Uutisia Venäjältä

Melko hulluja ihmisiä siellä täytyisi olla jos tuollaista vekotinta edes harkittaisiin testattavan
Sodan ajan Venäjälle kyky tuollaiseen. Mahdollista.
JOS olivat rakentamassa tuollaista niin nimenomaan kyvyksi, ja pieleen meni. Ei tietenkään massatuotannon aseeksi, mutta tässä haiskahtaa NS. Classified aseen rakentamisen menneen vituiksi, ei minkään minuteman luokan normi mannertenvälisen kärpäslätkän :unsure:
 
Sodan ajan Venäjälle kyky tuollaiseen. Mahdollista.
JOS olivat rakentamassa tuollaista niin nimenomaan kyvyksi, ja pieleen meni. Ei tietenkään massatuotannon aseeksi, mutta tässä haiskahtaa NS. Classified aseen rakentamisen menneen vituiksi, ei minkään minuteman luokan normi mannertenvälisen kärpäslätkän :unsure:
Siis se kakkosvaihtoehdon idioottimaisuus on siinä, että radioaktiivinen laskeuma iskee lähettäjien niskaan silloinkin jos kaikki sujuisi kuten on suunniteltu. Hullu se on joka moista suostuu/haluaa testata. Ja lisäksi niihin lähialueen kaupunkeihin/sotlastukikohtiin tuulensuunnasta riippuen. Tai ravintoketju merestä ihmisiin rikastaa sitä vaarallisessa määrin silloinkin kun kaikki toimii, jos ammutaan meren yli. Tähän asti siellä on kyllä syöty kalaakin merkittävässä määrin.

Ykkösvaihtoehto taas saattaisi aivan hyvin olla menossa massatuotantoaseeksikin. Siis ainakin ennen tuota onnettomuutta. Sen jälkeen on turhan aikaista spekuloida sen enempää. Aika näyttää mitä aikovat, eli tuleeko uusia testejä vai hylättiinkö tuo projekti.
 
Ja jos detektorit kertovat, ettei havaittu radionuklidi ole se palovaroittimissa käytetty Am-241 vaan Pu-239, niin sehän johtuu tietysti vaan siitä että venäläiset ovat kehittäneet paremman palovaroittimen joka toimii plutoniumilla.

Voisinkin tilata muutaman kymmenen tuhatta noita plutonium-palovaroittimia seuraavaan projektiini... :sneaky:
 
Ex-suurlähettiläs Nyberg kirjoittaa Venäjän metsäteollisuudesta. Ehkä ihan hyvä, että asiat ovat menneet näin eikä suomalainen metsäteollisuuskin ole sijoittanut rahojaan Venäjälle...


Paperivarjagit jättivät Venäjän eikä paluuta ole: Metsätaloutta Venäjällä näivettää metsän omistus- ja hallintaoikeuden epävarmuus
11.8.2019 07:30
MetsäTeollisuus
Suurlähettiläs René Nyberg kirjoittaa Venäjän metsätaloudesta tällä viikolla ilmestyneessä kirjassaan Patriarkkoja ja oligarkkeja. Ohessa on lyhennetty ote kirjasta.
”Vain kalastus on vielä huonommassa jamassa kuin Venäjän metsäteollisuus. Tämä oli yleinen käsitys vuosituhannen alussa, kun aloitin lähettiläänä Moskovassa. ”
Protektionismi eli tuonnin ja myös viennin rajoittaminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus Venäjän taloudessa. Erityisesti tämä koskee metsätaloutta.
Anders Chydenius (1729–1803) arvosteli Ruotsin jakoa tapuli- ja maakaupunkeihin. Hän viittasi Venäjään silloin kuuluneeseen Vanhan Suomen Viipurin ja Haminan oikeuteen viedä vapaasti puutavaraa maailmalle, mikä ei ollut mahdollista Kymijoen länsipuolella.

Venäjän hallitus kannusti viipurilaisia ja haminalaisia yrittäjiä verovapauksin vastaamaan kansainväliseen kysyntään. Mutta Katariinan poika, keisari Paavali I, päätti toisin. Hän kielsi puutavaran viennin vuonna 1798. Hänen mukaansa vain autarkia eli täydellinen omavaraisuus pelastaa Venäjän lännen rappiolta. Itsevaltias voi yhtä helposti antaa lahjan kuin ottaa sen pois.
Metsäteollisuus ja erityisesti sahateollisuus teollistivat Suomea 1800-luvun jälkipuolella. Kurjasta voittomaasta tuli teollisuusvaltio ja keisarikunnan kehittynein osa.
6d1fd095-7607-5402-8382-f336a920ea40

Venäjän tuntija.Kirjoittaja on entinen Moskovan ja Berliinin suurlähettiläs sekä East Office of Finnish Industriesin toimitusjohtaja. Kirjoitus on lyhennetty ote Nybergin tälläviikolla ilmestyvästä kirjasta Patriarkkoja ja oligarkkeja (Siltala). PEKKA KARHUNEN/KL
Protektionismi eli tuonnin ja myös viennin rajoittaminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus Venäjän taloudessa. Erityisesti tämä koskee metsätaloutta.

Anders Chydenius (1729–1803) arvosteli Ruotsin jakoa tapuli- ja maakaupunkeihin. Hän viittasi Venäjään silloin kuuluneeseen Vanhan Suomen Viipurin ja Haminan oikeuteen viedä vapaasti puutavaraa maailmalle, mikä ei ollut mahdollista Kymijoen länsipuolella.
Venäjän hallitus kannusti viipurilaisia ja haminalaisia yrittäjiä verovapauksin vastaamaan kansainväliseen kysyntään. Mutta Katariinan poika, keisari Paavali I, päätti toisin. Hän kielsi puutavaran viennin vuonna 1798. Hänen mukaansa vain autarkia eli täydellinen omavaraisuus pelastaa Venäjän lännen rappiolta. Itsevaltias voi yhtä helposti antaa lahjan kuin ottaa sen pois.
Metsäteollisuus ja erityisesti sahateollisuus teollistivat Suomea 1800-luvun jälkipuolella. Kurjasta voittomaasta tuli teollisuusvaltio ja keisarikunnan kehittynein osa.
Suomen paperituotannosta vietiin vuonna 1910 Venäjälle 90 prosenttia, ja se kattoi kolmanneksen maan paperintarpeesta. Venäjän tullipolitiikka suuntasi Suomen viennin jalostusketjun yläpäähän. On hämmästyttävää, miten Suomen ja Venäjän metsäteollisuuksien jalostusasteen kuilu on pysynyt vakiona.
Suomen metsäteollisuuden johtajia kutsuttiin halveksien paperivarjageiksi. Alun perin sana varjagi tarkoittaa viikinkejä, jotka matkasivat itään aina Mustallemerelle ja Kaspianmerelle saakka.

