Uutisia Turkista

yle uutiset Ulkomaat 11.6.2013 klo 10:50
Sadat mellakkapoliisit yrittävät tyhjentää istanbulilaisaukion

Mielenilmaukset ovat jatkuneet pian kaksi viikkoa. Pääministerin ja protestijohtajien on määrä tavata huomenna.

Turkissa mellakkapoliisi pyrkii saamaan Istanbulin Taksim-aukion haltuunsa mielenosoittajilta. Poliisi on käyttänyt kyynelkaasua ja vesitykkejä. Poliisin tavoitteena on poistaa katusulut aukiolta. Mielenilmaukset eri puolilla Turkkia jatkuvat 12:tta päivää. Istanbulissa paikalla on satoja mielenosoittajia. Samoin poliiseja arvioidaan saapuneen aukiolle satoja. Paikalla on myös panssaroituja ajoneuvoja.

Poliisi on poistanut mielenosoittajien julisteet, jotka oli ripustettu aukion laidalla sijaitsevaan rakennukseen. Paikallishallinto vakuuttaa, ettei poliisilla ole aikomusta hajottaa mielenosoitusta viereisessä Gezin puistossa, jonne on leiriytynyt mielenosoittajia. Aukiolla olleet mielenosoittajat joutuivat siirtymään puistoon. Osa heistä on heittänyt poliiseja kohti ilotulitteita ja kiviä.

- Tavoitteemme on poistaa kyltit ja kuvat Ataturkin patsaasta ja kulttuurikeskuksesta, Istanbulin johtaja Huseyin Avni Mutlu kertoi Twitter-viestissään. Mustafa Kemal Ataturk perusti maallisen Turkin tasavallan liki 90 vuotta sitten.

- Kaikkialla Taksim, kaikkialla vastarinta, mielenosoittajat toistelivat.

Pääministeri Recep Tayyip Erdoganin on määrä tavata mielenosoitusjohtajia huomenna keskiviikkona.

Mielenosoitukset alkoivat, kun ihmiset puolustivat istanbulilaisen puiston säilyttämistä. Ilmaukset ovat kuitenkin laajentuneet pääministerin itsevaltaisia otteita vastustaviksi. Hänen hallintoaan syytetään muun muassa arvostelijoiden kuten toimittajien tukahduttamisesta ja vähemmistöjen, muun muassa kurdien, huonosta kohtelusta. Kolme ihmistä on saanut surmansa levottomuuksissa ja noin 5 000 arvioidaan loukkaantuneen.

76 miljoonan asukkaan Turkissa järjestetään ensi vuonna sekä paikallis- että presidentinvaalit.

Lähteet:
AFP, AP, Reuters
 
yle Uutiset Ulkomaat 13.6.2013 klo 19:27
EU vaati Turkkia pidättäytymään väkivallasta

Euroopan parlamentti on esittänyt syvän huolensa siitä, että Turkin poliisi on käyttänyt suhteettoman kovaa voimaa mielenosoittajia vastaan.

Euroopan parlamentti on vaatinut torstaina Turkkia pidättäytymään väkivallasta rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan. Parlamentti pyysi julkilausumassaan pääministeri Recep Tayyip Erdogania ottamaan sovittelevan kannan.

Hallituksen vastaiset mielenosoitukset ovat ravisuttaneet Turkkia parin viikon ajan. Mielenosoitukset ovat keskittyneet Istanbulin Taksimin keskusaukiolle, mutta niitä on ollut myös Ankarassa ja muissa kaupungeissa. Poliisi on toistuvasti käyttänyt rajuja otteita, muun muassa kyynelkaasua ja vesitykkejä, mielenosoittajia vastaan. Kolme ihmistä on kuollut ja noin 5 000 loukkaantunut.

Euroopan parlamentti esitti syvän huolensa siitä, että Turkin poliisi on käyttänyt suhteettoman kovaa voimaa rauhanomaisia mielenosoituksia vastaan. Parlamentti vaati, että Turkki kunnioittaisi kansalaisoikeuksia ja ilmaisunvapautta.

