Uutisia Ruotsista

Sanotaan näin:

Kun jalkaväen ryhmänjohtaja johtaa ryhmän tulta hän johtaa tulen uhkaavimpia kohteita vastaan. Samoin panssarintorjuntaryhmässä.

Sukellusveneellä on luultavasti ensisijaisina tehtävinä maihinnousulaivaston torjunta ja sen jälkeen vihollisen sota-alusten torjunta. Kyllä tiedustelu/sabotaasi-ryhmilläkin on tehtävänsä, mutta se on sitten P2P sodassa eri tilanteessa.

Ruotsin puolustus, johon nyt on palattu, perustuu siihen että merellä torjutaan hyökkäävät joukot.

Sukellusvene on vain osa meripuolustuksen kokonaisuutta. Sukellusveneen kuljettamat erikoisjoukot voivat olla verraten käteviä myös tuossa viimeisessä asiassa, menetelmä on vain toisenlainen.
 
Kerro miten
 
Tiedustelu, sabotaasi, maalinosoitus, tulenkäyttö. Mahdollisia kohteita alukset, avainhenkilöstö, keskeiset satamalaitteet, varastot. Ei tuo kovin paljoa mielikuvitusta vaadi.
Puhumme eri vaiheista.

Nuo olisivat ajankohtaisia tilanteen jo stabiloitua, joko Venäjän otettua Baltian ja jääneen sinne, tai otettua Gotlannin. Ruotsin ensisijainen tavoite on estää venäläisten joukkojen rantautuminen Gotlannille tai Eteläruotsiin.

Ulkomerellä eivät sammakkomiehet maalita mitään eivätkä kaappaa kovaa ajavia aluksia.
 
Nuo ovat ajankohtaisia jo ennen kuin Itämeren laivasto irroittaa köydet, ja varsin käteviä osiltaan estämään joukkojen rantautuminen Ruotsiin.
 
Pidätkö poliittisesti uskottavana että Ruotsi suorittaisi ennaltaehkäisevän iskun, kun eivät ole hankkineet JASSM:ia vastaava KEPD-Taurusta, "koska se on hyökkäysase"?
 
Jos se on keskeinen keino estää ratkaisevat sotatoimet Ruotsia vastaan, kyllä. On myös eri asia kuka iskun toteuttaa ja miltä se saadaan näyttämään. Väännetään nyt rautalangasta:

Erikoisjoukoilla voidaan vaikka:
- tiedustella mitä aluksia on satamassa
- tiedustella mitä aluksia on tekemässä lähtöä
- tiedustella viestiyhteyksiä
- ilmoittaa aktiviteeteista
- ottaa vangiksi henkilöstöä joilta voidaan saada tiedustelutietoa
- sabotoida alusosaston tukeutumisen kannalta keskeisiä laitteita
- asentaa alukseen sen paikkatietoa ilmaisevia välineitä
- aiheuttaa sellaista asevaikutusta mitä ei voida suoraan jäljittää Ruotsin tekemäksi
- aiheuttaa sellaista asevaikutusta jonka alkuperä voidaan kv. toimijoiden keskuudessa kiistää vaikka alkuperä olisikin ilmiselvä
- aiheuttaa sellaista asevaikutusta jonka alkuperä on kaikille ilmiselvää
- tuottaa maalinosoituksen
- miinoittaa

Näitä voi keksiä lisää vaikka kuinka, ja olen varma että ne jotka työkseen hommaa tekevät ovat keksineet paljon sellaista mitä leffoja katsomalla ei keksi.
 
En ole eri mieltä mahdollisuuksista, mutta poliittinen arviomme on erilainen
 
Oppositiossa voi puhua höpöjä

Oppositio on tuleva hallituspuolue, näin se demokratiassa toimii.

Eihän kukaan uskonut että Brexit toteutuu kun konservatiivit siitä teki vaalilupauksen ja kuitenkin se on nyt todellisuutta.