Paperiteollisuuden mielenkiinto Venäjää kohtaan oli jyrkästi vastakohtainen sortovuosien yleiselle ryssävihalle.
Suomen metsäteollisuuden menestys perustui teknologiseen ylivoimaan, mutta vientimenestys edellytti myös taitoa. Paperivarjagit pärjäsivät Pietarissa. Vaikka Venäjä suojeli markkinoitaan tullipolitiikalla, Suomi oli osa keisarikuntaa ja sen tullisuojamarginaali piti läntiset kilpailijat loitolla.
Puolustaakseen asemiaan metsäteollisuus nojasi jopa Suomen autonomiaa murentaneeseen ”sapelisenaattiin” ja osallistui Pietarissa yleisvaltakunnallisen metsälainsäädännön muokkaamiseen.
Jatkumo oli saumaton. Vientikartellit ja epävirallinen kauppapolitiikka loivat pohjan itsenäisen Suomen ulkopolitiikan ja vientiteollisuuden symbioosille.
Venäjän paperintuotanto viisinkertaistui 1888–1913, mutta Suomen vienti kaksikymmenkertaistui.
Venäjän vallankumous loi sahatavara- tyhjiön Eurooppaan, jonka Ruotsi ehti ensimmäisenä täyttää. Historioitsija Markku Kuisma puhuu uskomattomasta täyskäännöksestä Pietarista Lontooseen, jonka Suomen metsäteollisuus teki, kun se kykeni uudelleen suuntaamaan paperi- ja selluvientinsä. Sen menestys perustui Pietarissa hankittuun ”liikesivistykseen”. Neuvostoliitto palasi 1930-luvulla sahamarkkinoille polkuhinnoin – vankityövoimalla. Arkangelin lisäksi sahatavaraa laivattiin myös Siperiasta.
Sodan lopputuloksena Venäjän/Neuvostoliiton vaikutus Suomen talouteen vuonna 1944 oli suurempi kuin koskaan aiemmin. Aluemenetysten vaikutukset olivat huomattavat: Suomi menetti neljäsosan rakennetusta vesivoimastaan, viidesosan rautateistään sekä yli kymmenesosan teollisuutensa tuotantokyvystä.
Menetykset iskivät erityisesti metsäteollisuuteen, sillä rajan taakse jäivät Enso Gutzeitin moderni kombinaatti Ensossa, Waldhofin sellutehdas Käkisalmessa, Hackmanin paperi- ja sellutehdas Johanneksessa sekä Diesenin sellutehdas Laatokan Pitkärannassa.
Ainoat tuotteet, joilla oli kysyntää muuten tiukasti suljetuilla länsimarkkinoilla, olivat sahatavara ja sellu. Ja niitä Britannia tarvitsi. Suomalaisilta kysymättä Lontoo sai Moskovan taipumaan sotakorvausvaatimuksissaan painottamaan metalliteollisuutta ja siten vapauttamaan Suomen paperin viennin länteen.
Metsäteollisuuden länsisuhteet kantoivat yli sodan, ja Lontoo varasi jo vuonna 1945 kaiken Suomesta vientiin irtoavan puutavaran ja sellun itselleen, kuten se oli tehnyt myös ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Lontoon kauppapoliittiset intressit vahvistivat Suomen kaksijakoista kytköstä idän ja lännen leireihin.
Kitkaa suhteissa länteen aiheutti öljy. Suomen metsiä hakattiin lähinnä polttopuuksi ja höyryveturit kulkivat haloilla, mutta öljyä tarvittiin maantieliikenteen polttoaineena.
Muutos oli nopea. Vielä vuonna 1948 öljytuotteista 90 prosenttia tuli lännestä, mutta jo seuraavana vuonna idästä tuotiin jo lähes puolet. Suomesta tuli 1950-luvun puolivälissä ylivoimaisesti suurin ”kommunistiöljyn” länsituoja, kun sen osuus oli viidesosa neuvostoleirin länsiviennistä. Suomi oli Neuvostoliiton suurin läntinen kauppakumppani aina 1970-luvulle asti. Vasta Länsi-Saksan kaasuputkitoimitukset muuttivat tilanteen.
12b0498a-2964-5683-84dc-b0ce77335d63