Turkin ulkoministeri Ahmet Davutoglu vastasi parlamentin arvosteluun kuitenkin jyrkästi. Davutoglun mukaan EU:n lähestymistapa on mahdoton hyväksyä.

Lähteet:
AFP, Reuters
 
yle Uutiset Ulkomaat 17.6.2013 klo 8:09
Ylen toimittaja Istanbulissa: Turkin median tiedot puutteellisia ja osittain valheellisia

Loukkaantuneita mielenosoittajia auttaneiden lääkäreiden pidätykset ovat saaneet ihmisten veren kiehumaan.

Väkivaltaisiksi äityneet levottomuudet ovat jatkuneet Turkissa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Pimeään aikaan liikkuminen kaupunkien keskustoissa on vaarallista, ja esimerkiksi Istanbulissa on poliisin ja mielenosoittajien yhteenottojen lisäksi ilmennyt tulipaloja, pieniä räjähdyksiä ja kuulunut aseiden ääniä. Erinäisiä joukkoja on myös vaellellut kaduilla veitset kädessä, eikä kukaan tunnu tietävän, mistä porukoista oikein on kyse.

Ylen toimittajan Lotta Nuotion mukaan mielenosoittajia on viikonloppuna hermostuttanut erityisesti lääkäreiden pidätykset.

- Mielenosoittajat protestoivat poliisin ja hallituksen mielivaltaista toimintaa vastaan. Poliisi muun muassa esti sunnuntaina mielenosoittajien saapumisen Taksim-aukiolle kovin keinoin. Lisäksi suoranaista raivoa on herättänyt loukkaantuneita mielenosoittajia auttaneiden lääkäreiden pidättäminen, Nuotio kertoo.

Nuotion mukaan paikallisten on hankala pysyä tapahtumien tasalla, koska tiedonvälitys ei toimi.

- Tilannetta vaikeuttaa ja ihmisten turhautumista lisää se, että tiedotus on puutteellista ja osittain valheellista, Nuotio sanoo.

Turkissa alkaa maanantaina julkisten alojen työntekijöiden lakko. Vuorokauden kestävään lakkoon osallistuu noin 240 000 ihmistä. Myös lääkäreiden, hammaslääkäreiden ja insinöörien kerrotaan liittyvän lakkoon. Julkisen puolen työntekijät lakkoilevat tukeakseen mielenosoittajia.
 
Turkki ehkä ostaa kiinalaisia pitkä kantaman ohjus systeemiä

Turkey Strongly Leaning Toward Buying Chinese Missile Defense System

From Burak Ege Bekdil, Defense News: Turkey is strongly leaning toward adopting a Chinese long-range anti-missile and air defense system, Turkish procurement officials said, even though it may be impossible to integrate the system with its existing NATO architecture.

One senior procurement official familiar with the program said the Turkish government has concluded that the Chinese proposal was technologically satisfactory, allowed technology transfer and was much cheaper than rival proposals.

The decision to select the Chinese contender awaits final approval from Defense Minister Ismet Yilmaz and Prime Minister Recep Tayyip Erdogan. . . .

In January, Turkey restructured the $4 billion program, dubbed T-Loramids, which had originally been constructed as an off-the-shelf purchase. The contenders’ bids would remain valid, but the Undersecretariat for Defense Industries (SSM) procurement office would ask bidders to submit parallel, co-production solutions. Erdogan ordered the launch of feasibility studies on “potential co-production” of the system. . . .

The same month, SSM wrote to the bidders and asked them to send letters of intent for any co-production deal. The bidders are a U.S. partnership of Raytheon and Lockheed Martin, offering the Patriot air defense system; Russia’s Rosoboronexport, marketing the S-300; the China Precision Machinery Export-Import Corp., offering its HQ-9; and the Italian-French consortium Eurosam, maker of the SAMP/T Aster 30. . . .

http://www.acus.org/natosource/turkey-strongly-leaning-toward-buying-chinese-missile-defense-system
 
Turkki ostamassa ei-nato-yhteensopivaa ITO-järjestelmää Kiinasta:

Cyprus news 01.07.2013, 19:01
Turkey wants to buy Chinese air defense system

Turkey "strongly inclined" to buying Chinese missile defense systems that could damage the cooperation in this field with other members of NATO, but allow Ankara to achieve its goal of increasing the volume of purchases of military equipment manufactured domestically. In an article in the American edition of the defense, "Defense News" says the following:

According to a senior official in charge of procurement for the Defense Ministry, the Turkish government has come to the conclusion that the Chinese proposal is acceptable from a technological point of view, but also allow Turkey to acquire the appropriate technologies and is much cheaper than other options.

