Uutisia Venäjältä

Ai ei tutkita vai ? Viimeisin mikä tulee mieleen, on Teemu Keskisarjan teos vuoden 1918 Viipurista. Kertoo hyvin tarkasti myös punaisten murhatöistä.

http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1383972847514

En tiedä oletko ihan tosissasi kun katsot tämän olevan tutkimus ja kun kirjan arvostelun kirjoittaa mies joka taustalta pilkoittaa SKP ja Yrjö Sirolan säätiön historia niin tulee kuva tosi tv ohjelmista jossa kaikki tukevat toisiaan enkä yllätyisi vaikka Keskisarja löytyisi tämä kirjaarvostelijan kirja tai tutkimuksen ylistäjien luettelosta-

Ja muuten, tuo Sotasurmat-tietokanta liittyy tähän aivan oleellisesti. Sitä tutkiskelemalla selviää surmansa saaneiden ihmisten kohtaloita, eli se missä ja miten menettivät henkensä. Terrorin uhrit ovat siinä mukana. Minusta tuollaisella avoimella nettitietokannalla on yhteiskunnallisestikin ihan merkittävä rooli, varsinkin surmansa saaneiden sukulaisten kannalta tarkasteltuna. Saavat selville mitä tapahtui. Samanlainen löytyy myös talvi- ja jatkosodan suomalaisvainajista.

Mitä kertoo kaatuneiden luettelo tapahtumista ? ei muuta kuin joku on menettänyt henkensä? miksi ja miten sekä mitä tuo kuollut on tehnyt, ei luettelosta löydy vastausta.

Sitten löytyy toki myös ihan yleisesti 1918 terroria, niin punaista kuin valkoistakin käsittelevää tutkimuskirjallisuutta. Kysyn siis vielä, että seuraatko laisinkaan mitä historiatieteen saralla tapahtuu, vai lauotko noita kommenttejasi vihervassarisuvakkimädättäjien dominoimasta historiankirjoituksesta ihan vaan mutu-tuntumalla ?

Kuinkahan monta kertaa olet tehnyt tuon kysymyksen minun perehtyneisyydestä alaan? eiköhän tuo le jo toistunut riitävän monta kertaa jos minun henkilöni on arvostelun kohde ja et pysty tuomaan yhtäkään oikeaa vastausta miksi?

Miksi kukaan ei tutki tässä maaassa Punakaartien tekemiä hirmutekoja?

Tai miksi kukaan ei tutki Punaisen Valpon rikoksia?

Miksi kaikki tutkimukset kohdistuu Suomalaisten tai Saksalaisten tekemiin toimiin sodanaikana eikä milloinkaan Venäläisten tekoihin?

joten sanon samoin kuin totesin @Mustaruuti kohdalla tätä juttua ei kannata jatkaa ennen kuin opit olemaan moittimatta jokaisessa postauksessa minua henkilönä joten mieti sillävälin vastaus noihin kysymyksiin ja palataan asiaan sitten kun opit lopettamaan tuon henkilöön kohdistuvan kirjoittelun, siihen asti olet ignore listalla

Ja kysymys on nimenomaan henkilöön kohdistuvasta kirjoittelusta ei muusta, hyvästi siihen asti.
 
En tiedä oletko ihan tosissasi kun katsot tämän olevan tutkimus ja kun kirjan arvostelun kirjoittaa mies joka taustalta pilkoittaa SKP ja Yrjö Sirolan säätiön historia niin tulee kuva tosi tv ohjelmista jossa kaikki tukevat toisiaan enkä yllätyisi vaikka Keskisarja löytyisi tämä kirjaarvostelijan kirja tai tutkimuksen ylistäjien luettelosta-

Mitä kertoo kaatuneiden luettelo tapahtumista ? ei muuta kuin joku on menettänyt henkensä? miksi ja miten sekä mitä tuo kuollut on tehnyt, ei luettelosta löydy vastausta.

Kuinkahan monta kertaa olet tehnyt tuon kysymyksen minun perehtyneisyydestä alaan? eiköhän tuo le jo toistunut riitävän monta kertaa jos minun henkilöni on arvostelun kohde ja et pysty tuomaan yhtäkään oikeaa vastausta miksi?

joten sanon samoin kuin totesin @Mustaruuti kohdalla tätä juttua ei kannata jatkaa ennen kuin opit olemaan moittimatta jokaisessa postauksessa minua henkilönä joten mieti sillävälin vastaus noihin kysymyksiin ja palataan asiaan sitten kun opit lopettamaan tuon henkilöön kohdistuvan kirjoittelun, siihen asti olet ignore listalla

Ja kysymys on nimenomaan henkilöön kohdistuvasta kirjoittelusta ei muusta, hyvästi siihen asti.

