Uutisia Venäjältä

Kommenteista huomaa kielen perusteella että Venäjän trollit eivät enään olekkaan Venäjältä vaan ihan kotimaista perua.
Venäjä kutsuu Natoa ja Itämeren maita sopimaan lentoturvallisuudesta Moskovaan – taustalla Niinistön esitys
Anneli Ahonen




JUHANI NIIRANEN / HS
1470022872800

Presidentti Sauli Niinistö (vas.) esitti ”pimeiden” lentojen lopettamista Itämerellä Venäjän presidentin Vladimir Putinin Suomen-vierailun yhteydessä.
Kuuntele
VENÄJÄN puolustusministeriö ilmoitti maanantaina kutsuvansa Naton ja Natoon kuulumattomien Itämeren maiden edustajia Moskovaan syyskuussa.

Suomea ei mainittu erikseen, mutta Itämeren maista Venäjän lisäksi vain Ruotsi ja Suomi eivät kuulu Natoon.

Tarkoituksena on uutistoimisto Tassin mukaan sopia Itämeren lentoturvallisuudesta presidentti Sauli Niinistön ehdotuksen mukaisesti.

LISÄKSI Venäjä voi keskustella raja-alueiden sotilaallisen toiminnan tuottamista ”vastavuoroisista huolista” Suomen, Ruotsin, Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan puolustusministeriöiden kanssa, televisiokanava Ren-TV kertoi.

Niinistö esitti Venäjän presidentin Vladimir Putinin vieraillessa Suomessa, että Venäjä ja Nato voisivat sopia lopettavansa ”pimeät” lennot Itämerellä. Sotilaslennoilla tulisi siten kytkeä transponderit päälle.

VENÄJÄLLÄ tartuttiin Niinistön ehdotukseen innolla ja sitä on pidetty aktiivisesti esillä tiedotusvälineissä. Maanantaina Venäjän varapuolustusministeri Anatoli Antonov kertoi, että Moskovaan akkreditoituneille sotilasasiamiehille oli perjantaina tiedotettu heinäkuussa pidetyn Venäjän ja Naton kokouksen tuloksista.

Varaministeri Antonovin mukaan Venäjä on valmis rakentavaan vuoropuheluun Naton kanssa erimielisyyksistä huolimatta ja haluaa lievittää sotilaallisia jännitteitä tahojen välillä.

Antonovin lausunnosta kertoi Suomessa ensimmäisenä Yle.


Kommentit (10)
Kommentoinnin ohjeet

Näytä uusin ensin

  • OSP-1
    Ilmoita asiaton viesti
    Putin haluaa käyttää hyväkseen Niinistön esille ottamaa asiaa saadakseen aloitteen liennytyksen käynnistämiseksi, mikä olisi tarpeen joka tapauksessa odotettavissa olevan Venäjän taloudellisen tilanteen johdosta. Muskelien näyttö ja uhoaminen käyvät kalliiksi. Tarvitaan hengähdystaukoa.



  • hannu 1
    Ilmoita asiaton viesti
    Katsotaan mitä Venäjä nyt haluaa. Jäitä hattuun.



  • Jiilius
    Ilmoita asiaton viesti
    Transpondereista tai niiden puuttumisista läntinen lehdistö on ollut huolissaan. Toivottavasti lehdistö alkaa toteuttaa vallan vahtimisen ideaansa ja seuraa tarkasti lännen reaktioita ja puheita.

    Myös lännen johtajat samoin kuin hesarin suuri nettiyleisö ovat olleet huolissaan. Nyt näemme matkustavatko NATOn neuvottelijat, ruotsalaiset ja suomalaiset sotaministerit Moskovaan. Pian saamme tietää, onko koko melu ollut vain mölyapinoiden huutoa, russofobiaa ja natottamista; vai haluavatko läntiset osapuolet aidosti kytkeä hävittäjiensä transponderit päälle?