The decision to award the contract partner is waiting for the approval of the Chinese Defense Minister Ismet Yilmaz and Prime Minister Recep Tayyip Erdogan.

Tender for supply of missile defense systems in which Turkey's proposed system of American, European, Chinese and Russian origin, has long been a subject of speculation and assumptions. In light of the fact that Turkey has recently received the status of "dialogue partner" Shanghai Cooperation Organization, the largest transaction of this kind with a Chinese partner to raise a lot of questions about the geopolitical trajectory of Ankara. But, apparently, tending to the purchase of the Chinese system, Turkey is concerned not so much about geopolitics but about its own defense industry, as Western companies are less inclined to share technology and do not agree on the organization of production on the territory of Turkey, on what is adamant Ankara. However, the purchase of Chinese HQ-9 would create difficulties in integrating with the already deployed in Turkey to NATO equipment.

"I can not tell you how to react [U.S.] administration, but I will say that the integration of Chinese or China-Turkey missile defense systems in the NATO system - probably not a good idea," - U.S. diplomat said in Washington.

This might weaken the Turkish system, because she will not be able to take advantage of NATO early-warning radar. But Ankara is working to create its own space surveillance system, which, in theory, could be used as part of an early warning system for the Turkish defense.

I asked a question on this topic Aaron Stein, defense analyst, working currently in Istanbul. According to him, the plans of Ankara on missile defense, including cosmic element, "ambitious and unrealistic." He also points out that the Chinese system untested. "There is absolutely no open data as to whether the Chinese system to cope with long-range missiles. Would I reacted with disbelief to the allegations that they are able to catch up with such missiles," - said Stein. Ankara will outweigh a desire to achieve (with Chinese help) the defense of self-sufficiency above risks? Wait and see.

Source: russian.eurasianet.org
By Joshua Kucera
Tags: Turkey, China, Arms, Defense
 
seuraava pala dominoketjussa nitisee liitoksistaan:

yle Uutiset Ulkomaat 13.9.2013 klo 8:42
Mielenosoittajan kuolema raivostuttaa turkkilaisia - tuhannet jälleen koolla Istanbulissa

Hallitusta vastustavat mielenosoittajat ovat jälleen kaduilla eri puolilla Turkkia. Viime kuukausina protesteissa lasketaan kuolleen kuusi ihmistä.

Istanbulissa poliisi on hajottanut mielenosoittajien joukon vesitykeillä ja kyynelkaasulla. Tuoreimpien Turkin hallituksen vastaisten levottomuuksien taustalla on aiemmin tällä viikolla tapahtunut mielenosoittajan kuolema.

Keskiviikkona alkaneissa mielenosoituksissa oli Istanbulissa koolla myöhään torstaina noin 3 000 ihmistä. He yrittivät päästä valtapuolueen toimistolle.

Uutistoimisto AFP:n mukaan useita ihmisiä on pidätetty. Mielenilmauksia on ollut myös pääkaupungissa Ankarassa sekä Antakyassa, jossa 22-vuotias mies kuoli maanantaina mielenosoituksessa. Mies oli tiettävästi kuudes mielenosoituksissa kuollut sitten kesäkuun alun. Viranomaisten mukaan mies kuoli pudottuaan katolta, josta hän heitti poliiseja kivillä. Omaiset syyttävät kuolemasta poliiseja.

Mielenosoittajat kokevat pääministeri Recep Tayyip Erdoganin hallinnon itsevaltaistuvan koko ajan. Hänen islamilainen Oikeus ja kehitys -puolueensa jakaa kansalaisten mielipiteet. Mielenosoitukset alkoivat keväällä, kun ihmiset kokoontuivat puolustamaan istanbulilaista puistoa, jonne suunniteltiin muun muassa ostoskeskusta. Sittemmin protestien kohteeksi nousivat maan hallituksen toimet.

