Uutisia Saksasta




Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta
2 tuntia ·

Antifa kiitti Bremenin iskun tekijöitä. -Voi vain toivoa poliitikkojen hyvältä kuullostavian kannanottojen perusteella, että isku Magnitzia (AfD) vastaan johtaa ajattelutavan muutokseen, ja että asioita käydään syvältä läpi ennen kuin tapahtuu vieläkin hirveämpää, kirjoittaa toimittaja Boris Reitschuster Cicero-lehdessä. Samalla hän kuitenkin pelkää, että mitään ei tule tapahtumaan. Hän viittaa antifan edustajan julkaisemaan Facebook-kommenttiin, jossa kiitetään liittopäiväedustajaan kohdistuneesta, lähes kuolemaan johtaneesta iskusta. Facebook reagoi valitukseen antifan julkisesta kiitoksesta väkivallan tekijöille vastaamalla, että tällainen ei riko yhteisösääntöjä. - Tämä on henkistä tuhopolttoa, Boris Reitschuster toteaa. Hänen mukaansa vaikeneminen AfD:hen ja sen edustajiin kohdistuvasrt jatkuvasta uhasta muokkaa pohjaa väkivallalle.
https://www.cicero.de/innenpolitik/...enAlulNeAsExy8RZljH-5jV2FGiQ8jpbHPEpsbwnsVMlE
 
Äärivasemmiston terrorismi ei itsessään ole Saksassa mitenkään uutta.
 
Loppuviimeksi tuokin keissi sataa afd:n laariin ja kun median konsensus on selvästi vasempaa tukevaa niin mahdollisuus pahempiin tekoihin vain kasvaa. Ketjureaktio tästä vielä tulee ja jossain kohtaa ruumiita.
 
Valvontakameravideo ei tue AfD:n kansanedustajan Frank Magnitzin kertomusta hänen pahoinpitelystään. Videon mukaan yksi hyökkääjä löi Magnitzia kyynärpäällä ja tämä kaatui saaden vakavimmat vammansa kaatumisessa, tämän jälkeen hyökkääjä juoksi pois. Videolla ei näy puista lyömä-asetta tai potkua päähän kuten Magnitz kertoi. Magnitz on nyttemmin myöntänyt että kyseessä oli mahdollisesti ryöstöyritys.
Frank Magnitz, a member of the Bundestag from the far-right Alternative for Germany (AfD), had said that he was brutally attacked by political opponents in his home base of Bremen. However, prosecutors said on Wednesday that footage of the attack casts doubt on the lawmaker's version of events.

According to Magnitz, 66, he was attacked from behind with a piece of wood around 5:30 p.m. while taking a shortcut behind the Bremen City Theater to his car in a nearby parking garage. He said he was kicked after he had fallen down, and then blacked out.

Frank Passade, a spokesman with the Bremen prosecutor's office, said the video shows that Magnitz was attacked by three people, but he added that it looks likely that most of Magnitz's injuries were sustained as he hit the ground.

Magnitz checked himself out of the hospital on Wednesday and is recovering well, according to fellow Bremen AfD member Thomas Jürgewitz.

On Tuesday, the lawmaker spent most of the day talking to the press, inviting journalists to his sick bed to see the wounds on his face, covered with thick layers of gauze, and drawing their attention to the wheelchair he was using in hospital.

The attack drew condemnation across Germany, with Foreign Minister Heiko Maas saying that violence "should never be a means of expressing political disagreements," and Steffen Seibert, Chancellor Angela Merkel's spokesman, expressing the hope that the assailants would quickly be found and face justice.

Magnitz's AfD colleagues have used the incident as a call to action, blaming the far-left Antifa group, the center-left Social Democrats (SPD), and "left-wing terrorists," for the parliamentarian's wounds.

CCTV may contradict Magnitz

On Wednesday, however, prosecutors in Bremen questioned whether Magnitz was assaulted in exactly the manner he described. A spokesman told German news agency DPA that CCTV footage of the attack showed Magnitz being elbowed once, then falling over as his attackers ran away.

Bremen police have said that the attack was "lightning quick," and that they were investigating charges of grievous bodily harm, saying they had no photographic evidence that Magnitz was kicked while already down.

Magnitz himself on Wednesday conceded that the attack may not have been politically motivated and may in fact have been an attempted robbery.
https://www.dw.com/en/doubt-cast-over-details-of-attack-on-afd-lawmaker-magnitz/a-47007064
 
^Magnitz itse ei muistanut koko hyökkäyksestä mitään. 'Pesismaila' -versio oli puolueen sisällä lähtenyt huhu joka päätyi tiedotteeseen paremman tiedon puutteessa.
Motiivia on vaikea päätellä, ryöstö ei vaikuta kauhean luultavalta kun mitään ei yritetäkään ryöstää. Erilaiset idiootit Suomessakin saattavat vetää ohikulkijaa pataan ihan muuten vaan.
 