Jep. Turha tästä on enää kättä vääntää. Sinulta kun ei tunnu tulevan ainoatakaan asiallista argumenttia, joka veisi keskustelua älyllisesti eteenpäin. Irtoheittoja sen sijaan tuntuu lentävän liukuhihnalta. Ja tämä menee jo sen verran ohi Venäjän uutisista muutenkin että parasta lopettaa.
 
Minä jatkan tämän viestin verran, kun tulin liian myöhään.
@Geronimo
Kun joku pistää sinulle vastaan asia-argumenteillä, niin sinultahan loppuvat oikeat paukut heti, kuten yllä olevasta näkee. Tällöin siirryt välittömästi itkemään ja teet itsestäsi marttyyria väittämällä että kyse on henkilöön kohdistuvasta arvostelusta. Siis sinä, itket tällaisia! Sinähän olet todennäköisesti eniten henkilökohtaisia loukkauksia ja haukkumisia muihin kohdistanut henkilö koko foorumin historiassa. Mustaruudin keräämä lista, ja myös omat havaintoni ovat aivan järkyttävää lukea.
Jostain syystä olet modeosaston suojeluksessa, joten voit oksentaa viher-vassariasi ihan rauhassa.
Tulikomennon kanssa käymäsi väittely paljastaa alastomimmillaan sinut.

Nyt tulee se henkilöönmenevä: olet aivan vitun suuri pölvästi. Historiantutkijat ovat kerta kaikkiaan tutkineet läpi vuoden 1918 tapahtumat. Se on akateemisesti tyhjiin ammennettu aihe. Jokainen punaisen tekemä hirmuteko käytiin läpikotaisin läpi jo 20-luvulla ja sen jälkeen tietoja on täydennetty.
Hyvänä esimerkkinä on H. J. Boströmin Sankarien muisto vuodelta 1927. Matrikkelissa on tiedot 5.200 punaisten tai venäläisten tappamasta henkilöstä, joko rintamalla tai jopa ennen sotaa tehtyinä.
Lähes 900 sivua, uhrin kuolema on kuvailtu osuman tarkkuudella ja laskettu montako pistimen reikää ja miten aivot tulivat ulos.
Tässä ensihätään sinulle kaipaamaasi tarkkuutta eräästä tyypillisestä kuvauksesta:
Hakala, Taavetti Nestori., syntynyt 6/11 1880 Ikaalisten Leutolan kylässä. ...Tällöin murhattiin hänet omalla vainiollaan vaimonsa ja lastensa silmäin edessä 14/3 1918. Murhamiehet ryöstivät vaatteet ruumiilta ynnä kello ja sormuksen. Leski ja pienet lapset saivat kantaa verisen ruumiin kotiin...

Se että sinä et tiedä ja et edes halua kuulla aiheeseen liittyvistä kirjoista ja akateemisesta tutkimuksesta kertoo pelkästään sinun tasostasi, ei tutkimuksen tasosta. Mitä tulee noihin muihin mainitsemiisi tutkimusaiheisiin, niin älä pidätä hengitystäsi odottaessasi viher-vassari-kommunistien salaamien asioiden paljastumista. Suomettumisen ajalta ne luurangot kaapissa ovat.
 
@JR49

Ei tuota olisi voinut kukaan paremmin sanoa. Itsellekin tuo jatkuva jankkaus alkoi jo rasittamaan, vaikka en ole mikään "vihervassarifani" tai "EUrostoliiton" tukija....

Edit: en tiedä onko kyseessä oma huumorintaju, mutta nauroin tälle varmaan minuutin vedet silmissä:

Nyt tulee se henkilöönmenevä: olet aivan vitun suuri pölvästi.
 
Kaikki mitä te tarjoatte on kuten tässäkin matrikkeli tai kirja ei siis mikään tieteellinen tutkimus ja kirjoilla, matrikkeleilla on vissi ero ja kun suurin osa niistä kirjoista mitä tarjottiin kertoivat ihan muusta asiasta kuin siitä mistä oli puhe joten jätetään tämä hyödytön jankkaus.

