Uutisia Saudi-Arabiasta

Jukkis

Eversti
Lahjoittaja
ELSO 2.0
Tuo suunta josta iskut tulivat on kyllä jännä. Osaakos joku laittaa kartalle tutkat joita on väistelty?
Toisessa ketjussa oli jo laitettu IT-pattereita, alkuperäisen lähteen tarkkuudesta en osaa sanoa.

 

tjmies

Kersantti
Lahjoittaja
Tällaisen kulman haluaisin tähän tuoda esille kun mietitään Iranin mahdollista osuutta tähän saudien öljynjalostukseen kohdistuneen iskuun: Kiina.

Ymmärtääkseni Kiina on tilanteessa, jossa se on ns lirissä jos öljyn hinta nousee merkittävästi. Ehkä on lirissä muutenkin, mutta hinnan nousu ei todellakaan auta sitä. Taustalla on siis Kiinan valuuttavarannot sekä jatkuvasti kasvava tarve öljyn maahantuonnille.
Kumpaankaan minulla ei ole heittää oikeaa lähdettä, mutta mutuiluni perustuu lähinnä Kyle Bass nimisen veijarin tarinoihin kiinan talouden tilasta. Osittain vakuuttavasta track recordista ja erittäin hyvästä esiitymisestä huolimatta takaraivossa pyörii silti ajatus että Kyle on ollut jo pitkään sitä mieltä että Kiinan talous on aivan kuralla ja on vain hetkisen päässä koko talousjärjestelmän sulamisesta. Että tämän suhteen kannattanee otta riittävä määrä suolaa...

Ymmärtääkseni Iranilla ei kuitenkaan ole kauheasti oikeaa geopoliittista ja taloudellista valtaa käyttäviä kavereita mutta tähän vähälukuiseen joukkoon kyllä kuuluu Kiina.
Ellei siis Kiinan ja Iranin välillä ole jotain öljypoliittista Molotov-Ribbentrop sopimusta jonka johdosta Kiinan ei tarvitse välittää dollareina käytävän öljyn hinnan kehityksestä, voidaan olla aika varmoja että tämä isku ei ollut Kiinan mielestä Kosher.
Joten; joko iskuja ei tulla näkemään lisää ja Iran on jo saanut aika vahvasanaisen viestin Kiinan suunnalta tai sitten Iran ei ollut tähän iskuun suoraan tai välillisesti syyllinen.

p.s. Minulla on sellainen kutina että tämä kyseinen isku on maailmantalouden kannalta erittäin merkittävä, tai ainakin merkittävä ja tapahtuu erittäin huonoon aikaan jolloin sen vaikutukset ovat "tekoa suuremmat".
Silläkin uhalla että jatkossa kirjoittelijat tulevat kuittailemaan tästä kommentistani - tämä saattaa vielä historiankirjoissa vertautua tiettyihin laukauksiin Sarajevossa. Ihmettelenkin miksi tästä ei oltu kirjoiteltu palstalla tämän enempää...
 

hansai

Supreme Leader
Venäjä tarjoaa Saudi-Arabialle ohjustorjuntajärjestelmää
Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoo, että Venäjä on valmis myymään Saudi-Arabialle ohjustorjuntajärjestelmän.
Putinin mukaan Venäjä voi myydä Saudi-Arabialle samankaltaiset venäläiset ohjustorjuntajärjestelmät, joita maa on jo myynyt Iraniin ja Turkkiin.
Putin kertoi asiasta Turkin pääkaupunki Ankarassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa. Venäjän presidentti on Ankarassa tapaamassa Iranin presidenttiä Hassan Ruhania ja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogania neuvotellakseen Syyrian tilanteesta.
Saudi-Arabia on Yhdysvaltain liittolainen. Yhdysvallat on jo hermostunut Nato-maa Turkin päätöksestä ostaa venäläinen S-400-ohjustorjuntajärjestelmä.
Saudi-Arabia ja Yhdysvallat syyttävät Irania viikonlopun iskuista Saudi-Arabian öljyntuotantolaitoksiin. Jemenin huthikapinalliset, joita Iran tukee, ovat väittäneet tehneensä iskun.