Neuvostoteollisuus.Shuisko- Videnskyn metsäkombinaatti Karjalassa lokakuussa 1982.
Kylmä sota oli monen rintaman torjuntataistelua, jossa kauppapoliittiset päätökset ja suuret rakennushankkeet näyttelivät keskeistä osaa. Taloudellinen välttämättömyys jalostui ulkopoliittiseksi hyveeksi.
Nesteen Porvoon öljyjalostamon rakentaminen suomalaisena projektina läntiseen teknologiaan nojautuen, mutta itäöljyä jalostaen, oli Loviisan ydinvoimalaan verrattavissa oleva hanke, vain astetta monimutkaisempi. Markku Kuisman sanoin Nesteen ympärille rakentui idänkaupan vauhtipyörä. Tasapainoa haettiin paitsi idän ja lännen välillä myös vapaakauppaa ja vapaata öljyntuontia vaativan metsäteollisuuden sekä idänkaupan varassa toimivan muun teollisuuden välillä.
Mutta Pax Sovjetica – kuten Pax Russica aikoinaan – kohotti Suomen viennin jalostusastetta. Vielä 1950-luvulla metsäviennin osuus ulkomaankaupasta oli lähes 90 prosenttia. Markku Kuisma on epäilemättä oikeassa todetessaan, ettei maailmalla menestyneitä Konetta tai Nokiaa olisi ilman idänvientiä.
Metsätalous oli Stalinin seuraajaksi nousseen Nikita Hruštšovin modernisointiohjelman avainaloja. Selluteollisuudella oli myös sotilaallista merkitystä erityisesti ilmailu- ja avaruusteollisuudelle sekä ampumatarviketuotannolle. Neuvostoliiton metsäteollisuus oli 1950-luvun puolivälissä syvässä kriisissä. Puunhankinta oli Stalinin jäljiltä pääasiassa vankityövoiman varassa.
Hruštšovin ”diskurssi” tieteellis-teknisen vallankumouksen toteuttamisesta salli teknologian siirron. Tärkeimmäksi kumppaniksi valikoitui Suomi. Teknologian siirto eli pääasiassa sellu- ja paperikoneiden vienti takasi Suomelle lähes monopoliaseman Neuvostoliitossa. Se ei kuitenkaan poistanut Neuvostoliiton ja nyky-Venäjän metsäteollisuuden perusongelmaa, puunsaantia, hävikkiä ja energiansaannin epävarmuutta.
Venäjän metsäteollisuuden painopiste sijaitsee yhä Luoteis-Venäjällä. Neuvostoaikana sen rinnalle rakennettiin tehtaita Uralille, ja toinen keskittymä syntyi Irkutskin alueelle Itä-Siperiaan. Sen sijaan kauemmaksi itään Siperian radan pohjoispuolelle Baikalin ja Amurin radan eli BAMin varteen suunnitellut metsäteollisuuskeskukset jäivät haaveiksi.
Neuvostoliiton romahtaminen johti laaja- mittaiseen teollisuuden yksityistämiseen. Metsäteollisuuden kohdalla privatisointi ei tuottanut menestystarinoita eikä aikaansaanut suurempia investointeja, sillä metsän hallintaa koskeva lainsäädäntö puuttui.
Venäjän alumiiniteollisuuden kärkinimen Oleg Deripaskan omistama Continental Management taisteli 2000-luvun alussa erityisesti Ilim Pulpia vastaan, joka oli koonnut tehtaita sekä Luoteis-Venäjällä että Irkutskin alueella. ”Metsäsota” oli uudelle Venäjälle tyypillistä yritysten osakkeiden kaappaamista (rejderstvo) ostettujen viranomaisten ja paikallistuomioistuimien tuella.
Ilim Pulp voitti taistelun ja muodosti vuonna 2007 yhteisyrityksen amerikkalaisen International Paperin kanssa. Ilim Pulpin perustaja ja nykyisen Gruppa Ilimin hallituksen puheenjohtaja Zahar Smuškin tarjosi yhteistyötä myös Stora Ensolle, mutta sitä ei syntynyt.
Suomen metsäteollisuuden kannalta mielenkiintoisin ratkaisu oli Enson eli Svetogorskin suuren tehdaskompleksin myynti ruotsalaiselle Alfa Lavalille vuonna 1996. Svetogorskin tehtaat oli neuvostoaikana modernisoitu suomalaisten toimesta, mutta kun tarjoutui tilaisuus ostaa Imatralta paljain silmin näkyvä teollisuuskompleksi, paperivarjagien perilliset eivät liikahtaneet.
Tutustuin marraskuussa 2001 Venäjän ensimmäisen investointipankin Troika Dialogin perustaneeseen armenialaissyntyiseen Ruben Vardanjaniin ja hänen yrittäjävaimoonsa Veronika Zonabendiin. Otin yhteyttä Björn Wahlroosiin, joka kutsui Vardanjanit rapuillalliselle Villa Hellbergiin Porvoon Tolkkisiin elokuussa 2002. Paikalla oli koko Suomen teollisuus, ja saatoin esitellä Vardanjanille myös Stora Enson silloisen toimitusjohtajan Jukka Härmälän.
Vardanjanit olivat viettäneet pitkän viikonlopun Alfa Lavalin (Tetra Pakin) omistajan Hans Rausingin kartanossa Sussexin kreivikunnassa Kaakkois-Englannissa. Vardanjanin ja Rausingin ystävyys oli syntynyt Svetogorskin kaupan myötä. Alfa Laval myi kuitenkin Svetogorskin vuonna 1998 amerikkalaiselle International Paper (IP) -paperijätille. Kysyin Vardanjanilta, olisiko mikään estänyt suomalaisia ostamasta Svetogorskia, kun hän investointipankkiirina järjesteli kauppaa. Vardanjanin mukaan estettä ei olisi ollut.
Stora Enso tunsi Svetogorskin. Sen omistama Savonlinnan konepaja oli osallistunut tehtaan uusimiseen 1970-luvulla. Päätös olla investoimatta Svetogorskiin syntyi liiketaloudellisista syistä, eivätkä siihen vaikuttaneet nostalgia tai ulkopoliittinen varovaisuus. Siksi asiaa ei nostettu poliittiselle tasolle.
Suomen teollisuus oli tuolloin hyvin tietoinen ruotsalaisen AssiDomänin epäonnistuneesta sijoituksesta Segežan(Sekehe) sellu- ja paperitehtaaseen, joka päätyi konkurssiin vuonna 1998.
Samoihin aikoihin Stora Enso teki suurinvestointeja Pohjois-Amerikan markkinoille, joista myöhemmin koitui suurtappioita. Svetogorskin paperitehdas on yhä IP:n omistuksessa ja yhtiö on vuosikymmeniä tehnyt tulosta. Tehtaan ei-venäläinen henkilökunta asuu Imatralla. Alfa Laval myi Svetogorskin pehmopaperitehtaan ruotsalaiselle SCA:lle, nykyiseltä nimeltään Essity.
d52ea7cd-bd69-507e-b224-ac4a68672aa1

