Uusi taistelijan ase

Vääpeli kirjoitti:
Yleinen virhe tossa ns "CQB" asennossa on, että porukka tukee aseen olkapäähän, vaikka oikea paikka on solisluun ja rintakehän yhtymäpaikka. Tämä mahdollistaa pään suorana pysymisen ja nopean tähtäyslinjan saanniin. Tarvitsee vain nostaa ase ylös.
Klikkaa laajentaaksesi...

Pää (takaraivo) on suorassa silloin kun se on selkärangan ja häntäluun kanssa samassa linjassa, sen voi testata kiinalaisten käyttämällä karttakeppitekniikalla, jota käytetään kouluissa pulpetin ääressä selkä suorana ja leuka hivenen sisäänpäin vedettynä ;)

Se että ase on tuettuna ties minne ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka suorassa sun pää on!
 
"Isosceles"-ote toimii kieltämättä jonkinverran lipaskaariotetta paremmin vaakatason maalinvaihtotilanteissa ja suosin sitä itsekin ajastetuissa tilanteissa. Syyksi miksi PV:ssä ei sitä kuitenkaan pääasiaassa opeteta, arvioisin sen, että valmiusotteen ylläpitäminen on siinämäärin olkapäitä vaativaa, että ote lipsahtaa suurimmalla osalla väistämättä lipaskaariotteeseen kun kyynärpäille haetaan tukea taisteluvarustuksesta. Toinen syy on juurikin tuo RK:n pitkä perä joka (yhdistettynä symmetriseen ampuma-asentoon ja raskaisiin suojaliiveihin) vie aseen painopisteen jo sen verran kauas ampujan kropasta että tukikäden ote kädensuojuksen etuosasta ei juurikaan paranna enää tilannetta.

Yhtälailla, tekniikoissa joudutaan tekemään koulutuksellisia kompromisseja esimerkiksi lippaanvaihdon suhteen. Esimerkiksi pika/hätälippaanvaihdossa irrotetaan ensin tyhjä lipas joka mielellään viedään ripeästi dumppiin ja vasta sen jälkeen haetaan tukikädellä uusi lipas lipastaskusta vaikka timerin mukaan selkeästi taloudellisempaa olisi hakea ensin uusi lipas ja pyyhkäistä sillä tyhjä lipas pois tieltä. Syy tähän on se, että mikäli toimittaisiin jälkimmäisellä tavalla, harjoitusten loppuun olisi varattva huomattavasti pitempi aika kadonneiden lippaiden etsintää varten ja silti materiaalihävikki olisi lippaiden osalta varsin sietämätön.

Itse koulutan tuon aseen perän paikan siten että mies seisoo suorana tukikädellään ote rynnäkkökiväärin kädensuojuksesta. Ampuja kumartaa päätään hieman eteenpäin. Ampuvalla kädellä otetaan kiinni aseen perän varresta ja siirretään oikealle paikalleen siten että ampuvan käden sormet koskettavat poskea ja tähtäävällä silmällä nähdään tähtäinten läpi. Perän oikea paikka pitäisi olla aikalailla kohdallaan. Omassa fysiikassani se on suurinpiirtin solisluun puolessa välissä.
 
Hejsan:
"Zero the hero

sä olet kokeilu monta aseita? oletko kokeilu me uudet kalshnilovit 100 ja 200 sarja?

Ja jos sä vertaat ne aseet mitä olet kokeilut vs suomen RK95 mikä on paras ja mikä ase sä haluat että Suomi korvaa RK:n sitten kanssa?"

En ole ampunut noilla uudemmilla AK:illa mutta arvelisin, että tuntuma ei paljon muutu muuten kuin kaliiperin myötä. Kiinnostaisi kovasti ampua 5.45mm AK:lla.

Heckler&Kochin HK416 oli aika miellyttävä ammuttava enkä panisi pahakseni jos jossain vaiheessa RK:t korvattaisiin niillä tai vaikkapa FN SCAR:illa jolla tosin en ole ampunut.
Laajassa mittakaavassa RK:t tosin korvatteneen varmaan vaiheisilla tai pulssikivääreillä...
 
