltd, Israel) on vielä tulossa aikaikkunassa mikä on aikoinaan ilmoitettu, 2022-2023, ja että systeemi toimii erilaisilla järjestelmillä ja kaliipereilla... Ja toivotaan että toimii. Varmaan kyllä parhaimmillaan vain sisätiloissa.

OT Viivytystaisteluakin on harjoiteltu menestyksekkäästi pari tuntia viidellätoista patruunalla - ei se määrä vaan epäsuoran tulen laatu, viuhkat ja käsikranaatit...
 

Ilman volframikarbidi-ytimellistä luotia on vaikea nähdä että level IV levyjä tuollakaan läpäistään.

Nimittäin edes 163 grainin (eli painavampi kuin 6.8x51 luoti) teräspenetraattorilla varustetulla AP luodilla (.30-06 M2 AP patruunasta nyysitty) ladattu .300 Win Mag lataus jolla yli 3200 fps nopeutta piipun suulla ei läpäise level IV levyä:


M2 AP-luoti:

35537453636_306ce21908_b.jpg
 
Monet ovat kysyneetkin ihan aiheesta että mikä merkitys tehokkaammalla luodilla siinä suuressa kuvassa missä muut aseet kuin rynsterit ovat pääosassa.

Jos Ukrainalla olisi 6.8x51 rynsterit käytössä niin menisikö sota paremmin?
Kyllä, jos käytössä olisi koko aseJÄRJESTELMÄ. Tässä taas huomaa, että porukka tuijottaa vain yksittäisiä osa-alueita asiasta, kun kyse on järjestelmästä.
Ja toi MAC testi on aikalailla turha, koska käytössä ei ole tulevaa asetta käyttöön tulevilla patruunoilla, siihen saakka kaikki on vain arvailua.
 
Kaliiperilla ei ole pienintäkään vaikutusta. Ei sillä taistelijan aseella tai sen kaliiperilla ole oikeasti yhtään mitään merkistystä sodan suuressa kuvassa. Lähinnä merkitystä on patruunan ja mahdollisesti varaosien saatavuudella.

Tuo 6.8x51 / .227 Fury on kehitetty hiekkalaatikkosotiin, joissa "hyviksiä" kurmotetaan 7.62x54R:llä, 5.56 kantomatkan ulkopuolelta.
Eli 5.56 on ns. "Over matchätty". 7.62 NATO on suorituskyvyltään, kuin 54R, mutta jenkit haluavat sen "Over match":insä. Sielläpäin "tulesta ja liikkeestä" monesti unohtuu kokonaan se "liike" osa.

Eiköhän tuo 5.56 kaiveta taas naftaliinista (mikäli sitä sinne koskaan edes pistetään) viimeistään, kun seuraavaan kerran soditaan viidakossa tai jossain muussa vastaavassa pöpelikössä.
Harvassa ovat paikat täällä koto Suomessa, jossa joku pääsee ruikkimaan kuulaa 600 - 800 metrin päästä platalle.
 
Back
Top