Uutisia Venäjältä

Eihän Venäjän sotilaita ole Ukrainassa . ....ei varmasti ole? :D

Venäjältä harvinainen kannanotto käpykaartilaisista

Tiistai 14.7.2015 klo 21.18

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015071420036796_ul.shtml

Taistelut Ukrainassa eivät ole ohi. Väitteiden mukaan moni venäläisnuorukainen on siirtynyt mieluummin käpykaartiin kuin lähtenyt rintamalle. Kuva Donetskin lentokentältä kesäkuun alusta. (AP)
Venäjän puolustusministeriö on harvinaisella tavalla julkisesti ottanut kantaa väitteisiin, joiden mukaan jopa kymmenet armeijan sotilaat olisivat lähteneet käpykaartiin välttääkseen joutumasta sotatoimiin Itä-Ukrainassa.

Puolustusviranomaiset eivät kuitenkaan kokonaan kiistä karkuruutta. Ministeriön mukaan se on asettanut tutkintaan neljä sotilasta, jotka jättivät luvatta asemapaikkansa Etelä-Venäjällä Rostovin alueella Ukrainan itärajan läheisyydessä.

Yksi sotamiehistä on jo tuomittu puolen vankeusrangaistukseen. Enimmillään sotilaskarkuruudesta voi seurata jopa kymmenen vuoden ehdoton tuomio.

- Tukikohtaan tuli ihmisiä, jotka painostivat meitä lähtemään Ukrainaan, yksi sotilaista kertoi gazeta.ru - nettilehden mukaan.

- Tukikohdassa oli sietämätöntä, sen lisäksi pelkäsin, että minut lähetetään väkisin Donbassiin (Itä-Ukrainan sotatoimialueelle).

The Moscow Timesin tietojen mukaan sotilaille olisi tarjottu 8 000 ruplan eli runsaan 25 euron päivärahaa, mikäli nämä olisivat lähteneet rintamalle.

Gazeta.ru:n haastattelema, sotilaskarkureita auttava asianajaja Tatjana Tšernetskaja uskoo, että käskyistä kieltäytyneiden määrä on huomattavasti suurempi.

- Pojat saavat jonotusnumeroita 101 ja 137 käynnistettyyn rikostutkintoihin. He saavat numerot ja odottelevat kutsua kuulusteluihin, Tšernetska kertoo.

"Poikasia hakataan"

Julkisuuteen Venäjällä ovat nyt astuneet myös taistelutehtävistä kieltäytyneiden sotilaiden äidit.

- Poikasia hakataan. Se on heille kauheaa, kaikki pelkäävät, kertooSvetlana Ševkunova Venäjän oppositiota lähellä olevan Dozhd tv:nhaastattelussa.

Hänen poikansa Ivan Ševkunov vastusti äidin mukaan lähtöä Ukrainaan. Ševkunova kertoo, että Ivanista tehtiin sopimussotilas vastoin hänen tahtoaan. Kyse oli "vapaaehtois-pakollisesta lähdöstä Ukrainaan - ampumaan ja taistelemaan".

Poika sanoi "ei" ja jätti palveluspaikan. Nyt hän istuu tutkintavankilassa odottamassa tuomiota käskyjen rikkomisesta.
 
Mikä pudottaa venäläiskoneita taivaalta? Venäjän sotilasmahdin kääntöpuoli paljastui

sivulaskuri

Julkaistu: 15.7. 5:04

Kuusi Venäjän ilmavoimien konetta on pudonnut maahan kesäkuun alun jälkeen. Viimeisin onnettomuus sattui tiistaina.
Venäjän ilmavoimien tiistaina pudonneen Tupolev Tu-95 -pommikoneen kaksi lentäjää löydettiin kuolleina. Loput viisi miehistön jäsentä toimitettiin sairaalaan. Kone putosi aamupäivällä harjoituslennolla Habarovskin alueella Venäjän Kaukoidässä. Uutistoimisto Tassin mukaan putoaminen johtui moottoriviasta. Saman Tu-95-tyypin koneet on määrätty toistaiseksi lentokieltoon.

