Uutisia Venäjältä

Hupsista...?

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015121520839791_ul.shtml
Venäjän risteilyohjus osui vahingossa kerrostaloon - ei kaukana Suomen rajasta

Venäläinen risteilyohjus osui vahingossa kerrostalorakennukseen testilaukaisussa Arkangelin alueella. Venäjän puolustusministeriön mukaan kukaan ei loukkaantunut turmassa.

Kolmikerroksinen rakennus syttyi tuleen, ja asukkaat evakuoitiin talosta Nenoksan kylässä. Kylä sijaitsee lähellä Venäjän laivastotukikohtaa Severodvinskissa Vienanmerellä. Nenoksa sijaitsee noin 400 kilometrin päässä Suomen rajasta.

Neljä asuntoa ja talon katto vahingoittuivat ohjuksen voimasta. Ohjus laukaistiin Venäjän puolustusministeriön testialueelta.

Venäjä on laukaissut risteilyohjuksia syyrialaiskohteisiin Välimereltä, kohteenaan erityisesti Isisin pääkaupunki Raqqa. Venäjä aloitti ilmaiskut kapinallisia vastaan Syyriassa syyskuussa maan presidentti Bashar al-Assadin tueksi.

Kun Venäjä laukaisi ensimmäiset ohjuksensa Kaspianmereltä lokakuussa, Yhdysvaltain viranomaiset ilmoittivat, että neljä niistä päätyi Syyrian sijasta Iraniin 1500 kilometrin päähän kohteestaan. Asiaa ei ole vahvistettu
 
Ihan mielenkiintoinen juttu sotilastiedustelu GRU:n nykytilasta.

http://yle.fi/uutiset/nukkuvat_agen...ahvistuneen_sotilastiedustelun_keinot/8494411

Mukana on myös pohdintaa mahdollisista "nukkuvista soluista" Suomessa.

"Suomessa voi olla kriisinaikaiseen sabotaasiin tarkoitettuja henkilöitä"

Ei ainoastaan "voi olla" vaan on. Tuo ei ole mikään uutinen, se olisi uutinen jos tämmöisiä valmisteluja ei olisi. Suomen alueelle on myös takuulla varastoitu tarkoituksenmukaisiin paikkoihin aseita, räjähteitä, viestintävälineitä ja muuta kalsketta joita harmaan vaiheen sabotaasijoukot tarvitsevat. Rajan yli saadaan kyllä sopivalla verukkeella bussilasteittain "urheilujoukkueita", "työporukoita" tai mitä hyvänsä silmiinpistävän treenatun oloisista nuorista miehistä koostuvia ryhmiä jotka hakevat varusteensa jonkun syrjäisen piikkilangoilla ympäröidyn alueen perällä kyyhöttävästä lukitusta rahtikontista ja häipyvät sitten suorittamaan tehtäviään.

Strategisten kohteiden ympärillähän on tehty maakauppoja joiden seurauksena sinne tänne on ilmestynyt kaikenlaista vartioitua peltihallia. Sisältöä voidaan vain arvailla.

Eikä tuossa mitään ihmettelemistä, tällä tavalla sotilasvaltiot toimivat. Persianlahden sodissakin syvälllä Irakin alueellä liikkui monenmoista hedelmäkauppiasta joita kiinnostivat kummasti esimerkisti scudien laukaisualustojen liikkeet.

Suomessa ollaan vaan niin sinisilmäisiä ja kuvitellaan jonkinlaisen "reilun pelin" periaatteen olemassaoloon.
 
"Suomessa voi olla kriisinaikaiseen sabotaasiin tarkoitettuja henkilöitä"

Ei ainoastaan "voi olla" vaan on. Tuo ei ole mikään uutinen, se olisi uutinen jos tämmöisiä valmisteluja ei olisi. Suomen alueelle on myös takuulla varastoitu tarkoituksenmukaisiin paikkoihin aseita, räjähteitä, viestintävälineitä ja muuta kalsketta joita harmaan vaiheen sabotaasijoukot tarvitsevat. Rajan yli saadaan kyllä sopivalla verukkeella bussilasteittain "urheilujoukkueita", "työporukoita" tai mitä hyvänsä silmiinpistävän treenatun oloisista nuorista miehistä koostuvia ryhmiä jotka hakevat varusteensa jonkun syrjäisen piikkilangoilla ympäröidyn alueen perällä kyyhöttävästä lukitusta rahtikontista ja häipyvät sitten suorittamaan tehtäviään.

