Uutisia Venäjältä

Suomellahan olisi vielä järeämpiäkin aseita arsenaalissaan:
- North Stream 2:n kieltäminen
- Hanhivaaran ydinvoimalatyömaan todella ankarat turvatarkastukset.

Tulevaisuudessa myös:
- Olkiluoto 3:n käynnistyttyä sähkön ostamisen Venäjältä lopetus (Sähköähän on jo myytykin Venäjälle.)
- Uusien LNG-terminaalien valmistuttua kaasun ostamisen Venäjältä lopetus.
 
Yhdysvallat sulki konsulaatin ja karkotti 60.
Saksa ja Ranska ovat heikon reaktion taustalla, Sipilä myönsi että Suomen linja oli sidottu Saksaan lukuun.
Aluksi Suomi ei luvannut tehdä mitään, vasta kun Britannia ja Yhdysvallat painostivat Merkeliä edes symboliseen vastaukseen täälläkin uskallettiin tehdä perässä.
Lastenkirjasta on virallisen Suomen touhut, sota on kulman takana ja pää on hiekassa, sinäkin jo varoittelet Venäjän provosoimisesta.

Kristitty nössö Sipilä valmistautui jo toisen posken kääntämiseen vastatessaan viime viikolla, että me odotamme EU:n toimenpiteitä.

Sauli soitti Putinille, kuunteli ensin Putinin kannan ja haukkui tämän vasta sitten. (Juristi, katsoo ensin molempien puolten todisteet.)

Sitten Sauli soitti vielä Merkelille tarkistaakseen oman puolen rintamamastamme vahvuuden. Tämän jälkeen Sauli antoi palaa (toki hillityllä juristityylillä). Hän järjesti lehdistötilaisuuden, jossa kerrottiin lopuksi yhden venäläisen joutuvan lähtemään. Sipilällekin oli käytetty kaapinpaikka, hän sai pitää (oli komennettu pitämään) oma pressinsä TP:n peesissä.
 
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat...aidottomuutta-venalaisilta-agenteilta/6839024

Ah mitä Maskirovkaa..... mikä on ko. tiedemiehen motivaatio tulla julkisuuteen kertomaan, että on muka myynyt rikollisille novichokia? Hänhän allekirjoittaa tässä oman kuolemantuomionsa. Huomatkaa, että haastattelijana on venäläinen media. No katsotaan, jos Venäjä ei välittömästi pidätä tätä tiedemiestä näiden ”paljastusten” jälkeen ja tuomitse pitkään vankilatuomioon, niin voinemme todeta, että kyseessä on vain yritys hämmentää tilannetta ja tuoda esiin vaihtoehtoisia selityksiä tapahtuneelle kuten silloin kun Ukrainan Su-25 oli ampunut alas Malaysia Airlinesin koneen
 
Stalinin terroria tutkinutta historioitsijaa uhkaa vankeus lapsipornosta
Asiantuntijaryhmä totesi lausunnossaan, ettei historioitsijan koneella ollut pornografiaa, mutta syyttäjä vaatii yhdeksän vuoden vankeutta. Laajaa huomiota herättänyt oikeustapaus on enää tuomiota vailla.
Josif Stalin
30.3.2018 klo 10:19
13-3-10136294.jpg

Juri Dmitrijev saa odottaa tuomion julistamista pääsiäisen yli.Kerstin Kronvall / Yle
17-6372357f4a79a13ed3.jpg

Kerstin Kronvall

@KKronvall
Jaa artikkeli Facebookissa5
Jaa artikkeli Twitterissä
Jaa artikkeli Whatsapissa