Oikeistopopulistinen AfD-puolue hajosi

17.1.2019 20:39 Päivitetty: 17.1.2019 20:39

Äärioikeistolainen saksalaispoliitikko Andre Poggenburg, 43, on perustanut sirpaleryhmittymän, joka eroaa oikeistopopulistisesta Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueesta. Poggenburgin puolueen nimi on Saksan patrioottien herääminen (ADP).

Poggenburgin mukaan puolue tavoittelee tukijoikseen vaaleissa ihmisiä, jotka eivät aikaisemmin ole äänestäneet.
Se aikoo ottaa osaa Saksin, Brandenburgin ja Thüringenin osavaltiovaaleihin myöhemmin tänä vuonna.

Forsa-tutkimuskeskuksen johtaja Manfred Guellner muistutti, että jos puolue ylittää viiden prosentin äänikynnyksen aluevaaleissa, se heikentää merkittävästi AfD:n asemaa.

Poggenburgin Facebook- ja Twitter-tilien kuvana oli torstaina sininen ruiskaunokki, sama symboli jota Itävallan natsit käyttivät toisen maailmansodan aikana.

Poggenburg on herättänyt aikaisemmin huomiota rasistisilla lausunnoillaan, joissa hän muun muassa on kutsunut Saksan turkkilaisia ”kamelikuskeiksi”.

https://demokraatti.fi/oikeistopopulistinen-afd-puolue-hajosi/


13-3-5544775.jpg
 
Kyllä nyt kelpaa Basfin huudella apuja patoamiseen kun kustannuksia muiden kuljetusmuotojen käytön vuoksi alkoi tulla. Halpa perusenergia maakaasun muodossa, jota mm. Uusi nordstream tunkee on kuitenkin ok.
https://ls24.fi/lannen-media/ilmast...idastivat-viime-vuonna-saksan-talouden-kasvua

Basf kuitenkin on parantanut juoksuaan kovasti, mm. Jätelämpöä hyödyntämällä. Hiilestä yritetään tosissaan irti
https://report.basf.com/2017/en/man...d-security/energy-and-climate-protection.html
Edit. Siis, tuossakin "hoidetaan" mieluummin reagoiden ympäristömuutokseen ja sitä lobaten. Voisi mieluummin tehdä muutosta ja siis oikeasti tehdä niinkuin mm. Saksa sanoo tekevänsä energiewendellään.
 
Viimeksi muokattu:
http://www.spiegel.de/politik/deutschland/offenbar-haelfte-der-schulabgaenger-nicht-fuer-bundeswehr-geeignet-a-1250189-amp.html
Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta
11 hrs ·

MIstä Saksalle sotilaita - Pahenevaa henkilökuntapulaa potevalle ja ikärakenteeltaan vanhenevalle Bundeswehrille ei näytä Spiegelin mukaan tulevaisuuskaan ruusuiselta. Armeijassa arvioidaan, että vuonna 2020 koulunsa päättävistä noin 760 000 nuoresta vain noin puolet on teoriassa armeijakelpoisia. Lopuilla ei ole joko Saksan passia, ovat liian huonokuntoisia tai eivät halua mistään hinnasta armeijan hommiin. Saksassa ei ole pakollista asepalvelusta.
 
https://www.facebook.com/pertti.ron...6Qdqe0L67XFZLWTXM0Fc7NfnDvHXAt68Cl787PMEVS7Iv
Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta
1 hr ·

Hyttyset ovat hyttysiä ja elefantit elefantteja, kirjoittaa berliiniläisen vasemmistoliberaalin Tagesspiegel-lehden toimittaja Harald Martenstein kuvatessaan sitä, miten lähes jokainen, vähäinenkin oikeistolainen teko saa mediassa valtavat mittasuhteet kun taas vastaavista vasemmistolaisten teoista usein hissutellaan. Vaisu on media myös poliiseihin ja muihin järjestysviranomaisiin kohdistetuista teoista, joiden juuret johtavat usein vasemmistopiireihin ja tuoreimmassa tapauksessa myös arabialaiseen perheklaaniin. Selvää hänen mukaansa on, että kaikki väkivalta on yhtä tuomittavaa ja niistä on uutisoitava, mutta myös muttasuhteet olisi huomioitava. -Kahdenlaisia mittareita ei saisi käyttää, Martenstein kirjoittaa.
https://www.tagesspiegel.de/politik...e1ELkZZnvV5Z1sIzjirG-V7zXeJW_XRfcYNkg9yvMnkB0
 
Back
Top