  • Suomen Joutsen
    Ilmoita asiaton viesti
    Venäjä yrittää siis saada selville, onko Itämeren valtioissa (Suomen lisäksi) heikkoja lenkkejä, joihin vaikuttamalla saataisiin EU:n yhtenäisyyttä rapautettua, kahdenvälisiä suhteita lisättyä ja talouspakotteita purettua.
    Lentoturvallisuus ja "raja-alueiden sotilaallisen toiminnan tuottamista vastavuoroisista huolista” keskusteleminen ovat vain tekosyitä ja kulisseja tälle palaverille. Venäjän talousahdinko on todellinen syy.



  • Jatkuva tilaus
    Ilmoita asiaton viesti
    Niin, jotenkin Venäjä haluaa tässäkin asiassa pisteet itselleen, vaikka itse on ongelmien aiheuttaja. Aiheuttaa itse ongelman ja esiintyy sitten ongelman ratkaisijana ja poistajana. On tässä jo oppinut, että aina kun tulee uutisia Venäjän päättäjien taholta, niin ensimmäiseksi ajatuksiin tulee, että mikä on taka-ajatus tässä.





  • Punaniska2
    Ilmoita asiaton viesti
    Näpertelyä ja piirileikkiä pikkuasioilla kun ei kyetä keskustelemaan oikeista aisoista.





  • MarkkuMatias
    Ilmoita asiaton viesti
    Venäjä kutsuu Natoon kuuluvia Itämeren maita. Hyvä yritys hajoita ja hallitse politiikalle, mutta luulenpa, että Nato ei tähän mene, että vain joitakin sen jäsenvaltioita osallistuu kokoukseen. Nato edustaa yhtenäisenä omaa organisaatiotaan johon kuuluvat 28 Nato-maata.



  • Turves
    Ilmoita asiaton viesti
    Lukaisin nuo tähän mennessä tulleet kommentit läpi ja täytyy sanoa, että aika negatiivisesti Venäjän ehdotukseen suhtaudutaan. Minusta se on pelkästään positiivinen asia, että vuoropuhellaan, olipahan nyt aloite sitten kenen tekemä hyvänsä.
    Ja tuo myös, että Niinistön ehdotus on otettu Venäjällä ihan tosissaan, tuntuu suorastaan hyvältä. Kertoo omaa kieltään todellisista naapuruussuhteistamme. Näkisin, että suhteet ovat kaikesta huolimatta aika hyvällä mallilla.
    Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu, uskokaa pois...





  • Stadilainen II
    Ilmoita asiaton viesti
    "Venäjä kutsuu Natoa ja Itämeren maita sopimaan lentoturvallisuudesta Moskovaan"

    Eikö riitä jos Vallu katsoo peiliin ja toimii sitten?





  • honkis
    Ilmoita asiaton viesti
    Tässä Itämeri asiassa Venäjä ei todellakaan ole ongelman aiheuttaja. Kyllä nämäkin
    ongelmat Itämerellä ja Balttiassa ovat tämän terroristi valtion eli USA:n aiheuttamia.
    Putinin on pakko reagoida kun USA:n sota-alukset risteilevät Itämerellä.
    (ja Mustalla merellä) Miksi ko. valtio yrittää ylläpitää ja aiheuttaa sotilaallista uhkaa
    milloin missäkin, ympäri maailmaa ? Venäjä ei aiheuta Suomelle uhkaa. Suuremman
    uhkan aiheuttavat Jussi Niinistön kaltaiset, liian vaativiin tehtäviin nimitetyt, ministerit.
 
Samoin. Nykyisin pidän lähinnä vain hänen puukkojunkkareita käsittelevästä tuotannostaan.

Ylikankaan kirja "Nurmijärven rosvot" on myös erinomaista viihde-/paikallis-/oikeushistoriallista luettavaa..Siinä on tapauksiin liittyvien asiakirjojen pohjalta selvitetty mukavalla tavalla myös aikakauden (1820-luvun) paikallista elämää ja historiaa joka varmasti kiinnostaa vieläkin. Kirjassa sivutaan mielenkiintoisella tavalla myös venäjänvallan alkuaikoja Suomessa. Suosittelen..
 