1436850010868.jpg

Pommikonetyyppi Tu-95 on toistaiseksi asetettu Venäjällä lentokieltoon. (KUVA: YURI KOCHETKOV)

Venäläiskoneille on tapahtunut useita onnettomuuksia lyhyen ajan sisällä. Kesäkuussa Tu-95-koneen moottori syttyi tuleen Amurin alueella. Viime viikolla kaksi lentäjää kuoli Habarovskissa Suhoi-hävittäjän pudottua. Heinäkuun alussa kaksi lentäjää pelastautui Mig-hävittäjästä Krasnodarissa Venäjän Kaukasiassa Mustanmeren ja Kaspianmeren välisellä alueella.

1436850012555.jpg

Venäläinen Mig-31 -hävittäjä murskautui maahansyöksyssä Krasnodarissa. (KUVA: Dmitriy Pichugin)

Venäjä on erityisesti viime vuosien aikana järjestänyt jatkuvasti isoja ilmaharjoituksia ympäri maata. Esimerkiksi maaliskuussa isoja osastoja määrättiin harjoituksiin Suomen lähialueille pohjoiseen sekä Itämeren alueelle.

Lentoja vanhoilla koneilla
Moscow Times -lehti kirjoittaa verkkosivuillaan, että yksi syy koneiden suureen putoamismäärään on se, että Venäjä on lisännyt lentoja vanhoilla koneillaan räjähdysmäisesti.

– Syvin syy siihen, miksi Venäjä koneita putoaa maahan näin ällistyttävän nopealla tahdilla on se, että ilmavoimat on lisännyt harjoitus- ja tarkkailulentoja Ukrainan kriisin alettua 18 kuukautta sitten, ilmailualan asiantuntijat sanovat lehdelle.

Lehden mukaan viime vuonna sotilasliitto Nato kirjasi 400 venäläiskonetta lentämässä lähellä sotilasliittoon kuuluvien maiden rajoja. Lisäystä on lehden mukaan peräti 50 prosenttia vuoteen 2013 verrattuna, lehti kertoo. Lehden mukaan tavoite on testata muun muassa Baltian maiden ja läntisen Euroopan reaktioita, mutta samaan aikaan vanhat koneet palavat sananmukaisesti loppuun.

1436850015111.jpg

Habarovskissa putosi Suhoi SU-24-hävittäjä. Kuvassa yksipaikkainen versio. (KUVA: Alexander Mishin)

– Venäläistä lentokalustoa ei milloinkaan kehitetty pitkään käyttöön. Ne kehiteltiin lennettäväksi kymmeneksi vuodeksi, jonka jälkeen ne hylätään, Moscow Timesille sanoo kansainvälisen ilmailukonsultointiyrityksen pääanalyytikko Mark Bobbi.

Kokemattomia lentäjiä
Bobbi sanoo, että vaikka Venäjä on käyttänyt miljardeja dollareita asevoimiensa uudistamiseen, se on kuitenkin myöhässä lentokalustonsa uusinnassa, lehti kirjoittaa.

Nimetön puolustusministeriötä lähellä oleva lähde sanoo lehdelle, että osasyy ongelmiin löytyisi lentäjien koulutuksesta.

– Monet Venäjän lentäjistä ovat nuoria eikä heillä ole tarpeeksi kokemusta, lähde sanoo.

Lehti ei tavoittanut Venäjän puolustusministeriötä kommentoimaan julkisuudessa laajasti esitettyjä väitteitä kaluston iästä ja toisaalta lentäjien kokemattomuudesta.

Bobbin mukaan harjoitusten ja lentomäärän kasvattaminen ovat varmasti osasyynä siihen, että onnettomuuksia on tapahtunut.

– Tempon kasvattaminen on hyvin todennäköisesti vaikuttanut onnettomuuksien määrään. Mitä tempon kasvattaminen tarkoittaa? Enemmän lähtöjä ja tunteja ja mitä useammin lähdetään ja mitä enemmän tunteja lennetään, sitä todennäköisempää on, että jossain vaiheessa tapahtuu onnettomuus.

Venäläinen ilmailualan asiantuntija Vadim Lukasevits sanoi lehdelle, että osasyynä onnettomuuksiin on myös se, ettei koneita huolleta tarpeeksi usein ja tarpeeksi tarkkaan.