PETROSKOI
Historioitsija Juri Dmitrijev oli rauhallinen mutta kalpea tullessaan tiistaina Petroskoin oikeustalolle.
Häntä syytetään lapsipornon valmistelusuunnitelmista sen jälkeen, kun hänen tietokoneeltaan viime talvena löytyi hänen ottotyttärestään otettuja valokuvia.
Tämä voisi olla aivan tavallinen oikeustapaus, ellei se olisi lähtenyt liikkeelle juuri silloin, kun Dmitrijev oli alkanut tutkia Stalinin terrorin toimeenpanijoita.
Dmitrijev on tunnettu historian tutkija Petroskoissa ja muuallakin Venäjän Karjalassa.
Juuri Dmitrijev pystyi paikantamaan joukkoteloituspaikat Krasnyi borin ja Sandarmohn metsiköissä. Toinen sijaitsee Petroskoin lähellä, toinen Karhumäellä Äänisen luoteispuolella.
Näillä paikoilla tapettiin tuhansia ihmisiä pahimman terrorin aikaan vuosina 1937–38. Suuri osa heistä oli suomalaisia, jotka olivat muuttaneet Neuvostoliittoon rakentamaan ihanneyhteiskuntaa.
Juri Dmitrijev on arkistoista pystynyt keräämään tietoja teloitetuista ja julkaissut heidän nimiään ja kuolinpäiviään.
Sen jälkeen hän ryhtyi etsimään arkistomerkintöjä siitä, ketkä ampuivat.
Syyttäjä vaatii yhdeksää vuotta vankeutta
Rikostutkijat ilmestyivät yllättäen hänen kotiinsa joulukuussa 2016, jonka jälkeen hänet pidätettiin. Tammikuussa 2018 hän pääsi vapaalle.
Asiantuntijaryhmä oli lausunnossaan oikeudelle todennut, ettei Dmitrijevin koneella ollut pornografiaa.
Dmitrijevin tukijoukot pitävät tapausta poliittisena, kun taas hänen asianajajansa sanoo sen olevan rikosjuttu.
Syyttäjä vaatii silti hänelle yhdeksän vuoden vankeustuomiota lapsipornon hallussapidosta.
13-3-10136295.jpg

Oikeudenkäyntiä seurasi suuri joukko Dmitrijevin tukijoita.Kerstin Kronvall / Yle
Oikeudenkäynti on jatkunut pitkään ja tiistaina oli vuorossa Dmitrijevin loppupuheenvuoro. Oikeudenkäynnin käsittely oli todella lyhyt ja jo 15 minuutin päästä Juri Dmitrijev tuli ulos salista.
Hän sai vastaansa tukijajoukkonsa voimakkaat aplodit ja kysymyksiä siitä, mitä hän oli sanonut.
– Kerroin olevani syytön, Dmitrijev vastasi.
Hän jää nyt vapaudessa odottamaan tuomiota, jonka tuomari lupasi julistaa tiistaina 3. huhtikuuta. Tapaus on saanut laajasti näkyvyyttä sekä Venäjällä että ulkomailla.
https://yle.fi/uutiset/3-10140609?origin=rss
 
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat...aidottomuutta-venalaisilta-agenteilta/6839024

Ah mitä Maskirovkaa..... mikä on ko. tiedemiehen motivaatio tulla julkisuuteen kertomaan, että on muka myynyt rikollisille novichokia? Hänhän allekirjoittaa tässä oman kuolemantuomionsa. Huomatkaa, että haastattelijana on venäläinen media. No katsotaan, jos Venäjä ei välittömästi pidätä tätä tiedemiestä näiden ”paljastusten” jälkeen ja tuomitse pitkään vankilatuomioon, niin voinemme todeta, että kyseessä on vain yritys hämmentää tilannetta ja tuoda esiin vaihtoehtoisia selityksiä tapahtuneelle kuten silloin kun Ukrainan Su-25 oli ampunut alas Malaysia Airlinesin koneen

Voi jo heti sanoa, että ei kannata juurikaan tähän ajatuksiaan uhrata. Mitkään perusrikolliset eivät kyseistä myrkkyä osaa käsitellä saati saattaa sitä nähdyllä tavalla uhreihin. Vaatii erikoisosaamista, tai ainakin täyden toimintapaketin ohjeineen ja toimijalta taitavan organisaation ja suunnittelun.
 
Viimeksi muokattu:
Voi jo heti sanoa, että ei kannata juurikaan tähän ajatuksiaan uhrata. Mitkään perusrikolliset eivät kyseistä myrkkyä osaa käsitellä saati saattaa sitä nähdyllä tavalla uhreihin. Vaatii erikoisosaamista, tai ainakin täyden toimintapaketin ohjeineen ja toimijalta taitavan organisaation ja suunnittelun.

Kyllä. Ja surullista on, että MTV julkaisee tällaisen valeuutisen ilman mitään kritiikkiä tai asiantuntijalausuntoa, joka edes spekuloisi sillä, että kyseessä tod. näk. fake news
 
Kaliningradin stadioni ja terrorisminvastainen toiminta. Kaikki niin uutta ja kiiltävää.
 