Amerikan vaaleissa trumpin mahdollisuuksiin ei kukaan uskonut ja kuitenkin se on nyt todellisuutta.

Kun EU eliitti aloitti kansanvaihto operaation silloinkin sen piti olla onnen ja vaurauden lähde ja lisätä EUn yhtenäisyyttä, toisin kuitenkin kävi nyt EU näyttää hajoavan ja kyseessä ei ole foliohattujen juttu vaan ihan oikeaa todellisuutta.

Mailmassa ei ole kukaan kyennyt luomaan tuhatvuotisia valtakuntia, EU eliitti näyttää vielä uskovan että EU on sellainen, taitaa kuitenkin olla niin että neuvostoliitto oli pitkäikäisempi kuin EU
.
Suomen eliitti varmaan ei usko EUn kaatuvan, eihän se ole vielä tajunnut että neuvostoliitto on historiaa vaan edelleen Moskova päättää liittyykö Suomi NATOon.
 
Juu, maailmanloppu tulee...

Et nyt kuitenkaan ottanut kantaa väitteeseeni, että oppositiossa voi puhua höpöjä.

Meillähän on runsaasti kokemusta populistipuolueista hallituksessa. Alkaen kommunistien SKDL feikkipuolueesta, joka ei yllättäen hallituksessa toteuttanut ohjelmiaan, ja sen jälkeen SMP:stä, jonka hallitustaipale ei olllut mikään riemumarssi. Uudempana esimerkkinä on tietysti persut, joka on jakautunut ja jonka osien kannatus on jo laskenut kunnolla.

Ei mikään tuhatvuotinen valtakunta.

Ja mulle ei tarvitse vääntää tuota eliitti-bullshittiä.
 
Nämä sinun esimerkkisi ovatkin suomettuneesta Suomesta jossa päätökset tehtiin Moskovassa, länsimaat ovat hieman erijuttu.
 
Taas mennään... seuraavaksi turvataan sairaalaa..

Aftonbladet: Neljä loukkaantui ammuskelussa Helsingborgissa
Poliisilla menossa suuri operaatio.

Jukka Perttu HS
Julkaistu: 30.6. 23:05 , Päivitetty: 30.6. 23:25
RUOTSISSA neljä ihmistä on loukkaantunut ammuskelussa Helsingborgin keskustassa lauantaina illalla, kertoo Aftonbladet-lehti. Tapauksen vuoksi on menossa suuri poliisioperaatio.

Poliisi sai hälytyksen vähän kello 20:n jälkeen Ruotsin aikaa. Saimme useita puheluita laukauksista Gustav Adolfsin kirkon lähistöllä, sanoi Rickard Lundqvist poliisin johtokeskuksesta.

AFTONBLADETIN HAASTATTELEMA silminnäkijä kertoi lehdelle, että hän kuuli seitsemän laukausta. Hän luuli ensin, että kyseessä ovat paukkupommit, mutta sitten hän näki, miten ihmiset juoksivat eri suuntiin ja kuinka kaksi ihmistä makasi maassa. Yksi mies kannettiin autoon ja ajettiin pois, silminnäkijä kertoi.

Paikalle saapui kolme ambulanssia.

HS seuraa.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005739671.html?ref=rss
 
Niin onhan se kuitenkin aika pieni osa maasta jossa on näitä väkivaltaisuuksia. Jokkmokissa ja Gällivaarassa esim saa kyllä olla rauhassa islamisteilta. 2/3 maasta on ihan normaali eli jostain Gävlestä ylöspäin ei mitään ongelmaa jengeistä. Maan voisikin katkaista valtavalla muurilla jossain Tukholman pohjoipuolella muodostaen Syd-Svenska Kalifatet ja loput sitten muodostaa Svea Norrlands Konungarik.
 
Sanotaan vaikka näin että joka pitkään elää voi jotain sellaista vaikka nähdäkin.
 
Back
Top