Uutisia Uudesta-Seelannista

Kuva on HongKongilaisen sanomalehden sivulta, jota en jostain syystä saa kunnolla linkitettyä. Yhdestä twitteristä löytyi. Huomatkaa autettavan sormiviesti.


">15. maaliskuuta 2019
Jep, sama kuva oli norjalaisessa nk. keltaisessa lehdistössä aamulla...
Täällä ollaan tosta mahdollisesta Breivik-kontaktista vähän varpaillaan, ampuja väitti olleensa yhteydessä Breivikiin norjalaismedian mukaan, mitä ei pidetä oikein mahdollisena muttei myöskään täysin mahdottomana. Täällä aika yleinen mielipide on että Breivikin vaientamiseen ikuisesti oli loistava tilaisuus, jonka poliisi jätti aikoinaan käyttämättä. Se että hän 'heitti' Ruger mini 14:sta eteensä heti poliisin nähdessään tarkoittaa että käsi oli pistolikotelon tasalla ja lähellä sitä, ja liikkeessä. Ding ding vaan, justified.
 
Uuden-Seelannin poliisivoimien päällikkö sanoi juuri lyhyessä tiedotustilaisuudessa, että neljä on pidätettynä ja kiitti paikalla olleita poliiseja urhoollisuudestaan, että nämä saatiin elossa. Sanoi myös että oli useita kotitekoisia pommeja, mutta puolustusvoimat ovat purkaneet nämä.

Multiple fatalities after shooting at two Christchurch mosques, four arrested

"Police have confirmed multiple fatalities after shootings at two mosques in Christchurch this afternoon. Four people are in custody, Police Commissioner Mike Bush said, but it is not known if other gunmen are still on the loose. The attackers were apprehended by local police staff in acts of bravery, Mr Bush said. He said improvised explosive devices were found on vehicles used by the attackers."

https://www.tvnz.co.nz/one-news/new...stchurch-mosques-four-arrested?variant=tb_v_2

"päällikkö sanoi juuri lyhyessä tiedotustilaisuudessa, että neljä on pidätettynä ja kiitti paikalla olleita poliiseja urhoollisuudestaan, että nämä saatiin elossa."

Sanoi manifestissaan välttävän poliisien vahingoittamista viimeiseen asti ja että ampuu esimerkiksi pohkeeseen ensisijaisesti, jos joutuu siihen tilanteeseen.
 
Varmaan voi arvailla ketkä siitä tykkäävät.

Joo, hieman oksetti se meno kun tajusin mitä oli tapahtumassa. Hyvin tapojen mukaan youtube sensuroi videota koska se on Terms-of-Service vastaan, mutta toisaalta, se oli teron mielenjulistus samanlailla kuin hänen kirjoitettu manifesti/tunnustus. Hän halusi sen olevan julkista materiaalia, nyt sitä bannataan koska yhteiskunnan normit ja lait.

Jenkit yrittivät samaa Snowdenin paljastusten kanssa, mutta onneksi ei niin käynnyt. Tämän kanssa saa sananvapaus lakimiehet tuskailla, mutta ymmärrän miksi sitä sensuroidaan. Itse haluan vain käyttää sitä raportointi nappulaa.
 
Hesari kommentoi:

Kommentti: Uuden-Seelannin terrori-isku ei ole yksittäistapaus, vaan ilmentää maailmanlaajuista muslimivihaa https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006035900.html?share=dd758a61fb9ce78ec827313b86cca9bf

Tänään on hieman jyrkät tunnelmat.

Ensimmäisiä ajatuksia aamulla tähän uutisen herätessäni oli, että vaikka tämä on mitä suuremmissa määrin yksittäistapaus, tämä tapahtuma tullaan yleistämään ja liittämään laajempaan ilmiöön vastoin kaikkia niitä standardeja, joilla maahanmuuttajaväestön ja vaikka radikalisoituneen islamin tuottamia rikoksia on käsitelty loppumattomana sarjana mihinkään ilmiöön kuulumattomina ”yksittäistapauksina”.

Yllättäen HS ehti ensimmäisenä ja tahti tästä kiihtyy varmasti.

HS on siinä oikeassa, että tapahtuma kytkeytyy löyhästi laajempaan patoutuneeseen pelkoon ja huoleen sekä yleisen maahanmuuttoon liittyvän turhautumiseen. Oli vain ajan kysymys, että se patoutuu ja kärjistyy vihaksi jonkun mieleltään vinon tai liikaa kärsineen yksilön päässä niin suureksi, että hän ottaa oikeudeksi katsomansa omiin käsiinsä ja toimii vasten kaikkia sivistyneen kansakunnan arvoja. Se mitä HS ei kykene tunnustamaan, on se että nyt terrorin kohteeksi joutuneessa väestöryhmässä on valitettavan paljon vastaavasti meille vieraalla tavalla ajattelevia yksilöitä, jotka toimivat oikeudeksi katsomansa mukaan meidän omilla takapihoilla. Tästä seurannutta surua, pelkoa ja vihankin tunteita ihmisten ei ole sallittu ilmaista tai edes käsitellä. Niiden tunteminen on kielletty, vaikka niiden tunteiden kokeminen on ihmiselle luontaista. Ihminen joka ei voi tai kykene vihaansa käsittelemään tai rakentavasti purkamaan, alkaa toimia sen pohjalta.