Venäjä karkottaa vastavuoroisesti yhden suomalaisen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005624607.html
Voi jo heti sanoa, että ei kannata juurikaan tähän ajatuksiaan uhrata. Mitkään perusrikolliset eivät kyseistä myrkkyä osaa käsitellä saati saattaa sitä nähdyllä tavalla uhreihin. Vaatii erikoisosaamista, tai ainakin täyden toimintapaketin ohjeineen ja toimijalta taitavan organisaation ja suunnittelun.
Näillä karkoituksilla ei tasan tarkka ole mitään merkitystä. Myöhemmin tulevat tilalle uudet, heillä on muutenkin rotaatioita. Putinille&co:lle vaikka diplomattit karkoitetaan ja kaikki lähetystöt suljetaan on SE ja SAMA. Kunhan heiltä ostetaan kaasua ( ja muita kansalle kuuluvia, mutta koplan itselleen haalimia maarikkauksia)
Ainoa millä on merkitystä:
-NS2 kaasuputkia ei rakenneta. Jos venäläiset saavat luvan ja rakentavat sen, niin luvassa lisää sotia, agressiota, terrorismin tukemista ja banditismia kaikessa muodossa.
- lopetetaan kremlin mafiosoiden ja heidän lähellä olevien eli koko koplan rahapesua Lännessä ja offshoreissa
- takavarikoidaan/jäädytetään kaikki varat ja omaisuus, jonka laillista alkuperä ne eivät pysty osoittamaan. Tämän pitää käynnistää mahdollisimman nopeasti, ja myös tehdä loppuun asti, muuten kohta Lännen sormilla heristelyyn ei usko kukaan. Ja ylipäänsä oikeudenmukaisuuteen ja lakiin, jos se ei ole kaikille sama.
 
Viimeksi muokattu:

Nonnii. Tästähän saa Pietarin maksetut Putin huorat syyn vinkua kuinka hyvin demokratia (khöm BOTIT!) toimii Venäjällä...

@sotajätkä Aika mielenkiintoinen tarina tolla sun avatarin Pyhä Olgalla:
Hänen valtakautensa alkoi vuonna 945, kun Olgan puoliso ruhtinas Igor oli murhattu pakkoverojen keruun ja kapinoinnin tukahduttamisen yhteydessä drevljaanienasuma-alueilla.
Surman jälkeen murhauttaja drevljaanien ruhtinas Mal lähetti lähettiläitä pyytämään leskeksi jääneen Olgan kättä. Olga, joka halusi suojella oman poikansa perimystä ja oli järkyttynyt miehensä kuolemasta, murhautti lähettiläät määräämällä palvelijansa hautaamaan heidät elävältä. Tämän jälkeen Olga murhautti vallanhimoisen Malin ja tuhosi drevljaanien pääkaupungin Iskoroksen sekä teurasti tai myi väestön orjuuteen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Olga_(Kiova)
Juonittelua, murhia, petosta, teurastusta, orjuutusta...
 
Viimeksi muokattu:
Venäjä karkottaa vastavuoroisesti yhden suomalaisen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005624607.html

Osaako kukaan sanoa, että ovatko nämä nyt käynnissä olevat karkotukset pysyviä, vai saako karkotetun korvata uudella diplomaatilla heti? Toisin sanoen, Jos Suomella oli 20 diplomaattia Moskovassa, ja karkotuksen jälkeen on 19, niin kuinka pian määrä taas nousee 20 kappaleeseen? Ja samoin jos Venäjällä oli 60 diplomaattia Suomessa, ja karkotuksen jälkeen on 59, niin kuinka pian määrä nousee taas 60 kappaleeseen?
 
China Expanding in Russia’s Transbaikal—and Russian Taxpayers Are Paying for It

A new scandal is adding fuel to the fire of Russian fears about Chinese penetration of Siberia and the Russian Far East. The Russian media in those regions is reporting that in order to sell Russian agricultural products to China—something that benefits both local oligarchs and Moscow—Russian taxpayers are being forced to subsidize the sector. And those taxpayers are reportedly receiving nothing back in return, because what the Chinese are willing to pay is less than the costs Russians incur producing the food (Babr24.com, March 22, 2018; RBK, November 23, 2017).

Were this a single isolated development, it might not be that significant. But it comes on top of others that have sparked headlines like “The Siberians Feel They are Losing Baikal to China” (Regnum, February 27), “Baikal: Appropriated by Bureaucrats and Seized by China” (Regnum, February 13), and “Russian Only for the Time Being: China Takes Control of Baikal” (Regnum, January 15). Thus, this recent agricultural subsidies scandal could prove to be the straw that broke the camel’s back. Notably, it links Russians’ anger at their own government—as exemplified this week in the furious reaction to official responses to the Kemerovo mall fire disaster (Meduza.io, March 26, 27; The Moscow Times, March 27, 28)—with public concern about what those same officials are allowing or even encouraging China to do on Russian territory.