Lähteet:
AFP
 
Turkin ongelmat ovat helposti ratkaistavia, eikun itälaajentaa vähän EU:a?
 
Suomen Sotilas

Turkki valitsi kiinalaisen IT-ohjuksen - suututti Nato-liittolaiset ja Yhdysvallat.

Turkki julkisti 26.9. valinneensa pitkän matkan ilmatorjunta- ja ohjustorjuntajärjestelmäkseen kiinalaisen HQ-9:n. Samoista kaupoista kilpaili amerikkalaisen Raytheonin ja Lockheed-Martinin Patriot, ranskalais-italialainen Aster 30 SAMP/T sekä venäläinen S-300.

Eri lähteiden mukaan presidentti Obama olisi ottanut ohjuskaupat peräti kaksi kertaa esille Turkin pääministeri Erdoganin kanssa, mutta turhaan. Nyt Natosta annetaan happamesti ymmärtää, että kiinalaista järjestelmää ei voida tai haluta integroida yhteiseen puolustukseen.

Kiinalaisille kauppa on merkittävä: ensimmäistä kertaa kiinalainen puolustusvälineteollisuus saa huipputeknologiaa sisältävän kaupan huomattavalta puolustusvälineiden ostajavaltiolta.

Mutta mitä Turkki viestittää valinnallaan? Onko länsisuuntaus tullut tiensä päähän? Euroopan Unioniin Turkkia ei olla huolittu, islamin merkitys on Turkin sisäpolitiikassa kasvanut ja toisaalta koko Lähi-itä on vailla johtajavaltiota - ainoastaan Iran on sitä asemaa enää tavoittelemassa. Kiinalaisen ohjuksen valinta on ainakin merkki omasta itsenäisemmästä linjasta.
//pm
 
Olipas se temppu. Uskotteko, pojat, että maailma ei ole sama kuin Kylmän Sodan aikaan? Jotain muuttuu koko ajan, wanhat asetelmat häviävät vähin erin, mikä on Suomen paikka lopultakin? Saa nähdä.
 
Olipas se temppu. Uskotteko, pojat, että maailma ei ole sama kuin Kylmän Sodan aikaan? Jotain muuttuu koko ajan, wanhat asetelmat häviävät vähin erin, mikä on Suomen paikka lopultakin? Saa nähdä.

Edessä voi olla taas aika että pieniä valtioita viedään kuin pässiä pääsiäisenä.

Onkohan Turkissa alettu haluamaan takaisin suuruuden aikoja. Kuten uutinen vihjailee.

Voi olla että maailma moninapaistuu. Eurooppa ei tahdo pysyä perässä ja USA:kin voi kääntyä sisään.
 
yle 3.10.2013 klo 10:47
Amnesty syyttää Turkkia ihmisoikeusrikkomuksista
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty syyttää Turkkia räikeistä ihmisoikeusrikkomuksista kesäisten mielenosoitusten yhteydessä.

Istanbulin mellakkapoliisi lähestyi mielenosoittajia kilpiensä suojassa 16. kesäkuuta 2013. Kuva: Vassil Donev / EPA
Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn keskiviikkona julkaisema raportti kuvaa karua poliisiväkivaltaa ja nykyhallinnon kyvyttömyyttä sietää eriäviä mielipiteitä. Järjestön mukaan Turkki syyllistyi räikeisiin ihmisoikeusrikkomuksiin kesän mielenosoituksissa.

Tuolloin maan hallinto polki erityisesti oikeutta rauhanomaiseen kokoontumiseen.

Muusta yleisöstä erottuva mies istuu ihmisoikeusjärjestö Amnestyn tiedotustilaisuudessa Istanbulissa. Hän kuuntelee tilaisuutta eleettä aurinkolaseissaan ja lippalakissaan.

Miehen nimi on Hakan Yaman – hän on yksi Turkin poliisiväkivallan uhreista.

– He hakkasivat minua ja repivät toisen silmäni irti. Sitten he heittivät minut tuleen. Olin tulossa töistä, kun he hyökkäsivät kimppuuni, Yaman kertoi kauhunhetkistään.

