Bushmaster
Greatest Leader
EU:n ja Goldman Sachsin liitto
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/05/eun-ja-goldman-sachsin-liitto
Luottamuspula Kreikassa
http://murphyssoninlaw.blogspot.com/2015/07/luottamuspula-kreikassa.html
lainaus:
EKP:n pääjohtaja Mario Draghi toimi Goldman Sachs Internationalin toimitusjohtajana ja hallituksen varapuheenjohtajana 2002–2005. Goldmanilta Draghi siirtyi Italian keskuspankin johtoon ja sieltä 2011 EKP:n ykköseksi. Juuri ennen Draghin tuloa Goldmanille pankki auttoi Kreikkaa piilottamaan valtionvelkojaan virallisista tilastoista johdannaissopimusten avulla. Kun piilottelu tuli julki, Draghi kiisti tienneensä asiasta.
Kreikan pääministeri Lucas Papademos johti maan keskuspankkia, kun Kreikan valtionvelkoja piilotettiin. Papademos ja Draghi ovat opiskelutovereita yhdysvaltalaisesta Massachusetts Institute of Technologysta, josta he valmistuivat taloustieteen tohtoreiksi 1970-luvulla. Papademos johti Kreikan keskuspankkia 1994–2002 ja siirtyi sitten EKP:n varapääjohtajaksi vuoteen 2010 saakka.
Mario Monti toimi EU-komission jäsenenä 1995–2004. Sen jälkeen Monti siirtyi Goldman Sachsille neuvonantajaksi, kunnes hänet 2011 nimitettiin Italian pääministeriksi sen jälkeen, kun Silvio Berlusconi erosi varsinkin EKP:n kovan painostuksen seurauksena. Monti toimi pääministerinä vuoteen 2013.
Raha on samanlainen hyödyke kuin mikä tahansa muukin, eli sitä pitää voida tuottaa saman verran kuin sille on kysyntää. Erilaiset kultakannan paluuta haikailevat talousanarkistit kuvittelevat, että kultavaranto keskuspankin käteisvarojen takaajana estäisi poliitikkoja räjäyttämästä julkisen sektorin kasvua. Niin ei ole ollut edes Rooman imperiumissa, missä kultarahaa alettiin yksinkertaisesti painaa pienemmällä kullan osuudella, mikä johti tietenkin loppujen lopuksi hyperinflaatioon. Ongelma ei siis ole rahan tarjonnan mekanismissa eli vapaissa pääomamarkkinoissa.
Ongelma on siinä, että liittoutumalla julkisen vallan väkivaltamonopolin kanssa Goldman Sachsin kaltaiset rahoituslaitokset saavat luotua itselleen ihanteellisen tilanteen, jossa niiden holtiton luotonanto saa aina saatavansa takaisin luottaen valtion lainsäädäntöön, jossa velallisen asema on aina tukalampi kuin velan antajan. Tällä en suinkaan tarkoita, etteikö yksityisoikeudellinen sopimus velallisen ja velkojan kanssa pätisi. Kyllä pätee, mutta vastuu velasta on myös velan antajalla.
Otetaan yksinkertainen esimerkki. Pankit luotottavat asuntoja. Lainan korkomarginaali - siis pankin kate - on noin prosentin luokkaa. Se tarkoittaa, että enintään joka sadas velallinen saisi tuottaa luottotappiota koko lainaamastaan pääomasta. Todellisuudessa näitä asuntolainojen irtisanomisia on noin prosentti koko velkakannasta. Siitä enintään prosentti jää pankille luottotappioksi. Ja se, mikä jää luottotappioksi, saadaan valtion turvaamalla ulosotolla kuitenkin velallisen elinikäisellä velkavankeudella ainakin periaatteessa takaisin.
Mitä voidaan tehdä toisin? Valtion nettovarallisuudesta ainakin puolet on kiinteistöissä. Mikäli lainan antaja uskoo, että ostoskeskus tai kerrostaloasunto on hyvä sijoituskohde, niin sen tulee sietää myös mahdollinen luottotappio, mikäli sen arvio oli väärä. Yhdysvalloissa asuntovelallinen pääsee irti veloistaan palauttamalla asuntonsa pankille. Mikäli pankki kärsii liikaa luottotappioita, se menee nurin. Goldman Sachsin läsnäolo poliittisessa korruptiossa lamauttaa tuon rahoittajan riskin, kun poliittinen eliitti tekee luoton antajan aseman yliturvalliseksi takaamalla "markkinoiden toiminnan" nimissä luoton antajan aseman aina paremmaksi kuin luoton saajan.
Eurokriisissä on kyse pohjimmiltaan siitä, että pankilla on aina lainan ottajilta - siis veronmaksajilta - saatu turva omia tappioitaan vastaan. Se jos mikä yllyttää huonoon taloudenpitoon, joka on nähty Kiinassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Ratkaisu on pienentää pankkien kokoa niin, että yksittäisen pankin konkurssi olisi mahdollista. Satojen miljardien taseet pankeissa eivät tätä mahdollista. Se onkin syy, miksi osuus- ja säästöpankit voidaan uhrata, mutta kansainvälisiä suurpankkeja ei. Ja suurpankeissa johdon tulot ovat irtaantuneet täysin siitä, mikä heidän oikea osaamisensa todellisuudessa on.
Se mikä EU:ssa oikeasti häiritsee on poliittisen eliitin osaamattomuus. Porukka Twiittailee ja istuksii "ratkaisevissa kokouksissa" öitä myöten kuten Stalin datshallaan. Mikä ihme siinä on - muu kuin oman pätemisen tarve - ettei asioita saada sovittua päiväaikaan? Kuka jaksaa tehdä hyviä päätöksiä yömyöhään ja väittää niiden olleen "välttämättömiä"?