Chinese involvement in the Transbaikal and adjoining regions is most obvious and has inspired most outrage in three inter-related areas. First is the massive influx of tourists who often behave badly, use only Chinese facilities and so bring little money to Russian firms, and are hated by the local population. Second, Chinese citizens have been buying up land on Lake Baikal that Russians are not allowed to purchase as well as acquiring various Russian companies. All this has been leading to an influx of Chinese permanent residents. And third, the entirely illegal Chinese logging operations in the region are being protected by Russian criminal groups and Russian officials allied with them.

Chinese tourism is what the region’s Russians see most often and are most appalled by. According to a poll conducted jointly by the Lake Baikal Foundation and the NAFI Analysis Center, 79 percent of Russians are concerned about the growth in the number of tourists, workers and businessmen from China; 63 percent say that the Chinese violate Russian environmental protections and other laws more often than tourists from elsewhere; and 59 percent want the government to impose strict limits on this influx of Chinese into their areas (Regnum, February 27). They believe that Moscow has failed to keep its promises to protect Lake Baikal and their rights in its pursuit of money from the Chinese (Regnum, June 15, 2017; June 16, 2017; February 13, 2018; February 16, 2018).

The behavior of the Chinese tourists helps to explain why Russians feel this way. According to local people, Chinese guides tell Chinese tourists that “Baikal is China’s northern sea, that their ancestors used to live there, and that the territory only belongs to Russia for the time being. These guides also reportedly encourage Chinese visitors to buy property and businesses in order to make money over the next decade. Many are doing so, and that constitutes the second challenge residents of the Transbaikal and other Russian regions in the area see (Babr24.com, January 12; Regnum, December 12, 2017, January 15, 2018).

In the words of one local, there are now so many Chinese businesses that the “Chinese are everywhere. There are thousands of them. Thank goodness there are not millions.” They violate laws with impunity, locals allege; and they flaunt their power: One company even put up a banner declaring that Baikal belonged to the Heavenly Kingdom 200 Years Ago.” Other local people are complaining that China is not sending scholars but “only poorly raised tourists, purchasers of raw materials, renters of enormous territories and purchasers” of everything they can get their hands on (Irk.ru, December 22, 2017).

Meanwhile, in the neighboring Altay region, the Chinese are reportedly engaging in collusion with Russian counterparts in the government and criminal worlds in order to carry out illegal logging operations. The Chinese come through Mongolia and Kazakhstan and thus are often ignored upon entry. But once in the region, they cut down and haul away lumber either from government-controlled lands or from lands of questionable legal provenance in ways that residents can see. This is what China promises Russians, many in those regions feel: the stripping away of Russia’s natural wealth and the sharing of profits with Russians prepared to cooperate with them (Irk.ru, June 20, 2017).

Last year, local Russians were angry. Now, they are furious and have even launched an online petition demanding that the authorities end the illegal Chinese logging operations in the Transbaikal and punish those Russians who have been cooperating with the outsiders. Those behind the petition say that Russian officials have failed to uphold their duty and protect Russia and the rights of Russians (Regnum, December 12, 2017). And it is that linkage between the influx of Chinese and the attitudes of Russians toward their own leaders that is creating a combustible new situation (Regnum, February 6, 2017; November 17, 2017; November 22, 2017)—one that may both feed on and feed into the outraged Russian protests that followed the fire in Kemerovo.
 
Milloin Natolle mahtaa alkaa riittämään tämä Turkin touhu.

Putin matkustaa tiistaina Turkkiin – tapaa Erdoğanin lisäksi Iranin presidentin Ruhanin
Presidenttien on Venäjän mukaan määrä keskustella Syyrian tilanteesta.
Jussi Niemeläinen HS
2.4. 15:40

Venäjän presidentti Vladimir Putin vierailee tiistaina ja keskiviikkona Turkissa, Venäjän valtiollinen uutistoimisto Ria Novosti kertoi maanantaina.

Uutistoimiston mukaan Putin tapaa Ankarassa Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin lisäksi myös Iranin presidentin Hassan Ruhanin. Presidenttien on määrä keskustella Syyrian tilanteesta.

Erityisesti tavoitteena on keskustella mahdollisista yhteisistä lisätoimista Syyrian suhteen, uutistoimisto siteerasi Kremliä. Presidentit ovat keskustelleet asiasta ennenkin, muun muassa marraskuussa Venäjällä.

Venäjä ja Iran ovat tukeneet Syyrian presidenttiä Bashar al-Assadia sodan alusta alkaen. Molempien tuki on ollut tärkeää viimeksi Syyrian armeijan operaatiossa vallata Damaskoksen kupeessa oleva Itä-Ghouta kapinallisilta.