Yaman pahoinpideltiin Turkkia viime kesänä ravistelleiden, laajojen hallituksen vastaisten mielenosoitusten yhteydessä. Poliisi tukahdutti mielenosoituksia äärimmäisen väkivaltaisesti – viisi ihmistä kuoli ja arviolta 8 000 loukkaantui.

Amnesty kuvaakin tuoreessa raportissaan törkeitä ihmisoikeusloukkauksia: Poliisi jahtasi rauhanomaisia mielenosoittajia, ampui heitä kumiluodeilla ja kyynelkaasupatruunoilla, hakkasi mielettöästi ja teki mielivaltaisia pidätyksiä.

Kaikki tämä tapahtui pääministeri Recep Tayyip Erdoğanin julkilausutulla hyväksynnällä.

– Suuri yleisö on nähnyt ilkeän ja autoritäärisen puolen Turkin nykyhallituksessa ja täyden kyvyttömyyden sietää eriäviä mielipiteitä ja arvostelua, tiivistää johtaja John Dalhuisen Amnestysta.

Maltillisen islamilainen AK-puolue on hallinnut Turkkia jo vuosikymmenen. Puoluetta on kansainvälisestikin kiitelty demokratiauudistuksista, mutta viime vuosina sen hallinto on muuttunut yhä itsevaltaisemmaksi.

– En ansainnut tulla kohdelluksi näin. Menetin työni, enkä tiedä miten elätän perheeni. Tämän tehneitä poliiseja on rangaistava, poliisin lähes täysin sokeuttama Yaman sanoo.

Amnestyn mukaan poliisiväkivallasta tehdyt rikosilmoitukset eivät ole johtaneet mihinkään. Sen sijaan mielenosoituksissa mukana olleita, tai jopa niistä Facebookissa kertoneita on pidätetty pitkin kesää kymmenittäin.

Lotta Nuotio, Istanbul
 
Olipas se temppu. Uskotteko, pojat, että maailma ei ole sama kuin Kylmän Sodan aikaan? Jotain muuttuu koko ajan, wanhat asetelmat häviävät vähin erin, mikä on Suomen paikka lopultakin? Saa nähdä.
Yksinkertaisesti kiinalaisten tarjous sisälti eniten mukana tulevaa tietotaitoa ja turkkilaiset haluavat vahvistaa kotimaista aseteollisuutta. Mitä ihmeellistä tuossa on?
 
yle 22.12.2013 klo 20:20
Poliisi käytti kyynelkaasua mielenosoittajia vastaan Turkissa
Istanbulin mielenosoitusten taustalla olivat hallituksen suuret rakennussuunnitelmat sekä maan tuore korruptioskandaali, jossa tutkinnan kohteena on yli 20 korkea-arvoista henkilöä.

Mellakkapoliisi käytti kyynelkaasua hajottaakseen hallituksen vastaisen mielenosoituksen Istanbulissa 22. joulukuuta.
Kuva: Ozan Kose / EPA
Tuhannet osoittivat mieltään maan hallitusta vastaan Istanbulissa Turkissa sunnuntaina.

Mielenosoittajat kokoontuivat Kadikoy-aukiolle ja vaativat maan pääministerin Recep Tayyip Erdoganin eroa. Poliisi käytti mielenosoituksen hajottamiseen kyynelkaasua ja vesitykkejä.

Mielenosoitusten taustalla olivat hallituksen suuret rakennussuunnitelmat sekä maan tuore korruptioskandaali, jossa tutkinnan kohteena on yli 20 korkea-arvoista henkilöä. Korruptiotutkinnassa ovat kohteina muun muassa Turkin sisäministerin Muammer Gulerin pojat sekä talousministeri Zafer Caglayan.

Erdogan on erottanut kymmeniä poliisipäälliköitä vastauksena korruptiotutkintaan, koska he osallistuivat siihen ilman lupaa, kertomatta asiasta ylemmille turvallisuusviranomaisille.

Erdogan myös varoitti lauantaina, että hän voi karkottaa joitakin ulkomaisia suurlähettiläitä "provokatiivisten tekojen" takia. Samalla Erdogan syytti suurlähettiläitä ja "kansainvälisiä ryhmiä" maata ravistelevan korruptiotutkinnan masinoimisesta.