Strategisten kohteiden ympärillähän on tehty maakauppoja joiden seurauksena sinne tänne on ilmestynyt kaikenlaista vartioitua peltihallia. Sisältöä voidaan vain arvailla.

Eikä tuossa mitään ihmettelemistä, tällä tavalla sotilasvaltiot toimivat. Persianlahden sodissakin syvälllä Irakin alueellä liikkui monenmoista hedelmäkauppiasta joita kiinnostivat kummasti esimerkisti scudien laukaisualustojen liikkeet.

Suomessa ollaan vaan niin sinisilmäisiä ja kuvitellaan jonkinlaisen "reilun pelin" periaatteen olemassaoloon.

Venäläisillä on tuosta solutuksesta ja ennakkovarautumisesta myös kokemuksia kylmän sodan vuosilta. 90-luvulla eri puolilta Länsi-Eurooppaa kaivettiin esiin neuvostotiedustelun maahan kaivamia ase- ja räjähdekätköjä. Nämä oli tarkoitettu "harmaan vaiheen" sabotaasioperaatioita varten.

Esim. http://www.telegraph.co.uk/history/10949730/Russians-hid-arms-caches-around-Britain.html
 
Voiko Venäjää ymmärtää – ihannekaudeksi nousi Brezhnevin aika?
  • 16.12.2015 Kolumni
http://demokraatti.fi/voiko-venajaa-ymmartaa-ihannekaudeksi-nousi-brezhnevin-aika/


Timo Vihavainen, Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori, aloitti vuonna 2014 ilmestyneen kirjansa ”Vanhan Venäjän paluu – Esseitä vanhasta ja uudesta historiasta” toteamalla monien ajattelevan, että edessämme on uuden Neuvostoliiton syntyminen kaikkine seuraamuksineen aina kylmän sodan varustelukilpailuun. Venäjää kannattaa Vihavaisen mukaan kuitenkin pyrkiä ymmärtämään. Olen tässä kirjoituksessani tukeutunut mainittuun kirjaan ja valinnut ne asiakohdat, jotka omasta mielestäni ovat keskeisimmät.

Venäjällä pidettiin omaa erinomaisuutta selviönä niin tsaarinaikana kuin neuvostoaikana, jolloin sitä kritiikittömästi ylistettiin. Eikä kyse ollut vain koomisesta itsekehusta, josta Brezhnevin aikana tuli maan tapa. Kyse oli asiasta, johon hyvin monet vuosikymmenien ajan uskoivat.

Sokki oli sitä suurempi, kun Gorbatšov avoimesti tunnusti, ettei Neuvostoliitto ollutkaan maailman kehityksen johtotähti. Neuvostoliiton edistyksellinen kupla puhkesi jo ennen itse valtion romahtamista, perestroikan aikana. Venäjä itse ryhtyi opettelemaan demokratiaa ja markkinataloutta ja etsi esikuvia lännestä. Uusi Venäjä joutui kuitenkin samalla nöyrtymään lännen edessä oppipojan asemaan oltuaan sitä ennen vuosikymmenet virallisesti maailman kehittynein yhteiskunta.

Neuvostoliiton hajoamiseen ja uuden Venäjän ajan alkuun liittyvät kaksi johtajaa Gorbatšov ja Jeltsin ovat venäläisten muistissa kaikkein kurjimmat, mitä maassa on ollut. Kuitenkin jo Jeltsinin aikana havaittiin, että Venäjä ilman ideologiaa on kuin lehmä ilman häntää. Mielipidemittauksissa ihannekaudeksi on noussut turvattua elämää tarjonnut Brezhnevin aika, vaikka tämän hallinto oli vesittänyt Hruštšovin aikana alkaneen uudistuslinjan ja korvasi teot ja toiminnan komeilla julistuksilla ja iskulauseilla.