Jatkuvan turhautumisen, mutta myös molemminpuolisen väkivallan kasvavan kierteen taustalla on kulttuurien yhteentörmäys. Se on luotu sinisilmäisellä ja vastuuttomalla maahanmuuttopolitikalla ja talouden hoidolla. Sitä on vahvistettu politisoituneen median, jota myös HS edustaa, harjoittamalla kantaväestön syyllistämisellä, epätasa-arvoisella suhtautumisella ja ilmiselvien epäkohtien kieltämisellä. Kielikuvallisesti käynnissä on laaja kantaväestön alistamis... korjaan rauhaanpakottamisoperaatio konfliktissa, johon se ei halunnut alunperin edes osallistua. Parisuhdekielikuvin olemme naimisissa myrkyllisen narsistin kanssa, josta irti pääseminen tekee elämästä yhtä helvettiä.

HS, muu media tai poliitikot omista poteroistaan käskyjä ja taisteluhuutoja jakamalla eivät tätä konfliktia ratkaise vaan kärjistävät sitä entisestään ja pahimmillaan se johtaa hallitsemattomaan koston syöksykierteeseen molemmin puolin ja jälki on todella rumaa. Poliitikot ja media moittivat rakentavan keskustelun puutetta ja heti tilaisuuden tullen vetävät siltä pohjan HS:n kaltaisilla ulostuloilla.

Suomella ja Euroopalla on kyllä jäätävä itsetuhomoodi päällä.
 
– Olen vain tavallinen valkoinen mies, 28-vuotias. Synnyin Australiassa pienituloiseen, työväenluokkaiseen perheeseen. Vanhemmillani on skotlantilaiset, irlantilaiset ja englantilaiset juuret, Tarrant kuvailee kirjoituksessaan itseään.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006036165.html

– Olen lukenut Dylan Roofin ja monen muun kirjoituksia, mutta todellisen inspiraation sain oikeuden ritarilta Breivikiltä, Tarrant kirjoittaa.

Se nyt oli ihan ajan kysymys, että missä vaiheessa joku fanaattinen älykääpiö ottaa mallia Norjasta. Seuraajien löytäminen oli ihan oleellinen osa Breivikin suunnitelmaa ja se myös mainitaan Breivikin manifestissa.

2423796_.jpg


Yllättävää on vain että verilöyly tapahtui vasta nyt ja juurikin Uudessa-Seelannissa.

Uuden-Seelannin saaret ovat suurelta osin tuliperäisiä. Ennen eurooppalaisten saapumista niillä asui polynesialaistaustaisia maoreja, jotka ovat onnistuneet säilyttämään osan kulttuuriperinteistään nykypäivään asti. Eurooppalaisia uudisasukkaita Uuteen-Seelantiin houkuttivat metsästys- ja kalastusmahdollisuudet sekä lyhytaikainen kultaryntäys.

Maa oli Britannian siirtomaa vuoteen 1931, jolloin siitä tuli itsenäinen Kansainyhteisön jäsen. Sen talous nojaa edelleen maanviljelyyn, varsinkin karjanhoitoon. Matkailua kehitetään voimakkaasti, ja maa tekee itseään tunnetuksi myös houkuttelemalla kansainvälisiä elokuvaryhmiä.
 
Viimeksi muokattu:
Suomalaisten kannalta tässä tapauksessa minua pelottaa eniten, kuinka tämä tulee satamaan aseidenvastustajien laariin. Toivon suuresti, että nämä olisi toteutettu sitten edes pimeillä aseilla, ettei tästä tapauksesta voisi pahalla tahdollakaan vetää mitään yhtäläisyysviivoja rehellisiin aseenomistajiin.
 
Suomalaisten kannalta tässä tapauksessa minua pelottaa eniten, kuinka tämä tulee satamaan aseidenvastustajien laariin. Toivon suuresti, että nämä olisi toteutettu sitten edes pimeillä aseilla, ettei tästä tapauksesta voisi pahalla tahdollakaan vetää mitään yhtäläisyysviivoja rehellisiin aseenomistajiin.

Mielenkiinnolla seurataan kuka vähänkään tunnetumpi poliitikko lähtee vetelemään. Pitää laittaa mediaketjuun.
 