Venäjän lentokaluston kunnosta kirjoittaa myös Verkkouutiset ja muun muassa yhdysvaltalainen Defence News.
Saara Tunturi/IS - STT

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1436850016789.html
 
Onkohan tässä Tu-95 hajonnut useampikin moottori sitten kerralla ? Kyllä 4 moottorisen koneen pitäisi taivaalla pysyä vaikka menisi useampi moottori ? Ja koneessahan ei viranomaisten mukaan ollut edes lastina pommia joten painotkaan eivät varmasti ole olleet hirveät. Olisi mukava tietää tarkkat tapahtumat mut taitaa jäädä arvoitukseksi kun kyseessä on Venäjä ja heidän sotavehkseensä.
 
Eihän Venäjän sotilaita ole Ukrainassa . ....ei varmasti ole? :D
.......viranomaiset eivät kuitenkaan kokonaan kiistä karkuruutta. Ministeriön mukaan se on asettanut tutkintaan neljä sotilasta, jotka jättivät luvatta asemapaikkansa Etelä-Venäjällä Rostovin alueella Ukrainan itärajan läheisyydessä.

Kovasti ovat ainakin väittäneet, ettei ole sotilaita. Toisaalta, eihän sitä virallista väitettä tarvitse täällä ulkomailla uskoa kun eivät usko omat kansalaiset Venäjälläkään.
Siinä heille sotkua selvitettäväksi sisäisesti.

.
 
Onkohan tässä Tu-95 hajonnut useampikin moottori sitten kerralla ? Kyllä 4 moottorisen koneen pitäisi taivaalla pysyä vaikka menisi useampi moottori ? Ja koneessahan ei viranomaisten mukaan ollut edes lastina pommia joten painotkaan eivät varmasti ole olleet hirveät. Olisi mukava tietää tarkkat tapahtumat mut taitaa jäädä arvoitukseksi kun kyseessä on Venäjä ja heidän sotavehkseensä.

Jos moottorihäiriö on sattunut nousussa niin se on hyvinkin voinut johtaa kestämättömään lentotilaan ja pakkolaskuun. Lennossa yhden moottorin vikaantuminen on tosiaan helposti selvitettävissä, mutta jos se on syttynyt tuleen niin tilanne on voinut muodostua uhkaavaksi hyvin nopeasti.
 
Nuoret miehet venäjällä kammoksuvat armeijaan menemistä kun jos eivät kasaramit romahda niin sitten tippuu hävittäjät ja pommikoneet... :D Enees uskalla ajatella mitä muuta siellä tapahtuu :p
 
Tämä on pirun härski temppu ja oikeasti huono uutinen koko maailmalle. Kansainvälisille sopimuksille käy kohta kuin Kansainliitolle aikoinaan.

Venäläisoikeus: Oma perustuslaki ajaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen yli
Perustuslakituomioistuimen mukaan Venäjän ei ole pakko noudattaa kaikkia EIT:n tuomioita, jos ne ovat riidassa venäläislakien kanssa.
Venäjän perustuslakituomioistuin on päättänyt, että Venäjän perustuslaki on vastedes etusijalla Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomioihin nähden. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP.

Tiistaina annetussa päätöksessä todetaan, että jos EIT:n tuomio on ristiriidassa Venäjän lakien kanssa, sitä ei noudateta "kirjaimellisesti". Venäläisten kriitikoiden mukaan päätös on vaarallinen ja tarkoittaa, että kansainvälistä lakia voidaan jatkossa noudattaa valikoivasti.

Perustuslakituomioistuimen puheenjohtajan Valeri Zorkinin mukaan päätös on linjassa esimerkiksi Saksan, Italian, Itävallan ja Britannian korkeimpien oikeuksien käytäntöjen kanssa.

Jukosin korvausriita taustalla
Päätös tehtiin sen jälkeen, kun jotkut poliitikot olivat kyseenalaistaneet, tarvitseeko Venäjän noudattaa kaikkia EIT:n tuomioita. Duuman jäsen Alexander Tarnavsky sanoi radiohaastattelussa, että öljy-yhtiö Jukosin korvausriita oli yksi syy kääntyä perustuslakituomioistuimen puoleen.

EIT päätti viime vuonna, että Jukosin entisille osakkeenomistajille on maksettava 1,9 miljardin euron korvaukset. Tuomion mukaan Jukosin kovakourainen pilkkominen rikkoi yksityisomaisuuden suojaa.