Vihavainen korostaa, että Putinin aikana ideologian paluu on ollut hyvin voimakasta. Enää ei haluta rypeä katumuksessa tai puhdistua vanhoista synneistä. Putinin aikana Venäjälle palasi hyvinvointi ja Venäjä myös saavutti kansainvälistä arvovaltaa. On toinen asia, että Venäjän ulkopolitiikka on lähtenyt tielle, joka saattaa olla turmiollinen niin sille itselle kuin muille. Lännen kannalta nykyinen Venäjä on aggressiivinen ja taantumuksellinen. On vaarana, että se eristää itsensä ulkomaailmasta ja taantuu taas kerran niin taloudellisessa. kulttuurisessa kuin yhteiskunnallisessa mielessä.

Vihavainen kysyy kirjassaan, tullaanko Putin muistamaan Venäjän historiassa suurena taantumushallitsijana. Vaikka tätä on aikaista ennustaa, ilmeistä on joka tapauksessa, että Putinin hallinto on lähtenyt vastareformien tielle. Venäjän hallinto on tulkinnut länsimaisten arvojen tunkeutumisen Venäjälle propagandasodaksi, jolla on poliittisia tai jopa valtiollisia päämääriä. Sitä eivät kiinnosta enää länsimaalaistyyppinen edustuksellinen demokratia, länsimaisittain käsitetty sananvapaus tai edes oikeusvaltio ja hyvä hallinto, vaikka näitä nimellisesti kannatetaan.

Olennaista on, kuten Vihavainen korostaa, että Venäjää kannattaa pyrkiä ymmärtämään ja ymmärtää sen omista lähtökohdista käsin, mikä ei kuitenkaan edellytä sen toimien hyväksymistä. Tässä mielessä on tarkoituksenmukaista, kuten Vihavainen tekee, analysoida Venäjän nykyisyyttä menneisyyden kautta. Suomen kannalta Venäjällä on aina ollut ja tulee aina olemaan erityinen merkitys niin hyvässä kuin pahassa.
 
Ei ainoastaan "voi olla" vaan on. Tuo ei ole mikään uutinen. Suomen alueelle on myös takuulla varastoitu tarkoituksenmukaisiin paikkoihin aseita, räjähteitä, viestintävälineitä ja muuta kalsketta joita harmaan vaiheen sabotaasijoukot tarvitsevat. Eikä tuossa mitään ihmettelemistä.....
Ei todellakaan mitään ihmettelyä. Vanha toimintamenetelmä jo ainakin 70-luvulta lähtien. Viktor Suvorovin kirjat Speznatz ja Akvaario olivat jo 90-luvulla täynnä näitä juttuja.

Suomessa ollaan vaan niin sinisilmäisiä ja kuvitellaan jonkinlaisen "reilun pelin" periaatteen olemassaoloon.
Kyllä. Suomessa puhutaan asiasta hienostuneesti. Reiluus tosin loppuu siihen kun ilmenee tarvetta laittaa eka nalli palamaan.
 
15B5y+

Siihen ohjukseeen, joka putosi Arhangelskissa asuintalon ja kaupan väliin: pääasiantuntija ohjelmoimassa lennon traektoriaa.
 
Putin piti taas puhetta:
"Venäjän presidentti Vladimir Putin turvautui jälleen hänelle niin ominaiseen brutaaliin kielenkäyttöön, kun hän kuvaili Turkin johdon toimia ja venäläisen lentokoneen pudottamista Turkissa.
Presidentti Vladimir Putinilta kysyttiin torstaina Moskovan suuressa lehdistötilaisuudessa, vaikuttaako hänen mielestään Turkin toimiin jokin ”kolmas osapuoli”, millä kysyjä ilmeisesti tarkoitti Yhdysvaltoja.
– Me emme tiedä… Mutta jos joku Turkin johdosta on päättänyt lipoa amerikkalaisia yhdestä tietystä paikasta, niin en tiedä, onko se tarpeen amerikkalaisille, Putin muotoili.
ISTV lähettää Putinin puheen suorana lähetyksenä. Voit seurata puhetta täällä.
Putin korosti jälleen, että Turkin vallanpitäjien teot Venäjää kohtaan eivät ole hänen mielestään ystävällisiä vaan vihamielisiä. Hänen mukaansa Turkin johto olisi voinut tarttua heti puhelimeen ja pyytää anteeksi, jos SU-24-sotilaskoneen pudottaminen ja venäläislentäjän tappaminen oli vahinko, mutta sen sijaan Turkki kääntyi Putinin mukaan heti Naton puoleen – eikä tuntunut silti sieltäkään saavan itselleen tukea.
Putin myös vihjaili, että taistelu Isisiä vastaan on joillekin tahoille tosiasiassa ”toisarvoinen asia” Lähi-idässä, sillä Isisiin liittyy todellisuudessa mahdollisuus pitää yllä kansainvälistä öljyn salakauppaa. Tässäkin yhteydessä Putin vihjaili Yhdysvaltain ja Turkin suuntaan.
Syyrian Bashar al-Assadin kohtalosta Putin toisti vanhan vaatimuksensa, ettei kukaan ulkopuolinen taho saa koskaan vaatia ketään maata vaihtamaan johtajaansa, vaan sen on tapahduttava kyseisen maan oman kansan tahdosta, jos niin tapahtuu."
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1450321565889.html
 