Voikko sanoa että niisä 5.45 in pienempi rekyyli? mutta huonompi kantama?....Zero the hero??? :)
 
Mikset menisi itse lukemaan Wikipediasta eri kaliibereista jopa ruotsiksi että englanniksi ja vaikka syöttäisit ominaisuudet ballistiikkaohjelmaan, jonka löydät senkin kyllä.
 
commando kirjoitti:
Mikset menisi itse lukemaan Wikipediasta eri kaliibereista jopa ruotsiksi että englanniksi ja vaikka syöttäisit ominaisuudet ballistiikkaohjelmaan, jonka löydät senkin kyllä.
Klikkaa laajentaaksesi...

No haluasin että Zero vastaa...ja mitä om ballistiikkaohjelma?
 
Kuten sanoin, en ole ammuskellut millään 5,45x39mm kaliiperin torrakolla, mutta oletettavasti siinä on pienempi rekyyli kuin 7,62x39mm patruunassa aivan kuten 5,56mm patruunallakin. En tiedä, mutta äkkiä voisi luulla että rekyyli on jopa Nato-patruunaa kevyempi, koska hylsy on lyhyempi.
 
Zero The Hero kirjoitti:
"Isosceles"-ote toimii kieltämättä jonkinverran lipaskaariotetta paremmin vaakatason maalinvaihtotilanteissa ja suosin sitä itsekin ajastetuissa tilanteissa. Syyksi miksi PV:ssä ei sitä kuitenkaan pääasiaassa opeteta, arvioisin sen, että valmiusotteen ylläpitäminen on siinämäärin olkapäitä vaativaa, että ote lipsahtaa suurimmalla osalla väistämättä lipaskaariotteeseen kun kyynärpäille haetaan tukea taisteluvarustuksesta. Toinen syy on juurikin tuo RK:n pitkä perä joka (yhdistettynä symmetriseen ampuma-asentoon ja raskaisiin suojaliiveihin) vie aseen painopisteen jo sen verran kauas ampujan kropasta että tukikäden ote kädensuojuksen etuosasta ei juurikaan paranna enää tilannetta.

Yhtälailla, tekniikoissa joudutaan tekemään koulutuksellisia kompromisseja esimerkiksi lippaanvaihdon suhteen. Esimerkiksi pika/hätälippaanvaihdossa irrotetaan ensin tyhjä lipas joka mielellään viedään ripeästi dumppiin ja vasta sen jälkeen haetaan tukikädellä uusi lipas lipastaskusta vaikka timerin mukaan selkeästi taloudellisempaa olisi hakea ensin uusi lipas ja pyyhkäistä sillä tyhjä lipas pois tieltä. Syy tähän on se, että mikäli toimittaisiin jälkimmäisellä tavalla, harjoitusten loppuun olisi varattva huomattavasti pitempi aika kadonneiden lippaiden etsintää varten ja silti materiaalihävikki olisi lippaiden osalta varsin sietämätön.

Itse koulutan tuon aseen perän paikan siten että mies seisoo suorana tukikädellään ote rynnäkkökiväärin kädensuojuksesta. Ampuja kumartaa päätään hieman eteenpäin. Ampuvalla kädellä otetaan kiinni aseen perän varresta ja siirretään oikealle paikalleen siten että ampuvan käden sormet koskettavat poskea ja tähtäävällä silmällä nähdään tähtäinten läpi. Perän oikea paikka pitäisi olla aikalailla kohdallaan. Omassa fysiikassani se on suurinpiirtin solisluun puolessa välissä.
Klikkaa laajentaaksesi...

Asiallista kommenttia! Muutama havainto/näkemys näihin..

Aseenkäsittely ja ampuminen kannattaa mielestäni nähdä urheilusuorituksena ja sen vuoksi sitä kannattaa opettaa ja harjoitella kuten minkä tahansa urheilusuorituksen suoritustekniikkaa.
Se taas tarkoittaa sitä, että kunkin urheilijan fysiikka,anatomia ja motoriikka pitää huomioida kun lähdetään viilaamaan suorituksen yksityiskohtia. Näinollen näkisin asian siten, että ns. isot linjat (suorituksen perustekniikka urheilumaailmassa) kannattaa opettaa kaikille samalla tavalla - ja sen jälkeen jokaisen urheilijan (tässä tapauksessa sotilaan/ampujan) tekniikan yksityiskohdat saavat muokkaantua yksilön ominaisuuksien mukaisiksi.
Kuten itsekin toteat: esim rk:n muotoilu/koko aiheuttaa yllättävänkin monelle ampujalle haasteita "oppikirjan mukaisen" asekäsittelyn osalta..jolloin voidaan joko jääräpäisesti tehdä asiat tyyliin "armeijassa kaikki tekee samalla tavalla" TAI sitten asiaa voidaan lähestyä edellä kuvaamallani tavalla urheikusuorituksen tekniikkana.
Samaa pätee "pikkurillin asentoon" häiriönpoistossa, lippaanvaihdossa jne jne.