Erdogan puhui sunnuntaina kannattajilleen Mustanmeren rannalla sijaitsevassa Giresunin maakunnassa. Hän varoitti vastustajiaan käyttämästä korruptiosyytöksiä valtansa horjuttamiseen.

- Se, joka yrittää vahingoittaa tai sekoittaa asioita tai asettaa ansoja tässä maassa, tulee polttamaan näppinsä, Erdogan sanoi.

Lähteet:
AFP, Reuters
 
yle 22.2.2014 klo 21:36
Verkon valvontaa tiukentanut laki sai ihmiset kaduille Istanbulissa - Poliisi käytti kyynelkaasua
Kymmeniä ihmisiä on pidätetty Istanbulissa.

Poliisi käytti vesitykkejä ja kyynelkaasua mielenosoittajiin. Kuva: Tolga Bozoglu / EPA
Turkissa mellakkapoliisi on käyttänyt kyynelkaasua hajottaakseen hallitusta vastustavien ihmisten mielenosoituksen Istanbulissa. Ihmiset vastustavat internetin valvontaa tiukentavaa uutta lakia. Paikalla kerrotaan olleen noin 3 000 ihmistä.

Poliisilla oli myös vesitykkejä. Mielenosoittajat kokoontuivat ostoskatuna tunnetulla Istiklalilla lähellä Taksimin aukiota. Protestoijien kerrotaan heittäneen ilotulitteita poliiseja kohti. Kymmeniä ihmisiä on pidätetty, kertovat tiedotusvälineet.

Arvostelijat: Tarkoitus tukahduttaa toisinajattelijat
Kiistelty laki tuli voimaan keskiviikkona presidentti Abdullah Gülin allekirjoitettua sen. Häntä oli toistuvasti kehotettu käyttämään asiassa veto-oikeuttaan.

Laki antaa viranomaisille oikeuden sulkea verkkosivusto, jos sen sisällön tulkitaan loukkaavan yksityisyyttä tai olevan muutoin loukkaavaa. Arvostelijoiden mukaan laki on keino tukahduttaa toisinajattelijat. Taustalla uskotaan olevan muun muassa se, että internetissä todisteet maan korruptiosta ovat tulleet esille entistä helpommin.

Aiemmin tänään lauantaina pääministeri Recep Tayyip Erdoğan kiisti jälleen kerran kyseessä olevan sensuurin.

– Emme ole internetiä vastaan, vaan verkon moraalittomia sisältöjä vastaan, pääministeri kommentoi tilaisuudessa Sivasin kaupungissa, jossa hänen konservatiivinen AKP-puolueensa aloitteli paikallisvaalikampanjaansa.

Lähteet:
Reuters, AFP, AP
 
yle 25.2.2014 klo 21:06
Poliisi käytti vesitykkejä ja kyynelkaasua mielenosoittajia vastaan Turkissa
Korruptioskandaalin seuraukset Turkissa kiihtyvät, kun tuhannet osoittivat mieltään Istanbulissa. Nyt korruptiotutkinta on laajennettu koskemaan myös maan pääministeriä.

Mellakkapoliisi käytti tiistaina Istanbulissa vesitykkejä ja kyynelkaasua yrittäessään hajottaa tuhansien ihmisten joukon, joka osoitti mieltään maata ravistelleen korruptioskandaalin seurauksena.

Mielenosoittajat vaativat maan hallituksen eroa ja syyttivät Turkin pääministeriä Recep Tayyip Erdogania varkaaksi.

Turkin valtionsyyttäjä ilmoitti maanantaina aloittaneensa tutkinnan ääninauhoista, joilla Erdoganin väitetään kehottavan poikaansa piilottamaan suuria rahasummia korruptiosyytösten tultua julki.

Epäselvää on, koskeeko tutkinta nauhojen aitoutta vai onko kyseessä mahdollinen rikostutkinta.

Protestit Istanbulissa alkoivat tiistaina sen jälkeen, kun Erdogan syytti poliittisten vihollistensa väärentäneen ääninauhat.

