Uutisia Saksasta

Düsseldorfin hyökkääjä sairasti skitsofreniaa – osti kirveen, koska tunsi itsensä uhatuksi

Huolestunut veli ilmoitti 36-vuotiaan skitsofreniaa sairastavan veljensä kadonneeksi torstai-iltana, mutta siinä vaiheessa mies oli ehtinyt jo haavoittaa kirveellä yhdeksää henkilöä Düssledorfin päärautatieasemalla.
Saksassa Düsseldorfin päärautatieasemalla koettiin torstai-iltana kauhunhetkiä, kun mies hyökkäsi ihmisten kimppuun kirveen kanssa.

Poliisi kertoi jo torstain ja perjantain välisenä yönä, että teosta epäillään 36-vuotiasta miestä, jolla on ollut mielenterveysongelmia ja joka on kotoisin entisen Jugoslavian alueelta.

Saksalaislehti Bildin mukaan yhdeksää henkilöä haavoittaneen hyökkääjän henkilöllisyys on selvinnyt.

Lehden mukaan epäilty on nimeltään Fatmir H. ja hänen Wuppertalin lähistöllä sijaitsevassa asunnossaan tehdyissä tutkimuksissa löydettiin diagnoosi, joka paljastaa miehen sairastavan skitsofreniaa. Asunnosta löydettiin myös diagnoosiin sopivia lääkkeitä.

Brittilehti Telegraph kertoo, että mies on syyttäjän mukaan kosovolainen turvapaikanhakija, joka saapui Saksaan vuonna 2009 humanitaarisista syistä ja sai väliaikaisen oleskeluluvan.

Bildin mukaan epäillyn veli huolestui torstai-iltana, kun hän ei ollut löytänyt veljeään tämän kotoa. Huoli johtui siitä, että veli tiesi Fatmirin olevan epävakaa ja ostaneen kirveen, koska tämä oli tuntenut itsensä uhatuksi.

Hän ilmoitti veljensä kadonneeksi kello 22 torstai-iltana, mutta siihen mennessä tämä oli jo ehtinyt haavoittaa kirveellä yhdeksää ihmistä ja itseään, sekä saada vakavia vammoja hypättyään sillalta poliisia paetessaan.

Mies oli Bildin mukaan sairaalassa hoidettavana, mistä syyttäjä ilmoitti perjantai-iltana lähettävänsä hänet psykiatriselle osastolle. Lehden perjantaina saamien tietojen mukaan kukaan hänen uhreistaan ei ollut enää hengenvaarassa.

Telegraphin mukaan epäilty saa syytteet yhdeksästä tapon yrityksestä.

Myös toinen hyökkäys seuraavana päivänä

Düsseldorfissa sattui pian kirveshyökkäyksen jälkeen myös toinen isku, jossa veitsellä varustautunut mies haavoitti 80-vuotiasta miestä kaupungin pohjoisosassa.

Toinen veriteko sattui Kalkumin kaupunginosassa sijaitsevalla parkkipaikalla perjantaina iltapäivällä. Uhri vietiin sairaalaan hoidettavaksi, mutta tekijää ei Bildin mukaan ole vielä perjantaina aloitetuista tavoitettu jättimäisistä etsinnöistä huolimatta.

Poliisista on kommentoitu saksalaisille tiedotusvälineille, ettei kummankaan teon taustalla uskota olevan terrorismiin liittyviä motiiveja.

Saksassa on varauduttu uusiin terrori-iskuihin sen jälkeen, kun Berliinissä sattui joulun alla 12 ihmishenkeä vaatinut isku, jossa rekka ajoi keskelle joulumarkkinoita.

Lauantaina Düsseldorfin lähistöllä sijaitsevassa Essenin kaupungissa suljettiin ostoskeskus uhkaavien vihjeiden takia. Poliisilta ei kuitenkaan ole tihkunut tietoa siitä, mikä uhkaavien viestien sisältö on ollut.

