Uusimmat
Ulkomaat
Vettä ja leipää Aeroflotin vankilassa - vältä visusti yöpymistä vaativaa koneenvaihtoa Moskovassa!
Kotimaa
Viidennes 55–65-vuotiaista ei osaa käyttää tietokonetta – häpeä estää oppimasta
Aeroflotin Suomen toimisto vahvistaa, että transit-matkustajien lukitseminen yleinen käytäntö. © LEHTIKUVA / AP">
Ulkomaat
Vettä ja leipää Aeroflotin vankilassa – vältä visusti yöpymistä vaativaa koneenvaihtoa Moskovassa!
Viisumiton transit-matkustaja suljetaan tylysti lukkojen taakse.
Hannu Pesonen
14.10.2015 13:00
4 min
Luettu (603)
Kop. Kop! KOP KOP!
Jyskytän käytäväaulaan ja hisseille vievää ovea moskovalaisen Skypoint-hotellin neljännen kerroksessa, ensin vaimeasti, sitten kunnolla.
Kello on puoli kahdeksan aamulla ja haluaisin lasillisen vettä. Jano on kova, mutta Moskovan hanavettä en juo.
Mikään ei auta. Käytävän ovi pysyy tiukasti lukittuna, avaajaa ei kuulu. Tiedän, että toisella puolella, vapaiden ihmisten alueella, odottaa raitisvesiautomaatti vain muutaman askeleen päässä.
Sinne ei kuitenkaan ole nyt mitään asiaa. Olen venäläisviranomaisten ja Venäjän kansallisen lentoyhtiön Aeroflotin oikeudeton vanki. Minut on suljettu parinkymmenen muun kohtalotoverin kanssa käytäväsiipeen, joka muistuttaa vankilan lukittua selliosastoa.
Rikoksemme on, että olemme päättäneet lentää lopulliseen matkakohteeseemme Moskovan kautta.
Saavuin edellisiltana Aeroflotin koneella Mongolian pääkaupungista Ulan Batorista. Surkeiden ja jopa vaarallisten sääolosuhteiden takia yhtiö siirsi viisaasti lentonsa lähtöaikaa kunnes nousu olisi mahdollista tehdä turvallisesti. Sen seurauksena kone kuitenkin laskeutui Moskovaan niin myöhään illalla, ettei jatkolennolle Helsinkiin enää ehtinyt.
Mutta muuten näytti hyvältä. Aeroflot oli toiminut moitteettomasti. Se lähetti hyvissä ajoin tiedon muutoksista sekä tekstiviestillä että sähköpostilla, jossa oli mukana uudet tarkistuskortit lennoille paikkanumeroineen ja uusine lähtöaikoineen. Lento Ulan Batorin ja Moskovan välillä sujui ilmoitetussa aikataulussa. Meno oli tasaista, uudehkossa Boeing 737-800-koneeessa oli mukava istua ja palvelukin pelasi hyvin.
Kupla ei puhjennut edes Sheremetjevon lentokentällä, vaikka pääsy noin kahden kilometrin päässä sijaitsevaan lentokenttähotelliin kesti kolme tuntia hotellivoucherin saamisesta. Odottihan mukavaksi luvattu hotelli, venäläinen illallinen zakushkoineen ja ehkä sen päälle pieni jaloittelukin kuuden ja puolen tunnin lennon jäykistämien kinttujen notkistamiseksi.
Mutta njet, njet ja vielä kerran njet. Lentokenttäbussi suuntasikin hotellin himmeästi valaistulle takapihalle. Kapealla henkilökunnan sivuovella seisoi hymytön turvamies ja virkapukuinen hotellin edustaja.
Sisäänkirjoittautuminen eteni käytävälle nostetun matalan konttoripöydän edessä, avoimeksi jätetystä ovesta puhaltavassa hyisessä pakkasviimassa. Passit kerättiin pois. Vieraat koottiin viiden hengen ryhmiin. Marssimme sivukäytäviä pitkin hissille. Näin matkalla vilahduksen hotellin vastaanottoaulasta.
Neljännessä kerroksessa jokainen johdatettiin vuorollaan huoneeseensa. Sillä aikaa muut odottivat turvamiehen vieressä.
Sain sähköisen avainkortin. Huone oli siisti, lakanat raikkaita, saippua ja shampoo oikeilla paikoillaan kylppärin kiiltävien kaakelien keskellä.
Mutta avainkortin teho hiipui lyhyen käytävänpätkän päässä odottavalla suljetulla ovella. Siinä seisoi muitakin ihmettelemässä. Hetken päästä tajusimme sen, mistä yksikään meitä tänne ohjailleista kymmenistä viranomaisista ja virkailijoista ei ollut sanallakaan vihjannut.
Olimme vankeja. Voimakkaan anelun ja uhkailun tuloksena ovea avattiin sen verran, että pääsimme hakemaan vapaiden hotellivieraiden puolelta vettä raitisvesiautomaatista. Tämäkin vain siksi, että keksin muistuttaa että vettä on saatava lääkkeiden ottoa varten tai voi käydä huonosti.
Tämän jälkeenkoputuksiin ei enää reagoitu. Tasan keskiyöllä vanginvartija toi tarjottimella illallisen. Se oli käytännössä syömäkelvoton. Sitten laskeutui radiohiljaisuus. Päätin säästää kaksi siivua hapanleipää ja toisen kallisarvoisista vesimukillisistani pahan päivän varalle.
Ne ovatkin nyt aamulla tarpeen. Turhaan käytävänovea kolkuteltuani vettä ja leipää-aamiainen sopii vankitunnelmaan erinomaisesti. Saan respan kiinni. Taas lääkkeidenottoon vedoten onnistun kiristämään lupauksen uudesta vedenhakukeikasta käytävälle. Aamuvirkistykseksi anottu vesilasillinen jää kuitenkin saamatta.
Lopulta puhelin pirahtaa.
”Bussi lentokentälle lähtee vartin päästä”, kuuluu lyhytsanainen viesti.
Kun lukot lopulta avataan, puolet passeista on teillä tietymättömillä. Kun ne ovat vihdoin kasassa, karjalaumamme paimennetaan oikopäätä bussiin.
Useimmilla on jo kiire aamulennolleen. Bussi jää kuitenkin jääräpäisesti paikalleen jurnuttamaan tyhjäkäynnille. Kolmen vartin odottelun jälkeen selviää syykin. Hotelli tahtoo hyvitellä meitä aamiaispaketilla. Jokaiselle jaetaan valkoinen muovikassi, jossa on sinänsä aivan kelvollinen piknikaamiainen ja vesipullo.
Mutta sen valmistuksen aikana moni on jo myöhästymässä tältäkin jatkolennoltaan. Ja pääsemässä jälleen Aeroflotin vieraaksi!