Olen opettanut nyt toistakymmentävuotta nykymallin mukaista asekäsittelyä. Alussa "intin malliin kaikki prikulleen samalla tavalla" - mutta pian tajusin lähestyä asiaa urheilusuorituksen tekniikkana ja mielestäni sitä kautta lopputulos on paljon parempi. Ja onneksi tämä viimeisin ohjeistuskin jo lopulta sallii ihan virallisestikin sen, että ampuja on yksilö ja yksilön ominaisuudet saa luvan kanssa huomioida.

Ja jos sitten mennään uuteen taistelijan aseeseen hetkeksi.

Maailma on täynnä hienoja rynnäkkökiväärejä. Mahdoton lienee sanoa, mikä niistä olisi se paras..ja muutenkin sitä "parhautta" voi arvioida aika monin kriteerein.
Usein keskusteluissa huomaa, että keskustelijat etsivät sitä parasta asetta ominaisuuksien kautta..mutta asiaan on toinenkin näkökulma:
Meillä on kenttäarmeijassa noin 300 000miestä, joista joka-ainoa on koulutettu RK62:sen eri versioille - kenttäarmeijasta suurin osa on vielä hyvin pitkään koulutettu RK62:sen eri versioille. Näinollen täysin siitä poikkeavaan aseeseen siirtyminen johtaa tilanteeseen, jossa sotilaat saavat sodassa käteensä itselleen oudon aseen. No, oppiihan sen..mutta toisaalta paremmin homma toimisi jos uusi ase olisi edes jossain määrin tuttu. Kas kas..maailmassahan on suht moderni ase, jota ei ole koskaan ollut Suomen Puolustusvoimissa palveluskäytössä, mutta jota jokainen Suomalainen armeijan käynyt mies osaa käyttää: Nimittäin Galil! Ei ehkä hypermoderni superrynnäkkökivääri - mutta Galilin uusimmat versiot ovat kutakuinkin moderneja ja täysin soivia pelejä vielä pitkään. Niistä löytyy nykyajan vaatimukset täyttävä modulaarisuus, ergonia on niinikään nykyajan vaatimuksia vastaava - ja A-tarvikettakin löytyy sekä 7.62 että 5.56..

No, tuo on toki vain yksi näkökulma asiaan..tosin sellainen joka usein unohtuu. Sillä nimittäin on merkitystä, että ase on tuttu - ja suureen reserviin perustuvassa armeijassa sillä on varsinkin merkitystä kun miehiä ei saa sormia napsauttamalla koulutukseen kun ase muuttuu toiseksi..

Sitten on toki sekin näkökulma, joka puhuu vahvasti esim Beretan puolesta... Beretta - Sako ja se miten nämä kaksi liittyvät toisiinsa kertonee kaiken oleellisen..
 
Uuden RK:n valinnassa en painottaisi samankaltaisuutta nykyisen vehkeen kanssa. Syynä se että hankinnat toteutetaan takuulla parinkymmenentuhannen aseen vuosierissä ja näinollen siirtymäaika tulee olemaan sen kymmenisen vuotta jona aikana varusmiehet koulutettaisiin uudelle kalustolle ja ressut pärjäilisivät vanhoilla.
Kenties siirtymäaika jatkuisi pitempäänkin jotta patruunoiden valmiusvarastot saataisiin purettua jos kaliiperin vaihto tulisi kyseeseen.

Galilia en näkisi oikeastaan minkäänlaisena edistysaskeleena, sillä sen hyvät puolet on jo otettu käyttöön Rk95:ssä (pl peukalovaihdin) ja huonot puolet ovat samat. Jos AK-pohjaisessa ratkaisussa haluttaisiin pysyä, katselisin tarkalla silmällä mitä AK-12 tarjoaa.