Täytyy kyllä sanoa vaikka nyt keksitte mitä hienoinpia luetteloita minun sanomiseksi väitetystä jutuista ja voitte hieman parantaa noita loukkauksiksi ja henkilökohtaisiksi tarkoitetuksi sanoiksi, sillä olette kertoneet lähes hunajaisia sanoja verrattuna niihin mitä menneinä vuosikymmeninä toimineet ne todelliset punaiset pystyivät sanomaan ja keksimään.

Oletteko muuten ajatelleet mitä tässä olette juuri nyt esittäneet?

Ettekö ymmärtäneet? esititte kaikille suvaitsevaisuutenne ja rauhantahtonne joka uhkuu syvää verenpunaista vihaa.

@JR49

Ei tuota olisi voinut kukaan paremmin sanoa. Itsellekin tuo jatkuva jankkaus alkoi jo rasittamaan, vaikka en ole mikään "vihervassarifani" tai "EUrostoliiton" tukija....

Edit: en tiedä onko kyseessä oma huumorintaju, mutta nauroin tälle varmaan minuutin vedet silmissä:

Nyt tulee se henkilöönmenevä: olet aivan vitun suuri pölvästi.
 
Ilmeisesti @Geronimo ei ymmärrä, että mielipiteet ja historiantutkimus on hieman eri asioita. Kyllä niin punaisten kuin valkoisten terrorista on tehty sen miljoona tutkimusta ja kirjaa, jopa aivan pitäjäkohtaisesti.

Niitä nyt voisi edes koettaa lukea, eikä heittää juttuja, että asioita ei ole tutkittu.
 
Eikä esim. jo 20-luvulla tehtyjä tarkkoja selvityksiä (kuten @JR49 sanoi) oikein voi pitää "vihervassaritouhuna"....

Kyllä asiasta tietoa löytyy, mutta ehkä olemme @Geronimo kanssa hieman eri aaltopituudella mitä tässä keskustelussa ajetaan takaa. En halua mennä henkilökohtaisuuksiin, mutta siis....miksi väittää. että punaisten terrorista (samon kuin valkoisten) ei olisi tehty tutkimuksia. Se, että asiasta ollaan julkisuudessa hiljaa, voi johtua siitä, että vapaussota/sisällissota (käytän molempia ilmaisuja kun isän puolen sukulaiset olivat valkoisia ja äidin punaisia) on edelleenkin hieman kipeä asia.

Aikaakin asiasta on kulunut, mutta muistissa on vieläkin isoäidin ja isoisän vanhemmiltaan kuulemat tarinat.
 
Tätä on ihan turha jatkaa, kyse oli tieteellisistä tutkimuksista ja tuskinpa 20 luvulla oli tarpeeksi etäisyyttä asiaan ja YYA aikana poliittisista syistä tutkittiin vain Punaisten lähtökohdista Valkoisten tekoja joten tuskinpa on mitään oikeaa tieteellistä tutkimusta edes vielä aloitettu.

Kysymys oli paljon muustakin kuten näiden tieteellisestä tutkimisesta ei kirjallisuus liitteiden esittämisetä.

Miksi kukaan ei tutki tässä maaassa Punakaartien tekemiä hirmutekoja?

Tai miksi kukaan ei tutki Punaisen Valpon rikoksia?

Miksi kaikki tutkimukset kohdistuu Suomalaisten tai Saksalaisten tekemiin toimiin sodanaikana eikä milloinkaan Venäläisten tekoihin?

Kysymys ei ollut provoilusta vaikka jotkut sen sellaiseksi halusivat nähdä, ongelma on siinä että olen maahanmuuttaja , mutta näiden mielestä ihan väärnlainen ja ajattelen ihan väärin .

Makwan Amirkhani olisi oikeanlainen maahanmuuttaja joka myöskin ajattelee väärin, tiedätkö meitä väärinajattelevia maahanmuuttajia on paljon, vihan sijasta toivon, ihan oikeasti toivon että lakkaatte vihaamasta meitä toisenlaisia Suomalaisia jotka ajattelevat joidenkin mielestä väärin.

kysynkin , että miten tämä meni noin niin kuin sinun omasta mielestä, listoineen mitä minusta on kuulemma tehty tai sanomalla "olet aivan vitun suuri pölvästi".

Tarkoittaako tämä että meillä on unelma ja Suomi toivottaa tevetuloa sekä Suomi kuuluu kaikille, on tyhjiä sanoja osalle tänne tulijoista ja myöskin osalle täällä syntyneille jos he eivä ole oikean aatteen kannattajia?