Tuosta Uuden-Seelannin poliisin varustuksesta. Ainakin Aucklandissa näkyisivät jollain tasolla kuljettavan autossa mukanaan virka-asetta ja partiokivääriä, josta tehtävän edellyttäessä ottavat ne kantoonsa. Ilmeisesti saavat nykyään jo poliisiksi opiskellessaan koulutuksen ja lisenssin kivääriin. Sitä en tiedä, mahtaako asian laita pyssyjen osalta olla sama Christchurch:ssa. Tavoite Uudessa-Seelannissa lienee kuitenkin joitakin vuosia ollut partioiden kokonaisvaltaisempi varustaminen ampuma-aseilla.


https://policeassn.org.nz/newsroom/publications/featured-articles/locked-and-loaded
 
Eli kyseessä on vihervasemmiston edustaja. Mitähän mieltä asiasta ovat Li ja kumppanit...

Toisin sanoen kun valtamedia on yrittäyt leipoa miehestä oikeistolaista terroristia niin mieshän on äärivasemmistolainen terroristi. Tarrantin manifestissa on kyllä kummallisia yhteyksiä, kuten maininta, että Play Station-peli teki hänestä etno-nationalistin. Lisäksi hän väittää olleensa jossain yhteydessä Breivikin kanssa. Tämä ei kuitenkaan pitäne paikkaansa, sillä Breivikin kirjeyhteydet maailmalle ovat hyvin rajoitetut ja yksittäisiä kirjeitä random-henkilöiltä, joissa vieläpä puhutaan terroriteoista tai politiikasta, ei toimiteta Breivikille.


Tarrant kertoi myös, että on mukana Christian Knight Templars-nimisessä kerhossa. Lisäksi on tuen osoituksia Donald Trumpille, jonka hän kertoo olevan valkoisen identiteetin yhdistäjä.


Kaiken kaikkiaan Tarrantilla ei vaikuttanut olleen mitään selvää agendaa tai aatemaailmaa. Se oli sekoitus vähän sitä sun tätä. Välillä oltiin kommaria, välillä eko-fasistia ja välillä jotain etnonationalistia.

Suomalaiset ja ulkomaalaiset "vaihtomediat" mitkä huutelevat islamisaatiosta 24/7 näyttävät ottavan etäisyyttää omiin kirjoituksiinsa melkoisella tahdilla Uuden-Seelannin iskun jälkeen.
 
Manifestin ainoa Trump-maininta:
"Were/are you a supporter of Donald Trump?
As a symbol of renewed white identity and common purpose? Sure. As a policy maker and leader? Dear god no."
 
Kaveri ei taida käydä ihan kaikilla sylintereillä:
"– Olin ennen kommunisti, sitten anarkisti ja lopulta liberaali ennenkuin aloin eko-fasistiksi, Tarrant kirjoitti manifestissaan. "
https://pt-media.org/2019/03/15/uud...ommunisti-ennen-kaantymistaan-eko-fasistiksi/
Se, että kaikki tölkit eivät ole tallella on selvä asia.

Mutta kaveri on klassinen esimerkki ääripersoonallisuuden omaavasta ihmisestä. Ideologialla ei sinänsä ole merkitystä. Se valitaan, mikä parhaiten sattuu kulloinkin mahdollistamaan oman sisäisen tarpeen tyydyttämisen.

Toisessa ajassa ja paikassa hän olisi ollut NKVD:n teloittaja, ekoterroristi tai keskitysleirin kovin jätkä. Nyt hän löysi rasismista ja muukalaisvihasta syyn tekoihinsa.

Niin tai näin. "haista kusipää pitkä paska": t: inscout suomesta.
 
Ei trollauksia, kiitos. Ei ole muslimivihaa todeta että Oulun raiskaajat olivat muslimeja. Muslimivihaa on väittää että he olivat raiskaajia koska olivat muslimeja.
Mitään kautta rantain ymmärtämisiä nämä(kään) murhaajat eivät tarvitse.

Ööh, itse asiassa Oulun raiskaajat ovat raiskaajia hyvin pitkälle sen takia että ovat muslimeja. Groomaus, eli alaikäisten raiskausringit niin kuin täällä suomessa sanotaan, on ihan globaalisti nimenomaan muslimien juttu. Ja se on sitä sen takia koska islamilainen kulttuuri on mitä on. Onko se sitten muslimivihaa, jos vain toteaa faktan? Ja vaikka olisikin, niin monessa tapauksessa se muslimeihin kohdistuva viha on ihan ansaittua.
 
Yksi sivujuonne tästä iskusta oli ja on Intian ja Pakistanin yritykset lavastaa ja vierittää syytä toistensa niskoille. Tämä ei ole pelkkää trollien taistoa koska Pakistanin viralliset tilit joutuneet ottamaan kantaa. Netissä levisi hyvin pian kuva väitetystä ampujasta Pakistanissa. Omaan Facevirtaan se tuli jo aamulla levittäjänä Intialainen koomikko. Kaveri oli muka Pakistanissa lomalla ja kehui maata maasta taivaisiin.

Vastaavasti forumeille avattiin uusia puita otsikolla Terrori-isku oli Intian tilaama. Moderaattorit sulkivat niitä sitä mukaan kun trollit avasivat.

 
Back
Top