Venäjän oikeusministeriö ilmoitti tiistaina, että se aikoo tästä eteenpäin ottaa perustuslakituomioistuimen uuden kannan huomioon tehdessään Jukos-tapaukseen liittyviä päätöksiä.

"Yhtä joustavaa kuin omat lakimme"
Liberaalin oppositiopuolue Jablokon puheenjohtaja Sergei Mitrohin kommentoi päätöksen jälkeen viestipalvelu Twitterissä, että perustuslakituomioistuin "tasoitti tien kansainvälisen lain valikoivalle soveltamiselle Venäjällä".

– Se on nyt yhtä joustavaa kuin omat lakimme, Mitrohin kirjoitti.

– Ennen oletuksena oli, että EIT:n tuomiot pitää panna täytäntöön, ja mitä korvauksiin tulee, niin tehtiin, Kremlin ihmisoikeuskomitean jäsen ja entinen tuomari Sergei Pašin sanoi AFP:lle.

Pašinin mukaan päätös on "totta kai vaarallinen".

EIT valvoo Euroopan ihmisoikeussopimusta, johon ovat liittyneet useimmat Euroopan valtiot, Venäjä vuonna 1996. EIT:n tuomioista ei voi valittaa ja ne sitovat sopimusvaltioita.
 
Jos moottorihäiriö on sattunut nousussa niin se on hyvinkin voinut johtaa kestämättömään lentotilaan ja pakkolaskuun. Lennossa yhden moottorin vikaantuminen on tosiaan helposti selvitettävissä, mutta jos se on syttynyt tuleen niin tilanne on voinut muodostua uhkaavaksi hyvin nopeasti.

Joo mut nousussa jos olisi sattunut tuskin olisi kerenneet hyppiä ulos sieltä kuten nyt tekivät ? Noh ehkäpä tästä vielä jotain kuuluu. Eri asia onko totuuden kanssa mitään tekemistä. Mut hyvällä mallilla on touhu naapurissa kun koneita tippuu todella kovalla vauhdilla
 
Joo mut nousussa jos olisi sattunut tuskin olisi kerenneet hyppiä ulos sieltä kuten nyt tekivät ? Noh ehkäpä tästä vielä jotain kuuluu. Eri asia onko totuuden kanssa mitään tekemistä. Mut hyvällä mallilla on touhu naapurissa kun koneita tippuu todella kovalla vauhdilla

Onkohan tässä Tu-95 hajonnut useampikin moottori sitten kerralla ? Kyllä 4 moottorisen koneen pitäisi taivaalla pysyä vaikka menisi useampi moottori ? Ja koneessahan ei viranomaisten mukaan ollut edes lastina pommia joten painotkaan eivät varmasti ole olleet hirveät. Olisi mukava tietää tarkkat tapahtumat mut taitaa jäädä arvoitukseksi kun kyseessä on Venäjä ja heidän sotavehkseensä.

Jos moottorihäiriö on sattunut nousussa niin se on hyvinkin voinut johtaa kestämättömään lentotilaan ja pakkolaskuun. Lennossa yhden moottorin vikaantuminen on tosiaan helposti selvitettävissä, mutta jos se on syttynyt tuleen niin tilanne on voinut muodostua uhkaavaksi hyvin nopeasti.

http://rt.com/news/273520-tu95-bomber-crash-russia/

Preliminary data shows that a fuel valve collapsed and as a result all four engines failed.
 
Martšenko esitti pian koittavan venäläisten lomakauden alla, että kansalaisten lomamatkailu ulkomailla pitäisi kieltää.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015071620049154_ul.shtml

Mikäli matkailua ei voi kokonaan kieltää, esittää poliitikko harkittavaksi viisumipakkoa, lomalentojen vähentämistä sekä matkavakuutusten hinnan nostamista.

1024px-Hammer_and_sickle_red_on_transparent.svg.png
 
Uutinen alkuviikolta: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015071320030961_ul.shtml

Venäjä sulki ateistien ryhmän sosiaalisessa mediassa

Maanantai 13.7.2015 klo 19.58

Venäjällä ateistien ryhmä Facebookin kaltaisella VKontakte-verkkosivulla suljettiin tuomioistuimen määräyksestä.