Näytös.Venäjän metsäteollisuuden painopiste sijaitsee Luoteis-Venäjällä. Kuva Metsäliiton hakkuukohteesta vuonna 2001. Mauri Ratilainen
Noin 25 prosenttia maailman metsien kokonaispinta-alasta sijaitsee Venäjällä, ja Venäjällä on maailman suurimmat pitkäkuituiset havupuuvarat. Noin 45 prosenttia maan pinta-alasta on metsää, josta 80 prosenttia sijaitsee Uralin itäpuolella. Itsenäisyyssenaattiin kuuluneen Heikki Renvallin huomio vuodelta 1910 on yhä ajankohtainen: ”On luonnotonta ja varmasti ohimenevää, että Venäjä on metsätuotteita ostava maa.”
Matkustin ja perehdyin Venäjän metsätalouteen lähettiläsaikanani metsäneuvos Pertti Veijolan johdolla. Kiersimme maata aina Kaukoitää myöten. Ihailimme siellä hienoa mantšurialaista metsää (Korean sembra, ajaninkuusi, tammi, lehmus ja saarni). Irkutskissa matkalla Ust-Ilimskin valtavaan metsäteollisuuskeskittymään ajoimme syksyisen lehtikuusimetsän läpi, joka vielä hohti keltaisena, vaikka maassa oli jo ensilumi.
Törmäsimme kaikkialla paradoksaaliseen tilanteeseen. Venäjän metsäteollisuus kärsii puupulasta sekä energiansaannin epävarmuudesta. Puunkorjuu tapahtuu perinteisin menetelmin etenemällä metsässä paimentolaistyyliin. Matkalla Bratskista Ust-Ilimskiin näimme puunhakkaajien tukikohdan, jossa savusi voimala. Kyseessä oli kivihiiltä polttava lämpölaitos keskellä Siperian taigaa.
Kokonaismetsäalaa tärkeämpi tekijä on saavutettavissa olevien metsien määrä pyrittäessä kestävään metsätalouteen. Uusimpien arvioiden mukaan tällaisen metsäalan osuus on Venäjällä vain 16 prosenttia metsän peittämästä alasta ja puolella siitä on kysyntää markkinoilla.
ad1e83e5-5d18-5c3d-83c8-9273ede926a8