Beretta on vahvoilla työllistämismahdollisuuden takia. Surullista onkin että ARXu on saamieni luotettavien tietojen mukaan juuri niin lelu kuin ulkonäkö antaa ymmärtää.
 
Zero The Hero kirjoitti:
Uuden RK:n valinnassa en painottaisi samankaltaisuutta nykyisen vehkeen kanssa. Syynä se että hankinnat toteutetaan takuulla parinkymmenentuhannen aseen vuosierissä ja näinollen siirtymäaika tulee olemaan sen kymmenisen vuotta jona aikana varusmiehet koulutettaisiin uudelle kalustolle ja ressut pärjäilisivät vanhoilla.
Kenties siirtymäaika jatkuisi pitempäänkin jotta patruunoiden valmiusvarastot saataisiin purettua jos kaliiperin vaihto tulisi kyseeseen.

Galilia en näkisi oikeastaan minkäänlaisena edistysaskeleena, sillä sen hyvät puolet on jo otettu käyttöön Rk95:ssä (pl peukalovaihdin) ja huonot puolet ovat samat. Jos AK-pohjaisessa ratkaisussa haluttaisiin pysyä, katselisin tarkalla silmällä mitä AK-12 tarjoaa.

Beretta on vahvoilla työllistämismahdollisuuden takia. Surullista onkin että ARXu on saamieni luotettavien tietojen mukaan juuri niin lelu kuin ulkonäkö antaa ymmärtää.
Klikkaa laajentaaksesi...

Perusteltu näkökulma tuokin - ja paljon tietysti riippuu tosiaan siitäkin mikä on aseiden hankinta-aikataulu. Niinkuin sanoin..maailmassa on PALJON hyviä rynnäkkökivääreitä joille jokaiselle löytyy hyväksyttäviä perusteluita + tietysti sekin että ase on myös käyttäjänsä työkalu, jolloin kunkin henkilökohtaiset mieltymyksetkin vaikuttavat mielipiteisiin. Henk.koht kelpuuttaisin mieluusti esim Galil ACE-versioista jonkun itselleni RK95:sen seuraajaksi. Perusteluina aikaisemmin mainitsemani lisäksi se, että se on nykyaseista ehkä eniten hen.koht mieltymyksiäni vastaava + tekniikka on jo koeteltua ja yksinkertaista ja sellaisena luotettavaa ja varmatoimista. Ihmeen usein sotavälineiden kohdallakin unohdetaan tuo - ja lähdetään keulimaan tavoitellen liian nopeasti liian edistyksellistä tekniikkaa.

No, eipä tässä varmaan mikään huippuennustaja tarvitse olla sanoakseen että Beretta on varmasti hyvin vahvoilla juuri tuon Beretta-Sako kytkennän vuoksi. Niinhän asekaupat(kin) useimmiten menee, että hankittava tuote ei välttämättä ole käyttäjänsä näkökulmasta paras mahdollinen, mutta kokonaisuutena se ehkä sitä (hankintapäätöksen tekijän mielestä) sitä on.
 
En ole ihan varma, onko tietoni aivan kuranttia, mutta muistissani on eräs seikka menneiltä ajoilta: kiväärilinjaston on pukattava noin 50 tuhatta yksikköä per vuosi ollakseen kannattava. Minun on tätä taustaa vasten mahdoton ymmärtää, että Suomeen pantaisiin linjasto, joka tuottaisi 20 tuhatta asetta per vuosi. Tai sitten ostaja maksaa armotta lisähintaa saamastaan tuotteesta. Beretta on AK-sukuisiin verrattuna jotenkin herkän oloinen kapistus, voin toki erehtyäkin, mutta en millään usko sen olevan läheskään niin luja ja luotettava kuin AK-sukuiset ovat.

Jos taas Beretta-konserni halajaa kauppoja muualtakin kuin Suomesta, niin se muuttaa varmaan asiaa. Tuolloin linjasto voisi hyvinkin sijoittua vaikkapa nyt sitten Suomeenkin. Hlökoht. liputan AK-suvun puolesta.
 