Katariina Karjalainen
http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005123714.html?ref=rss
 
Saksassa on liittopäivävaalit 24 syyskuuta. Vaalikampanjointi on käynnistynyt ja tässä linkissä eräs seurattava kooste kiinnostuneille. http://www.heute.de/politbarometer-spd-legt-weiter-zu-46729498.html

CDU/CSU ja SPD saisivat tällä hetkellä 66% äänten enemmistön. Merkel on saanut palautettua luottamustaan jonkin verran ja on nyt gallupien perusteella kansleriehdokkaana tasoissa SPD:n Martin Schulzin kanssa.
Minusta näillä näkymin Saksan linjassa mikään ei ole muuttumassa, ellei nyt sitten CDU/CSU omassa arvopolitiikassaan tee muutoksia joita Merkel jatkossa joutuu edustamaan.
Pari kosahdusta lisää Saksassa voisi johtaa siihen että CDU/CSU linjaa järjestyksenpidon suvaitsevaisuuden edelle. Mielenkiintoinen seurattava on AFD (9%) jonka suosiota saattaa lisätä liikkuvien äänestäjien käyttäytyminen erityisesti siinä tilanteessa jos Saksassa olot menevät rauhattomampaan suuntaan
Vaalien tulos määrittää aikanaan myös Saksan vaatimuksia koko EU:n linjaan, että siinä mielessä vaalien lopputulos koskettaa myös Suomea.
 
Saksalaisilla on ollut vaikeuksia rekrytoinnissa ja aikaisemmankin vahvuuden ylläpidossa. Joten mistähän ne tempaisevat nuo extrat 5000?

Vaikka tästä: Merkel lupasi Trumpille Saksan tekevän parhaansa 2% tavoitteen saavuttamiseen 2024 mennessä, vanha lupaus mutta nyt todennäköisempi. Tästä taitaa olla apua rekryssä vaikka kalustossa voi olla potentiaalisempi paikka saada menoja kasvatettua järkevästi. Tietty Saksassa on vahvaa pasifismia mutta nyt krooninen alimitoittaminen saattaisi loppua?

Mitäs meinaatte että Bundeswehrin ostoslistalla olisi, budjetin nosto 1,2:sta 2,0%:iin - 5-10 kertaa Suomen puolustusbudjetin verran. Sillä irtoaisi joukkojen lisäksi vaikka nämä kaikki:
-2025 mennessä eläköityvien 85 Tornadon tilalle esim jatkettaisiin Typhoonien toimituksia 2020+ asti, sanotaan 40 kpl lisää mikä voisi olla teollisuuspoliittisesti hyvä + päälle 200 F-35 tilaus juuri kun kone on kypsä 2021-25. Lufwaffen mix olisi aika vahva n. 180 Typhoonia ja 200 JSF:ää
-Rahti-, Tankkaus-, ja Awacs-koneita, ehkä P8:eja
-Historian vuoksi suurta panssariarmeijaan panostusta ei ehkä tule, sensijaa IFV- ja APC-kalustoa voisi tulla muutama tuhat omilta linjoilta aika nopeasti, kuten myös tyksitöä
-Laivaston kevyttä lisäaseistusta, varsinkin laivojen aseistuksen parantamista, ehkä pari suurempaa LPD/LHA työn alle
-rahaa joukkojen valmiuteen, kaluston ylläpitoon ja a-tarvikkeisiin
 
Viimeksi muokattu:
Tupla deletoitu

Vaikea nähdä että Saksa jättäisi JSF:t ostamatta tässä maailmantilanteessa kun heidän hävittäjäkantansa tippuu muuten yli 400:stä 140:een 2005-2025. LM:llä taputellaan käsiä, ja meillä Itä-Euroopassa myös :cool:
 
Viimeksi muokattu:
Luftwaffe ei tule koskemaan F-35:een ennen kuin ovat saaneet Eurofighter hankinnat ja päivitykset valmiiksi.
Ja siinä vaiheessa alkavat ennemmin katsella F-35:n korvaajaa/seuraajaa.
 
Viimeksi muokattu:
Luftwaffe ei tule koskemaan F-35:een ennen kuin ovat saaneet Eurofighter hankinnat ja päivitykset valmiiksi.
Ja siinä vaiheessa alkavat ennemmin katsella F-35:n korvaajaa/seuraajaa.

Millä perustelet?

Eurofightereita on toimittamatta enää tusinan verran ja päivitykset eivät estä JSF:n hankintaprosessin käynnistämistä. JSF:n seuraaja ei ole käytössä piiitkään aikaan, ellei se ole vain uudella moottorilla ym. upgreidattu 4.X JSF.
 
