Uutisia Itävallasta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jantteri
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Puolueohjelmassaan se linjaa muun muassa, että rikoksista tuomitut ulkomaalaiset tulisi karkottaa kotimaahansa. Lisäksi puolueen vaaliohjelman mukaan oikeutta turvapaikkaan tulisi tarkastella uusiksi määräajoin.
Ihan hirveään raziminazzzizmia ja ihan suoraan putlerin pelikirjasta kaikki tämmöinen!!!11 Ei kiinnitetä huomiota siihen että Euroopan hölömölöiden ulkopuolella tämä on aikas normitoimintaa. Pöyristytään vaan yhdessä toimittelijoiden ja valtapoliitikkojen naamanvääntelyn tahdissa.
Osa Itävallan ulkopuolella voi muistaa vapauspuolueen myös ajalta, jolloin 14 EU-maata jäädytti kahdenväliset suhteensa Itävaltaan sen takia. Boikotti jatkui seitsemän kuukauden ajan vuonna 2000, kun vapauspuolueen pitkäaikainen johtaja Jörg Haider oli saanut nostettua puolueensa pienpuolueesta mittavaksi poliittiseksi voimaksi ja osaksi hallitusta.
Hyvin on muistissa kättelykiellot ym. suvaitsevaiset ja demokratiaa kunnioittavat maneerit. Mahtaisiko tällaisilla asioilla olla ihan vähän osinkoa siihen että valitettavan moni eurooppalainen kansallismielinen ja islam-kriittinen liike on hakenut selkänojaa putlerin zenäjästä? Ei kai?
 
Back
Top