Tämä episodi ei ollut kunniaksi kenellekkään jos arvostelen vihervasemmistolaista aatetta niin en kertaakaan ole moittinut sen kannattajia henkilökohtaisesti enkä koskaan Suomalaisia ja siksi toivon että kunnioitatte myös minun taustaani, mitään minun edustamaani poliittista suuntausta tai mielipidettä ei tarvitse hyväksyä.

Oletteko kysyneet miksi minä ajattelen ja tunnen näin, olisiko sen takana kokemukset , nyt tätä kysymystä on turha esittää joten voitte jatkaa samalla tavalla kuin ennenkin.
 
Ihaan suoraan sanoen potaskaa päästelet vain viimeinen kirja sivusi vähän Venäläisten hirmutekoihin sekin kertoi pääasiassa vain Suomalaisten syyllisyydestä ja kaikki muu on silkkaa Punavihreiden tutkimusta jos sinulla ei ole mitään sellaista mikä oikein koskee Venäläisten tekosista Suomalaisia sotavankeja kohtaan tai punakaartin rikoksia tai Punaisen Valpon terrorista kertovaa tutkimusta niin älä viitsi jatkaa-

Niitä ei oikeastaan ole olemassa
Niin, ei kannata lukea mitään, silloinhan voi vaikka huomata, miten onttoja omat huutelut ovat sisällöltään. Avataanpa tarkemmin tätä lainaustasi, joka oli tulikomennolle osoitettu ja johon sisältyi arvostelua mm. tätä teosta kohtaan.
Koska minullakin on kirjahyllyssäni viher-vassari-komunistien propagandaa, niin mielenkiinnosta katsoin sitä tarkemmin. Näin siinä lukee: Punakaartin sota 1-2 on ensimmäinen tieteellisesti laadittu kokonaisesitys punaisen Suomen sodankäynnistä keväällä 1918. Kirjoittaja, apulaisprofessori Jussi T. Lappalainen kävi teosta varten päätoimisesti kolmen vuoden ajan läpi punaisten asiakirjoja, tutkimuksia ja vuoden 1918 perinnettä. Itse kirjoitustyö vaati kolme ja puoli vuotta. Tuloksena yli 600 sivua perusteellista tietoa, 29 tätä teosta varten piirrettyä karttaa, diagrammeja ja taulukoita.

Toden totta, kirjallisuus- ja lähdeviitteet vievät kymmeniä sivuja itse teoksista. Ja kyllä, murhat on käsitelty seikkaperäisesti ja kiihkottomasti.
Professori L.A.Puntila, eversti K.J.Mikkola, akateemikko Eino Jutikkala, professori Oscar Nikula ja apulaisprofessori Erkki Lehtinen lukivat käsikirjoituksen lähes kokonaan tai osittain. He kaikki antoivat parannusvihjeitä.

Jos olisit pelkän määkimisen sijasta oikeasti lukenut jotain, niin huomaisit muun muassa tämän teossarjan parissa, että sen sisältämiä tietoja ei kerta kaikkiaan voi itse keksiä. Mutta ai niin, nämähän olivat kaikki komunisteja ja siten teos pelkkää potaskaa.
Koska tiede merkitsee sinulle pelkkää komunistista salajuonta, niin avaan sinulle hieman tätä pirullista juonta, jolla tutkijat Suomen kansaa harhauttavat.

Tutkija tekee tieteellisen tutkimuksen. Tutkimuksessa on tutkimuskysymys ja lähdeviitteet, johon teksti perustuu. Tässä tapauksessa esim. Sota-arkiston asiakirjat.
Kun tieteellinen teos tai hypoteesi tulee julki, sen kimppuun hyökkäävät korppikotkat, eli toiset tieteentekijät. He yrittävät parhaansa mukaan etsiä virheitä tutkimuksesta ja siten pudottaa toisen jalustalta päästäkseen sille itse. Tutkijanvirat ja professuurit ovat harvinaisia verrattuna siihen, miten suuri joukko historianlaitoksista valmistuu joka vuosi. Yksi nautinnollisimpia hetkiä tieteessä on, kun voi osoittaa olevansa itse väärässä ja joku arvostettu tutkija väärässä.
Tämä teossarja valmistui vuonna 1981. Oikeistolaisen katsomuksen omaavat tutkijat ovat yrittäneet löytää siitä virheitä. Vasemmistolaiset tutkijat ovat yrittäneet löytää siitä virheitä. Kyllä, myös he, koska teos ei punakaartin päitä silitellyt.
Mitään ei löytynyt. Tämä teos on Suomen historiankirjoituksen kulmakivi suhteessa punakaartien aikaan. Tieteellisen kiirastulen kaikkien taiteen sääntöjen mukaan läpi käynyt ja hyväksi havaittu.