Ja tämä mies oli pesunkestävä porvari ja tieteellinen historiantutkija:

Jaakko Paavolainen (23. heinäkuuta 1927 Kanneljärvi, Viipuri30. lokakuuta 2007 Helsinki) oli suomalainen poliittisen historian tutkija ja professori. Hän toimi 1970-luvun lopulla Helsingin yliopiston poliittisen historian vs. professorina ja vuosina 1986–1989 Turun yliopiston poliittisen historian professorina.[1][2]

Paavolainen julkaisi 1960-luvulla teokset Valkoinen terrori ja Punainen terrori, joita seurasivat teokset Vankileirit Suomessa 1918 ja kaikkien edellisten pohjalta laadittu Kansallinen murhenäytelmä. Hän kirjoitti myös Väinö Tannerin moniosaisen elämäkerran sekä serkkunsa Olavi Paavolaisen elämäkerran.[1][2]

Jaakko Paavolaisen Isä oli kansanedustaja ja ministeri Erkki Paavolainen.
 
Suomessa neuvottelukutsu nähdään diplomaattikielellä "mielenkiintoisena". Juuri sitähän se on.

Aikaisempien lehtitietojen mukaan Itämeren alueelle vain venäläiset lentelevät pimeillä koneilla, siis ilman transpondereita. Mutta nyt Venäjä haluaa Suomen aloitteesta sopia erikseen Itämeren rantavaltioiden (sekä NATO:n) kanssa kyseisten transpondereiden käytöstä.

Ehkä joku tietävämpi voinee kertoa pitäisikö kyseisiä laitteita käyttää kv. ilmatilassa/ilmailussa jo nykyisten olemassa olevien sopimusten pohjalta? Mutta totta kai varma on aina varmaa, siksi olisi parempi tehdä erikseen Itämerta koskeva sopimus. Tiedämmehän jo entuudestaan kuinka tarkasti venäläiset pitävät kiinni kv. sitoumuksistaan..

Ehkä asiasta on syytä tehdä vielä oma sopimuksensa koskien koko Itämeren ilmatilaa. Mahdollisesti sopimukseen voisi liittää erikoismaininnan venäläisten tarpeista lentää sotilaskoneillaan myös Pohjanlahden merialueella. Mutta, tietenkin transponderit päällä, ettei synny turhia vaaratilanteita.

P.S. Voin sieluni silmillä nähdä kuinka Sale raapii tukkaansa...tästä voi tulla vielä hauskaa.
 
Viimeksi muokattu:
Suomessa neuvottelukutsu nähdään diplomaattikielellä "mielenkiintoisena". Juuri sitähän se on.

Aikaisempien lehtitietojen mukaan Itämeren alueelle vain venäläiset lentelevät pimeillä koneilla, siis ilman transpondereita. Mutta nyt Venäjä haluaa Suomen aloitteesta sopia erikseen Itämeren rantavaltioiden (sekä NATO:n) kanssa kyseisten transpondereiden käytöstä.

Ehkä joku tietävämpi voinee kertoa pitäisikö kyseisiä laitteita käyttää kv. ilmatilassa/ilmailussa jo nykyisten olemassa olevien sopimusten pohjalta? Mutta totta kai varma on aina varmaa, siksi olisi parempi tehdä erikseen Itämerta koskeva sopimus. Tiedämmehän jo entuudestaan kuinka tarkasti venäläiset pitävät kiinni kv. sitoumuksistaan..

Ehkä asiasta on syytä tehdä vielä oma sopimuksensa koskien koko Itämeren ilmatilaa. Mahdollisesti sopimukseen voisi liittää erikoismaininnan venäläisten tarpeista lentää sotilaskoneillaan myös Pohjanlahden merialueella. Mutta, tietenkin transponderit päällä, ettei synny turhia vaaratilanteita.

P.S. Voin sieluni silmillä nähdä kuinka Sale raapii tukkaansa...tästä voi tulla vielä hauskaa.