Tuomioistuimen mukaan Jumalaa ei ole -niminen ryhmä loukkasi uskovaisten tunteita.

Sivulla oli yli 26 000 seuraajaa.

Blokatulla verkkosivulla olleen viestin mukaan syy sivun sulkemiseen oli tuomioistuimen päätös Pohjois-Kaukasuksella toukokuussa 2015. Venäjän median julkaiseman päätöksen mukaan sivustolla julkaistu materiaali voi loukata ortodoksikristittyjä. Sitä, mitkä tietyt julkaisut tuomioistuin tulkitsi loukkaaviksi, ei ole kerrottu.

VKontakte on Venäjän suurin sosiaalisen median sivusto. Sivusto ei vastannut uutistoimisto AFP:n kommenttipyyntöihin.

STT-AFP
 
Vaihteeksi hyviä uutisia Venäjältä. Varapuolustusministeri myöntää, että lännen pakotepolitiikka on purrut varusteluteollisuuteen.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015071820057363_ul.shtml

Ministeri Juri Borisovin mukaan tämän takia tilaukset ovat myöhässä. Erityisesti korkean teknologian elektroniikkaa on ollut vaikea korvata. Lisäksi teollisuutta rasittaa korruptio ja huono organisaatio.
 
Sillä aikaa Venäjän suunnalla:
"Novaja Gazetan Vera Jurtshenkon kasaama lista virkailijoiden tuoreista hullutuksista "näinä vaikeina aikoina" on seuraava:
1. Miehitetyn Krimin pääsyyttäjä Natalia Poklonskaja kiitti Jumalaa lännen Venäjälle asettamista pakotteista. Hänen mukaansa ne loppujen lopuksi osoittavat lännen pelkäävän Venäjää, samaa sukupuolta olevien avioliitot hajottavat länttä ja pakotteet kannustavat viranomaisia työskentelemään.
Jurtshenkon mukaan rouva Poklonskajan sitaateilla olisi saanut täytettyä koko Top10-listan. Hänen mukaansa esimerkiksi tsaari Nikolai II:n luopumisella kruunusta ei ole ollut oikeudellista pätevyyttä, koska allekirjoitus oli tehty lyijykynällä.

2. Krimin viinituotannosta vastaava Janina Pavlenko on pyytänyt presidenttiVladimir Putinia estämään eurooppalaisten viinien tuonnin Venäjälle. Pavlenkon mukaan kyseinen kilpailu on epäoikeudenmukaista.

3. Opetusministeri Dmitri Livanovin mukaan "Krimin liittymisen päivästä" tulee yksi vuoden tärkeimmistä vapaapäivistä, jonka mukaan opetusta järjestetään.

4. Kulttuuriministeri Vladimir Medinskin mukaan maassa liberaaleiksi kutsuttavat ovat vain "nettiklikkaajia" epäjumalineen ja todellisuudessa totalitaristeja.

5. Vladimir Zhirinovski esitti, että Ukrainan presidentti Petro Poroshenkoantaisi hänelle Lipetskin Roshenin tehtaansa. Vaihtokaupassa Zhirinovski lakkaisi vaatimasta Kostopolin tehdasta, jonka hän sanoo rakennetun isoisänsä maalle.

6. Pietarin kansanedustaja Vitali Milonov totesi viranomaisten joutuvan puuttumaan tapauksiin, jossa lapset altistuvat LGBT-vanhemmille. Samaa sukupuolta olevat vanhemmat ovat hänen mukaansa lapsille paljon pahempaa kuin alkoholistivanhemmat.

7. Kansanedustaja Elena Mizulinan mukaan lakia tulisi muuttaa vanhempien eduksi niin, etteivät lapset tai viranomaiset voisi saada aikaan syytteitä heitä vastaan hyväksikäytöstä. "Venäläisessä perheessä lasten ei tule olla tasa-arvoisia vanhempien kanssa ja on tarpeellista puolustaa tätä perinteistä arvoa", Mizulina sanoi.

8. Pietarin apulaiskaupunginjohtaja Jevgeni Martshenko haluaa estää venäläisten lomamatkat Turkkiin, Egyptiin ja Thaimaahan, koska siellä on "tieonnettomuuksia, rikollisuus kukoistaa ja ilmasto on erilainen".