Maan opposition edustajat ovat vaatineet hallituksen eroa.

Ennennäkemättömän laaja korruption vastainen operaatio ja tutkinta alkoi joulukuussa, kun poliisi pidätti joukoittain hallitusta lähellä olevia henkilöitä.
 
X53hSap.jpg


3ifv7wB.jpg


http://www.militaryphotos.net/forum...rch-2nd-2014&p=7056864&viewfull=1#post7056864
 
yle 23.3.2014 klo 15:09
Turkki ampui alas syyrialaisen hävittäjän
Turkki sanoo koneen loukanneen sen ilmatilaa.


Turkin ilmatorjunta on ampunut alas syyrialaisen hävittäjän maiden rajalla.

Syyrialaisen ihmisoikeusjärjestön mukaan hävittäjä oli pommittamassa Syyrian hallitusta vastaan taistelevien kapinallisten hallussa olevaa aluetta Latakian maakunnassa Syyrian pohjoisosassa, kun Turkin ilmatorjunta otti koneen maalikseen.

- Kone syttyi tuleen ja syöksyi maahan Syyrian alueella, järjestö sanoo.

Myös Syyrian valtiollisen television mukaan kone oli Syyrian puolella rajaa. Syyria syyttää Turkkia törkeästä aggressiosta.

Turkin television NTV:n mukaan kone oli lentänyt Turkin ilmatilaan. Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan on vahvistanut Turkin armeijan olevan vastuussa koneen ampumisesta. Hänen mukaansa kone oli loukannut Turkin ilmatilaa, ja hän on onnitellut armeijaa koneen tuhoamisesta.

Turkki varoittaa Syyria vakavista seurauksista jos sen ilmatilaa loukataan.

Lähteet:
Reuters, AFP, AP
 
yle 25.3.2014 klo 13:58
YK vaatii Turkkia lopettamaan Twitterin käytön estämisen
YK:n ihmisoikeusvaltuutetun tiedottajan mukaan Twitterin käyttökielto loukkaa Turkin kansalaisten ilmaisunvapautta ja oikeutta yksityisyyteen.

YK vaatii Turkkia lopettamaan lyhytviestipalvelu Twitterin käytön estämisen. Järjestön mukaan Turkki voi rikkoa kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita estämällä kansalaistensa pääsyn lyhytviestipalveluun.

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun tiedottaja Rupert Colvillen mukaan Twitterin käyttökielto loukkaa Turkin kansalaisten ilmaisunvapautta ja oikeutta yksityisyyteen.

– Ihmisten oikeuksia pitää suojella myös verkossa, joten vaadimme viranomaisia kumoamaan Twitteriin pääsyn estämisen, Colville kertoi toimittajille.

Turkkilaiset tuomioistuimet estivät pääsyn Twitteriin viime viikolla pääministeri Recep Tayyip Erdoganin käskystä.

Pääministeri teki päätöksen Twitterin estämisestä sen jälkeen, kun Turkin opposition jäsenet jakoivat palvelun kautta puhelutallenteita, jotka sotkivat Erdoganin maassa vellovaan korruptioskandaaliin.

Lähteet:
AFP
 
Mielenkiintoista. Kun estää turkkilaista pääsemästä twitter-tililleen, se on ihmisoikeusrikkomus. Kun estää venäläistä pääsemästä pankkitililleen, siinä ei ole mitään väärää.
 
Mielenkiintoista. Kun estää turkkilaista pääsemästä twitter-tililleen, se on ihmisoikeusrikkomus. Kun estää venäläistä pääsemästä pankkitililleen, siinä ei ole mitään väärää.

Ei tuo jälkimmäinen ainakaan ihmisoikeusrikkomus ole.

Mutta jos haluat tekopyhyydestä puhua, niin muistappa sitä, kun vihervasemmisto oli hysteerisenä sen takia, kun "oikeisto" sai netissä kommentoida heidän toilailuja anonyymisti ja vaativat, että kaikki nettiliikenne tapahtuisi vain omalla nimellä. Samaan aikaan tämä sama sakki höyrysi ihan yhtä paljon siitä, että Kiina esti netinkäytön anonyymisti.
 
Back
Top