Rikosskandaali iskee Vladimir Putiniin – ravistelee Venäjän koko valtarakennetta
Paljastus: Valtakunnansyyttäjä Juri Tshaika on ajautunut keskellä skandaalia.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1450164851776.html

Putin korruptioskandaalista: Valtakunnansyyttäjän toimet on tutkittava
Julkaistu: 17.12. 12:56

Venäjän presidentti Vladimir Putin lupasi, että mediassa esille nousseet epäilyt Venäjän pääsyyttäjän Juri Tshaikan ja hänen poikiensa korruptioskandaalista tutkitaan.

– On hyvä, että kiinnitätte näihin asioihin huomiota, siihen mikä liittyy viranomaisten lapsiin. Me olemme velvoitettuja reagoimaan, Putin sanoi torstaina toimittajille suuressa lehdistötilaisuudessaan Moskovassa.

Venäjällä on kohistu joulukuun alusta alkaen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin paljastuksesta, jonka mukaan Tshaikan kahden pojan epäillään rikastuneen isänsä suojeluksessa. Navalnyin Korruptionvastaisen säätiön julkaisemalla videolla Artjom Tshaikaa syytetään esimerkiksi laittomista yritysvaltauksista ja rahanpesusta ulkomailla, Igor Tshaikan epäillään puolestaan voittaneen yrityksilleen valtavia valtiontilauksia näennäisesti avoimissa urakkakilpailuissa.

Putinin mukaan hän on tietoinen mediassa leviävistä epäilyistä, mutta hänen mukaansa ennen johtopäätösten tekoa on tärkeää nyt selvittää, ovatko Tshaikan lapset rikkoneet lakeja ja onko valtakunnansyyttäjänä toimiva isä jotenkin auttanut lapsiaan sääntöjen vastaisesti.

– En ole halunnut puhua tästä, mutta se ei tarkoita, ettemmekö me selvittelisi asiaa. Presidentinhallinnon valvontaelimet tutkivat tiedostusvälineiden materiaaleja, Putin sanoi.
Arja Paananen

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1450322447924.html
 
Putin kertoilee myös ylläritietoa Ukrainasta:

Presidentti Vladimir Putinin mukaan Venäjä ei ole koskaan kiistänyt sitä, että Itä-Ukrainassa on Venäjän ”ihmisiä” ratkaisemassa muun muassa ”sotilaallisen sektorin ongelmia”.

– Emme ole koskaan sanoneet, etteikö siellä ole ihmisiä, jotka ovat siellä ratkaisemassa tiettyjä ongelmia, muun muassa sotilaallisella sektorilla, mutta se ei tarkoita, että siellä olisi Venäjän armeijan vakiojoukkoja. Huomatkaa tämä ero, Putin sanoi suuressa lehdistötilaisuudessaan Moskovassa torstaina.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1450186484864.html
 
Russia: Suffer Bravely And Silently For The Motherland

December 18, 2015: An opinion poll conducted in late November showed that 75 percent of Russians believe the government should improve its relations with the West (including the United States). Nearly as many (70 percent) want relations with Ukraine improved. Fewer (56 percent) felt Russia was isolated as a result of all the sanctions and 65 percent believed Russia should continue its present policies. Russians still had negative attitudes towards the U.S. (70 percent), the EU (60 percent) and Ukraine (63 percent). In other words while most Russians want improved foreign relations but also believe the bad relations are not the fault of Russia.