9. Tshetsheenijohtaja Ramzan Kadyrov sanoi, että hän ottaa eron vaimostaan, jos tämä koskaan tarjoilee hänelle muualta tuotua ruokaa, jota olisi voinut saada Tshetsheniastakin.

10. Venäjän huumeiden vastaista ohjelmaa johtava Viktor Ivanov totesi, että viimeaikaisen huumeaallon takana vaikuttavat olevan lännen tiedustelupalvelut. Hän on aiemmin todennut, että USA ja Britannia huumaavat ihmisiä edistääkseen värivallankumouksia.
"
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/venaja top10 poklonskaja-38725
Esimerkiksi tuo kohta 5 ei enteile hyvää Fortumin Venäjän investointien kannalta (liittyy myös Fennovoima-keskusteluun). Kohdat 8 ja 10 on kyllä klassikkoainesta. Kohta 1(b) on myös paha, jos joltain löytyy pyyhekumi.
EDIT: 6 ja 7 -kohdat on kyllä aivan älyttömiä.
 
Juu, ja uusimpien venäläisten koulukirjojen mukaan venäläiset rakensivat Jerusalemin ja Babylonin.
http://joinfo.com/world/1006321_rus...a-turns-jerusalem-babylon-built-russians.html

Russia publishes new school books of history of Russia: it turns out that Jerusalem and Babylon were built by Russians
Starting from the new school year in Russia, all schools will receive new history textbooks. The line of educational and methodological literature is called ‘Single history textbook’. The Russian President Vladimir Putin will serve as an initiator of the line of textbooks for secondary schools.
 
Ei huono! Seuraavissa painoksissa venäläiset löytävät Amerikan ja rakentavat Kiinan muurin.
 
Juu, ja uusimpien venäläisten koulukirjojen mukaan venäläiset rakensivat Jerusalemin ja Babylonin.
http://joinfo.com/world/1006321_rus...a-turns-jerusalem-babylon-built-russians.html

Russia publishes new school books of history of Russia: it turns out that Jerusalem and Babylon were built by Russians
Starting from the new school year in Russia, all schools will receive new history textbooks. The line of educational and methodological literature is called ‘Single history textbook’. The Russian President Vladimir Putin will serve as an initiator of the line of textbooks for secondary schools.
Minun käy jo sääliksi venäläisiä, kun joutuvat taas elämään itsevaltaisten diktaattoreiden alamaisina. Diktaattorit turvautuvat historiassa monesti nähtyyn keinoon: syötetään kansalle pajunköyttä. Eipä vaan taida löytyä kuitenkaan esimerkkiä, missä tämä olisi onnistunut pitkällä tähtäimellä.
Onhan siellä valtavasti normaalin koulutuksen saaneita ihmisiä, lukeneesta väestä nyt puhumattakaan. Miettikää nyt, kun meidän lapsillemme annettaisiin nyt syksyllä kirjat, joissa väitettäisiin suomalaisten rakentaneen Stonehengen yms. Samanlainen reaktio on odotettavissa monessa venäläisessä perheessä. Tätä vastaavaahan muuten Suomessa muutama fennomaani yritti 1800-luvulla, mutta tiedämme, kuinka he onnistuivat.

Pikemmin tämä luo epäluottamusta omaa hallintoa kohtaan. Moni vielä muistaa Neuvostoliiton vääristelyt, ja alkaa miettiä, jos ei ole sitä jo tehnyt.
Onhan siellä nyt kirjastot täynnä lähteitä, netistä nyt puhumattakaan, löytää toinen tulkinta ao. tapahtumista. Täytyisi kirjoittaa uusiksi kokonaiset kirjasarjat, ja polttaa entiset julkisista paikoista ja ihmisten kotikirjastoista, ja valvoa nettiä jatkuvasti....
Tyhmää kansaa on helpompi hallita, tämä ajatus siinä kai on takana. Mutta olen E. Valtaojan lohdullisen ajatelman kanssa samaa mieltä. Eli jotenkin niin, että ihmiskunta menee koko ajan pääsääntöisesti eteenpäin kohti parempia aikoja. Joskus tulee yksi tai kaksi askelta taaksepäin, mutta niiden vaikutus on väliaikainen, ennen kuin taas harpataan kukonaskel eteenpäin.
 
Back
Top