Niiden tuki on myös kääntänyt sodan suunnan erityisesti sen jälkeen, kun Venäjä lähetti Syyriaan joukkoja syksyllä 2015. Venäjä auttoi äärijärjestö Isisin kukistamisessa, mutta pommitti myös muita al-Assadin vihollisia. Tämä vahvisti al-Assadin joukkojen asemaa, minkä ansiosta ne alkoivat edetä.

Turkki puolestaan on halunnut al-Assadista eroon ja oli pitkään yksi Syyrian kapinallisryhmien päätukijoista. Se on kuitenkin viime aikoina keskittynyt lähinnä Syyrian kurdeihin, joita vastaan se aloitti maahyökkäyksen Syyrian puolella aiemmin tänä vuonna. Samalla se on lisännyt yhteistyötä Venäjän ja Iranin kanssa. Turkki on muun muassa ostanut aseita Venäjältä, vaikka kuuluu sotilasliitto Natoon.

Yhdysvallat on pitänyt Syyrian kurdeja keskeisenä liittolaisenaan taistelussa äärijärjestö Isisiä vastaan, mikä on viilentänyt Yhdysvaltain ja Turkin välejä. Lisäksi Erdoğania on ärsyttänyt Yhdysvaltain haluttomuus luovuttaa Yhdysvalloissa maanpaossa olevaa saarnaaja Fethullah Güleniä. Erdoğan syyttää häntä heinäkuun 2016 vallankaappausyrityksestä.

Erdoğan on myös kiristänyt otteitaan kansalaisyhteiskuntaa vastaan, mikä on etäännyttänyt sitä länsimaista. Viime aikoina Turkki onkin päätynyt säännöllisesti sanasotaan Nato-liittolaistensa kanssa. Tämä on osaltaan lähentänyt sitä Venäjään ja Iraniin.

Iranin ja Turkin välejä puolestaan lähensi viime vuonna puhjennut kriisi Qatarin sekä Saudi-Arabian ja sen liittolaisten välillä, kun saudit syyttivät Qataria terrorismin tukemisesta. Taustalla oli pitkälti se, että Saudi-Arabia epäili Qatarin olevan poliittisesti liian lähellä Irania, jota se pitää alueellisena kilpailijanaan. Sekä Turkki että Iran tukivat Qataria.

Putinin on Turkissa tarkoitus myös juhlallisesti käynnistää Turkin ensimmäisen ydinvoimalan rakennustyöt yhdessä Erdoğanin kanssa.

Voimalan rakentaa Venäjän valtionyhtiö Rosatom.
 
Viimeksi muokattu:
Miksi ihmeessä ei venäläisten oma maastokuvio kelpaa vaan pitää olla multicam/MTP.

Se on muotia.

Käytetäänhän suomessakin sotahommissa naistenhattuja.

Mustanväriset saappaat ja käsineet maastouttaa taistelijoita myös melko huonosti, varsinkin talvella. Siitä huolimatta niitä käytetään.

Osa eurooppalaisista antiterroristiporukoista on muuten luopunut mustista univormuista kun Isiksen terroristit käyttää samanvärisiä vaatteita.
 
Mitä nää vetää?
Venäjän Lavrov: Skripalin myrkytys saattaa olla eduksi Britannian hallitukselle
Venäjän ulkoministeri arvioi, että Britannian hallitus ei ole onnistunut täyttämään äänestäjille antamiaan lupauksia brexitin ehdoista.

Sergei Lavrov. Kuva: Juri Kadobnov / Lehtikuva

Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin mielestä entisen kaksoisagentin Sergei Skripalinmyrkyttäminen saattaa hyödyttää Britannian hallitusta. Kohu myrkytyksen ympärillä vie huomiota pois Britannian EU-eron ongelmista, Lavrov painotti Moskovassa maanantaina.
Venäjän ulkoministeri arvioi, että Britannian hallitus ei ole onnistunut täyttämään äänestäjille antamiaan lupauksia brexitin ehdoista.
Venäjä ja länsimaat ovat ajautuneet diplomaattiseen konfliktiin sen jälkeen, kun kaksoisagentti Skripal sekä hänen tyttärensä yritettiin murhata hermomyrkyllä Salisburyssa Britanniassa maaliskuun alussa. Britannian mukaan teon takana oli hyvin todennäköisesti Venäjä, joka on kuitenkin kiistänyt tämän.
Lavrov väitti, että "vakavasti otettavat asiantuntijat" ja "koko joukko valtioiden johtajia" ovat kyseenalaistaneet Britannian näkemyksen.
https://www.ksml.fi/ulkomaat/Venäjä...1176919?pwbi=a2cc73eadc6ecb4d9cda315e81858af5
 
Back
Top