Se, että sinä kommentoit kuten lainauksessasi teet, paljastaa surkuhupaisella tavalla aatemaailmasi perustan. Paljon aivan perustavanlaatuista tietoa on jäänyt puuttumaan, ja pahinta, et ole ollenkaan halukas sivistämään itseäsi jälkikäteen.
Lue tämä kirja, tai edes selaile sitä, ja kommentoi sitten.

Ja @Sardaukar , oma tulkintani viime aikojen hiljaisuudesta on, että asia on jo perin juurin käsitelty tutkimustasolla. Viimeksi siitä kohuttiin enemmän Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle- kirjan (1993) yhteydessä. Sillä on ansionsa, mutta jotkut tulkinnat ovat joutuneet tiedemaailmassa kyseenalaisiksi. Niistä tarvittaessa toisessa ketjussa.

Kuten @tulikomento otti esille, tiedemaailman debatista on hyvä esimerkki juuri Ylikankaan Romahtaako rintama –kirja. Raflaava, mutta debatissa perusteiltaan heikoksi todettu.

P8040046.JPG

Edit: kirotusvihreitä
 
Viimeksi muokattu:
- Ihmisoikeusaktivisti ja toimittaja Elina Sana julkaisi kirjan, jossa tämä kertoi Suomen luovuttaneen juutalaistaustaisia sotavankejaan natsi-Saksaan.

b4f5abe83356587d9edd10f260b4b-orig-jpg.10761

Mediakohu oli suurta luokkaa ja Suomelle ja Haloskalle sateli moitteita muistaakseni Israelista saakka. No, Valtioneuvosto käynnisti isolla rahalla tutkimusprojektin Suomen sota-aikaisista ihmisluovutuksista. Tämä tuotti uutta tietoa ja poiki mm. väitöskirjojakin, esim. Oula Silvennoisen laadukkaaksi arvioitu Salaiset Aseveljet.
Tutkimusprojektissa otettiin lähtökohdaksi myös Suomen sodanjälkeiset ihmisluovutukset itään. Tästäkin saatiin uutta tietoa.
Ansiokkaasta listastasi jäi puuttumaan eräs tuon tutkimusprojektin merkittävimmistä teoksista. Kauppalan kirjasta selviää esimerkiksi se seikka, että monet Saksaan luovutetut halusivat sinne vapaaehtoisesti, päätyen sitten nk. Vlasovin armeijaan taikka Saksan tiedusteluelinten palvelukseen. Tässä joukossa oli myös juutalaisia.

1061_Paluu_vankileirien_teille_20155814437.jpg
 
Niin, ei kannata lukea mitään, silloinhan voi vaikka huomata, miten onttoja omat huutelut ovat sisällöltään. Avataanpa tarkemmin tätä lainaustasi, joka oli tulikomennolle osoitettu ja johon sisältyi arvostelua mm. tätä teosta kohtaan.
Koska minullakin on kirjahyllyssäni viher-vassari-komunistien propagandaa, niin mielenkiinnosta katsoin sitä tarkemmin. Näin siinä lukee: Punakaartin sota 1-2 on ensimmäinen tieteellisesti laadittu kokonaisesitys punaisen Suomen sodankäynnistä keväällä 1918. Kirjoittaja, apulaisprofessori Jussi T. Lappalainen kävi teosta varten päätoimisesti kolmen vuoden ajan läpi punaisten asiakirjoja, tutkimuksia ja vuoden 1918 perinnettä. Itse kirjoitustyö vaati kolme ja puoli vuotta. Tuloksena yli 600 sivua perusteellista tietoa, 29 tätä teosta varten piirrettyä karttaa, diagrammeja ja taulukoita.

Toden totta, kirjallisuus- ja lähdeviitteet vievät kymmeniä sivuja itse teoksista. Ja kyllä, murhat on käsitelty seikkaperäisesti ja kiihkottomasti.
Professori L.A.Puntila, eversti K.J.Mikkola, akateemikko Eino Jutikkala, professori Oscar Nikula ja apulaisprofessori Erkki Lehtinen lukivat käsikirjoituksen lähes kokonaan tai osittain. He kaikki antoivat parannusvihjeitä.