The feud with Turkey (because a Turkish F-16 shot down a Russian Su-24 on November 24th) continues to escalate. This includes both countries holding the others merchant ships for more inspections. So far this involves eight Turkish ships stuck in Russian ports and 27 Russian ships stuck in Turkey. Since the 14ththe Turkish internet has been crippled by a DDOS attack that is believed to be Russia based. Despite all the Russian economic sanctions the Turkish economy continues to grow which the Russian declines.

The Russian presence in Syria and general agreement that ISIL (al Qaeda in Iraq and the Levant) must be destroyed has led the United States to agree with Russian demands that the war on ISIL include a halt in efforts to remove the Assad government in Syria. This, Russia insisted, was necessary to apply maximum pressure on ISIL. Russia intervened in Syria mainly to keep the Assads, who are long-time Russian allies and weapons customers, in power. Thus initially Russia did not attack ISIL unless ISIL was threatening Assad territory. But now Russia realizes that concentrating on ISIL can get other nations supporting Syrian rebels to ease the pressure on the Assads.

The Russian presence has forced the Americans to make other changes in Syria. For example the U.S. no longer sends manned aircraft into parts of northwest Syria covered by recently introduced Russian anti-aircraft systems. The Americans are apparently more concerned with an accidental Russian attack, which is seen as more likely than a deliberate one. Such an accident is more of a possibility because Russia and Turkey are feuding over who controls air space in the area, especially along the Turkish border. Since both the U.S. and Turkey operate F-16s an accidental attack on American aircraft is more than an imaginary risk as far as the Russians are concerned.

Russian air strikes in Syria continue to grow in frequency and intensity. These have killed nearly 2,000 people so far, about a third of the victims have been civilians. This is condemned as a war crime by many but is also why the Russian air strikes have been so much more effective than the larger number of American ones. Russia does not abort a strike because there is too much risk of civilian casualties. This makes ISIL more vulnerable to air attack than when just the Americans were handling it.

The UN believes that Russia is still sending supplies, weapons and reinforcements into eastern Ukraine (Donbas). This activity has been so blatant and persistent that even Russia now admits that it has military personnel in Donbas, but only for support functions. Ukraine has a lot of evidence that Russian combat troops are very active in Donbas although since October many appear to have been withdrawn, apparently because of the demand for them in Syria and the Caucasus. In both places Russia is dealing with Islamic terrorists. The UN also believes that over 9,000 have died (and 20,000 wounded) in Donbas since the fighting began there in early 2014.

Because Ukraine is joining the EU (European Union) free trade zone in 2016 Russia announced that once that happens Russia will cancel the 2011 free trade treaty with Ukraine. This will cause some economic damage to Ukraine but in the long run the EU deal will be much more beneficial. This marks a major move away from centuries old ties with Russia. For all that time Ukraine was a key economic component of the Tsarist and Soviet economies and the Ukrainian preference for Western links is what triggered the Russian aggression in the first place. Russia is not pleased with the EU deal. But then neither is the West because Ukraine is still cursed with other Tsarist and Soviet traits, namely corruption and poor government in general. Most Ukrainians know this and many Ukrainian politicians admit it is a problem. Curing the problem has so far proved impossible. The West warns that without progress in this area Ukraine will never prosper and will remain at risk of falling under Russian control again. Inside Ukraine that is a powerful incentive.

China and Russia recently signed 30 new military, diplomatic and economic deals. A positive spin was put on this, to hide the fact that both countries are in the midst of economic recessions. Trade between the two countries is down about a third since 2014. China is suffering from a self-inflicted recession, caused by corruption and inept management of the economy. Russia also has problems with corruption and bad economic policy but most of the damage has been done by low oil prices (which help China, a major oil importer) and economic sanctions in response to Russian aggression in East Europe. Russia is looking to China for economic help but because of Chinese economic problems and other shortcoming, the Chinese cannot provide all the Russia has lost due to international sanctions. In short both nations, although allies in opposing the west and supporting dictatorships in Syria, North Korea and Iran, have become economically weaker. Worse, Chinese diplomatic support for Russia in Syria amounts to nothing. Worse, the Russian presence in Syria has led to bad relations with Iran. The two countries cannot agree on tactics in Syria and Iran is beginning to withdraw some of its troops in protest.