 

StepanRudanskij

Kenraali
Lahjoittaja
Twitterissä: Jenkkiviranomaisten mukaan käytetty sekä "risteilyohjuksia" että droneja. Tarkentunee varmaan, joten ei linkkiä.
 

Sardaukar

Greatest Leader
Lahjoittaja

Kent Uranium

Kapteeni
Tässä arvellaan risteilyohjuksista.

Se ei poista mahdollisuutta, että käytettiin molempia. Huthit kehuivat laukoneensa 10 mitä ne sitten olivatkaan. Osumia on 17:sta. Luulisi, että huthien oma etu olisi puhua totta määrästä, jos haluavat kunnian?

Taisi käydä niin, että Iran avusti hutheja ampumaan kymmenen jotain toimittamaansa. Ja itse ammutti proxyillaan toiset kymmenen risteilyohjusta proxyillaan Etelä-Irakissa? Hutheilla ei ollut hajua siitä?
 

Maidan

Respected Leader
Lahjoittaja
Jemenissa on 25 miljoona asukasta..en tiennyt että näin paljon.
Rakentavat sosialismia siellä putinin Venäjän kanssa, ostavat aseita Venäjältä, mm droneja....
Psss. Erittäin salainen tieto, älkää kertokaa kenelle.. ;) :cool:
 

jokuvaan

Ylipäällikkö

"While military officials say it is impossible to completely protect fixed targets, such as oil fields, from all aerial attacks over a large area, the fact that Saudi Arabia has multiple and often competing entities responsible for air defense meant there was little or no coordination within the Saudi defense complex. "

"Four American military officers who have worked on training programs with the Saudi military described their frustration with Saudi counterparts. The Saudi military, they said, does not have the same kind of enlisted personnel corps that forms the backbone of the American military, and many officers rise because of patronage and connections to the Saudi royal family."

"During one episode three years ago, American intelligence officials gave their Saudi counterparts the location of 30 Houthi insurgents who had crossed the border and entered the kingdom. But the Saudis were unable to muster anyone to go after them, according to a former senior Defense Department official. The insurgents stayed in Saudi territory for eight hour"

"For example, American officials said, the Saudi Air Force does not require the kind of sustained training, with mandatory monthly flying hours"

“For the Saudi military, it’s been about having prestige items, having a glitter force, without having the skill of being an effective military force.”
 

Soldierblue

Kenraali
Lahjoittaja
:ROFLMAO::ROFLMAO:

 

Mortti

Kenraali
Putinin vierailun yhteydessä Saudi-Arabia ainakin ulkoministeriönsä twiittien perusteella panostaa positiiviseen propagandaan Venäjän ja Saudi-Arabian väleistä.
 

fulcrum

Respected Leader
Sotilas"soittokunta". :eek:
Toivottavasti ovat parempia sotilaita kuin soittajia...
Tuolla suunnalla soittokunnat taitavat olla niitä paikkoja jonne tungetaan sukurauhan vuoksi kaikki vävyn kummipojan heikkolahjaiset veljet jotka haluaa komean univormun ja muhkean palkan mutta jotka eivät oikeasti viitsi alkaa sotilaiksi.
 

SJ

Greatest Leader
Lahjoittaja
Tuolla suunnalla soittokunnat taitavat olla niitä paikkoja jonne tungetaan sukurauhan vuoksi kaikki vävyn kummipojan heikkolahjaiset veljet jotka haluaa komean univormun ja muhkean palkan mutta jotka eivät oikeasti viitsi alkaa sotilaiksi.
Olisi tietyllä tapaa linjassa muun rekrytoinnin kanssa.
 
Top