Tie metsään.Kartta näyttää metsäautotiet Suomen itärajalla ja rajan takana Venäjällä.
Tilanne vaihtelee suuresti eri alueilla. Maaseudun hupeneva väestöpohja ja erityisesti harva tieverkosto rajoittavat puunhankintaa. Metsäteiden rakentamista Syvärin itäpuolisilla Venäjän tasangoilla vaikeuttaa kosteiden ja hienojakoisten maalajien kivettömyys, joka sateella muuttaa tiet loputtomaksi liejuksi. Oheinen kuva (yllä) metsäautoteistä Suomen rajan molemmin puolin kuvaa tilannetta. Näytin kuvaa usein venäläisille, ja aina se kohahdutti heitä.
Venäjän metsätaloutta jäytävät myös puunhankinta-alueiden metsävarojen ehtyminen, kuljetus- etäisyyksien kasvaminen ja metsänuudistuksen ongelmat. Lisäksi vanhojen havumetsien hakkuut ilman korvaavaa metsänhoitoa lisäävät lehtipuiden osuutta metsissä. Novgorodissa lehtipuiden osuus on jo 65 prosenttia, Vologdan alueella 51, Leningradin alueella 36, mutta Karjalassa vain 13 prosenttia.
Metsän omistaminen on venäläisille vierasta. Venäjän rikollisuutta tutkineen Mark Galeottin mukaan venäläisen talonpojan moraalikäsitys ei pitänyt omin luvin tapahtuvaa puiden kaatamista kruunun tai maanomistajan metsistä vääränä. Tsaarinvallan loppuvuosina miehille langetuista rikostuomioista 70 prosenttia koski metsävarkauksia.
Tavatessani Aleksei Mordašovin helmikuussa 2019 Moskovassa, hän valitti, ettei metsän omistaminen Venäjällä ole vieläkään mahdollista. Mordašov on teräsyhtiö Severstalin suuromistaja, ja omistaa myös Venäjän suurimman vaneritehtaan Svezan, joka suunnittelee sellu- ja paperitehtaan rakentamista Vologdaan. Alue on sama, jonne Metsä-Botnia ja sittemmin UPM yli kymmenen vuotta aiemmin kaavailivat tehdasta.
Pääosa Venäjän talousmetsistä on metsänvuokraajien hallussa. Korkein vuokra-aika on 49 vuotta. Näin metsänhoito on alistettu metsäteollisuudelle, joka metsäalan vuokraajana kuitenkin laiminlyö metsänhoitovelvoitettaan. Vasta metsänomistus voisi muuttaa metsänhoidon velvoitteet metsätalouden tavoitteiksi ylläpitää muun muassa taimikoita.
Suomen metsäteollisuus eteni Venäjällä systemaattisesti 1990-luvulta alkaen.
Kaikkien suurten – Metsä Groupin, Stora Enson ja UPM:n – tavoitteena oli ensiksi varmistaa puun ja energian saatavuus ja luoda Venäjälle puunhankintaorganisaatio. Suomeen tuotiin jatkuvasti suuria määriä kuitupuuta selluteollisuudelle. Se oli koivua ja haapaa, jota Venäjän oma metsäteollisuus ei käyttänyt. Seuraava askel oli mekaaninen metsä- teollisuus eli lähinnä sahat ja vasta sitten voitiin harkita miljardiluokan sellu- ja paperitehdasinvestointeja, joita pohjustettiin vuokraamalla maata yritysten toimipaikkojen yhteydestä. Eräs harvoja menestystarinoita on UPM:n Tšudovon vaneritehdas Novgorodissa. Se on tehnyt tasaista tulosta.
Metsäkeskustelu kävi Venäjällä kuumana 2000-luvun alussa. Siihen kuuluivat suomalaisen metsäteollisuuden syyllistäminen sekä väitteet laittomista hakkuista. Laittomat hakkuut ovat vakava ongelma, mutta ne keskittyvät Kaukoitään, jossa Kiinan loputon kysyntä on johtanut laittomaan puunvientiin Amurin yli. Yksityisesti venäläiset myönsivät laittoman puukaupan Kiinan vastaisen rajan ongelmaksi.
Autistinen Suomen syyttely jatkui ja vaatimukset pyöreän puun vientitullien kantamisesta lisääntyivät. Perusteluna käytettiin, paitsi väitettä laittomista hakkuista, niin erityisesti olettamusta, että uusi metsälaki ja puutullit pakottaisivat Suomen metsäteollisuuden investoimaan Venäjälle. Toisin sanoen sen sijaan, että Suomi tuo raaka-ainetta Venäjältä ja jalostaa sen omilla tehtaillaan, puutullien asettaminen johtaisi suomalaisiin investointeihin Venäjälle.
Venäjän metsähuippukokouksessa Komin Syktyvkarissa vuonna 2006 presidentti Putin otti asiaan kantaa ja vientitullit säädettiin 2007. Finanssikriisin vuoksi ne astuivat täysimääräisesti voimaan vasta vuonna 2009.
Matti Vanhanen neuvotteli WTO-sopimuksen vastaisista puutulleista kolmen pääministerikollegansa Mihail Fradkovin (3/2004– 9/2007), Viktor Zubkovin (9/2007–5/2008) sekä Vladimir Putinin kanssa, sen jälkeen, kun tämä oli toukokuussa 2008 siirtynyt pääministeriksi. Vanhasen vaikutelmaksi jäi, että päätös määrätä puutullit oli Putinin. Taustalla oli strateginen linjaus pakottaa länsimainen vientiteollisuus investoimaan Venäjälle. Esimerkkinä Putin mainitsi autojen kokoonpanotehtaat, jonne saksalaiset autonviejät olivat Venäjän tullipolitiikan ansiosta siirtäneet komponenttien valmistusta.
Yritykset vakuuttaa Venäjän johto ja pääministeri Putin henkilökohtaisesti epäonnistuivat.
Pääministeri Zubkov totesi Vanhaselle, että kun Suomi on investoinut viisi miljardia dollaria Venäjän metsäteollisuuteen, se saa tuoda puuta rajattomasti. Markkinataloudelle vieras esitys oli tuulahdus neuvostoajalta. Myös Venäjän oma metsäteollisuus, Ilim Pulp ja IP lobbasivat vientitulleja. IP:n omistama Svetogorsk kärsi jatkuvasta puupulasta samaan aikaan kun puutavaraa virtasi sen ohitse rajan yli Imatralle.
Venäjällä on vallalla myyttinen käsitys loppumattomasta taigasta, mikä hämärtää ymmärrystä metsänhoidon merkityksestä ja metsätalouden tilasta. Öljynhinnan nopea nousu 2000-luvun alussa ja sen siivittämä taloudellinen kasvu sokaisi päättäjät ja ruokki ylimielisyyttä.
Lopputulos oli arvattavissa. Suomen metsäteollisuus pysäytti laajennushankkeet, supisti toimintaansa Venäjällä ja purki puunhankintaorganisaatioita. Suomalaiset tehtaat siirtyivät enenevässä määrin käyttämään koivukuidun sijasta havukuitua, mikä vähensi pysyvästi tarvetta tuoda puuta Venäjältä. Seurauksena Luoteis-Venäjän puunhankintatalous romahti. Globaalin metsäteollisuuden huomio siirtyi muualle, ja se investoi erityisesti Etelä-Amerikkaan.
Putinin ja Venäjän hallituksen virhe- laskelma oli ilmeinen, mutta entä paperivarjagit, arvioivatko myös he väärin Venäjän tilanteen?
Suomen metsäteollisuus ei investoi pakotettuna, mutta mikäli Suomen metsäteollisuus olisi investoinut olemassa olevaan sellu- ja paperituotantoon Venäjällä, eli niin sanottuun brownfieldiin, siitä olisi tullut osa Venäjän teollisuutta, ja sen sanalla olisi ollut painoarvoa päätettäessä tullipolitiikasta.
Fortumin satsaus Venäjän sähkötuotantoon on tästä esimerkki. Fortum on osa Venäjän energiateollisuutta ja sen sana painaa, semminkin kun se on toteuttanut lupaamansa miljardi-investoinnit ja tekee tulosta.
Putinin toteamus pääministeri Matti Vanhasen ja Suomen teollisuuden tapaamisessa Säätytalolla Helsingissä 2009 kertoo Venäjän hallituksen suhtautumisesta strategisiin investointeihin. Hän osoitti sanansa Fortumin silloiselle toimitusjohtajalle Tapio Kuulalle: ”Gospodin Kuula, me sallimme teidän investoida Venäjän kaasu- ja öljyteollisuuden sydänalueelle Uralille ja Länsi-Siperiaan.”
Putin toisti saman viestin vielä selkeämmin Pietarin talousfoorumissa 2018 käymässään sananvaihdossa Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kanssa. Hän korosti Venäjän ”sallineen Fortumin investoida herkälle alueelle, lähelle Venäjän ydinmateriaalin kierrätyksen (jadernyi tsikl) keskusta”. Tämä tarkoitti Majakin ydinpolttoaineen jälleenkäsittelylaitosta Tšeljabinskin luoteispuolella, eteläisellä Uralilla. Venäjän Helsingin-suurlähettilään Aleksandr Rumjantsevin mukaan Finnairille ”annettiin” Fortumin takia lentoyhteys Jekaterinburgiin Uralille.
Tosiasia kuitenkin on, että Suomen metsäteollisuus etsi aktiivisesti brownfieldiä, mutta kauppoja ei syntynyt, eivätkä greenfield-investointisuunnitelmat toteutuneet. Svetogorskin kohdalla paperivarjagit eivät liikahtaneet. Myös Syktyvkarin sellu- ja hienopaperitehdas siirtyi vuonna 2005 lopullisesti eteläafrikkalaiselle Mondi Groupille. Stora Enso tutki pitkään Nižny Novgorodissa sijaitsevan Volgan (entinen Balahna) paperitehtaan ostoa, mutta tehdas jäi venäläisomistukseen.
Syyt olivat yhtenevät. Puun- ja energiansaannin epävarmuuden lisäksi brownfieldin huono kunto, sekä tehtaiden keskeinen asema osana monogradeja eli tehtaiden ympärille aikoinaan rakennettujen kaupunkien ainoana työnantajana.
Paperivarjagien paluu taigalle ei ole näköpiirissä, sillä Venäjän metsätalouden tila ei ole oleellisesti muuttunut. Kestävän puunhankinnan varmistamisen suurin este on paitsi metsän omistusoikeuden puuttuminen myös omistus- ja hallintaoikeuden epävarmuus. Myöskään Venäjän investointi-ilmapiiri ei ole parantunut, päinvastoin.
 
2.8 päättyi tuo pitkänmatkan ydinaseita rajoittava sopimus (inf) ajallisesti tämä testaus kuulostaa siltä että varastosta on kaivettu vanha projekti esiin, jota ei päästy testaamaan tuon sopimuksen takia.
 
Siis se kakkosvaihtoehdon idioottimaisuus on siinä, että radioaktiivinen laskeuma iskee lähettäjien niskaan silloinkin jos kaikki sujuisi kuten on suunniteltu. Hullu se on joka moista suostuu/haluaa testata. Ja lisäksi niihin lähialueen kaupunkeihin/sotlastukikohtiin tuulensuunnasta riippuen. Tai ravintoketju merestä ihmisiin rikastaa sitä vaarallisessa määrin silloinkin kun kaikki toimii, jos ammutaan meren yli. Tähän asti siellä on kyllä syöty kalaakin merkittävässä määrin.