No jonkun asian valmistuksen kannattavuushan on niin monesta asiasta kiinni ettei mitään lukua voi sanoa, varsinkin aseesta tai sen kustannuksista tai vaihtoehtoisista valmistustavoista ei ole mitään tietoa. Viitannet varmaan johonkin tornihuhuun koskien Valmetia tai Sakoa. Niitä ei koskaan valmistettu sellaisia määriä vuodessa. Kun sa-vahvuus on vain 200 000 ja tulevaisuudessa alle ei omasta asetta tai valmistuksesta kannata edes haaveilla ellei tarkoitus ole ulkomaille myydä aseita joka johtuen maamme nykyjohdon suhtautumisesta johtuen on aika mahdotonta. Suomessa ei ole halpa valmistaa ja mikään suomalainen toimija ei omista patentteja tai mallisuojia sellaisiin aseisiin joita kukaan haluaisi ostaa (pl. pulttilukkokiväärit).
 
En ole ihan varma, onko tietoni aivan kuranttia, mutta muistissani on eräs seikka menneiltä ajoilta: kiväärilinjaston on pukattava noin 50 tuhatta yksikköä per vuosi ollakseen kannattava.
Klikkaa laajentaaksesi...

Ennen vanhaan tämä suuruusluokka on mahdollisesti pitänyt Sakon/Valmetin tuotannon osalta paikkansa. Tuotannon kannattavuuden edellyttämät valmistusmäärät määritellään investoinnin kannattavuuslaskelmien menetelmien sekä tiedossa olevien lähtöarvojen avulla jo investoinnin suunnitteluvaiheessa. Tyypillisesti menetelminä käytetään teollisuudessa esimerkiksi pääoman tuottoastemenetelmää (Return Of Investment, ROI) ja takaisinmaksuajan menetelmää. Jos näihin ja muihin investointilaskennan menetelmiin haluaa tutustua, niin ne löytyvät erilaisista alaa käsittelevistä oppikirjoista ja manuaaleista.

Hihaviitosena heitän näin aamutuimaan, että jos nyt ryhdyttäisiin laskemaan asejärjestelmälle tuotannon kannattavuuden edellyttämää vuosittaista minimivalmistusmäärää, niin se olisi reilusti enemmän kuin 50 tuhatta kappaletta vuodessa, investoinnin takaisinmaksuajan ollessa helposti jopa 10 - 15 vuotta.

Tuotteen kotimainen kokonaiskysyntä jäisi samalla kiusallisen marginaaliseksi, esimerkiksi max. ~400 tuhatta kappaletta, mikä olisi lisäksi vahvasti riippuvainen poliitikkojen tekemästä turvallisuuspoliittisesta selonteosta sekä sa-vahvuuden kehityksestä, mikä on investoinnin kannattavuuden arvioinnin yhteydessä huomioitava riskitekijä. Vaikka 400 tuhannen aseen kotimainen kysyntä toteutuisikin, pitäisi sitä saada vielä runsaasti kaupaksi myös ulkomaille, jolle nykyiset vientilupakäytännöt aiheuttavat omat haasteensa. Sekin on investoinnin riskitekijä.

Tämän perusteella voidaan jo pelkästään tässä yhteydessä todeta, että valmistuslinjainvestointi ja rk-tyyppisen aseen valmistus Suomessa olisi nykyisen markkinatalousjärjestelmän aikana todellinen riskibisnes ja tuotantotaloudellinen järjettömyys.

Kannattavuuden ongelma on tietysti ratkaistavissa raottamalla vähän veronmaksajien kukkaronnyörejä ja subventoimalla tuotantoa yhteiskunnan toimesta. Valtiovalta on kuitenkin jo näyttänyt taannoisen STX telakan tapauksessa suhtautumisensa subventiolla ylläpidettävään kannattamattomaan teollisuuteen enkä usko rk-tuotannon tekevän tässä asiassa poikkeusta, mahdollisista huoltovarmuuden tarpeistakaan huolimatta. Käytäntö toimi vielä Kekkosen aikana kun useat suuret yritykset olivat vielä ainakin osittain valtion omistuksessa, mutta ei enää 2010-luvulla markkinatalouden aikana, joka lisäksi ottaa jatkuvasti askelia entistä neoliberalistisempaan suuntaan.

Työllisyysvaikutukset tulee tässä maassa hakea muista ratkaisuista ja muilla keinoilla kuin valtion subventoimasta tuottamattomasta näennäispuuhastelusta tai muusta paitojen pesemisestä, mikä ei tuota todellista jalostusastetta tai lisäarvoa. STX telakan tapauksesta päätellen tämä on myös poliittisella tasolla ainakin jollain tasolla ymmärretty. Asian merkitys tulee vielä korostumaan valtiontalouden jatkaessa velkaantumistaan ja syöksykierrettään alaspäin.
 