Viimeksi muokattu:
Millä perustelet? Eurofightereita on toimittamatta enää tusinan verran ja päivitykset eivät estä JSF:n hankintaprosessin käynnistämistä.
Palljon suurempiakin määriä on suunniteltu ja Tornadon korvaamisesta Eurofighterilla on jo näemmä päätetty Toisekseen F-35 ei edes pystyisi korvaamaan Tornadoa ennen kuin ovat korjanneet ylikuumenemis ongelman.
Kolmanneksi päivitykset jä näihin liittyvät hankinnat tulevat syömään huomattavan määrän Luftwaffen budjettia.
Samaan aikaan Heer ja Marine kinuavat myös lisää rahaa.
Ja sitten tulee vielä politiikkaa päälle Yhdysvaltojen nykyisen markkinoinninhuonontamisosaston kanssa ja osan Eurofighter hankintojen kulujen palautuminen saksalaisille veroina.
Eli älä pidättele hengitystäsi.

JSF:n seuraaja ei ole käytössä piiitkään aikaan, ellei se ole vain uudella moottorilla ym. upgreidattu 4.X JSF.
F/A-XX saattaa olla palveluksessa jo 2030 luvulla. Niin no tuo ei teknisesti ole seuraaja mutta seuraava uudempi kone kuitenkin.
 
Vaikka tästä: Merkel lupasi Trumpille Saksan tekevän parhaansa 2% tavoitteen saavuttamiseen 2024 mennessä, ..... Tietty Saksassa on vahvaa pasifismia mutta nyt krooninen alimitoittaminen saattaisi loppua?
Oma veikkaukseni on että Saksan kohdalla Nato tyytyy osittaiseen materiaalin ja miehistön lisäämiseen ja loppu kuitataan rahallisena osallistumisena Natolle.
Historiasta johtuen Saksan ei anneta enää kasvaa suureksi asevoimaksi Euroopassa ja pienemmät lisäykset Merkel voi sovittaa sisäpolitiikkaan juurikin tuon pasifismin takia.
Siksi esim tuollaiset satojen lentokoneiden hankinnat eivät toteudu.
 
Ihan kuin tuo rahamäärä riittäisi tuohon ihan lähiaikoina kuten pelkästään Fuchzien korvaaminen Boxereilla tulee maksamaan sen 4 miljardia €. Sitäpaitsi kuka tuon estäisi jos sinne asti päästään?
 
Ihan kuin tuo rahamäärä riittäisi tuohon ihan lähiaikoina kuten pelkästään Fuchzien korvaaminen Boxereilla tulee maksamaan sen 4 miljardia €. Sitäpaitsi kuka tuon estäisi jos sinne asti päästään?

En oikein ymmärrä mitä tarkoitat. Kuka estäisi ja mitä?

JOS Saksa nostaisi puolustusbudjetien 2 %:iin, se nousisi lähes 30 Mrd / a, Fuchsien korvaamiseen menisi ihan peräti reilun puolen vuoden hankintabudjetti o_O Edit: vajaan neljän kuukauden. Jos n. 70 Mrd nousevasta budjetista käytettäisiin hankintoihin 20%, Joojoo, ei nouse kerralla mutta - get the picture.

En tiedä osaako täällä kukaan sanoa paljon Boxereiden ja Pumien tuotantoa voidaan muutamassa vuodessa lisätä, todennäköisesti paljon jos halutaan, mutta jos nykyisellä tuotannolla pystytään tekemään tuossa 8 vuodessa n. 500 molempia niin kyllä tuottamaan pystytään heittämällä enemmän kapasiteettia kuin mitä pitää korvata, ja rahastahan tuo ei olisi kiinni tuolla budjetilla. Enemmänkin olis mielenkiintoista kuulla mihin ja miten Saksa paukut käyttäisi.

Niinkuin kirjoitin, olen täysin samaa mieltä että Saksan on ongelmallista nosta asevoimien tasoa, mutta tilanne alkaa olla muuttunut niin että jotain varmasti tapahtuu. Jotain vain tarkoittaa esim. että Leopardien sijaan voitaisiin hankkia isoja määriä vähemmän uhkaavia Boxereita ja erilaisia koneita jotka toisivat merkittävän panoksen Euroopan puolustukseen. Varmasti omaa teollisuutta priorisoidaan mutta kun esim mitään JSF:n tapaista ei saa kuin ulkoa niin niitä nyt olisi vain järkeä ostaa. JSF (ja panssarit) korvaisi hävinnyttä kapaa mikä on helpompi poliittinen myynti kuin lisävarustelu, ja tehostaisi myös Typhooneja tavalla johon muuten ei pystytä.
 