Ykkösvaihtoehto taas saattaisi aivan hyvin olla menossa massatuotantoaseeksikin. Siis ainakin ennen tuota onnettomuutta. Sen jälkeen on turhan aikaista spekuloida sen enempää. Aika näyttää mitä aikovat, eli tuleeko uusia testejä vai hylättiinkö tuo projekti.
Kakkosvaihtoehdon asetta on tarkoitus käyttää siinä vaiheessa, kun vihollinen on tuhonnut omat kaupungit ydinaseillaan. Skyfallin moottori on patopaineella toimiva joten se täytyy ensin kiihdyttää suurelle nopeudelle ennen ydinreaktorin käynnistämistä. Etäisyyttä lähettäjiin tulee siis ennen reaktorin käynnistymistä. Varmasti tuollainen on erittäin vaikea kehitettävä. USAkin lopetti vastaavan aseen kehittämisen aikoinaan. Uskottavan ydinasevaltion on kuitenkin kehitettävä uusia vaihtoehtoja, jos vastustajan kyvyt ballististen ohjusten torjunnassa kehittyvät.

Ykkösvaihtoehto lienee kuitenkin tässä näillä tiedoilla todennäköisempi. Saattaa olla joku ihan normi ballistinen ydinase jota ovat huoltaneet.
 
Ydinvoimalla lentävässä ihmeohjuksessa on se vika,että Putin on mennyt julkisesti leuhkimaan sillä koko maailmalle josta seurasi naureskelua lännestä ja lukuisia analyysejä, että näkisi vaan. Siellä saattaa olla suorituspaineita. Onnistunut laukaisu tekisi hyvää itsetunnolle. Enkä epäile etteikö se se onnistuminen tulisi. Eriasia onko ohjus se minkä väittävät olevan.
 
Mikähän tuottaa sen työntövoiman ydinvoimaohjuksessa?
Ydinvoimalaitoksessa kun yksinkertaistettuna tuotetaan ydinvoimalla höyryä joka pyörittää generaattoreita. Mutta höyryvoimalla ei kyllä ohjuksia lennätetä, eihän kyytiin mahdu kovin paljon vettäkään. Jos on reaktiivimoottori niin mihin sitä ydinvoimaa tarvitaan?
 
Mikähän tuottaa sen työntövoiman ydinvoimaohjuksessa?
Ydinvoimalaitoksessa kun yksinkertaistettuna tuotetaan ydinvoimalla höyryä joka pyörittää generaattoreita. Mutta höyryvoimalla ei kyllä ohjuksia lennätetä, eihän kyytiin mahdu kovin paljon vettäkään. Jos on reaktiivimoottori niin mihin sitä ydinvoimaa tarvitaan?
https://tekniikanmaailma.fi/usan-le...n-tuhoisin-ase-oli-liian-julma-kaytettavaksi/ Tästä se idea kai lähti ja maalit löytyi Tikkurilan värikartasta..
 
Mikähän tuottaa sen työntövoiman ydinvoimaohjuksessa?
Ydinvoimalaitoksessa kun yksinkertaistettuna tuotetaan ydinvoimalla höyryä joka pyörittää generaattoreita. Mutta höyryvoimalla ei kyllä ohjuksia lennätetä, eihän tkyytiin mahdu kovin paljon vettäkään. Jos on reaktiivimoottori niin mihin sitä ydinvoimaa tarvitaan?
Kyseessä on patopainemoottori. Polttokammion asemasta siinä on ydinreaktori jonka läpi ilma virtaa ja lämpenee. Lämpötilojen täytyy olla varsin korkeita mm. lämmitettävän ilman lyhyen viipymäajan takia. Materiaalien lämpökeston kanssa on varmaankin tekemistä. Lentoajan on kai suunniteltu olevan tarvittaessa viikkoja. USAn Slam ohjuksen suunniteltiin pommien pudottamisen jälkeen jäävän lentelemään vihollisen ilmatilaan samalla levittäen radioaktiivista jätettä ja hyvää fiilistä viholliselle.
The principle behind the nuclear ramjet was relatively simple: motion of the vehicle pushed air in through the front of the vehicle (ram effect), a nuclear reactor heated the air, and then the hot air expanded at high speed out through a nozzle at the back, providing thrust.
 
Bloombergilta hiukan lisää. Pikku 'reaktoria' tosiaan viriteltiin. Tuli silmille.


Ja Fontankan sivulta lyhyt konekielinen käännös tärkeimmästä, eli kyse ei ihan reaktorista ole vaan jostain muusta, asiantuntijat lienevät jo aika hyvin selvillä.

The official statement of the Russian Federal Nuclear Center - the All-Russian Scientific Research Institute of Experimental Physics (RFNC-VNIIEF) was published on August 11 on the website of the Kolyuchiy Sarov city news newspaper. He was also shown on local television. From the consistent speeches of the Director of the RFNC-VNIIEF, Valentin Kostyukov and the scientific director of the center, Vyacheslav Solovyov, it can be concluded that the cause of the death of the test scientists was the explosion of a small-sized energy source using fissile materials. By this wording one can understand a nuclear reactor, but Rosatom speaks of a nuclear battery.

.....

"One of the areas is the creation of small energy sources using radioactive dividing materials," he said, noting that such developments are not only underway in Russia - last year "a small nuclear reactor with a capacity several kilowatts were tested by U.S. scientists."

"We are now trying to understand, working closely with the state commission, analyzing the entire chain of events in order to assess the scale of the accident, and understand its causes, to exclude the possibility of similar accidents in the future," Vyacheslav said. Solovyov. Rosatom later told Fontanka that the accident occurred during tests of a radioisotope power source. "This is a nuclear battery, so you can understand," the representative of the state corporation said, noting that the word "reactor" mentioned by Solovyov has nothing to do with the Disaster in the White Sea.

Physicists did not say what kind of weapons the test scientists were working on, despite the shocking frankness. In July last year, Kommersant wrote that the Sarov Nuclear Center, together with the Ekaterinburg-based Novator Design Bureau, was involved in the creation of an intercontinental short-range missile. President Vladimir Putin spoke about the nuclear-fueled missile in his message in March 2018. It was later called the Thunderbird.
 
Bloombergilta hiukan lisää. Pikku 'reaktoria' tosiaan viriteltiin. Tuli silmille.