Ymmärrettävää että asetuotanto uudelleen pystyttäminen maksaa maltaita mutta tällä maailman menolla ja varsinkin suurien ikäluokkien poistuessa eläkkeelle mihinkään investointeihin näytä olevan varaa. Kuitenkin jos lähdetään siitä että AK sukuiseen kivääriin halutaan panostaa, niin mikä estää aloittamasta pienestä, vaikka kymmennen tuhannen kappaleen vuosituotannosta ja sitten kasvattaa sitä asteittain jos tarvetta löytyy.
 
Aseiden sarjavalmistuksen käynnistäminen eli käytännössä konepajateollisuuden tuotantolaitoksen perustaminen on kallis investointi, mikä vaatii selkeät tuotantotaloudelliset perusteet sekä riittävästi pääomaa. Jonkun on myös koko lysti rahoitettava, joten investointi on riskinottoa paitsi yritykselle itselleen, myös sen toimintaa pääomittavalle rahoituslaitokselle, jolla on pelissä omat intressinsä ja tuottovaatimuksensa.

Nykyaikana markkinatalouden sääntöjen ja vapaan kilpailun vallitessa tällaista laitosta ei lisäksi perusta valtio, vaan sen tekee yksityinen pörssiyhtiö, joiden toiminta-alue on tyypillisesti globaali, mikä suo niille vapausasteita kohdemaiden valinnan suhteen, joihin ne katsovat tuotantolaitoksen perustamisen olevan kannattavaa ja ylipäätään olosuhteiden puolesta mahdollista. Myös valmistusmäärät ovat suuria, joten myös markkinoilla on pärjättävä ja siellä oltava riittävästi kysyntää. Valtion tehtäväksi jää lähinnä houkutella tällainen investointi Suomeen ja luoda sellaiset olosuhteet, jotka puoltavat investoinnin kannattavuutta.

Toistaiseksi nämä talousopit ja vapausasteet ovat viime vuosien aikana jalkautuneet käytännön toteutukseen lähinnä sillä tavalla, että kaikki siirrettävissä oleva perinteisen metalliteollisuuden tuotanto ja erityisesti ns. bulkkitavaran eli tyhmän teräksen tuotanto on ollut kannattavaa siirtää länsimaista halvan työvoimakustannuksen maihin. Jäljelle on jäänyt lähinnä vahvasti erikoistuneiden (hi-tech) ja monimutkaisia valmistusmenetelmiä sekä osaamista vaativien tuotteiden valmistus.

Jos jokin suuri tai keskisuuri asevalmistaja (esim. FN, H&K, Beretta, Bushmaster, younameit) päättää perustaa asetehtaan johonkin ja ryhtyä valmistamaan jalkaväen käsiaseita sarjatuotantona, ei kyseinen laitos suurella todennäköisyydellä tule sijaitsemaan Suomessa.

Tällä hetkellä aseteknisen kehityksen yleistilanne on rynnäkkökiväärityyppisten aseiden osalta sellainen, että yhä edelleen hieman arvioinnin perusteista riippuen AK-tyyppisen kiväärin soveltuvuus sotilaalliseen toimintaan on paras tai vähintään se sijoittuu jollekin kärkisijoista. AK-konstruktion kehittämistä voitaneen pitää eräänlaisena kiväärien kehityksen neronleimauksena.

Otetaan vaikka sotilasnäkökulmasta tärkeät seuraavat 5 osa-aluetta arvioinnin perusteeksi:

1. Mekaaninen käynti (vaatimus esim. 1.5 - 2.0 MOA)
2. Ergonomia (muotoilu, paino, hallittavuus -> käytön koulutettavuus)
3. Toimintavarmuus
4. Optiikan ja lisävarusteiden kiinnitysmahdollisuus
5. Kenttäkelpoisuus (rakenteellinen kestävyys, huollettavuus kenttäolosuhteissa)

Lisäksi arvioinnin perusteina voidaan käyttää esimerkiksi hintaa ja todennäköistä saatavuutta myös poikkeusolojen aikana, valittavan kaliiperin suorituskykyä sekä aseita teollisesti tuotettaessa erityisesti valmistettavuutta ja valmistuskustannuksia. Aseen PR-arvo ja poliittiset vaikuttimet on viisasta jättää tässä vaiheessa kokonaan arvioinnin ulkopuolelle.