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/05/eun-ja-goldman-sachsin-liitto
Luottamuspula Kreikassa
http://murphyssoninlaw.blogspot.com/2015/07/luottamuspula-kreikassa.html
lainaus:
EKP:n pääjohtaja Mario Draghi toimi Goldman Sachs Internationalin toimitusjohtajana ja hallituksen varapuheenjohtajana 2002–2005. Goldmanilta Draghi siirtyi Italian keskuspankin johtoon ja sieltä 2011 EKP:n ykköseksi. Juuri ennen Draghin tuloa Goldmanille pankki auttoi Kreikkaa piilottamaan valtionvelkojaan virallisista tilastoista johdannaissopimusten avulla. Kun piilottelu tuli julki, Draghi kiisti tienneensä asiasta.
Kreikan pääministeri Lucas Papademos johti maan keskuspankkia, kun Kreikan valtionvelkoja piilotettiin. Papademos ja Draghi ovat opiskelutovereita yhdysvaltalaisesta Massachusetts Institute of Technologysta, josta he valmistuivat taloustieteen tohtoreiksi 1970-luvulla. Papademos johti Kreikan keskuspankkia 1994–2002 ja siirtyi sitten EKP:n varapääjohtajaksi vuoteen 2010 saakka.
Mario Monti toimi EU-komission jäsenenä 1995–2004. Sen jälkeen Monti siirtyi Goldman Sachsille neuvonantajaksi, kunnes hänet 2011 nimitettiin Italian pääministeriksi sen jälkeen, kun Silvio Berlusconi erosi varsinkin EKP:n kovan painostuksen seurauksena. Monti toimi pääministerinä vuoteen 2013.
Raha on samanlainen hyödyke kuin mikä tahansa muukin, eli sitä pitää voida tuottaa saman verran kuin sille on kysyntää. Erilaiset kultakannan paluuta haikailevat talousanarkistit kuvittelevat, että kultavaranto keskuspankin käteisvarojen takaajana estäisi poliitikkoja räjäyttämästä julkisen sektorin kasvua. Niin ei ole ollut edes Rooman imperiumissa, missä kultarahaa alettiin yksinkertaisesti painaa pienemmällä kullan osuudella, mikä johti tietenkin loppujen lopuksi hyperinflaatioon. Ongelma ei siis ole rahan tarjonnan mekanismissa eli vapaissa pääomamarkkinoissa.
Ongelma on siinä, että liittoutumalla julkisen vallan väkivaltamonopolin kanssa Goldman Sachsin kaltaiset rahoituslaitokset saavat luotua itselleen ihanteellisen tilanteen, jossa niiden holtiton luotonanto saa aina saatavansa takaisin luottaen valtion lainsäädäntöön, jossa velallisen asema on aina tukalampi kuin velan antajan. Tällä en suinkaan tarkoita, etteikö yksityisoikeudellinen sopimus velallisen ja velkojan kanssa pätisi. Kyllä pätee, mutta vastuu velasta on myös velan antajalla.
Otetaan yksinkertainen esimerkki. Pankit luotottavat asuntoja. Lainan korkomarginaali - siis pankin kate - on noin prosentin luokkaa. Se tarkoittaa, että enintään joka sadas velallinen saisi tuottaa luottotappiota koko lainaamastaan pääomasta. Todellisuudessa näitä asuntolainojen irtisanomisia on noin prosentti koko velkakannasta. Siitä enintään prosentti jää pankille luottotappioksi. Ja se, mikä jää luottotappioksi, saadaan valtion turvaamalla ulosotolla kuitenkin velallisen elinikäisellä velkavankeudella ainakin periaatteessa takaisin.
Mitä voidaan tehdä toisin? Valtion nettovarallisuudesta ainakin puolet on kiinteistöissä. Mikäli lainan antaja uskoo, että ostoskeskus tai kerrostaloasunto on hyvä sijoituskohde, niin sen tulee sietää myös mahdollinen luottotappio, mikäli sen arvio oli väärä. Yhdysvalloissa asuntovelallinen pääsee irti veloistaan palauttamalla asuntonsa pankille. Mikäli pankki kärsii liikaa luottotappioita, se menee nurin. Goldman Sachsin läsnäolo poliittisessa korruptiossa lamauttaa tuon rahoittajan riskin, kun poliittinen eliitti tekee luoton antajan aseman yliturvalliseksi takaamalla "markkinoiden toiminnan" nimissä luoton antajan aseman aina paremmaksi kuin luoton saajan.
Eurokriisissä on kyse pohjimmiltaan siitä, että pankilla on aina lainan ottajilta - siis veronmaksajilta - saatu turva omia tappioitaan vastaan. Se jos mikä yllyttää huonoon taloudenpitoon, joka on nähty Kiinassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Ratkaisu on pienentää pankkien kokoa niin, että yksittäisen pankin konkurssi olisi mahdollista. Satojen miljardien taseet pankeissa eivät tätä mahdollista. Se onkin syy, miksi osuus- ja säästöpankit voidaan uhrata, mutta kansainvälisiä suurpankkeja ei. Ja suurpankeissa johdon tulot ovat irtaantuneet täysin siitä, mikä heidän oikea osaamisensa todellisuudessa on.
Se mikä EU:ssa oikeasti häiritsee on poliittisen eliitin osaamattomuus. Porukka Twiittailee ja istuksii "ratkaisevissa kokouksissa" öitä myöten kuten Stalin datshallaan. Mikä ihme siinä on - muu kuin oman pätemisen tarve - ettei asioita saada sovittua päiväaikaan? Kuka jaksaa tehdä hyviä päätöksiä yömyöhään ja väittää niiden olleen "välttämättömiä"?