Russian officials are feeling the economic heat personally as more Russian businessmen go public with their complaints and often point fingers at individuals responsible for bad economic policy and the economic pain most Russians are feeling. Russia leaders consider such public complaining treasonous but realize that so many Russian businessmen agree with the complaints that arresting the ones who do it publicly would be counter-productive. The government calls on Russians to do what Russians have always done and suffer bravely, and silently, for the motherland.

December 15, 2015: In a rare success for the Russian space program a Russian spacecraft successfully delivered three new crew (from Russia, Britain and America) to the International Space Station. Meanwhile Russia has assigned ten of its 90 or so military satellites to support military operations in Syria. These satellites use cameras and sensors to monitor Syria as well as provide communications services for Russian troops there.

December 10, 2015: Overnight Ukrainian police raided two locations in Kiev and Karkiv and uncovered a Russian effort to carry out terror attacks in western Ukraine. One of the terrorists fired on the police and was killed. Three of those arrested were Russian and police seized nearly fifty grenades and 23 bombs plus documents proving this was part of a new Russian strategy to move the fighting from Donbas to the rest of Ukraine. The Russian backed rebels in Donbas have been unable to advance and with Russian forces active in Syria and more active in Caucasus this switch to terrorism makes sense.

December 9, 2015: Officials blame Turkey for tolerating Islamic terrorist training camps that train Russian Moslems. While these camps are supposed to be supporting Islamic terrorist rebels in Syria Russia notes that many of these Islamic terrorists return home and carry on their terrorist activities there. Turkey has always officially denied the presence of such camps.

December 7, 2015: In eastern Ukraine there were more than twenty ceasefire violations by the rebels over the weekend. This left one Ukrainian soldier dead and several wounded. Rebel casualties are unknown. Despite these small scale rebel attacks the September ceasefire is holding.

December 5, 2015: A new Russian military satellite (for ocean surveillance) was lost during launch when the satellite would not separate from the last stage of rocket. This is the latest in a growing list of failures in the Russian space program.

December 4, 2015: Russia announced that deliveries of the long delayed (since 2007) S-300 anti-aircraft missile systems for Iran had begun. Iran will have everything by 2017. The S-300 version Iran is receiving can use the latest S-300 missiles with a range of 200 kilometers. The new contract was signed in October and Russia now expects to be the major supplier of weapons to Iran once the sanctions are lifted. Russia and Iran also settled disputes over the 2007 S-300 contracts.

Russia revealed that it is bringing some of their new S-400 anti-aircraft (and missile) systems to Syria. Israel says it has no problem with that as long as the S-400s are kept under Russian control. While S-400 could, on paper, threaten Israeli air superiority in the region, having them operating in Syria gives Israel a change to collect more data on how the system works and develop more effective countermeasures. Israel has done this before with great success. The S-400 entered service in 2007 when the first units were deployed around Moscow. Russia claimed the S-400 could detect stealth aircraft, implying that the hypothetical enemy is the United States. Russia also claims the S-400 can knock down short range ballistic missiles (those with a reentry speed of up to 5,000 meters a second, in the same way the similar U.S. Patriot system does.) Russia is offering the S-400 for export, an effort that is limited by a lack of combat experience for the system. Patriot has knocked down aircraft and ballistic missiles, S-400 has not. Moreover, Russia anti-aircraft missile systems have a spotty history (especially when confronted by Western electronic countermeasures.) The S-400s based around Moscow are part of a project to rebuild the Soviet era air defense system, which has fallen apart since the early 1990s.

December 3, 2015: Russia shares intelligence on Islamic terrorism with Thailand. This was revealed when Malaysia police reacted to leaked Thai intelligence reports that ISIL had sent ten members to Thailand in October. This information was provided by Russia to Thailand in confidence but was leaked a week ago. Malaysian police reported that they had arrested five suspected ISIL and al Qaeda members in late November and that four of them were foreigners so there was alarm at the Thai report. Much more so than Thailand, Malaysia has been the target of foreign Islamic terrorists.

