Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Kuuskakkosissa oli vain se ongelma ettei ketään siellä varaston puolella kiinnostanut parittaa ylä- ja alaosia. Kun komppaniasta ei löydy kahdelta mieheltä samaa sarjaa olevaa maastopukua eikä keneltäkään edes samaa paria olevia takkia ja housuja niin porukka antaa itsestään melko kirjavan vaikutelman. Pukuhan oli erinomainen jos vain pysyi kuivana. Jos se kuitenkin pääsi kastumaan ei viikon leiri ollut alkuunkaan riittävä aika sen kuivattamiseen. Ei aivan optimaalinen pukine Suomen maasto-olosuhteisiin.
Ei se kuivanakaan mikään erinomainen ollut, pallien rapsuttelu oli toki helppoa. Taskuja aivan liian vähän ja housut ei pysyny jalassa ilman henkseleitä. Kylmäkin oli.
Jotenkin tällaisena tyhmänä maallikkona kuvittelisi, että kaikkien pohjoismaiden aavikko- ja viidakkotaisteluasun tarpeeseen vastaisi erillishankinta tarpeen vaatiessa jonkun sopivan maan univormuja ja niihin ommeltu kotimaan lippu...
Selkeitä priorisointeja. Sveduilla on ollut käsittämätön varustepula viime vuosina ja vakinaisessa sotilaan/ryhmänjohtajan ja jopa upseerin toimessa olevat ovat saaneet "anella silakoita". Nyt tuo näyttää jonkin verran parantuneen, kun en ole viime aikoina nähnyt paljonkaan kitinöitä.Operaatioissa PV hyväksyy jo nyt helpommin omien kamojen sekakäytön jakokaman rinnalla. Järjenkäyttö siis sallitaan esimerkiksi kenkien suhteen. Perus M04 helletakit ja housut on kyllä hiukan hengittävämpää, ripstop vohvelikangasta, mutta suurin etu on että hihat on helpommin käärittävissä. Voisi kuvitella että jatkossa huollon kanssa tulisi helpompaa jos hietakuosi on kaikille pohjoismaille sama, jos nyt on ajatuksena että ollaan esimerkiksi ruotsalaisten kanssa samoissa paikoissa. Svedupetterien varusvarastoilla muistaakseni oli muutenkin enemmän ja parempilaatuista tavaraa sekä hyvä asenne. Usein myös käsittämättömän hyvännäköisiä mimmejä duunissa....
Kuuskakkosissa oli vain se ongelma ettei ketään siellä varaston puolella kiinnostanut parittaa ylä- ja alaosia. Kun komppaniasta ei löydy kahdelta mieheltä samaa sarjaa olevaa maastopukua eikä keneltäkään edes samaa paria olevia takkia ja housuja niin porukka antaa itsestään melko kirjavan vaikutelman. Pukuhan oli erinomainen jos vain pysyi kuivana. Jos se kuitenkin pääsi kastumaan ei viikon leiri ollut alkuunkaan riittävä aika sen kuivattamiseen. Ei aivan optimaalinen pukine Suomen maasto-olosuhteisiin.
Maastovaatteen ei tarvitse olla tyylikä kunhan toimii. Ja sorsalippis toimii. Aino vika siinä on puuvillakangas.Sorsalippis on tyylitön.
Nyt et oikein ole ytimessä.Minkähänlainen kompromissileikkaus näihin kuteisiin tulee? Suomen itsenäisyyden ajan sotilaspukujen historia on ollut lähinnä jäljittelyä ja apinointia. Ensin kopiotiin saksalaisilta, sotien jälkeen amerikkalaisilta, barettipelleily napattiin ranskalaisilta. Lähinnä omintakeisinta taisi olla (suojeluskuntapuku) m/27 ja m/62. Baretti on muuten päähine, jonka käyttökirjavuus lähentelee jo surkuhupaisaa. Ääripäitä ovat nuoltu kalotti, joka hädin tuskin peittää päälaen sekä lerppa, jonka toinen sivu roikkuu posken puolivälissä. Mistä lie tullut malli kevyen palveluspuvun mustalle(!) takille ja puserolle? Taksikuskeilta varmaan, mitenkään taksikuskeja väheksymättä.
