Uutisia Natosta

VMP. Sulttaani Erdogan oli uhkaillut tässä vastikään että Turkki tulisi estämään NATO:n Puolan ja Baltian puolustamista koskevien suunnitelmien hyväksymisen. No, ei ollut munaa äijällä toteuttaa uhkaustaan.

 
Natossa palvellut ranskalainen pidätetty.

Upseeria epäillään vakoilusta Venäjän hyväksi

Heikki Hakala | 31.08.2020 | 07:10- päivitetty 31.08.2020 | 07:46

Epäillyn everstiluutnantin kerrotaan palvelleen Naton tukikohdassa Italiassa.

Ranskan asevoimien korkea-arvoisen upseerin epäillään luovuttaneen erittäin korkean turvaluokituksen alaisia tietoja vieraan vallan asiamiehille.

Ranskalaisviranomaiset eivät toistaiseksi ole kertoneet, kenelle tietoja on luovutettu, mutta Europe 1 -radiokanavan mukaan kyseessä on Venäjä.
– Voin vahvistaa, että korkea-arvoinen upseeri on oikeudellisen menettelyn kohteena turvallisuusrikkomuksen takia, Ranskan puolustusministeri Florence Parly sanoo Europe 1:lle sunnuntaina antamassaan haastattelussa.

Kanavan lähteiden mukaan epäilty upseeri on noin 50-vuotias, sujuvasti venäjää puhuva everstiluutnantti, jonka uskotaan luovuttaneen salassa pidettävää aineistoa Venäjälle.

Ranskan sisäisestä turvallisuudesta vastaavan tiedustelupalvelu DGSI:n kerrotaan pidättäneen upseerin, kun tämä oli palaamassa kesälomaltaan asemapaikkansa, Naton-tukikohtaan lähellä Napolia.

Tutkintavankeudessa olevaa epäiltyä syytetään Europe 1:n mukaan tietojen toimittamisesta vieraalle valtiolle, Ranskan elintärkeitä etuja vahingoittavasta tiedonhankinnasta, tiedustelusta vieraan vallan hyväksi sekä kansallista turvallisuutta koskevan salassapitovelvoitteen rikkomisesta.
– Olemme ryhtyneet kaikkiin tarvittaviin varotoimiin. Oikeuden on nyt annettava tehdä tehtävänsä tutkinnan salassapitoa kunnioittaen. On tuomioistuimen asia ratkaista, onko hän syyllinen ja mihin hän on syyllistynyt, ministeri Parly toteaa.

 
USA:n euroopan joukkojen kenraalin pitä analyysi nykytilanteesta

 
NATO (Eurooppa) yrittaa kiria Suomea kiinni puolustusmenoissa... suhteellisissa, siis:

Average defence spending among European NATO members has increased as a proportion of GDP, from 1.25% of GDP in 2014 to 1.52% in 2019 and 1.64% in 2020.
- IISS huomauttaa, etta viimeisin nousu on naennainen, kun jakaja (BKT) supistui keskim. 7% NATO-Euroopan alueella
 
Sama vuosijulkaisu (IISS) poimii rakenteelliseksi muutokseksi ja vastakohdiksi strategiassa, kuinka USA satsaa prikaatitason suorituskykyjen nostamiseen
"long range artillery, space, cyber, intelligence, information operations, and intelligence, surveillance and reconnaissance (ISR) UAV capabilities into a brigade-level formation, the MDTF concept is a key part of the army’s modernisation plans.
- A second MDTF is planned to activate in Europe, followed by another for INDOPACOM." = yht. 3 kpl, alkuunsa

Vrt. "Russian Ground Forces restructuringIn late 2020, the Russian Ground Forces continued its restructuring efforts by forming two new Motor-Rifle Divisions – the 18th in Kaliningrad and the 19th in North Ossetia."
- kun muualta loytyy divisioonia huononlaisesti
 

Nato aloitti poikkeuksellisen suuren harjoituksen Euroopassa​


Heikki Hakala | 20.03.2021 | 17:36- päivitetty 20.03.2021 | 17:49

Kuukausia kestävään sotaharjoitukseen osallistuu joukkoja 27 eri maasta.

Läntinen sotilasliitto Nato on käynnistänyt yli kymmenen valtion maaperälle ulottuvan Defender Europe 2021 -suurharjoituksen, jonka kerrotaan jatkuvan aina kesäkuuhun saakka.

Sanomalehti Army Timesin mukaan kyseessä on yksi mittavimmista Yhdysvaltain armeijan johtamista harjoituksista vuosikymmeniin.
Yhdysvaltain Euroopan ja Afrikan armeijan esikunta kertoo harjoituksen edistävän Naton ja kumppanimaiden asevoimien strategista ja operatiivista valmiutta sekä yhteistoimintakykyä. Harjoitusjoukkojen kokonaisvahvuudeksi ilmoitetaan lähes 30 000 sotilasta.

Defender Europe 21:ssä myös Yhdysvaltain ilmavoimilla ja laivastolla on merkittävä rooli maavoimien toiminnan tukena. Harjoituksessa hyödynnetään esikunnan mukaan keskeisiä maa- ja merireittejä, jotka yhdistävät Euroopan, Aasian ja Afrikan. Osana harjoitusta Yhdysvalloista Eurooppaan siirtyy divisioonan vahvuinen joukko, joka varustetaan täällä ja kuljetetaan edelleen kohdealueelleen Balkanin ja Mustanmeren suunnalle.

Harjoituksessa on edustettuna myös viime vuonna uudelleen aktivoitu Yhdysvaltain 5. armeijakunta.
– Defender Europe 21 on kriittisen tärkeä harjoitus, joka tarjoaa 5. armeijakunnalle hienon tilaisuuden kehittää valmiuttaan matkalla kohti täyttä operatiivista toimintakykyä sekä edistää yhteistoimintaa liittolaistemme ja kumppaniemme kanssa, armeijakunnan komentaja, kenraaliluutnantti John Kolasheski toteaa.

Kyseinen armeijakunta on ollut aiemmin aktiivinen molemmissa maailmansodissa sekä kylmän sodan, Kosovon sodan ja terrorisminvastaisen sodan aikana.

 
Pannaan tähän Nato-ketjuun.

.....
Blaszczak said Poland would spend 23.3 billion zlotys ($6.00 billion) on the Abrams tanks and an accompanying logistical and training package, as well as on upgrading infrastructure and buying ammunition.

In May, Poland announced that it would buy 24 armed drones from Turkey, becoming the first NATO member to buy Turkish-made unmanned aerial vehicles (UAVs).
......

 
Norfolkiin NATON:n ainoa esikunta Pohjois-Amerikassa. Pit5kä juttu:

 
Eikös tämä 2. ratsuväkirykmentti käynyt muutama vuosi sitten Niinisalossa harjoittelemassa suomalaisten Leopardien kanssa ?
Sama joukko tai osia tuosta, ainoa US maavoimajoukko Euroopassa jota voi käyttää liittolaisten vahventamiseen.
Italiassa on US maahanlaskuprikaati.

Saapas nähdä tuleeko britit toukokuussa Niinisaloon Arrow harjoitukseen tankkikomppanialla.
 

Defense Secretary Says U.S. Commitment to NATO Defense 'Ironclad'​


 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Back
Top