Jos olisit pelkän määkimisen sijasta oikeasti lukenut jotain, niin huomaisit muun muassa tämän teossarjan parissa, että sen sisältämiä tietoja ei kerta kaikkiaan voi itse keksiä. Mutta ai niin, nämähän olivat kaikki komunisteja ja siten teos pelkkää potaskaa.
Koska tiede merkitsee sinulle pelkkää komunistista salajuonta, niin avaan sinulle hieman tätä pirullista juonta, jolla tutkijat Suomen kansaa harhauttavat.

Tutkija tekee tieteellisen tutkimuksen. Tutkimuksessa on tutkimuskysymys ja lähdeviitteet, johon teksti perustuu. Tässä tapauksessa esim. Sota-arkiston asiakirjat.
Kun tieteellinen teos tai hypoteesi tulee julki, sen kimppuun hyökkäävät korppikotkat, eli toiset tieteentekijät. He yrittävät parhaansa mukaan etsiä virheitä tutkimuksesta ja siten pudottaa toisen jalustalta päästäkseen sille itse. Tutkijanvirat ja professuurit ovat harvinaisia verrattuna siihen, miten suuri joukko historianlaitoksista valmistuu joka vuosi. Yksi nautinnollisimpia hetkiä tieteessä on, kun voi osoittaa olevansa itse väärässä ja joku arvostettu tutkija väärässä.
Tämä teossarja valmistui vuonna 1981. Oikeistolaisen katsomuksen omaavat tutkijat ovat yrittäneet löytää siitä virheitä. Vasemmistolaiset tutkijat ovat yrittäneet löytää siitä virheitä. Kyllä, myös he, koska teos ei punakaartin päitä silitellyt.
Mitään ei löytynyt. Tämä teos on Suomen historiankirjoituksen kulmakivi suhteessa punakaartien aikaan. Tieteellisen kiirastulen kaikkien taiteen sääntöjen mukaan läpi käynyt ja hyväksi havaittu.

Se, että sinä kommentoit kuten lainauksessasi teet, paljastaa surkuhupaisella tavalla aatemaailmasi perustan. Paljon aivan perustavanlaatuista tietoa on jäänyt puuttumaan, ja pahinta, et ole ollenkaan halukas sivistämään itseäsi jälkikäteen.
Lue tämä kirja, tai edes selaile sitä, ja kommentoi sitten.

Ja @Sardaukar , oma tulkintani viime aikojen hiljaisuudesta on, että asia on jo perin juurin käsitelty tutkimustasolla. Viimeksi siitä kohuttiin enemmän Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle- kirjan (1993) yhteydessä. Sillä on ansionsa, mutta jotkut tulkinnat ovat joutuneet tiedemaailmassa kyseenalaisiksi. Niistä tarvittaessa toisessa ketjussa.

Kuten @tulikomento otti esille, tiedemaailman debatista on hyvä esimerkki juuri Ylikankaan Romahtaako rintama –kirja. Raflaava, mutta debatissa perusteiltaan heikoksi todettu.

P8040046.JPG

Edit: kirotusvihreitä

Tämähän on erinomainen kirja joka on luokiteltu tietokirjaksi ei tieteelliseksi tutkimukseksi syystä että Jussi T. Lappalaisen Punakaartin sota 1—2, Punaisen Suomen historia 1918. että sen takana on Opetusministeriö/punakaartin historiakomitea ja Valtion painatuskeskus jukaistu 1981.

Julkaisua aikaisemmin tuota kirjaa alettiin kirjoittaa se tapahtui vuosia aijemmin kuin 1981 ja tuon kirjan jota mainostat totuudeksi kuuluu sarjaan jonka valtioneuvoston asettama Punakaartin historiakomitea sai aikaan seitsemän nidettä Punaisen Suomen historiaa (1981–1986). ja täytyy muistaa silloinen poliittinen tilanne että tuon valtioneuvoston asettama Punakaartin historiakomitean nimitti Hallitus jossa valtaa piti SDP ja SKDL joiden motiiveja totuuden etsimiseen voi vahvasti epäillä.

Lisäksi opetusministeriön toimikunta sai aikaan kolme nidettä Lenin ja Suomi (1987–1990). Opetusministeriö oli tehnyt muun muassa kuuluisan Pirkkalan opetuskokeilun joka oli todella vasemmistolainen kokeilu.