Arvioinnin tavoite voi olla esimerkiksi aseiden asettaminen hierarkiseen paremmuusjärjestykseen sekä Suomen olosuhteisiin ja tarpeisiin soveltuvan aseen tunnistaminen.

Jos edellämainittuja perusteita käyttämällä vertaillaan AK-tyyppistä kivääriä (esim. AK, RK, Galil jne.) länsimaisiin vaihtoehtoihin (AR15, SCAR, HK416, ACR, G36, FNC jne.), niin pienellä perehtymisellä sekä omakohtaisilla käyttö- ja muilla kokemuksilla totean itse seuraavaa:

AK-tyyppinen kivääri on jokaisella osa-alueella tasaisen hyvä, tositoimissa koeteltu ja siten ns. "varma valinta" siihen operatiiviseen käyttöajatukseen, johon sen tyyppinen asejärjestelmä on tarkoitettu - eli asevelvollisuusarmeijan jalkaväkitaistelijan perustyökaluksi. Muut länsimaiset vaihtoehdot saattavat mallista riippuen olla joillain osa-alueilla sitä hieman parempia, mutta vastaavasti ne ovat taas jollain toisella osa-alueella sitä merkittävästi huonompia, mikä vaikuttaa negatiivisesti aseen kokonaisarvosteluun.

Samassa yhteydessä voidaan myös arvioida, muodostuuko AK-tyyppisen aseen erityispiirteet eli tyypillisesti länsiaseita heikompi, mutta silti käyttöajatuksen kannalta riittävä mekaaninen käynti kynnyskysymykseksi ja tyydyttääkö sen usein länsiaseita "hankalampana" pidetyt ratkaisut optiikan ja lisävarusteiden kiinnittämiseen. Itse en näe näissä merkittävää ongelmaa.

Oma henkilökohtainen ja selvä valinta näin kesäisen sadepäivän kunniaksi on AK-konstruktio, joskaan aseen tarkkaa mallia ja kaliiperia en sen tarkemmin ryhdy tässä vaiheessa määrittelemään.
 
Laamanator kirjoitti:
AK-tyyppinen kivääri on jokaisella osa-alueella tasaisen hyvä, tositoimissa koeteltu ja siten ns. "varma valinta" siihen operatiiviseen käyttöajatukseen, johon sen tyyppinen asejärjestelmä on tarkoitettu - eli asevelvollisuusarmeijan jalkaväkitaistelijan perustyökaluksi. Muut länsimaiset vaihtoehdot saattavat mallista riippuen olla joillain osa-alueilla sitä hieman parempia, mutta vastaavasti ne ovat taas jollain toisella osa-alueella sitä merkittävästi huonompia, mikä vaikuttaa negatiivisesti aseen kokonaisarvosteluun.

Samassa yhteydessä voidaan myös arvioida, muodostuuko AK-tyyppisen aseen erityispiirteet eli tyypillisesti länsiaseita heikompi, mutta silti käyttöajatuksen kannalta riittävä mekaaninen käynti kynnyskysymykseksi ja tyydyttääkö sen usein länsiaseita "hankalampana" pidetyt ratkaisut optiikan ja lisävarusteiden kiinnittämiseen. Itse en näe näissä merkittävää ongelmaa.

Oma henkilökohtainen ja selvä valinta näin kesäisen sadepäivän kunniaksi on AK-konstruktio, joskaan aseen tarkkaa mallia ja kaliiperia en sen tarkemmin ryhdy tässä vaiheessa määrittelemään.
Klikkaa laajentaaksesi...

Omasta puolestani allekirjoitan tuon täysin.

AK-pohjaiset aseet eivät edusta hienointa 2010-luvun teknologiaa - mutta luotettavuudeltaan ne ovat yksiäparhaista, elleivät jopa parhaita. Henk.koht koen sotavälineen tärkeimmäksi ominaisuudeksi luotettavuuden ja toimintavarmuuden - ja sen kun pystyy yhdistämään riittäviin..siis riittäviin..ei parhaisiin/uusimpiin teknologian sovelluksiin..niin ollaan asian ytimessä.

