Sikamaista, sikamaista, sikamaista. Mutta pitäkööt systeeminsä. Meidän asiamme on katsoa, että nämä samat sikailijat eivät patsastele herroina meidän kaduilla. Piste.
Babtshenkon kirja on valaisevaa luettavaa mitä oli Venäjän armeija vuonna 1990. Huonosti koulututettuna hänet lähetiin Tsetseniaan.
Varuskunnassa siellä hän joutui tovereidensa kanssa roudaamaan lentokentällä täysiä ruumispusseja, joten he tiesivät mikä odottaa, kun taisteluihin komennetaan.
Nuorimman ikäluokan edustajana hän joutui kokemaan vanhempien ikäluokkien toimesta säälimätöntä ja jatkuvaa pahoinpitelyä. Babtsenko oli kersantti, sotilasarvolla ei varusmiesten kesken ollut vaikutusta vaan palvelusiällä:- Ai, sä oot vielä kersanttikin! Ja turpaan.
Upseerit lähti illalla kasarmilta, niin hakkaaminen alkoi. Osa ei kestänyt jatkuvaa pahoinpitelyä vaan karkasi. Tsetseniasta oli huono karatakin, eikä se ilman tukevaa ruplatukkoa onnistutkaan. Yöt nämä nuoremmat yrittivät kaikin keinoin vältellä vanhuksia, nukkuivat arolla kuin koirat, silti turpaan tuli lähes joka päivä.
Lyömisen kultturi oli läpi koko organisaation. Kenraalit veti turpaan everstiä, everstit majureita, majurit alempiaan ja sotamiehiä ja etenkin nuorinta ikäluokkaa sitten aivan kaikki. Sen aikaisessa Venäjän armeijassa ei puhuttu vaan vedettiin päin pläsiä. Varastamisen kulttuuri oli toinen kirjasta silmille hyppäävä ilmiö. Kenraalit möi varastorasvassa olevia miehistönkuljetuspanssareita Tsetseeneille, pienemmät herrat vähän vähäisempää kamaa, mutta kaikki varasti ja kaikki pyrki lyömään rahoiksi sodalla.
Sota oli julmaa molemmin puolin ja oppihan Babtsenkokin ampumaan, kun pakko oli.
Parhaita sotakirjoja, joita luetuksi on tullut. Saattaa hieman valaista tätä venäläisen sotilaan itsemurhaa Syyriassa.
http://like.fi/kirjat/sodan-varit/
Linkistä löytyy myös lukunäyte kirjasta.
Arkadi Babtshenko
Sodan värit
Aikamme realistisimpia sotakuvauksia.
Sodan värit on omaelämäkerrallinen kertomus nuoren sotilaan elämästä Tshetshenian sodassa ja Venäjän armeijan väkivaltakulttuurista. Kirja kääntää armeijan raa’an ja karun todellisuuden haastavaksi ja välillä karmaisevan kauniiksi proosaksi.
Noin miljoona venäläistä on palvellut Tshetsheniassa kuluneen kymmenen vuoden aikana. Monet taistelivat tietämättä, miksi ja ketä vastaan he olivat sodassa, ja aniharva heistä on noussut kertomaan, missä olosuhteissa sotaa käydään.
Arkadi Babtshenko (s. 1977) on moskovalainen sotaveteraani ja
Novaja Gazeta -lehden toimittaja. Lakia opiskellut Babtshenko lähetettiin 18-vuotiaana Tshetsheniaan lyhyen sotilaskoulutuksen jälkeen. Sodasta palattuaan hän alkoi kirjoittaa selvitäkseen sotakokemuksista. Artikkeleista syntyi kirja ja kirjoittamisesta sittemmin työ sotakirjeenvaihtajana, mikä on vienyt Babtshenkon keskelle Georgian sotaa ja Kirgisian etnisiä levottomuuksia. Useimmat sotaveteraanit päätyvät juomaan.
Kirjan arvostelut
”Arkadi Babtsenkon
Sodan värit on ankara kuvaus arjesta armeijassa, jatkuvasta simputuksesta. Hän kuvaa taisteluja ja sotimista vain vähän, mikä on hyvä.” –
Lasse Leipola, Vihreä Lanka
”Meilläkin tiedetään
Sotilaiden äidit -rauhanjärjestö, joka on vastustanut Tshetshenian sotaa. Hyytävässä ja tärkeässä kirjassa kerrotaan syistä, miksi äidit lähtivät hakemaan poikiaan tai heidän ruumiitaan rintamalta. Venäjän armeijan epäinhimillisyydestä leijonanosan muodostavat vajavainen varustus ja järjetön simputus, jonka kuvaavampi nimitys on kidutus.” –
Seura
