Uusi taistelijan ase

Luulen että, ensin on tullut turpaan ja sitten on mietitty miten ratkaista tämä ongelma.

Euroopassa monet antiterroristi porukat käyttää noita visiirillä varusteltuja kypäriä.

Useimmat antiterroristiryhmät on perustettu vasta 70-luvulla Munchenin murhenäytelmän jälkeen. Sen jälkeen toimintatapoja ja varusteita on kehitetty jatkuvasti. Esimerkiksi MP-5:n lipas oli alunperin suora. Antiterroristi hommissa haluttiin käyttää reikäpäisiä luoteja ja huomattiin että käyrä lipas lisäsi aseen luotettavuutta, jos ampumatarvikkeena oli jokin muu kuin standardi 9 mm:n kokovaippa. GSG-9 ei löytänyt sopivia maihareita, joten Adidas valmisti tilauksesta juuri sellaisia kuin halusivat.

Taktisia varusteita valmistetaan nykyään varmaankin satojen firmojen toimesta ja on vain luonnollista, että varsin pienillekkin käyttäjäryhmille räätälöidään varusteita. Toki erikoisjoukot ovat aina muokkailleet varusteitaan. Esimerkiksi Iranin suurlähetystön vapauttaneet Pagodan miehet käyttivät panssarimiehen haalereita jotka oli värjätty mustiksi (pelottavampi ulkonäkö). Samoihin aikoihin esimerkiksi E-Afrikan erikoisjoukoilla oli räätäli joka teki juuri sellaiset tetsarit ja reput joita miehet operaatioissa tarvitsivat.
 
Nopeus saa kaikkein kevyimmät kappaleet tekemään järkyttävää vahinkoa. Itse uskoin vasta kun näin monta levyä BB oli läpäisyt videon lopussa. Silti tuo nopeus on hidas avaruudessa oleviin kappaleihin verrattuna.

 

IWI, an SK Group Member, Launches the 7.62X51mm TAVOR 7 AR, the Newest Member of the TAVOR Bullpup Rifle Family

Adapted for military and law enforcement markets, the TAVOR 7 AR will be exhibited at Defense and Security Thailand, Milipol (Paris) France, and Expodefensa Colombia, with availability from Q1/18

Ramat HaSharon, Israel, October 30, 2017. Israel Weapon Industries (IWI), an SK Group member – a leader in the production of combat-proven small arms for law enforcement agencies, governments, and armies around the world – is launching the 7.62X51mm caliber IWI TAVOR 7, the newest member of the successful TAVOR Bullpup Rifle Family. Adapted for military and law enforcement markets, it will be on display at Defense and Security Thailand, Milipol (Paris) France, and Expodefensa Colombia.

According to Shlomi Sabag, IWI’s CEO, “We are pleased to expand the TAVOR family – the world’s most popular battle-proven bullpup rifles – with the new addition of a 7.62X51mm caliber weapon, based on requests from our customers. The IWI TAVOR 7 enables users from the military and law enforcement markets to operate in a wide variety of scenarios at short and medium range with enhanced firepower – efficiently, safely and easily, with only minimal maintenance. Based on what we have already heard from the field, we expect the IWI TAVOR 7 to become a leader in its category. The weapon will be available from the first quarter of 2018.”
Linkki
 
Bullpup ja muovia, ei jatkoon :D Eikös noissakin vanhemmissamalleissa ollut lämmön kanssa ongelmia, rupee osumat vetelemään minne sattuu.

No tämä ei ole vanhempi malli ja kuten m14sta, kukaan ei rupea ampumaan sarjaa tuolla. Kylmässä pohjolassa ongelmia ei varmaan tule sen lämmön kanssa samanlailla eteen kuin hiekkalaatikossa. Steyr Aug on myös muovia ja silti se pelittää.
 
Pelkkää fantasiaa mutta kyllä tuo kelpaisi koonsa ja kaliberinsa puolesta mukaan metsään susien ja karhujen varalta.
 
Viimeksi muokattu:
Ihan hyvin nuo Tavorit ovat Israelissa toimineet. Ja se nyt ei ole mikään viilein maa. Koiraakaan ei voinut aina viedä päivällä kävelylle ettei tassut olisi palaneet asfaltilla.

Ehken ovat osanneet "muovissa" ottaa sen huomioon, eihän siellä tyhmiä olla.

Itsellä vaan on wanhakantainen bullpup-vastarinta kyllä aina takaraivossa.
 
IMG_8985.jpg

IMG_8991.jpg
IMG_8992.jpg
Proto "caseless"

FD Munitions was up in the NEXT area of SHOT Show. These are the small kiosks just outside the Press Room and often have some really interesting firearm development products at the show. FD Munitions is developing a caseless rifle. At least that is what they claim it to be. True caseless ammo does not have a metal container to hold the propellant. The FDM L5 rifle uses charge block ammo. It is a block of metal with five rounds in it. The block acts as one giant casing. The blocks are stackable and go into a giant magazine that is inserted from the left side of the L5 rifle.
Linkki

The L5 is battery operated and they are looking into a Faraday Generator (think of a flashlight that you shake to charge it up) and building it into the rifle. They are thinking of utilizing the gas of the rounds to power the Faraday Generator so in order to recharge the battery you just fire the L5.

FD Munitions claims the L5 design eliminates weaknesses in tradition firearm design. There are fewer moving parts and with the lack of cartridge cases, less chance of a malfunction.

Since this is basically a sci-fi type gun, it is electronically controlled and therefore programable. You should be able to make this full auto or volley fire. You could even program the rate of fire down to the milisecond split times between shots. Or you could program burst modes. The sky is the limit. Right now there is no word on when a production version will be available.
 
PvMoodlesta löytyy nyt Ampumakoulutusopas 2018. Siinä on sivuttu hieman myös RK62M:ää. Muutenkin ihan hyvää mieleenpalautettavaa niille, jotka vähemmän ampuvat.
Mistäköhän päin sieltä tuo nyt löytyy?
 
Laita hakukenttään: ohjesäännöt ja oppaat
Kiitos.

Pisti muuten silmään näin nopeasti selatessa, että RK 95:n hämärätähtäimen tähtäinkuvan piirros on väärin. Siinä hahlosta on tehty niin kapea, että ainoastaan yöjyvä menee hahloon, kun todellisuudessa koko etutähtäin korvakkeineen menee hahloon (mikä on ainakin itselläni tähtäämistä haittaava tekijä, kapeampi hahlo auttaisi).
 
ORSIS-K15-Bro-Semi-Auto-Rifle-1.jpg

ORSIS-K15-Bro-Semi-Auto-Rifle-2.jpg

ORSIS has first introduced their semi-auto rifle about a year ago during MILEX-2017 arms exhibition in Belarus. Recently, they have released it to the Russian civilian market. The Russian designation of the rifle is ORSIS-K15 “Брат”. The word “Брат” means “brother”, but they probably decided to make it sound cooler in English naming the rifle ORSIS-K15 “Bro”.

ORSIS-K15 is a gas operated semi-auto rifle chambered in .308 Winchester. The lockup of the action is accomplished by a 2-lug rotating bolt. The rifle is offered either with 16″ or 20″ barrel options. The overall length is 1,208mm (about 47.5″). It is not specified with which barrel length it has the mentioned overall length. The rifle weighs 4.6 kilograms (10 lbs 2 oz) with an empty magazine and without the scope. It is optimized to work with Magpul magazines.
http://www.thefirearmblog.com/blog/2018/02/13/orsis-k-15-semi-auto-rifle-released/
 
Back
Top