Ja Fontankan sivulta lyhyt konekielinen käännös tärkeimmästä, eli kyse ei ihan reaktorista ole vaan jostain muusta, asiantuntijat lienevät jo aika hyvin selvillä.

The official statement of the Russian Federal Nuclear Center - the All-Russian Scientific Research Institute of Experimental Physics (RFNC-VNIIEF) was published on August 11 on the website of the Kolyuchiy Sarov city news newspaper. He was also shown on local television. From the consistent speeches of the Director of the RFNC-VNIIEF, Valentin Kostyukov and the scientific director of the center, Vyacheslav Solovyov, it can be concluded that the cause of the death of the test scientists was the explosion of a small-sized energy source using fissile materials. By this wording one can understand a nuclear reactor, but Rosatom speaks of a nuclear battery.

.....

"One of the areas is the creation of small energy sources using radioactive dividing materials," he said, noting that such developments are not only underway in Russia - last year "a small nuclear reactor with a capacity several kilowatts were tested by U.S. scientists."

"We are now trying to understand, working closely with the state commission, analyzing the entire chain of events in order to assess the scale of the accident, and understand its causes, to exclude the possibility of similar accidents in the future," Vyacheslav said. Solovyov. Rosatom later told Fontanka that the accident occurred during tests of a radioisotope power source. "This is a nuclear battery, so you can understand," the representative of the state corporation said, noting that the word "reactor" mentioned by Solovyov has nothing to do with the Disaster in the White Sea.

Physicists did not say what kind of weapons the test scientists were working on, despite the shocking frankness. In July last year, Kommersant wrote that the Sarov Nuclear Center, together with the Ekaterinburg-based Novator Design Bureau, was involved in the creation of an intercontinental short-range missile. President Vladimir Putin spoke about the nuclear-fueled missile in his message in March 2018. It was later called the Thunderbird.
Jahas, mikä mahtaa olla keskimatkan ohjus jos mannertenvälinen on lyhyen kantaman ohjus? :p
an intercontinental short-range missile
 
Jahas, mikä mahtaa olla keskimatkan ohjus jos mannertenvälinen on lyhyen kantaman ohjus? :p
an intercontinental short-range missile
Tällä epäloogisella termillä ilmeisesti haettiin sitä, että ohjus olisi pieni, risteilyohjuksen kokoluokkaa, mutta pystyisi mannertenväliseen iskuun. Nykyiset ICBMt kun tuppaa olemaan melkoisia jööttejä. Etuna tällaisella olisi ICBMiä paljon helpompi liikuteltavuus ja kätkettävyys, eli sinänsä loogista jatkoa kissa-hiirileikille tällä alalla.

Jenkkien 50/60-luvun taitteen vastaava viritelmä oli myös risteilyohjus, tosin suurempi mitä nykyiset verrokkinsa johtuen old school teknologiasta.

Riippuen toteutustavasta, tuollainen patomoottori ei välttämättä tuota radioaktiivisia hiukkaspäästöjä mitenkään erityisen paljon. Ilman lämmityksen voi hoitaa esim. lämmönvaihtimella, eli reaktorin ympärillä on sulaa suolaa/metalllia joka kiertää syylärissä patomoottorin "palotilassa". Teho-painosuhde näillä virityksillä ei varmaan ole kovin kummoinen verrattuna fossiilisilla käyviin verrokkeihin, mutta polttoaine sen sijaan riittää ja riittää...
 
Viimeisimpien tänne linkattujen materiaalien perusteella testialueella käytettiin fissioon perustuvaa ydinreaktoria säteilevän materiaalin tuottamiseen. Reaktori ei ollut ohjuksessa vaan muualla testialueella. Se tuotettu säteilevä materiaali (=radioisotope) oli sitten tarkoitus siirtää ohjukseen siinä käytettäväksi (=nuclear battery, kts: https://en.wikipedia.org/wiki/Atomic_battery). Itse ohjuksen propulsiossa ei siis ole edes suunniteltu olevan fissiota, eikä siihen kykeneviä materiaalia saati reaktoria.
Onnettomuus sitten tapahtui todennäköisimmin siinä ohjuksessa kemiallisena räjähdyksenä ohjuksen pottoaineen ja hapettimen välillä. Säteilyä sitten esiintyi sen radioisotoopin vapautuessa ohjuksesta ympäristöön. Aika epätodennäköistä että ydinreaktori olisi sijainnut niin lähellä ohjusta että sekin olisi räjähdyksessä vaurioitunut, mutta sitähän nuo lehtiartikkelit eivät kerro. Ei ole mitään syytä olettaa että reaktori olisi ollut räjähdyksen syynä, koska sellaista ei voitaisi kokonaan salata. Joko väestö pitäisi salaamiseksi evakuoida mitä ei tapahtunut, tai sitten heidän kommunikointinsa ulkomaailmaan täytyisi salaamiseksi täydellisesti estää, mitä ei myöskään tapahtunut.

On siis tarkoitus lukea sisältö näin:
The failed missile test that ended in an explosion killing five scientists last week on Russia’s White Sea involved a small nuclear reactor, according to a top official at the institute where they worked.
eikä näin:
The failed missile test that ended in an explosion killing five scientists last week on Russia’s White Sea involved a small nuclear reactor, according to a top official at the institute where they worked.
The blast occurred Aug. 8 during a test of a missile that used “isotope power sources” on an offshore platform in the Arkhangelsk region, close to the Arctic Circle, Russia’s state nuclear company Rosatom said over the weekend. The Defense Ministry initially reported two were killed in the accident, which it said involved testing of a liquid-fueled missile engine. The ministry didn’t mention the nuclear element.
Voipi siis olla että hapettimena käytetään materiaalia, mikä esiintyy huoneen lämpötilassa kiinteänä aineena, ja radioisotoopilla lämmitetään ja ylläpidetään niin korkeaa lämpötilaa, että hapetin nesteytyy ja on tehokkaasti pumpattavissa polttokammioon. esim: http://www.ttl.fi/ova/kaliumpm.html
on 240 asteen lämpötilassa nesteenä pumpattavissa ja liian kuumassa hajoaa eksotermisesti, eli on räjähdysaltis. Lämpötilan tarkka säätely säteilylähteellä ei liene helppoa.