Jos perustelusi ovat niin raudanlujat miksi sinun pitää käyttää henkilökohtaisia loukkauksia perusteluina eikö faktat riitä?
 
Täyttä asiaa...

Itsekin olen lueskellut näitä samoja kirjoja ja lukuisia muitakin lähteitä..myös venäläisten aikalaisten kirjoittamia. Kyllä niistä saa kohtuullisen hyvän käsityksen kokonaisuudesta.

Lisäksi on syytä lukea paljon muutakin kyseisen aikakauden kirjallisuutta, kertomuksia, muistelmia, henkilökuvauksia, uutisia kaikenlaisista tapahtumista jne. jne. Sellainen yleinen yhteiskunnallinen taustatieto auttaa hahmottamaan erilaisessa asemassa olleiden kansalaisten ja kansanryhmien ajatuksia ja mielipiteitä juuri tapahtumavuosien aikakaudelta. Yhteiskunta oli järjestäytynyt 1900-luvun alussa huomattavasti eri tavalla kuin nykyisin. Kaikella tällaisella oli oma merkityksensä tapahtumien kehittymisessä niin punaisten kuin ns. oikeistolaisittain suuntautuneiden kansalaisten piirissä.

Erityisesti huomiota kannattaa kiinnittää erilaisten vasemmistolaisten sekä monenlaisten sosialististen aatesuuntauksien noususta niin Euroopassa, Venäjällä kuin Suomessakin.

Olen samaa mieltä myös Heikki Ylikankaan kirjoista..hänellä on oma tyylinsä kirjoittaa. Heikki on hyvä luomaan mielikuvia tapahtumien taustoista..niitä on mukava lukea vaikka joskus saattaa lähdefaktat hieman värittyä mielipiteiden suuntaan. Mutta kun tyylin tietää ja ottaa sen huomioon niin hänen kirjoistaan löytää paljon mielenkiintoista asiaa..
 
Kuin tuuleen huutaisi...
Lue nuo näissä monissa viesteissä mainitut kirjat, ja jatketaan sitten.

Muuten, kerrot olevasi maahanmuuttaja. Sillä ei ole sitten mitään vaikutusta kantaani.
 
Hieman lähdekritiikkiä kannattaa harrastaa kun ryhtyy pitämään YYA ajan tutkimuksia lopullisena totuutena ja siinähän oli vielä pari kysymystä avoinna.

Siis tuo maahanmuutto heittosi tarkoittaa että henkilöön menevä kirjoittelu jatkuu, siitä vain en uskonut sillä olevankaan mitään vaikutusta teihin vaan kun näitä lukee muutkin kuin te :D
 
Lisäksi on syytä lukea paljon muutakin kyseisen aikakauden kirjallisuutta, kertomuksia, muistelmia, henkilökuvauksia, uutisia kaikenlaisista tapahtumista jne. jne. Sellainen yleinen yhteiskunnallinen taustatieto auttaa hahmottamaan erilaisessa asemassa olleiden kansalaisten ja kansanryhmien ajatuksia ja mielipiteitä juuri tapahtumavuosien aikakaudelta. Yhteiskunta oli järjestäytynyt 1900-luvun alussa huomattavasti eri tavalla kuin nykyisin. Kaikella tällaisella oli oma merkityksensä tapahtumien kehittymisessä niin punaisten kuin ns. oikeistolaisittain suuntautuneiden kansalaisten piirissä.

Erityisesti huomiota kannattaa kiinnittää erilaisten vasemmistolaisten sekä monenlaisten sosialististen aatesuuntauksien noususta niin Euroopassa, Venäjällä kuin Suomessakin.

Olen samaa mieltä myös Heikki Ylikankaan kirjoista..hänellä on oma tyylinsä kirjoittaa. Heikki on hyvä luomaan mielikuvia tapahtumien taustoista..niitä on mukava lukea vaikka joskus saattaa lähdefaktat hieman värittyä mielipiteiden suuntaan. Mutta kun tyylin tietää ja ottaa sen huomioon niin hänen kirjoistaan löytää paljon mielenkiintoista asiaa..

Asiaa. Lisäksi suosittelen 20- ja 30-luvun ns. vapaussotakirjallisuuden lukemista laajalti. Se on erittäin tendenssimäistä ja propagandistista. Samanlaista putkinäkötekstiä tuotetaan nykyisin itä-Ukrainan ja Krimin tapahtumien apologeettien näppäimistöillä.
 
Täyttä asiaa...