December 1, 2015: In the south (Dagestan) another Moslem cleric was murdered for preaching against Islamic terrorism. There have been at least three such murders in Dagestan this year and several more in the rest of the Caucasus. At the same time Russia announced that it had killed 156 Caucasus based Islamic terrorists so far this year, including 36 leaders. Most (20) of these leaders had pledged allegiance to ISIL and thus were urgently sought out. Another 771 Islamic terrorist suspects have been arrested and incidents of Islamic terrorism have been less than half of what it was in 2014.

Russia and North Korea have worked out an agreement whereby Russia would build electric transmission towers to the North Korean border and sell North Korea major amounts of electricity. It will be several years before this electricity trade actually begins.

November 30, 2015: Ukrainian border guards report that Russian paratroopers appeared on the Crimea border for a few days after two battalions of paratroopers arrived in late November. Recently the paratroopers disappeared from the border. It is unclear what that was all about.

November 29, 2015: A Russian warplane briefly entered Israeli airspace over the Golan Heights. An Israeli air controller was able to contact the Russian pilot, who acknowledged his error and immediately returned to Syrian air space. Russia later reported that it was a navigation error and the Israelis accepted that. This was all quickly resolved because Russia and Israel had already agreed to procedures for situations like this. Israel will attack intruders and shot down a Syrian warplane in September 2014 that had entered Israeli airspace over Golan.

http://strategypage.com/qnd/russia/articles/20151218.aspx
 
Siihen ohjukseeen, joka putosi Arhangelskissa asuintalon ja kaupan väliin: pääasiantuntija ohjelmoimassa lennon traektoriaa.

Roscosmoksen logo joten tuo näyttää kyllä kovasti Soyuz-kantoraketilta. Viimeksi sellaisella oli käyntihäiriö Plesetskissä 2002 jolloin tipahti heti laukaisun alussa.
 
Kuherruskuukausi on totisesti ohi.
Koska lähteenä on Tass, niin Lierostanian kielellä uutinen pitää suomentaa näin:
Putinin lähipiiri on taas nussinut kuormasta niin paljon rahaa, että sen laajuuden ja massiivisuuden vuoksi kusetus uhkaa tulla päivänvaloon. Siispä heitetään savuverho eteen ja tekosyitä peliin, jotta hallitsevat piirit eivät joudu kiinni housut kintuissa.
http://yle.fi/uutiset/tass_venajan_...ten_laadusta__rangaistuksia_esitetaan/8543074

Tass: Venäjän hallitus huolissaan Krimin viranomaisten laadusta – "rangaistuksia esitetään"

Venäjän hallinto on myöntänyt Krimin kehittämiseksi yli 200 miljoonaa euroa. Kehittämishankkeet ovat kuitenkin jääneet toteutumatta. Venäjän hallitus syyttää Krimin paikallisviranomaisia.

Venäjän lippu liehuu Krimin parlamenttitalossa Simferopolissa. Kuva: Artur Shvarts / EPA
Venäjän hallitus on määrännyt taloushallinnon ministeriöt laatimaan esityksiä Krimin paikallishallinnon virkamiesten rankaisemiseksi, kertoo venäläinen uutistoimisto Tass.

Hallitus ihmettelee, miksi krimiläiset virkamiehet eivät ole saaneet aikaiseksi suunnitelmia, joilla erilaiset kehityshankkeet voitaisiin toteuttaa.

Ongelma tuli ilmi perjantaina pidetyssä kokouksessa, jossa pohdittiin Krimin kehitystä. Kokouksessa Krimin paikallishallinnon johtaja Sergei Aksjonov harmitteli, ettei tasavalta ollut saanut "penniäkään" niistä rahoista, joita sille oli Venäjän budjetissa varattu sosiaaliseen ja taloudelliseen kehitystyöhön.

Venäjän hallitus oli Aksjonovin puheista ihmeissään. Federaatio myönsi jo syyskuussa Krimille ja Sevastopolin kaupungille 2,77 miljardia ruplaa eli noin 213 miljoonaa euroa, jotka oli määrä käyttää yhteensä 139 projektiin ja rakennushankkeeseen.

Tähän mennessä rahoista on mennyt oikeisiin kohteisiinsa vasta 308 miljoonaa ruplaa eli neljä miljoonaa euroa.