Mitä kopioitiin amerikkalaisilta?Minkähänlainen kompromissileikkaus näihin kuteisiin tulee? Suomen itsenäisyyden ajan sotilaspukujen historia on ollut lähinnä jäljittelyä ja apinointia. Ensin kopiotiin saksalaisilta, sotien jälkeen amerikkalaisilta, barettipelleily napattiin ranskalaisilta. Lähinnä omintakeisinta taisi olla (suojeluskuntapuku) m/27 ja m/62. Baretti on muuten päähine, jonka käyttökirjavuus lähentelee jo surkuhupaisaa. Ääripäitä ovat nuoltu kalotti, joka hädin tuskin peittää päälaen sekä lerppa, jonka toinen sivu roikkuu posken puolivälissä. Mistä lie tullut malli kevyen palveluspuvun mustalle(!) takille ja puserolle? Taksikuskeilta varmaan, mitenkään taksikuskeja väheksymättä.
Tästä tulee nimenomaan pelkästään taistelupuku. M05 sitten jatkaa lomapukuna.Minkähänlainen kompromissileikkaus näihin kuteisiin tulee?
Omalta osaltani (enkä tosiaan ole ainoa) komppaan tässä asiassa Lekan toimaria, joka viimeisimmässä Reserviläinen - lehdessä totesi jotenkin niin että "älkää kyselkö mitään mikkihiiri-kysymyksiä saako käyttää vaan käyttäkää..."OMIEN MAASTOPUKUJEN M05 RES KÄYTTÖ PUOLUSTUSVOIMIEN HARJOITUKSISSA JA MUISSA TILAISUUKSISSA
kts. pdf-liite jos asia kiinnostaa
Miten se pesupuoli? Osavatko pestä aineilla jotka eivät loista kun pimeässä katso valonvahvistimella?Omalta osaltani (enkä tosiaan ole ainoa) komppaan tässä asiassa Lekan toimaria, joka viimeisimmässä Reserviläinen - lehdessä totesi jotenkin niin että "älkää kyselkö mitään mikkihiiri-kysymyksiä saako käyttää vaan käyttäkää..."
Ei tästä kauaa ole kun töissä katseltiin itse kunkin päällä olevia vaatteita ja varusteita - todettiin että eipä juuri kenelläkään ole päällä juuri mitään mikä on jakokamaa. Jos ja kun tilanne on kasvavassa määrin tämä, niin samaa vauhtia vähenee kenenkään halu nillittää reserviläisten omista varusteista.
PV:n huolihan tässä asiassa on lähinnä se, ettei vaan kukaan vaihda omia kamojaan varusvarastolla PV:n kamoihin.
No kuka hullu niitä itse suht isolla rahalla hankkimiaan kamoja varastolla vaihtaisi - kun ne omat on hankittu nimenomaan siksi että ne ovat parempia kuin jakotavara..
Minusta tämä olisi jo aika kääntää kaikkien voitoksi: kannustaa ihmisiä hankkimaan mahdollisimman paljon omia varusteita. Siten syntyy säästöä kun jakokaman huolto- ja ylläpitolustannukset vähenevät ja kenttäarmeija varustaa itse itseään.
Riittävän laaja valikoima vaan varusteita hyväksyttyjen listalle sopivan väljin reunaehdoin.
Miten se pesupuoli? Osavatko pestä aineilla jotka eivät loista kun pimeässä katso valonvahvistimella?
No, tähän on oikeastaan kaksi puolta tähän asiaan.Miten se pesupuoli? Osavatko pestä aineilla jotka eivät loista kun pimeässä katso valonvahvistimella?
Tuli viime viikonloppuna todettua sama homma, lämppärissä kyllä mies loistaa. Toki ei sekään autuaaksi tekevä laite ole.Näkisin että lämpötähystimet ovat paljon suurempi uhka/huolenaihe kuin vv:t ja NIR-suojaus.
Jep, vanha viisaus "liike paljastaa" pätee erittäin hyvin myös lämppäriä vastaan.Tuli viime viikonloppuna todettua sama homma, lämppärissä kyllä mies loistaa. Toki ei sekään autuaaksi tekevä laite ole.