Uskon, että Venäjä haluaa julkisesti osoittaa, että Nato-maat eivät suostu allekirjoittamaan sopimusta siitä, että kaikki sotilas-/tiedustelukoneet käyttävät transpondereita Itämerellä. Ymmärrykseni mukaan Natonkin tiedustelu-/vakoilukoneet lentävät "pimeinä". Sitten voidaankin olla niin marttyyriä, että yritettiin, niin kuin Sale ehdotti, mutta USA ei suostu tähän
 
Uskon, että Venäjä haluaa julkisesti osoittaa, että Nato-maat eivät suostu allekirjoittamaan sopimusta siitä, että kaikki sotilas-/tiedustelukoneet käyttävät transpondereita Itämerellä. Ymmärrykseni mukaan Natonkin tiedustelu-/vakoilukoneet lentävät "pimeinä". Sitten voidaankin olla niin marttyyriä, että yritettiin, niin kuin Sale ehdotti, mutta USA ei suostu tähän

Niin, kysymys lienee juuri siitä kuinka lennetään ns. kansainvälisessä ilmatilassa Itämeren yllä. Ehkäpä vielä koskien ns. siviilikoneiden käyttämiä reittejä/käytäviä.

Toisaalta lienee selvää että jokaisella valtiolla on suvereeni oikeus toimia omassa ilmatilassaan haluamallaan tavalla.

En tiedä mikä on ollut NATO-maiden koneiden käytäntönä kansainvälisessä ilmatilassa..mutta ehkä joku osaa siitä kertoa.
 
Kansainvälisessä ilmatilassa valtiollisilla koneilla ei ole mitään velvollisuutta tehdä ilmoitusta liikkeistään tai käyttää transponderia.

Aikoinaanhan amerikkalaiset tekivät B-52 pommikonelautoista näitä kansainvälisiä liikenneilmoituksia. Pohjois-Vietnam oppi nopeasti hyödyntämään kyseisiä ilmoituksia ja huomaavaistahan se on ilmoittaa, että tulossa ollaan. Amerikkalaiset päättivät, että epätodennäköinen törmäys siviilikoneeseen on pienempi paha kuin vihollisen informointi. Sen jälkeen neukkujen tiedustelualukset alkoivat päivystää Guamin edustalla.

Suomalainen lennonjohto saa luonnollisesti tiedot Suomen lähistöllä pimäenä lentävistä koneista Suomen ilmavoimilta.
 
Heinrich Himmlerin päiväkirjat löytyivät Venäjän puolustusministeriön arkistosta Moskovan läheltä. Ovat päätyneet sinne alkujaan ilmeisesti sotasaaliina 1945.

http://www.bbc.com/news/world-europe-36951548

http://yle.fi/uutiset/himmlerin_pai...an_kauhut_juutalaisten_kansanmurhasta/9068084

Löytyneet päiväkirjaotteet kattavat vuodet 1938, 1943 ja 1944. Aiemmin tiedossa ovat olleet vuosien 1941, 1942 ja 1945 päiväkirjamerkinnät, eli löytö on historiallisesti merkittävä. Saksalaislehti Bild on julkaissut jo otteita ja ilmeisesti näistä uusista löydöistä tullaan julkaisemaan oma teoksensa vähän samaan tyyliin kuin aikoinaan Joseph Goebbelsin päiväkirjojen kohdalla toimittiin.
 
Tuleeko se kutsu suomeen vai ei. Viro on saanut jo omansa ja harkitsee vakavasti neuvotteluihin osallistumista.. Ruotsi ja Suomi ei ole saanut kutsua.
Samaan aikaan kuitenkin venäjän lehdistö tietää kertoa, että venäjä voi neuvotella kahden kesken suomen kanssa.
Outoa touhua.
 
Tuleeko se kutsu suomeen vai ei. Viro on saanut jo omansa ja harkitsee vakavasti neuvotteluihin osallistumista.. Ruotsi ja Suomi ei ole saanut kutsua.
Samaan aikaan kuitenkin venäjän lehdistö tietää kertoa, että venäjä voi neuvotella kahden kesken suomen kanssa.
Outoa touhua.
Eikös nämä kutsukortit tapaa seilailla vähän väärissä lokeroissa :rolleyes:
 
Venäjä julkaisi yhdessä neuvottelukutsun kanssa viiden ruplan juhlarahan sen kunniaksi, kun puna-armeija tuli Tallinnaan, Riikaan, Vilnaan ja Kiovaan. Rahan julkaisupäivä oli myös Varsovan kansannousun päivä eli 1.8.