Itsekin olen lueskellut näitä samoja kirjoja ja lukuisia muitakin lähteitä..myös venäläisten aikalaisten kirjoittamia. Kyllä niistä saa kohtuullisen hyvän käsityksen kokonaisuudesta.

Lisäksi on syytä lukea paljon muutakin kyseisen aikakauden kirjallisuutta, kertomuksia, muistelmia, henkilökuvauksia, uutisia kaikenlaisista tapahtumista jne. jne. Sellainen yleinen yhteiskunnallinen taustatieto auttaa hahmottamaan erilaisessa asemassa olleiden kansalaisten ja kansanryhmien ajatuksia ja mielipiteitä juuri tapahtumavuosien aikakaudelta. Yhteiskunta oli järjestäytynyt 1900-luvun alussa huomattavasti eri tavalla kuin nykyisin. Kaikella tällaisella oli oma merkityksensä tapahtumien kehittymisessä niin punaisten kuin ns. oikeistolaisittain suuntautuneiden kansalaisten piirissä.

Erityisesti huomiota kannattaa kiinnittää erilaisten vasemmistolaisten sekä monenlaisten sosialististen aatesuuntauksien noususta niin Euroopassa, Venäjällä kuin Suomessakin.

Olen samaa mieltä myös Heikki Ylikankaan kirjoista..hänellä on oma tyylinsä kirjoittaa. Heikki on hyvä luomaan mielikuvia tapahtumien taustoista..niitä on mukava lukea vaikka joskus saattaa lähdefaktat hieman värittyä mielipiteiden suuntaan. Mutta kun tyylin tietää ja ottaa sen huomioon niin hänen kirjoistaan löytää paljon mielenkiintoista asiaa..
Kyllä vain, on kiehtovaa lukea tuolta ajalta kirjallisuutta molemmin puolin. Olen keräillyt vuoden 1918 liittyvää kirjaa useita kymmeniä niteitä. Minulla on kattava kokoelma valkoista totuutta mm. molemmat viralliset historiat, sekä Hannulan Suomen Vapaussodan historia ja Suomen itsenäistymisen vuodet 1917-1920. Nämä kun lukee putkeen, myös tuo Punakaartin historia, niin saa kohtuullisen kokonaiskuvan. Erilaiset muistelmat täydentävät, mainitaan nyt vaikka Väinö Salmen Olin punikki ja Mauno Vannas Silmä silmästä, joka kertoo Mouhun rintamasta lääkärin näkökulmasta punaiselta puolelta.

Ylikangas teki suuren vaikutuksen nuorukaisena 90-luvulla. Vanhemmiten olen mielessäni eniten kyseenalaistanut väittämänsä, että valkoiset riisuivat aseista venäläiset, mutta huijattiin suomalaisia vastaan. Että pohjalaisille olisi tullut yllätyksenä, että joutuivat punakaartia vastaan. Tätä en usko. Nimenomaan Suomen itsenäistymisen vuodet 1917-1920 -sarjassa kerrotaan, kuinka ennen tammikuuta 18 oli valtava määrä ympäri Suomea kahakoita jo edellisen vuoden puolella, joissa monissa punakaarti ja venäläiset tekivät yhteistyötä. Jopa kuolonuhreja tuli. Uutisointi oli silloin lehdissä paljon raflaavampaa kuin nykyisin, niin täytyy tietää, että jos on ensiksi venäläiset vastassa, niin sitten on kyllä suomalaiset vuorossa.
Siinä Ylikangas oli edelläkävijä, että toi esille valkoisten tekemät teloitukset heti taistelujen jälkeen.
Omaa tulkintaani, ja taitaa mennä jo Kirjat-osastolle :).

Edit: siis tämä on 90-luvun sarja, josta tuli uusi perusteos.
http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=1276312
 
Viimeksi muokattu:
Asiaa. Lisäksi suosittelen 20- ja 30-luvun ns. vapaussotakirjallisuuden lukemista laajalti. Se on erittäin tendenssimäistä ja propagandistista. Samanlaista putkinäkötekstiä tuotetaan nykyisin itä-Ukrainan ja Krimin tapahtumien apologeettien näppäimistöillä.
Aivan. Itse olen kiinnostunut kuitenkin eniten taistelutapahtumista ihan maaston, tien ja kukkulan tarkkuudella, ja niihin nuo teokset ovat parhaita edelleen.
Mutta onhan se hauskaa ensiksi lukea valkoista totuutta ja sitten punaisen puolen muistelmia :D
 
Back
Top