Kuten aiemmin jo toin esiin: Jos päätäntävalta olisi minulla Galil ACE-mallistosta löytyisi meille uusi taistelijan perusase. Luotettavaa AK-pohjaista tekniikkaa, riittävä modulaarisuus ja mahdollisuus kiinnittää optiikkaa, optroniikkaa jne, asetta löytyy kolmella eri patruunalla (5.56NATO, 7.62NATO ja meille tuttu 7.62x39), peukalolla käytettävä vaihdin, helposti muokattavissa sekä oikea- että vasenkätiselle ampujalle jne. Toki mielipiteeseeni vaikuttaa henk.koht mieltymykset ja Galilissa on varmasti puutteitakin - mutta siinä on paljon niitä juttuja, jotka sotatyökalussa pitää olla..yksinkertainen ja koeteltu, toimivaksi havaittu tekniikka.

Sen mitä olen kollegoiden ajatuksia aistinut, niin Galilin ongelma on nuoremman väen piirissä se, ettei se ole AK-pohjaisena riittävän "seksikäs" - siinä mielessä asennekasvatus näyttää menneen perille, koska ajatellaan ettei neukkupohjainen voi olla hyvää - vaan hyvä tulee jenkkilästä..
 
Nykyaikaisten, pääasiassa polymeeri ja CNC-koneistetuista alumiiniosista koostuvien aseiden valmistus pienemmissäkin sarjoissa lienee toteutettavissa ihan kohtuu tuottavasti josta todisteena useat pienemmät pajat kuten bushmaster, brugger&thomet, oberland arms, stag arms, sabre defence jne. Kyseisten valmistajien vuosituotanto tuskin on enempää kuin 20 000 kappaletta vuosittain.

AK-peräinen rynnäkkökivääri on kilpailukykyinen vaihtoehto kunhan versiossa on ratkaistu noin kolme ongelmaa viidestä: 1,5-2 MOA Mekaaninen tarkkuus ei todellakaan täyty ihan joka valmistajan kiväärillä.

Ergonomian osalta peukalovaihdin, puoleltaan vaihdettava viitystappi, teleskooppinen perä ja luistinlukitus ovat olennaisia "nykyaikaisuuksia" joita uudelta aseelta voidaan odottaa.

Lisälaitekiinnitysten osalta on aseeseen saatava ainakin optinen tähtäin joka säilyttää saman mekaanisen tarkkuuden kuin raudatkin, laserosoitin samoilla spekseillä, jonkinlainen etukahva sekä taktinen valaisin. Myös kranaattilaukaisimen kiinnitysmahdollisuus on olennainen vaatimus.

Toimintavarmuuden ja koulutettavuuden osalta AK sitten vastaakin jo vaatimuksia.

Kuten aiemmin kirjoitin odotan innolla mitä yllämainituista AK-12 tarjoaa.
 
AK-12 on mielenkiintoinen sotatyökalu - valitettavasti meillä taitaa vaan olla niin paljon "allergiaa" aseen alkuperämaata kohtaa, ettei Venäläinen ase tule kyseeseen kun hankintapäätöksiä tehdään - riippumatta siitä, vaikka se olisi paras ja sen lisäksi edullisin.. Mikä sinänsä on outoa, koska puolueettomana länsimaana meidän kai tulisi kyetä toimimaan markkinatalouden sääntöjen mukaisesti - ja mikäs sen parempi kauppa olisi kuin se missä saa parhaan edullisemmin kuin huonommat kilpailijansa.
Mikä sinänsä on taas todella typerää - koska AK-12:sta ja esim. Galil ACE:ssa on selkeitä yhtäläisyyksiä - Galil olisi meille (poliittisesti) täysin mahdollinen hankinta - AK-12 sensijaan ei..
 
Niin kyllähän länsimaissa voidaan ihan kohtuuhinnoille valmistaa pieniä eriä AR-15-kivääreitä kuten ITAR:n aiheuttama kivääreiden valmistuksen aloittaminen Kanadassa ja Euroopassa todistaa. Ei ehkä kuitenkaan aivan sillä hinnalla kuin mitä isot niskaanampujat haluaisivat niitä hankkia. Toisaalta sitten jenkkien valmistajien pienuudesta pitää huomata se että harvempi valmistaa oikein mitään itse vaan eri osat tulevat alihankkijoilta, joita lähes kaikki valmistajat käyttävät toimien lähinnä kokoonpanijoina.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top