Sivumennen sanottuna oltaisi historiallisti jännän äärellä kun lähivuosille ennustettujen talouskasvujen perusteella Saksan sotilasbudjetti ehkä nousisi ohi Venäjän :D
 
Palljon suurempiakin määriä on suunniteltu ja Tornadon korvaamisesta Eurofighterilla on jo näemmä päätetty Toisekseen F-35 ei edes pystyisi korvaamaan Tornadoa ennen kuin ovat korjanneet ylikuumenemis ongelman.
Kolmanneksi päivitykset jä näihin liittyvät hankinnat tulevat syömään huomattavan määrän Luftwaffen budjettia.
Samaan aikaan Heer ja Marine kinuavat myös lisää rahaa.
Ja sitten tulee vielä politiikkaa päälle Yhdysvaltojen nykyisen markkinoinninhuonontamisosaston kanssa ja osan Eurofighter hankintojen kulujen palautuminen saksalaisille veroina.
Eli älä pidättele hengitystäsi.

F/A-XX saattaa olla palveluksessa jo 2030 luvulla. Niin no tuo ei teknisesti ole seuraaja mutta seuraava uudempi kone kuitenkin.

Olisiko tuohon Typhoonien lisätilaukseen jotain lähdettä, itse en löydä muuta kuin että Tornadojen tehtävät siirrettäisiin kun ne poistuvat?
 
Olisiko tuohon Typhoonien lisätilaukseen jotain lähdettä, itse en löydä muuta kuin että Tornadojen tehtävät siirrettäisiin kun ne poistuvat?
Puhutaan nyt suunnitelmista. Jos ja kun lisää koneita tilataan niin Eurofighter on saksalaisille paljon loogisempi valinta kuin F-35.

En oikein ymmärrä mitä tarkoitat. Kuka estäisi ja mitä?
Sitä pitää kysyä rauhantekijältä.
 
Kevyesti hupaisia nämä "Saksan ei enää anneta kasvaa suureksi asevoimaksi" -kommentit... :confused: Toisen maailmansodan päättymisestä tulee kohta kuluneeksi 72 vuotta. Ilmeisesti Saksan tulee kantaa iäisesti syyllisyyden taakkaa harteillaan?

Pienenä muistinvirkistyksenä voi tietysti todeta, että vuonna 1991 Bundesheerillä oli yli 5000 taistelupanssarivaunua, joista 2000 Leopard 2:a. Tykistöä oli 2500 putkea, joista telatykistöä 812 putkea. Miesvoima koko asevoimilla olisi ollut mobilisoituna 1,3 miljoonaa sotilasta. Luftwaffella oli 503 taistelukonetta ja meri-ilmavoimilla 118 lisää. Bundesheer oli selkeästi NATOn toiseksi vahvimmat maavoimat heti USA:n jälkeen. Puolustusbudjetti oli noin 2,6 % BKT:stä. :solthum:
 
Kerro mikä huvittaa?
Olen valmis keskustelemaan sen pohjalta että siellä asuessani sain fiilistellä meininkiä.
Tietyt tahot tulevat tietysti avautumaan tuosta mutta se on normaali tila. Kerro nyt mitkä Saksan ulkopuoliset tahot tulevat estämään tuon ja miten?
 
Tietyt tahot tulevat tietysti avautumaan tuosta mutta se on normaali tila. Kerro nyt mitkä Saksan ulkopuoliset tahot tulevat estämään tuon ja miten?
Sitä tiettyä tahoa tuolla idässä ei nyt tarvitse laskea mukaan ja ottaa huomioon keskustelussa.
 
Sitä tiettyä tahoa tuolla idässä ei nyt tarvitse laskea mukaan ja ottaa huomioon keskustelussa.
Mitä Venäjä voisi tehdä? Katkaista kaasun viennnin ja viimeistelisi oman taloudellisen kurimuksensa?
 
Back
Top