Eri syistä rahoitusta ei ole saatu käytettyä ja suurin osa siitä on siirretty vuoden 2016 budjettiin. Venäjän taloudellisen kehityksen ministeriö ja valtiovarainministeriö selvittävät, mitä vahinkoa federaation hallinnolle on koitunut. Samalla ministeriöt laativat ehdotukset paikallisten virkamiesten rankaisemiseksi, kertoo Tass hallituslähteisiinsä nojaten.

– Paikallisten viranomaisten ammattitaito ja laatutaso huolestuttavat hallitusta, Tassin lähde kertoo.

Investointikohteet ovat vaihtuneet ja projektien taloussuunnittelu on ollut huonoa. Tass mainitsee esimerkkinä tiehankkeen, jonka hinnaksi Krimin viranomaiset arvioivat 4,2 miljardia ruplaa. Kun kohteessa tehtiin tarkastus, arvio putosi 2,6 miljardiin ruplaan.

Venäjä valtasi Krimin niemimaan Ukrainalta viime vuoden alussa. EU ja monet muut länsimaat eivät hyväksy valtausta.

Lähteet:
Tass
 
Viimeksi muokattu:
1aptH+

Onko tämä mustalaatikko myös sitä venäläistä "huippu" teknologiaa? Se on turkkilaisten alas ammutusta SU-24:sta, jota Putin ja Shoigu toivat teatraalisesti koko vanustanin nähtäväksi.
http://censor.net.ua/photo_news/365...skoyi_voennoyi_promyshlennosti_jurnalist_foto

Su-24 on suunniteltu 60-luvulla ja valmistaminen aloitettu 70-luvulla. Tuo näyttäisi hyvinkin sellaiselta tekniikalta, että voi olla 70-luvulta aina vuosituhannen vaihteeseen asti. Muistilutikat näyttää olevan kaput. Kuinkas sattuikaan, nyt voidaan valehdella mitä huvittaa.
 
Kesti tämänkin hyötöreaktorin rakentaminen:
"Venäläinen neljännen sukupolven tekniikalla toimiva ydinreaktori on kytketty sähköverkkoon, NyTeknik kertoo. Se pystyy käyttämään polttoaineena muun muassa ydinaseiden plutoniumia. Reaktorin rakentaminen kesti yli 30 vuotta.
Natriumjäähdytteinen BN-800-hyötöreaktori kytkettiin verkkoon 10. joulukuuta Sverdlovskin alueella Uralilla. Sen rakennustyöt alkoivat vuonna 1983.
Vuonna 1986 sattuneen Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen reaktorin rakentamissuunnitelmia muutettiin ja 1990-luvun alussa sen rakentamiseen asetettiin entistä tiukemmat turvallisuusvaatimukset.
Neljännen sukupolven ydinreaktorit ovat polttoainetehokkaampia ja turvallisempia kuin edeltäjänsä. Reaktori on upotettu yhdessä jäähdytyspumpun ja lämmönvaihtimen kanssa nestemäistä natriumia sisältävään jäähdytysaltaaseen.
Voimalan polttoaine on sekoitus uraani- ja plutoniumoksidia. Voimalassa voidaan käyttää käytöstä poistettavien ydinaseiden plutoniumia.
Täydellä teholla toimiessaan reaktori tuottaa 2100 megawattia lämpöä ja 880 megawattia sähköä. BN-800 on suunniteltu vientiin. Ensimmäinen asiakas on näillä näkymin Kiina."
http://www.tekniikkatalous.fi/tekni...ttaa-polttoaineena-ydinaseplutoniumia-6241134
Ilmeisesti materiaalien kestävyysongelmat on noissa nyt sitten selätetty?
 
Medvedev ilmoitti äsken, että maan taloudellisten ongelmien vuoksi valtio säästää.

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1450674764506

Ensi vuoden alusta lähtien valtion virkamiesten määrää vähennetään kymmenellä prosentilla. Eli 2,2 miljoonan työntekijän joukosta noin 200 000 saa kenkää.
Jaa jaa, eikös Kuinka Tulla Diktaattoriksi -opuksessa, luku 1, ensimmäinen lause, lue näin:
Pidä aina keskiluokka tyytyväisenä!
Lierostaniassa on luettu sitten eri kirjaa.
 
Back
Top