Toisaalta atomic battery tai nuclear battery termeillä tarkoitetaan nimenomaan sähköä tuottavaa laitetta, eikä pelkkää lämpöä tuottavaa. Mutta kuka takaa että käännökset venäjästä englanniksi olisivat täysin oikein, en minä ainakaan. Isotope power source termi taas pitää sisällään myös pelkkää lämpöä tuottavat.
 
Tällä epäloogisella termillä ilmeisesti haettiin sitä, että ohjus olisi pieni, risteilyohjuksen kokoluokkaa, mutta pystyisi mannertenväliseen iskuun. Nykyiset ICBMt kun tuppaa olemaan melkoisia jööttejä. Etuna tällaisella olisi ICBMiä paljon helpompi liikuteltavuus ja kätkettävyys, eli sinänsä loogista jatkoa kissa-hiirileikille tällä alalla.
Jenkkien 50/60-luvun taitteen vastaava viritelmä oli myös risteilyohjus, tosin suurempi mitä nykyiset verrokkinsa johtuen old school teknologiasta.
Eihän tuolla ydinrektoriin perustuneella aikanaan suunnitellulla ja koskaan ilmaan nousseella risteilyohjuksella ole nykyisiä verrokkeja.

Riippuen toteutustavasta, tuollainen patomoottori ei välttämättä tuota radioaktiivisia hiukkaspäästöjä mitenkään erityisen paljon. Ilman lämmityksen voi hoitaa esim. lämmönvaihtimella, eli reaktorin ympärillä on sulaa suolaa/metalllia joka kiertää syylärissä patomoottorin "palotilassa". Teho-painosuhde näillä virityksillä ei varmaan ole kovin kummoinen verrattuna fossiilisilla käyviin verrokkeihin, mutta polttoaine sen sijaan riittää ja riittää...
Kun ydinreaktorin ympärille laittaa riittävästi sulaa suolaa/metallia muuttamaan kaiken neutronien liike-energian lämmöksi, ei ohjus enää nouse edes ilmaan koska se kokonaisuus lämmönvaihtimineen painaa liikaa. Kaiken siksi ettei läpi pääsevä neutronisäteily muuttaisi mitään ulkopuolella radioaktiiviseksi.

Teho/paino suhteen saa riittäväksi kun hyödynnetty osa neutronien liike-energia muuttuu lämmöksi juuri siellä missä patopainemoottorin ilma virtaa, eikä jossain muualla. Siis neutroneja absorboiva materiaali sijaitsee tasaisesti jaettuna koko ilmakanavassa ohuina pintoina, jolloin niiden sisäinen lämmönsiirto johtumalla ei tuota ongelmaa, eikä vaadi suurta lämpötilaeroa pintojen ja levyn keskiosan välille ohuuden seurauksena. Koko levy on siis kauttaaltaan juuri niin kuuma kun mitä käytetty materiaali vaan sallii, jotta ilmaan saadaan siirtymään tarpeeksi suurella teholla lämpöä, veikkaisin minimissään tuhat astetta tai enemmänkin. Lisäksi pääosa neutronien energiasta jää kokonaan absorboimatta kanavan alueella ja lämpötehoa ilmaan saadaan silti tarpeeksi ajamalla reaktoria riittävän suurella teholla. Tällöin pääosa neutroneita absorboivasta materialista tulee radioaktiiviseksi, ja säteileviä hiukkasia leviää ympäristöön väistämättä.
Akilleen kantapää tehopainosuhteen kannalta on nimenomaan sekä lämmönsiirrossa että lämmön muodostumisessa, ei itse reaktorissa, josta kyllä irtoaa tehoja neutronien liike-energian muodossa tarvittaessa enemmän kuin riittävästi. Fissioreaktiossa syntyvien reaktiotuotteiden lämmöntuotto ei saa nostaa ytimen lämpötilaa liian suureksi, mutta se hoituu ohjuksessa luonnostaan riittävän pienellä koolla ja muotoilemalla ydin oikein ilman erillisiä lämmönsiirtojärjestelmiä. Riittävä tehopainosuhde edellyttää että lähes kaikki massa propulsiojärjestelmissä reaktoriytimen lisäksi on käytetty tehokkaasti hyödyksi molemmissa lämpöön liittyvässä prosesseissa, sekä muodostumisessa että siirrossa ilmaan, eikä osallistu vain toiseen noista, jolloin tarvittaisiin lisämassaa myös pumppujen ja putkien muodossa, jolloin kokonaismassa yli kaksinkertaistuisi paljon pienemmällä teholla, koska lämmönsiirtoaineen lämpötilaa ei voitaisi pitää läheskään yhtä korkeana kuin samaan aineen hoitaessa molemmat tehtävät.


EDIT 12.08.2019 klo 23:39
Nyt joudun korjaamaan oman tekstini asiavirheen mikä ilmeni kun tarkistin asioita.
Pääosa (reilusti yli 90%) fissiossa vapautuvasta energiasta ei suinkaan päädy neutroneille, vaan jää niihin kahteen keskiraskaaseen ytimeen eli fissiotuotteisiin. Niiden kantama on hyvin lyhyt, eli energia jää lämmöksi hyvin pienenkin mittakaavan polttoainekapselehin. Itse kuuman nestemäisen plutoniumin pitäisi siis olla keraamilla päällystettynä ohuissa kapseleissa patoputkimoottorin läpi virtaavassa ilmassa. Ja jos mahdollista keraami pitäisi lujittaa vaikkapa hiilikuidulla, ettei mene rikki lämpöjännityksissä tai muuten, sillä pelkän keraamin vetolujuus on aika onneton. Pitäisi vaan ensin testata säilyykö hiilikuidun lujuusominaisuudet voimakkaassa neutronisäteilyssä, pelkässä kuumuudessa jo ennestään tiedetään säilyvän.
Laite voi siis päästää neutronisäteilyä ympäristöön mielin määrin ilman haitallista vaikutusta laitteen omaan toimintaan, lentoradan alla olevat sitten siitä kärsivät sitäkin enemmän. Plutonium käyttöisenä ydinreaktio toimii nopeilla neutroneilla, joten niiden hidastamiseenkaan ei materiaalia tarvita lisäämään painoa.

Joka tapauksessa lämmönvaihtimen käyttö olisi aivan liian painavaa ja tuollaiseen käyttöön tehoton ratkaisu, sillä sellaisen toiminta vaatisi paljon alhaisempia lämpötiloja, mikä taas alentaa merkittävästi mahdollisia lämmönsiirtotehoja läpi virtaavaan ilmaan.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top