Tämä on niin hurjaa valtiollista viestintää kuin olla ja voi.
 
Venäjällä hiljattain perustettu " lasten ja nuorten sotilaallis-isänmaallinen orgarisaatio Nuorisoarmeija " on ylittänyt 10000 jäsenen rajan , nyt noin 12000.
Se on tarkoitettu 8-17 vuotiaille.

Mukana lasten "koulutuksessa" on armeija ylintä johtoa myöten , sekä myös ortodoksinen kirkko.
Uutiskanavat rummutavat Nuorisoarmeijaa , ja jäsenmäärä kasvaa.





Jotenkin tuosta ällöttävästä toiminnasta tulee mieleen Hitlerjugend.



http://www.interfax.ru/russia/521787
 
Venäjällä hiljattain perustettu " lasten ja nuorten sotilaallis-isänmaallinen orgarisaatio Nuorisoarmeija " on ylittänyt 10000 jäsenen rajan , nyt noin 12000.
Se on tarkoitettu 8-17 vuotiaille.

Mukana lasten "koulutuksessa" on armeija ylintä johtoa myöten , sekä myös ortodoksinen kirkko.
Uutiskanavat rummutavat Nuorisoarmeijaa , ja jäsenmäärä kasvaa.





Jotenkin tuosta ällöttävästä toiminnasta tulee mieleen Hitlerjugend.



http://www.interfax.ru/russia/521787
Venäjä ja sen naapurit ovat tuhon kierteessä. Tuossa on varmasti koko joukko hallintoa lähellä olevien perheiden lapsia, siis hyväosaisia. Juuri niitä, joiden joukosta rekrytoidaan yhteiskunnan johto tulevina aikoina. Ensiksi saavat tuolla ääri-isänmaallista aivopesua, sitten 10-15 vuotta eteenpäin, ja kas kummaa, nuori poliittikko- ja virkamiessukupolvi on kovin kiihkomielistä. Duginilainen aivokylpy tuottaa tulevaisuudessa vielä paljon tuhoa. Niin Venäjälle kuin sen naapureille.
 
Siellä koko maa on menossa niin pimeään keskiaikaiseen tilaan 7 mailisilla askelilla. Kiitos Putlerille, Gundjajeville & ahneelle ja typerälle oligharhien mafiaperhelle.

Oliko se 40% koulaisista jotka uskovat että Aurinko pyörii Maan ympäri ja taivas on kiinteä..Ortodoksiset luokat mahdollistaneet tämänkin.

Venäjällä perustetaan kouluihin myös kasakka-luokat, esim Krasnodarskin läänin kasakka atamaani, ja myös aluen varapormestari Nikolai Doluda julisti että regionissa on jo 1,7 tuhatta kasakkalukkaa, jossa opiskelee 40 tuhatta lasta. http://www.kasparov.ru/material.php?id=57A1F9FE4D16D
Ajemmin Gundjajevin (РПЦ) kirkko Omskissa ehdottanut "jatkuva kasakka koulutusta" предложила alle kouluikäisille . Paikalliset viranomaiset ovat kannattaneet idean, jonka johdosta lastentarhaan tuli ensimmäinen "kasakkaryhmä".

En yhtään epäilee että kohta jo toisella luokalla aloitettaan sotilasoperuksen tai sitten pikkuhilja lakkautettaan normalit koulut ja perustetaan koululaisten armejat. ISIS kalpenee tämän rinnalla..


Siinä durakkien maassa kaikki mahdollista.
 
Viimeksi muokattu:
Jospa Natot menee nyt ja suomi sitten myöhemmin uhkailtavaksi.

Se on mielenkiintoista nähdä miten nykyjohtomme suoriutuu aluevaatimuksista tai edes sinne päin olevista. Kuten aikoinaan ehdotus lapin ilmavalvonnan laittamisesta Murmanskin vastuulle. Näitä on ollut vaikka mitä.

Kasakka koittaa varmasti ja ottaa kaiken löysän. Huono juttu kun koko yhteiskunta on löysä nykyään.
 
  • Tykkää
Reactions: jak
Back
Top